Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät
-blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss Elävät päät

28.3.2018 9.06
Elina Heikkilä

Merkittävä kysymys ylösnousee

Nykyään verbi ylösnousta liittyy kiinteästi pääsiäiseen, mutta ennen sitä käytettiin monipuolisemmin.

Yhdysverbiä ylösnousta käytetään nykyisin vain uskonnollisissa yhteyksissä, kristillisen pääsiäisen ydinsanomaa esitettäessä: ”Kristus on ylösnoussut!” Tällöin tarkoitetaan, että Kristus on noussut kuolleista iankaikkiseen elämään.

Vielä 1700-luvun lopulla sama verbi sopi kuvaamaan konkreettista kohoamista. Esimerkiksi näin Johan Frosterus maalaili luomakunnan ihmeitä: ”Katsokam kuinga kewiästi suuri kotka ylösnouse usiammat tuhannet kynärät ilmasa”. Yhtä lailla kyse saattoi olla näennäisestä kohoamisesta, kuten kerrottaessa almanakan käyttäjille auringonpimennyksestä, joka tapahtuisi toukokuussa 1742 ”huomeneldain warhain, ennen cuin auringo ylösnouse”.

Kannattaa huomata, että menneinä vuosisatoina verbi on esiintynyt monessa asussa. Alkuosana on Mikael Agricolan teoksissa ollut kauttaaltaan yles-, mutta ajan mittaan ylös-alku on käynyt yleisemmäksi. Loppuosana on tutun nousta-verbin rinnalla käytetty myös nosta-asua.

Hikirei’istä ylösnousee löyhkä

Ylösnousta-verbi on käynyt erilaisten luonnonilmiöiden, kemiallisten reaktioiden ja elintoimintojen kuvaamiseen. Agricolan Messuun (1549) sisältyvässä Ensimmäisen Mooseksen kirjan katkelmassa kuvaillaan keskeneräistä maailmaa:

Sille eipe Herra Jumala ollud wiele silloin andanut sata maan päle, eike ollut Inhimiste ioca maan prucasi. Waan yxi sumu ylesnousi maasta, ia lijotti caiken maan. (1. Moos. 2:6.)

Uusimmassa Vanhan testamentin suomennoksessa (1992) sama kohta kuuluu: ”maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan”. Sitten vähän kotitalouden kemiaa: Hoosean kirjan suomennoksessaan Agricola puhuu taikinasta, jonka leipoja ”on sotkenut, ja andapi – – pänenshapata, ia ylesnosta” (Hoos. 7:4). Nykysuomennoksessa ei enää puhuta taikinan nousemisesta, ainoastaan sen alustamisesta ja happanemisesta.

Vuoden 1765 almanakassa suomalaisia varoitettiin ulkona nukkumisen kohtalokkaista vaikutuksista:

Sencaldaisesa tilasa tuckeuwat hiki-reijet, nijn että se löyhkä ja hengi, jonga hiki-rejistä pitä alati ylösnouseman – – tulewat pysähtymän ja myötäns tuowat monencaldaiset taudit.

Jos huokoset tukkeutuvat, hieneritys häiriintyy. – Tässä löyhkä ei siis merkitse hienhajua vaan hikoillessa ihosta nousevaa höyryä.

Ylösnouse vuoteeltasi!

Vuoden 1688 kirkkolain suomennoksessa opastetaan: ”Cosca Evangelium ja Epistola luetan, Uscon Wirsi, ja O Jumal sinua kijtäm, weisatan, nijn pitä coco Seuracunnan – – ylösnouseman” kunnioituksen merkiksi. Nyt 330 vuotta myöhemmin kirkossa kuunnellaan yhä päivän evankeliumiteksti seisaallaan, samoin lausutaan uskontunnustus ja lauletaan kiitosvirsi.

Aikoinaan nämä ylösnousut lienevät myös auttaneet kirkkokansaa pysymään hereillä pitkissä jumalanpalveluksissa. Ylösno(u)sta-verbiä onkin käytetty myös merkityksissä ’herätä unesta’ ja ’nousta jalkeille’. Seuraavassa keskustelunpätkässä ovat äänessä kuvitteelliset 1640-luvun koulupojat:

Gabriel: Cuule, nouse ylös.
Henrik: Salli minun maata.
Gabriel: Aica on jo ylös nosta.
Henrik: Eipä wiele ole päiwä.

Gabrielin ensimmäisessä kehotuksessa ylösnousta-verbi on haljennut erilleen. Vanhassa kirjasuomessa yhdysverbejä näyttääkin esiintyvän erityisen runsaasti infinitiivi- ja muina nominaalimuotoina (esim. ylösnousta, ylösnoustessa, [pitää] ylösnouseman; [on] ylösnouseva, ylösnoussut, ylösnoustua) sekä sivulauseissa, kun taas alkuosa pyrkii usein omille teilleen irti verbin persoonamuodoista, varsinkin päälauseissa – kuten kehotuksessa nouse ylös.

Eräässä 1700-luvun alun asetuksessa säädetään sotaväen liikekannallepanosta:

että se Ordinarie Sotawäki kijrummasti mahdais tulla recreuteratuxi, ja täysinäisen tilaans jällens panduxi, jota minä [kenraalikuvernööri] tosin toiwon – –  jo nijn tehdyxi ja toimitetuxi, että se sama cohta, tulewaisten Orderein jälken wallan walmisna olla taita, ylösnousemaan ja marcheraman

Sama ylösnousta-verbi on käynyt tähänkin. Enää ei ole kyse konkreettisesta asennonvaihdoksesta vaan liikkeellelähdöstä.

Mistä riidat ylösnousevat?

Isorokkopotilaan hoito-ohjeissa vuodelta 1775 ylösnousta-verbiä näyttää ensi lukemalta käytetyn oudolla tavalla: tekstin mukaan ”nyppylöiden” kuivuttua kokoon potilaan ”ihoon ylösnousee usein mädäntäväiset haavat, joidenga kautta suuret kappalet kaswoista poisputowat”. Miten niin haavat voivat ylösnousta?

Ruotsin vallan aikaisissa teksteissä ylösnousee myös oikeita ja vääriä profeettoja, myrskyjä ja tuulenpuuskauksia, sotia ja kapinoita, merkittäviä kysymyksiä, riitoja ja eripuraa. Näissä käyttöyhteyksissä verbi on saanut uuden, entistä abstraktimman merkityksen ’syntyä, puhjeta, kehkeytyä; ilmestyä, nousta esiin’.

Kannattaa siis harkita tarkoin, kenen ajettavaksi asiansa antaa, ettei käy sitä, mistä asetuksessa vuodelta 1695 varoitetaan:

monda Rijta ja Eripuraisutta sijtä caswa ja ylösnouse, että – – ne jotca toisen siasa Asiat ajawat, taicka Pahudesta coston pyynöstä, eli myös – – oman hyödytöxens tähden, yllyttäwät Rijtaweljet rijtan ja sopimattomutehen

Entä mitä ylösnousee siitä, että kristityt puntaroivat keskenään ajallisen elämän vaivoja ja taivaassa odottavaa autuutta? Sen on kertonut Johan Laihiander 1760-luvulla pitämässään ruumissaarnassa: ”silloin ylösnouse heidän tykönäns yxi pyhä halu autuallisen cuoleman perään”.

Kolmanna päivänä ylesnousi kuolluista

Kristilliseen käsitykseen autuaallisesta kuolemasta liittyy elimellisesti ylösnousemususko. Siis usko siihen, että ristiinnaulittu, kuollut ja haudattu Jeesus heräsi kuolleista uuteen, iankaikkiseen elämään Isän Jumalan luona. Ja siihen, että sama optio on varattu myös tämän uskoville, niin ihmisjärjellä käsittämätön kuin koko ajatus onkin. Näin Johannes Favorinus on sanoittanut epäilyksemme 1660-luvulla pitämässään ruumissaarnassa:

en me taida ymmärryxelläm käsittä, cuinga ne ruumit, jotca mullax tuhwax ia tyhiäx rauwennet, jotca tules poldetut, pedoilda raadeltut, ia madoilta syödyt, etc. owat, pitä jällens eläwäxi tuleman ia ylösnouseman

Mikael Agricolan Messussa (1549) kerrattiin Kristuksen kärsimyshistoriaa näillä sanoilla:

Pijnattu pontius Pijlatusen alla, Ristinnaulittu coletettu, Ja haudattu alasastui heluettin, colmanna peiuene ylesnousi coluista

Nykyään apostolisessa uskontunnustuksessa sama kohta kuuluu näin:

kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista

Alkuosa ylös- on pudonnut verbistä pois, jäljellä on vain nousta. Substantiivijohdos ylösnousemus löytyy silti vielä nykykieltä kuvaavasta Kielitoimiston sanakirjastakin, toki varustettuna käyttöalalyhenteellä usk.

*     *     *

Kun näin tarkastelee ylösnousta-verbin käyttöä menneinä vuosisatoina, mieleen ylösnousee ainakin sanakirjantoimittajalle merkittävä kysymys: eroavatko yhdysverbi ylösnousta ja paljas nousta-verbi toisistaan loppujen lopuksi kovinkaan paljon? Klikataanpa auki nousta-artikkeli Vanhan kirjasuomen sanakirjasta ja katsotaan!

ELINA HEIKKILÄ

Nousta (Vanhan kirjasuomen sanakirja)



Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja