Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kotuksen joulupaketti

Tämä Kotuksen kielitonttujen käärimä paketti sisältää sekä pehmeitä tunnelmia että kovaa tietoa. Mistä tulevatkaan joulun sanat? Millaisia sananparsia jouluun liittyy? Miten avata joululaulujen kielisolmuja? Mitä presidentit oikein vuoden alkaessa puhuvat? Mukana myös Joulupukin erikoishaastattelu!

Joulu tulloo jonger konger. Jok siu paitais o paikattu. ”Kun olimme lapsia niin äijä ja mummo aina joulun edellä muistivat meille sanoa yllä olevan lauseen tarkoittaen sillä, että joulu on hyvin lähellä ja siksi pitäisi saata kaikki työt tehdyksi.” (A. Munne, Kivennapa, 1932.)

Joulu tulle lompottellee

Joulu on lainaa skandinaavisista kielistä. Yhteys näkyy esimerkiksi ruotsin jul-sanasta. Etelä-Pohjanmaalla joulua nimitetään myös juhlaksi:

Juhulana pujethin [= koristeltiin] kuusipuska ja panthin kynttilä ikkunoohin. (Kortesjärvi)

Pieniä on silakat juhulakalaaksi [= joulukalaksi]. (Nurmo)

Kyllä se vain jostakin pois on, sanoo [= sanoi] Hulkkoo faari, kun muarille juhulaklappia [= joululahjoja] nakattihin. (Ilmajoki)

Juhulapukki kulukoo kurkistelemas lasin takaa. (Töysä)

Juhulapuu [= joulukuusi] se joka paikas ajethim mettästä ja pujetethin kynttylöihi. (Alahärmä)

Jouluun liittyy monenlaisia sanontoja ja sananparsia, esimerkiksi tällaisia:

Ko joulu o ni joulu o paistas sää ämmä toineki silakka. Kun joulu on, niin joulu on, paista sinä ämmä toinenkin silakka. = Jouluna pitää syödä hyvin. (Ulvila, I. Venno, 1933)

Ollu ja menny ninko Huru joulu ja Tessu pääsiäine. Ollut ja mennyt niin kuin Hurun joulu ja Tessun pääsiäinen. (Ulvila, H. Huhtala, 1933)

Joulu o joka vuasi, muttei juhannus ko kertta vuatees. Joulu on joka vuosi, mutta ei juhannus kuin kerta vuoteensa. (Ulvila, H. Huhtala, 1933)

Joulu tulle lompottellee olkilyhde sellääss, varilimppu kainaloss ja viinapottu plakkariss. Joulu tulee lompottelee olkilyhde selässä, varilimppu kainalossa ja viinapottu plakkarissa. (Ulvila, H. Huhtala, 1933)

Enne vuare ilma lehmää ko joulu ilma ämmää. Ennen vuoden ilman lehmää kuin joulun ilman ämmää. (Ulvila, H. Huhtala, 1933)

Aattoos joulu loppuu. Aattoonsa joulu loppuu. (Ulvila, A. Loimaranta, 1933)

Kaamos ja valot

Jouluvalot. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Sana kaamos on lainattu suomeen saamesta. Pohjoissaamessa talven pimeintä aikaa tarkoittava sana on skábma. Sana pohjautuu samamerkityksiseen norjan sanaan skamtid.

Vuodenvaihteen aikaan pimeää ja hämärää on riittämiin. Suomen murteissa on monia tapoja nimetä päivittäisiä hämärän hetkiä: hämypyhä, hämäränjuhla, hämärikkö ja niin edelleen.

Joulukuun 13. on vanhan käsityksen mukaan vuoden pimein päivä. Siihen sopiikin hyvin Lucian juhliminen: latinan lux : lucis tarkoittaa valoa.

Lucia-niminen neito kärsi 13. joulukuuta 304 marttyyrikuoleman Sisilian Syrakusan vainoissa. Hänestä tuli myöhemmin sokeiden suojelupyhimys. Kristikunta on viettänyt Lucian päivää noin vuodesta 450 lähtien. Lucia-neidon valinta ja kulkue on omaksuttu Suomeen Tukholmasta.

Entä mistä meille tulee sana kynttilä? Muinaisruotsin kyndil merkitsi kynttilää. Nykyruotsin murteissa tunnetaan verbi kynda, ’sytyttää’.

Tähdetkin tuovat valoa kaamokseen. Tähti voi viitata muun muassa taivaankappaleeseen, sakarakuvioon ja kuuluisaan ihmiseen. Tähti on keskeinen myös Tiernapoikien tarinassa.

Omanlaistaan valoa torppaan tuo himmelikin. Sana viittaa taivaaseen.

Piltti seimessä

Nissepolkassa lauletaan, että ”Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet, ja Pupulan kiltit ja pienoiset piltit on leikin jättäneet”. Pupulan piltit ovat pikkuisia pupuja, jäniksenpoikasia.

Tiernapojat taas laulavat: ”Piltin synnytti Petlehem ja Petlehem, josta iloitsee koko Jerusalem.” Tässä piltti tarkoittaa vastasyntynyttä Jeesus-lasta.

Luukkaan evankeliumin mukaan Maria kapaloi vastasyntyneen Jeesus-lapsen ja pani hänet seimeen. Monet varmaankin muistavat seimi-sanan myös alle kolmivuotiaiden lasten päiväkodin nimityksenä. 


Pukki, tontut ja Korvatunturi

Joulupukki ja joulumuori. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Suomalaisessa joulupukissa yhdistyy kaksi perinnettä: maaseudun taloissa ruokaa ja juomaa joulun aikaan kerjänneet eläinhahmoiset pojannassikat sekä keskieurooppalainen ja sittemmin amerikkalaistunut partasuinen lahjojen tuoja Nikolaus. Joulupukki-nimensä tämä joulun sankari on perinyt kansanomaiselta eläinhahmolta, joka varhemmin esiintyi turkki nurin käännettynä tapaninpäiväleikeissä.

Pukkihahmoja kierteli ennen vanhaan talosta taloon kestityksen toivossa. Näistä on eri puolilta Suomea käytetty seuraavanlaisia nimityksiä: joulukurki, joulukyöpeli, joulumuori, joulumörkö, joulumöysäri ja jouluropakko.

Sanaa tonttu ’kodinhaltijan’ merkityksessä käytetään jo Mikael Agricolan teksteissä. Se on samaa alkuperää kuin ’tonttimaata, talonpaikkaa’ tarkoittava tontti. Sekä tontun että tontin takana on ruotsin sana tomt. Tonttu on tuttu myös paikannimistä.

Me suomalaiset tiedämme, että Joulupukki asuu Korvatunturilla. Korvatunturi sijaitsee Savukoskella Suomen itärajalla. Ryhmyisen harjan muodostaa kolme kärkeä eli korvaa, mistä tuo tunturi on nimensäkin saanut. Nimi on ollut alun alkaen koltansaamelaisessa asussa, josta suomenkielinen nimi Korvatunturi on käännetty. Joulupukin asuinpaikkana Korvatunturi tuli tunnetuksi 1920-luvulla Markus-sedän lastenohjelmissa.

”Em minä joulukuusta kuullukka puhuttavan, ku minä lapsekas olin”

Joulukuusen pystyttäminen on alkuaan mannereurooppalainen perinne, joka saapui Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Ennen kuusiaikoja käytettiin lattialla jouluolkia, pahnoja.

Murrearkiston kokoelmissa on paljon joulukuuseen ja joulupuuhun liittyviä tietoja:

Em minä joulukuusta kuullukka puhuttavan, ku minä lapsekas olin. (Lammi)

Aluksi oli yhtaikaakin pahnat ja kuusi. (Kuhmalahti)

Joulukuusehen pantihin paperilla päällystettyjä makijaisija. Kukin lapsi tälläs omalle korkeuvellehen. (Toholampi)

Tulkaa meile jouluiltaan, meil poltetaa joulupuuta. (Uusikirkko Vpl)

Sanotaa jot joulupuu pittiä varastua vieruast mehtäst. Loppiisen pittiä joulupuu viskata pihal. (Kurkijoki)

Joulun tunnelmaa tuo moniin koteihin kuusen lisäksi hyasintti. Suomen ensimmäinen jouluhyasintti on ilmeisesti kukkinut vuonna 1879 erään helsinkiläisen kukkakaupan näyteikkunassa.

Joulukonsertti. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Joulurahalla joulurauhaa?

Entisaikaan puhdetyöt piti saada jouluun mennessä valmiiksi, ettei jouluhiiri kuse. Jos jätti kaikki työnsä aattoon, sanottiin Hämeenkyrössä: ”Jouluaatto pitkä päivä laiskan ämmän tyätä tehlä.”

Jouluun kuuluu rauha, rauhoittuminen kaiken työn ja uurastuksen jälkeen. Viimeistään aattoiltana koittaa hiljentymisen hetki.

Jouluun kuuluu monella tavalla myös raha. Työntekijöille on ollut joskus tapana maksaa ylimääräistä palkkaa joulun alla, joulurahaa.

Vuodenvaihteen nimiä ja päiviä

Joulun tienoon nimipäivien taustalla vaikuttavat Raamatun kertomukset ja katolisen kirkon muistopäivät maustettuina suomalaisella kansanperinteellä. Esimerkiksi Aatami on suomalaistunut muoto heprean nimestä Adam ’ihminen’. Eevan taustalla on heprean sana havva ’elämä, elämän antaja’. Mutta mikä tarina liittyykään maaherra Kyreniukseen, Syyrian käskynhaltijaan?

Kotuksen murrearkistossa on 1900-luvulta tietoja arkipyhistä, joutopyhistä, jälkipyhistä, keskispyhistä, laiskanpyhistä, pikkupyhistä ja vähäpyhistä. Vaikuttaa siltä, että varsinkin välipäivinä olivat sallittuja myös laiskottelu ja leikki.


Kolme joulukuusta. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Mitä vuodenvaihteen säästä voi ennustaa?

Tunturissa. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Jos Joulu Sununtai päiwän päälle lange, nijn ei tule Kylmä waan tuulinen ja tuiskunen talwi. Kewät tule lämmin ja Pellawas kaswa hywästi, kesä wari ja kuiwa, Syxyn ja talwen pitä kylmän oleman; Hywää wuoden tuloa myös taidamme odotta; mutta sinä wuona ej lambat menesty. Hunajata saadan paljon, Yyrtejä, Omenoja ja senkaldaisia hedelmiä pitä yltäkyllä kaswaman. Wanhat kuolewat pojes, hedelmälliset waimot menestywät ja Awioskäskyn sääty saapi siunauxen, johonga Jumala armonsa lainatkon.

”Niim minä annan päin alvänttiä, että joulu loistaa”

Joulun aikaan kuuluvat keskeisesti vierasperäiset sanat adventti, evankeliumi ja hoosianna. Niille on murteissa kehittynyt uusia, alkuperäistä arkisempia merkityksiä.

Graavi ja rommi ja muut joulupöydän herkut

Sana graavi (kraavi) on ruotsalainen laina sanasta grava ’haudata’. Kun kalastajien kalamatkat olivat pitkiä, säilöttiin saalis matkan varrelle.

Metrin syvyiseen kuoppaan turpeen, katajanoksien ja vitsojen päälle ladottiin monta kerrosta perattua, kevyesti suolattua lohta. Kuopan seinät vuorattiin tuohella, lohipaketti kiristettiin tiiviiksi vitsoilla, päälle pantiin vielä tuohta ja katajanoksia ja painoksi litteä kivi. Talven mentyä haudattu (graavattu) kala vietiin kotiin.

Monien jouluherkkua ovat pähkinät. Mutta mitä ovatkaan pähkylät? Toisia miellyttävät enemmän sitrushedelmät.


Joulupaistia papille

Joulupaistiksi on kutsuttu ruokalahjoja ja muita lahjoja, jotka pappi on kerännyt joulun aikaan seurakuntalaisilta. Tässä esimerkkejä vanhasta kirjasuomesta:

Papille tule joca wuosi, nin hywä Joulu paisti, cuin neljä ropoja maxa  (Abraham Kollaniuksen kaupunginlainsuomennos 1648)

[Papit] culcewat ymbäri pitäjän, ja moninaista ruoca- ja muuta calua Joulu paistin nimellä ylöscandawat, nijncuin woita, pellawia, hampuja (Asetusteksti vuodelta 1726)

-angarasti pois kielletän waatimast jotain Yhteiseldä-Cansalda, eli Ruoca-waalua [= ruokalahjoituksia], Joulupaistia eli muutoin mikä nimi eli warjo [= nimitys, tekosyy] sillä mahdais olla. (Asetusteksti vuodelta 1743)

Kuurankukkia ikkunassa. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Sekin synkkä ja ikävä?

Joidenkin joululaulujen vanhahtavat sanat mietityttävät, esimerkiksi säepari ”Hetken kestää elämä / ja sekin synkkä ja ikävä”? Eikö tässä ole ristiriita? Jos elämä on synkkä ja ikävä, eikö ole hyvä, että se kestää vain vähän aikaa, hetken?

Perinteiset joululaulumme ovat saaneet melko rauhassa säilyttää vanhahtavan kielensä, joka on enimmäkseen peräisin viime vuosisadan alkupuolelta. Mutta mitä tapahtuisikaan, jos jokin kielenuudistuskomitea kävisi niiden kimppuun?

Lisää joululöylyä!

Jouluun kuuluu perinteisesti joulusauna. Saunassa vihdotaan tai vastotaan. Joku ropsii, joku toinen taas ropsuttelee, ropsuttaa, ropottaa, reputtaa tai röpöttelee.

”Kyllä nahka kestää saman löylyn kun kuivat seinähirrekki”, sanotaan Kurikassa. Mutta tolkku pitäisi olla saunoessakin. ”Hullu niin kylypöö, jotta nahka lähtöö”, tiedetään Nurmossa.

Bloggaaja jouluaamuna

Blogitekstin äärellä viihtyy nimimerkki:
urpu, varpu, pertsakin sekä muuan erkki.
Joulu on, suruton blogiseura verraton:
urpu, varpu, pertsakin sekä muuan erkki.

Ajoreki-sanalippu. Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto.
Murrearkiston sanalippu: ajoreki.

Huoh! Ehkä nyt on aika istahtaa rekeen ja hengähtää. Antaa Kotus-blogin kielikeskustelun viedä...

Kansoille rauha ja ihmisille hyvä tahto

Kansoille rauha ja ihmisille hyvä tahto on joulun julistus. Eikä vain joulun tunnus, vaan ihmiskunnan vuosisatainen toivo. Varsinkin suurten sotien ja katastrofien jälkeen rauhan ja hyvä tahdon kaipuu on noussut voimakkaana. Niin on ollut nytkin, historian hirvittävimmän sodan jälkeen. (J. K. Paasikivi 1.1.1955)

Uudenvuodenpuhe on elävä traditio, jonka aloitti presidentti P. E. Svinhufvud vuonna 1935. Kotuksen kokoelmassa on kaikki uudenvuodenpuheet vuosilta 1935–2007. Muutaman kerran puheen on  pitänyt joku muu kuin presidentti. Nämäkin puheet sisältyvät aineistoon.


Pehr Evind Svinhufvud vuonna 1936. Kuva: Yle Elävä arkisto.
Kansalaiset, tasavallan presidentti puhuu
Uudenvuodenpuheista tehtyjä laskelmia
Uudenvuodenpuheiden prosesseista

Harmaa koira höhhölumessa?

Suomen murteissa on kymmeniä lumen nimityksiä, esimerkiksi auhtalumi, haverinsiite, härmä, höhhölumi, kiitele, kiituma, pakkasenkauna, sarvenkaappu ja utukka. Lunta voi sataa monella tavalla, esimerkiksi näin: hitelöö ~ hivelöö ~ sataa kus sarvia kravaas (esim. Kurikka, Ilmajoki, Jalasjärvi, Laihia, Ii, Hailuoto).

Mutta mitä ovatkaan harmaa koira ja valkoinen hevonen? Entä joulukoira? Moninaiset ovat myös jouluporsaan merkitykset.

Iloinen lumiukko. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

”Kuin enkeli liihoittelisi maahan”

Enkelimme juuret ovat kreikassa (ángelos ’sanansaattaja, enkeli’). Tämäkin tieto löytyy Kotuksen julkaisemasta etymologisesta sanakirjasta Suomen sanojen alkuperä.

Enkeli esittäytyy Juhani Ahon teoksessa Minkä mitäkin Italiasta (matkalastuja), joka on vuodelta 1893. Tämä kirja ja monet muut kirjallisuutemme klassikoista ovat luettavissa aineistopalvelussamme.

Sitä kuunnellen, tuota iltasoittoa, alkaa näyttää siltä kuin katoliset legendat muuttuisivat todellisuudeksi, kuin tämä metsikkö kansoittuisi, kuin enkeli liihoittelisi maahan Marialle ilmoittamaan, että hän on löytänyt armon Jumalan tykönä, ja madonna nojaa, Jeesuslapsi käsivarrellaan, tammea vastaan, ja tietäjät itäiseltä maalta saapuvat lahjoineen... kaikki ne monet taulut, joita joka päivä on nähnyt kirkoissa ja luostareissa ja joita mielikuvitus ja muisto on täynnä, alkavat elää. Kuinka hyvin ymmärrän nyt nuo näyt, joita hurskaat munkit ja taiteilijat näkivät ja esittivät sekä sanoin että värein. Kuinka se täällä näyttää luonnolliselta tuo likeinen yhteys taivaan ja maan välillä, täällä, josta ei tunnu olevan kuin lyhyt askel ja pieni hyppäys avonaiseen taivaaseen. Tämmöisestä luostarista, siitähän jo näkyy kuin matkan määrä ja se on vain viimeinen pysäkki. Sellaisena sitä ainakin sen omat asukkaat pitävät ja semmoisen vaikutuksen se hetkellisenä miellyttävänä tunnelmana tekee satunnaiseen matkamieheenkin.

Ja me toivotam...

”Suomikin on muuttumassa yhä monikansallisemmaksi. Olisiko meidänkin aika kirjoittaa kortteihin vaikkapa: Ajankohtaiset toivotukset! Mokomaa kompuroivaa kapulakieltä tuskin kukaan suostuisi käyttämään. Seasons’s Greetings alkaa ja loppuu suhuäänteeseen, sisältää kaksi napakkaa trokeepolvea ja vielä pitkänä i:nä toistuvan sisäsoinnunkin. Suomessa vaihtoehtona voisi olla vaikka Talven toivotuksia, Lumiset terveiset tai Valoa kohti. Kuulostaa aika pöhköltä.”


Savolainen joulukuusi. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.