Puujalkavitsien outo tenho

Toimittaja ja kirjailija Heikki Aittokoski kirjoitti Twitterissä tammikuussa:

Yritin keksiä puujalkavitsiä aiheena venäläinen kirjallisuus, mutta lyö gogolailla tyhjää. – Haen Päällystakkini.

Pidin vitsistä valtavasti! Vitsejähän ei kannattaisi selittää, mutta nyt on pakko – analyysin nimissä.

Vitsin ymmärtääkseen lukijan pitää ensinnäkin tietää, että on olemassa ukrainalaissyntyinen venäläinen kirjailija Nikolai Gogol. Nimestä on versioitu sana gogolailla. Gogol on kirjoittanut novellin Päällystakki (suomennettu myös nimellä Päällysviitta ja Viitta).

Vitsissä on yhdistetty tuo Päällystakki ja sanonta Haen takkini, joka puolestaan on fraasi brittiläisestä Ruuvit löysällä (Fast Show) -sketsisarjasta. Haen takkini kuvaa mokaamista sosiaalisissa tilanteissa ja nopeaa, häpeäntunteen siivittämää poistumista niistä, kun on tajunnut erheensä.

Lehtimäen kirkon vaivaisukko, jolla on puujalka. Kuva: Museovirasto.

Lyhyydestään huolimatta vitsissä on monia kerroksia ja viittauksia. Aittokoski nimittää itse vitsiään puujalkavitsiksi. Katsotaanpa, mitä Kielitoimiston sanakirja sanoo puujalkavitsistä:

huono, naurattamaton vitsi

Naurattamaton? Minua Aittokosken vitsi kuitenkin nauratti kovasti, ja tykkäysten ja uudelleenjakojen perusteella moni muukin riemastui siitä. Onko Kielitoimiston sanakirjan selite siis pielessä?

Naurattaako?

Millainen on tyypillinen puujalkavitsi? Tässä muutama esimerkki:

Onneksi en ole syntynyt Kiinaan. – En osaa sanaakaan kieltä.

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? – Auton oven. Voi avata ikkunan, jos tulee kuuma.

Kuka ei koskaan pääse kesälomalle? – Lumiukko.

Näiden vitsien lukeminen ja kuuleminen aiheuttavat tuskastumista ja eiiiih-huudahduksia.

Jos puujalkavitsi tuskastuttaa, eräänä syynä saattaa olla kuluneisuus. Esimerkiksi tämän jutun ingressissä mainittu mummovitsi on tosiaan melko kulunut, ja edellä olevat vitsiesimerkit vaikuttavat aika kaavamaisilta. Tosin kuluneisuus ja kaavamaisuus voivat naurattaakin: ei hitsi, taas tämä sama vanha juttu ja rakenne!

Mutta jos vitsi on oikein huono, huonous saattaa kääntyä hauskuudeksi. Kuulija tavallaan yllättyy herkullisesti siitä, kuinka surkea vitsi sentään onkaan. Hän nauraa, ei ehkä ääneen, mutta vähintään hymähtää huvittuneesti.

Vitsin huonous ei tutkimustenkaan mukaan tarkoita, että se ei naurattaisi. Brittilehti Telegraphissa kerrottiin vuonna 2013 tutkimuksesta, jonka mukaan noin 40 prosenttia ihmisistä nauraa huonolle vitsille.

Miksi juuri puujalka?

Pysähdyin myös miettimään, mitä sana puujalka tekee vitsin nimessä. Miksi juuri puujalkavitsi?

Kysyin Kotus-kollegaltani, etymologian asiantuntijalta Kirsti Aapalalta, mistä sana tulee suomen kieleen. Hän tiesi taustalla olevan vitsin ontumisen: vitsi ontuu samaan tapaan kuin entisaikaan puujalkaa käyttävä henkilö.

Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961) tämä yhteys vielä näkyy, kun puujalkavitsin selitteenä on ’epäonnistunut, ontuva vitsi’. Saksan kielessäkin huono vitsi ontuu, ja englannin kielessä on ilmaus limping joke.

Ontuvuus takaisin puujalkaan?

Jos puujalkavitsi kerran ontuu ja saattaa naurattaa, pitäisikö minun sanakirjantoimittajana muuttaa sanan selitettä Kielitoimiston sanakirjassa? Selitteessähän mainitaan huonous (allekirjoitan!) ja naurattamattomuus (en allekirjoita). Onhan minulla eräänlaista sanakirjavaltaa: voin ehdottaa Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajalle Tarja Heinoselle, että selitettä muutettaisiin.

Päädyn ottamaan askeleen taakse ja kirjaamaan muutosehdotukseeni vitsin ontuvuuden, joka siis oli mukana vielä Nykysuomen sanakirjassa.

Kielitoimiston sanakirja, ennen: puujalkavitsi ’huono, naurattamaton vitsi’.

Kielitoimiston sanakirja, jälkeen: puujalkavitsi ’huono, ontuva vitsi’.

Nähtäväksi jää, meneekö muutosehdotukseni läpi. Ehdotus on siinä mielessä looginen, että sanalla ontua on Kielitoimiston sanakirjassa useita kuvallisiakin merkityksiä, joten miksei sitten vitsikin voisi edelleen ontua:

ontua
– –
Kuv. jstak huonosti toimivasta, epäonnistuneesta, epävarmasta.
Hanke on lähtenyt ontuen käyntiin.
Joukkueen peli ontui pahasti.
Runomitta ontuu ei täytä metriikan vaatimuksia.
Vertaus ontuu on epäonnistunut.

Pohdin vielä, ottaisinko selite-ehdotukseeni mukaan puujalkavitsien yksinkertaisuuden – joskus yksinkertaisuutta tunnutaan pitävän puujalkavitsien piirteenä. Minusta kuitenkin puujalkavitsien tenho on päinvastoin juuri niiden tietyssä vaikeudessa: jujua ei useinkaan tajua heti, mutta sen keksiminen ilahduttaa. Ei siis yksinkertaisuutta mukaan selitteeseen.

Sanakirjan puujalkavitsiin voisi kuitenkin lisätä selitteen rinnalle myös esimerkin, jossa on mahdollista kertoa sekä lisää sanasta että sanan tyypillisiä käyttöyhteyksiä. Esimerkkilauseeksi saattaisi sopia vaikkapa Kielellinen leikittely puujalkavitseissä – monessa puujalkavitsissähän muunnellaan ja yhdistellään sanoja yllättävällä tavalla, kuten Aittokosken puujalkavitseissä (Twitter 12.3., korkean paikan kammo + sampo):

Semmoista rupesin tässä pohdiskelemaan, että kun Akseli Gallen-Kallela maalasi Kansallismuseon Kalevala-aiheisia kattofreskoja, niin toivottavasti hän ei kärsinyt korkean paikan sammosta.

Kaikki ei ole vielä valmista

Analyysiyrityksestäni huolimatta jäljelle jää useita avoimia kysymyksiä: Voiko puujalkavitsiä edes sanoa huonoksi, jos se kerran naurattaa? Jos puujalkavitsille katsotaan tyypilliseksi ontuminen, miten se ontuminen oikeastaan näkyy vitsissä? Ontuuko esimerkiksi Aittokosken juttu? Jos, niin missä kohdassa?

En muuten suinkaan ole ainoa, joka voi ehdottaa muutoksia Kielitoimiston sanakirjan sananselityksiin. Meidän sanakirjantoimittajien lisäksi niitä saa esittää kuka tahansa. Eräs nopea palautteenantopaikka on jokaisen hakusanan perässä: siellä on linkki Anna palautetta.

• Kielitoimiston sanakirja: ontua
• Ulla Onkamo: Sitten leikitellään sloganeilla (Kotus-blogi, 30.3.2016) 

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele