Oho, Agricola!

Tässä kirjoituksessa jatkan suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan käyttämien interjektioiden eli huudahdussanojen esittelemistä. Kun tarkemmin katsoo, osa huudahduksina käytetyistä sanoista onkin alun perin verbien käskymuotoja.

Edellisessä kirjoituksessa tutustuimme Agricolan teoksissa esiintyviin  riemunhuudahduksiin. Nyt on aika siirtyä tunneskaalan toiseen päähän eli voivotteluun.

• Kalle Järvelä: Hei, Agricola! (Elävät päät, Kotus-blogi, 5.4.2023)
  

Vee vee, surkeutta!

Agricolan teoksista löytyy useita eri interjektioita, joilla ilmaistaan surua ja valitusta. Nykyäänkin tuttujen oi- ja voi-sanojen ohella Agricola käyttää myös valitussanaa vee, joka on peräisin hänen lähteenään käyttämistä saksan- ja ruotsinkielisistä raamatunkäännöksistä. Ja voivotellaanhan saksaksi edelleenkin huudahdussanalla weh(e).

We henelle, ioca Tauarans corghotta muidhen Hywydhest (A III 697, Hab. 3:6)

Vee-interjektiosta Agricola on myös muodostanut yhdyssanat veeparku ’valitus, itku’ ja veeparkua ’valittaa, itkeä’. Niistä ensin mainittu esiintyy seuraavassa Aamoksen kirjan jakeessa:

Jocaitzes Gatuissa pite Weparcu oleman, ia iocaitzes cuias sanotan, We, we. (A III 651, Aam. 5:16)

Näiden yhdyssanojen osalta Agricolan suurin innoittaja lienee ollut Martti Lutherin Biblia Germanica, jossa vastaava sana on wehklagen, kun taas ruotsinkielisessä Kustaa Vaasan Raamatussa vastineena on klaghogråt. Agricolan käännöksissään käyttämät vee-huudahdukset on vuoden 1642 Bibiliassa muutettu järjestään nykylukijalle tutummiksi voi-interjektioiksi.

Agricolakin käyttää voi-huudahdusta. Yleensä silläkin ilmaistaan kurjuutta ja ahdistusta, kuten seuraavissa Joelin kirjan ja Psalmien kirjan katkelmissa:

Woij quinga cariat hookauat, ia Laumat ammuuat (A I 119, Joel 1:18)

Woy Herra, mixi ouat minun Wiholiseni nin monda? (A III 217, Ps. 3:2)

Myös huudahdussana ah ilmaisee Agricolan kielessä ahdistusta tai ainakin jonkinlaista paatosta. Uuden testamentin esipuheessa Agricola tuumailee: ”Mahdais nyt iocu sano, Ah ioska mine tieteisin, quinga eli coska teme Somen maan Canssa ombi Christituxi tullut” (A II 17). Rucouskiriaan sisältyvässä Danielin kirjan apokryfisessä lisäyksessä Susanna puolestaan huokaa: ”Ah, quinga mine olen sures adhistoxes” (A I 178, lis. Dan a 22).

Oijoi sitä päivää!

Interjektio oi esiintyy Agricolalla luonteeltaan perin valittavana, kuten seuraavista Jeremian ja Joelin kirjan katkelmista ilmenee:

Oy, Oy, Oy, Herra Jumala, Catzos, Sine teijt Taijwan ia Maan sinun swren woijmas cautta (A I 243, Jer. 32:17)

Oij oij site peijue, Sille Herran peijue ombi iuri lesne, ia tulepi ninquin cadhottus silde Caickiwaltialda (A I 119, Joel 1:15)

Paitsi valitusta oi voi ilmaista myös hämmästystä. Uuden testamentin käännöksessä on esimerkiksi kohta, jossa Jeesus kysyy opetuslapsiltaan Getsemanen puutarhassa: ”Oij tahdottaco nyt maata ia leuäte?” (A II 100, Matt. 26:45).

Public Domain

Interjektioita Mikael Agricolan Rucouskirian (1544) sivulla: aamen päättää rukouksen osan, ja sanoja oho ja oo käytetään puhuteltaessa Herraa Jeesusta Kristusta. Kuva: Kansalliskirjasto, Doria.

Oo, hyvä veikko, kuule minua!

Monet Mikael Agricolan käyttämät interjektiot ovat merkitykseltään melko häilyviä, ja niitä on saatettu käyttää lähinnä puhuteltavan huomion herättämiseen – aivan kuten useita interjektioita nykyäänkin käytetään. Tämäntyyppiset puhutteluinterjektiot voivat myös tuoda juhlallisuutta lausuman aloitukseen ja ilmaista puhujan kunnioitusta puhuteltavaa kohtaan.

Varsin yleinen juhlava puhutteluinterjektio on o (luettu todennäköisimmin ”oo”), jota Agricola ja muutkin vanhan kirjasuomen ajan kirjoittajat ovat käyttäneet rukouksissa ja laulettavissa teksteissä. Tässä pari esimerkkiä Agricolan Rucouskiriasta: ”O Christe, meiden ylimeinen Pijspa – – olet” (A I 106) ja ”O cauatettaua Sacramenti” (A I 575). Puhuttelussa oo Kriste normaalisti muodossa Kristus esiintyvä Jeesuksen nimitys on latinan mukaisesti puhuttelusijamuodossa nimeltä vokatiivi. Yhtä lailla o-puhuttelu käy epämuodollisempiinkin yhteyksiin, kuten leikillisiin säkeisiin, joilla Agricola puolustaa kirjaansa mahdollisia moittijoita vastaan:

Eijkö caike, on alghus heicko?
Nijn taij mös on, o hyue weicko. (A I 97)

Eikö kaikki ole aluksi heikkoa?
Niin on tämäkin, oo hyvä veikko.

Agricolan sanavarastoon kuuluu myös huudahdussana oho. Psalmin säkeessä se ilmaisee ihmetystä päivien nopeasta kulumisesta: ”Oho quinga he poismeneuet, ninquin Wario” (A III 266, Ps. 39:8). Yhtä lailla oho toimii Agricolan kielessä puhutteluinterjektiona, kuten seuraavassa rukouksessa:

Oho, Herra Jesu Christe, sinun Rumis ja weres nautitzemus, elken minulle tulgho domioxi (A I 582)

Samantapaisessa puhuttelukäytössä on niin ikään aha-interjektio, jolla pappi Agricolan kirkkokäsikirjan (1549) kastekaavassa kohdistaa sanansa läsnäolijoille: ”Aha rackat Christiliset ysteuet” (A III 5). Joelin kirjan suomennoksessaan (1551) Agricola sijoittaa aha-sanan profeetan ja Herran suuhun jännitteisessä tilanteessa, jossa Jumala ja puhuttelun kohteena olevat pakanakansat ovat vastakkain:

waj tadhottaco te minun cansan haastella? Aha, Haastelet te minua, Nin mine tadhon sen pian ia ekist costa teiden pään päle. (A III 638, Joel 3:4)

Jaa-sana puolestaan ilmaisee Agricolan kielessä useimmiten myönteistä vastausta johonkin edellä sanottuun. Tällaista vuoronalkuista partikkelia, joka ilmaisee puhujan reaktion edelliseen puheenvuoroon, keskusteluntutkijat kutsuvat dialogipartikkeliksi:

Nin hen sanoi, Ja, Autuat ouat ne iotca cwleuat Jumalan Sanan, ia ketkeuet sen (A II 201, Luuk. 11:28)

Lah nyt, no niin!

Agricolan teosten sivuilta löytyy lauseenalkuisena huudahdussanana myös hieman oudon kuuloinen lah. Vanhassa kirjasuomessakaan sitä ei esiinny kuin Agricolan teksteissä ja kerran Hemminki Maskulaisella 1600-luvun alussa.

Lah esiintyy lähinnä lausuman alussa, useimmiten yhdistelmänä lah nyt, kuten Jaakobin kirjeen kohdassa ”Lach nyt, te Rickat” (A II 665, Jak 5:1), mutta myös  yksinään, kuten Jeremian kirjan kohdassa ”Lach, te oletta teiden Lupauxet pitenyet” (A III 563, Jer 44:25). Sana lah tai sanapari lah nyt toimii eräänlaisena täyte- ja vahvistussanana tai myöntönä. Nykykielessä vastaavia sanapareja voisivat olla no niin tai no hyvä.

Äkkiseltään kummalliselta vaikuttava huudahdussanan taustalla on laskea-verbin imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto las(k)e, joka on muuntunut ja kiteytynyt lah-asuiseksi interjektioksi.       

Agricolalta löytyy myös vahingoniloa ilmaiseva interjektio piti, joka esiintyy niin-sanan kanssa yhtymässä niin piti. Tämä ilmaus on käytössä muun muassa psalmissa 40, jossa psalmin kirjoittaja toivoo äikistelijöidensä eli pilkkaajiensa joutuvan häpeään:

Hemmestyköön he heiden häpiesens, iotca eikisteleuet minua sanodhen, Ninpiti, Ninpiti. (A III 268, Ps. 40:15)

Piti-interjektiosta ja siitä edelleen johdetuista verbeistä kertoo lisää Elina Heikkilä kirjoituksessaan ”Piti piti, pikinokka!” Elävät päät -blogissa.

Kuule, katso ja pidäksi!

Havaintoverbistä kuulla Agricola käyttää yksikön ja monikon toisen persoonan imperatiivimuotoja kuule ja kuulkaa tavalla, joka osoittaa näiden muotojen etääntyneen jo Agricolan aikana konkreettisesta merkityksestään. Verbimuodot ovat kiteytynee puoli-itsenäisiksi interjektioiksi, joiden tarkoitus on lähinnä kiinnittää kuulijan huomio:

Cuule Israel, Herra meiden Jumala, ainoa Jumala on (A II 146, Mark. 12:29)

Cwlcat sis te Dauidin Hone. (A III 110, Jes. 7:13)

Vastaavasti katsoa-verbin imperatiivimuoto esiintyy interjektion tapaan tai ainakin konkreettisesta merkityksestään etääntyneenä:

Catzo teme ombi se oikea meno (A II 8, Uuden testamentin esipuhe)

Sille catzos, Mine tahdon itze puhua (A III 503, Jes. 52:7)

Agricola käyttää interjektiomaisesti myös pitää-verbin imperatiivimuotoja pidä(s) ja pidäksi. Useimmiten imperatiivi esiintyy merkityksessä ’odota’, ’seis’ tai ’hetkinen’. Muoto löytyy esimerkiksi Uuden testamentin suomennoksesta Jeesuksen vertauksessa: ”quinga sine sanot welielles, pidhes, mine otan raiskan sinun silmestes, ia catzo hirsi on sinun silmeses” (A II 38, Matt. 7:4). Saman vertauksen Luukkaan evankeliumin versiona (Luuk. 6:42) kehotus kuuluukin "pidhexi welien".

Huudahdussanoina käyttämänsä pitää-verbin imperatiivimuodot Agricola on mitä ilmeisimmin kääntänyt suoraan ruotsista ja saksasta. Näiden kielten  vastaavat muodot hålt ja halt perustuvat hålla- ja halten-verbeihin.

Terve teidän ja olkaat hyvästi!

Tervehdyssanana Agricola käyttää yleisimmin sanaa terve, jota löytyy niin rukouksista kuin proosamuotoisistakin teksteistä. Niin sanottu Enkelin tervehdys esiintyy Agricolan teoksissa kaikkiaan neljä kertaa. Abckiriassa tervehdys kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Terue maria armoitettu Herra on sinun cansas” (A I 12). Rucouskirian lopulla sama rukous alkaa sanoin: ”Terue Maria armahainen” (A I 839). Kahdessa muussa kohdassa enkeli tervehtii Mariaa tämän nimeä lausumatta, toisaalla Rucouskiriassa ”Terue armahainen” (A I 83)  ja Uuden testamentin käännöksessä ”Terue armoitettu” (A II 163, Luuk. 1:28).

Terve-sana esiintyy myös esimerkiksi Matteuksen evankeliumin kohdassa, jossa kerrotaan, miten Juudas pettää Jeesuksen Getsemanessa: ”astui hen Jesusen tyge, ia sanoi. Terue Rabbi.” (A II 101, Matt. 26:49). Terve-sanan yhteydessä voi esiintyä myös ns. datiivigenetiivi eli datiivisesti käytetty genetiivimuoto ilmaisemassa kenelle puhutaan. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka tyhjältä haudalta rientävät naiset tulivat tiellä ylösnoussutta Jeesusta vastaan, jolloin ”Jesus cohdasi heiden, ia sanoi, Terue teiden” (A II 108, Matt. 28:9).

Samoin kuin o-interjektiokin myös terve saa peräänsä usein latinan vokatiivissa eli puhuttelusijassa olevan pääsanan. Tällainen on esimerkiksi rukouksen aloitussanoissa: ”Terue Christe aijnoa toijuo” (A I 369). Tällaiset suomenkielisessä tekstissä esiintyvät latinan mukaiset puhuttelut ovat olleet tavallisia myöhemminkin vanhassa kirjasuomessa.

Public Domain

Terve, Pyhä Suu! Mikael Agricolan Rucouskiriasta (1544) löytyy rukous, jossa tervehditään erikseen kaikkia Kristuksen ruumiinosia. Kuvassa rukouksen alku. Kuva: Kansalliskirjasto, Doria.

Nykyisin useimmiten hyvästelysanana käytetty hyvästi esiintyy Mikael Agricolan kirjoituksissa yleensä alkuperäisemmässä merkityksessään, tavan adverbina. Apostolien teoissa sanaa käytetään kuitenkin hyvästeltäessä olla-verbin kera, kun apostolien Antiokian kristityille lähettämä kirje päättyy toivotukseen ”Olcat hyuesti” (A II 356, Ap. t. 15:29). Vuoden 1992 kirkkoraamatussa kyseinen kohta kuuluu: ”Voikaa hyvin”.

Vaikka Agricolan käyttämä sanonta on kirjeen lopetuksenakin ollut merkitykseltään melko konkreettinen, siinä on jo nähtävissä kehityskulku kohti osin alkuperäisen merkityksensä menettänyttä toivotusta. Jääkäät hyvästi!

• Vanhan kirjasuomen sanakirja
  
• Elina Heikkilä: Piti piti pikinokka! (Elävät päät -blogi, 8.4.2020)

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele