Viinamarjat nyt poimitaan, talvea jo myös odotetaan

Syksyinen marjasarja jatkuu! Edellisessä kirjoituksessa kerroin siitä, millä nimillä vanhan kirjasuomen aikaan kutsuttiin Suomen soiden, metsien ja ahojen marjoja. Selvittelin myös marja-sanan käyttöyhteyksien laajenemista – lakitekstissä sini- ja punamarjat ovat tarkoittaneet jotain aivan muuta kuin mustikoita ja mansikoita.

Nyt katson, millaisia marjareseptejä löytyy Ruotsin vallan ajan suomenkielisistä teksteistä. Sen lisäksi sivuan varhaisten raamatunkäännösten näkemystä marjoista ja niiden käytöstä.

Paloviinaa ja mehukeittoa

Vanhan kirjasuomen teksteistä löytyy useita ohjeita marjojen käyttöön, jokunen suoranainen marjareseptikin. Marjoja näkyy käytetyn lähinnä paloviinan mäskin tekoon ja erilaisiin mehujuomiin; viitteitä marjojen käytöstä leipomuksiin en ole suomenkielisistä teksteistä tavannut.

Franz Joachim von Akenin kirjoituksessa, joka on suomennettu nimellä Lyhy Tutkistelemus Palowijnan Poltto-Aseista ja Palowijnan Walmistamisesta (1788), kerrotaan, mistä ja miten paloviinaa voidaan valmistaa. Valmistusaineissa on mukana tuttuja ja tuntemattomampiakin marjoja:

Kruusimarjat, Pihlajanmarjat, Tuomenmarjat ja Oxelinmarjat rikkisurwotaan ensisti sangen hywin

Pihlajanmarjat ja tuomenmarjat ovat käyneet viinamäskin tekoon varmaankin juuri sen vuoksi, etteivät ne sellaisenaan ole järin maukkaita. Tekstissä mainitut okselinmarjat ovat ruotsinpihlajan marjoja (ruots. oxelbär). Kruusimarja on puolestaan karviaismarjan nimitys (ruots. krusbär).

CC BY 4.0

Viinantekovälineet keittokodassa. Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma / Seurasaaren kuvakokoelma.

Von Aken ohjeistaa monen muunkin marja-, hedelmä- ja juuresyhdistelmän käyttöön paloviinan valmistuksessa, koska "se sangen paljo auttais jywäin säästöxi, jos enämmin yhteisesti walmistettais palowijnaa marjoista, hedelmistä ja juurista". Niinpä lukija saa ohjeet muun muassa ”Maaramen- Mansikan- ja Peldomarjain-Wijnasta”.

Asikkalan kappalainen Axel Laurell kertoo vuonna 1773 perunan viljelyä ja käyttöä puolustavassa julkaisussaan, kuinka hyvin perunajauho sopii marjakeittojen ainesosaksi. Samalla hän antaa vihjeen sitä, mistä marjoista mehuja ja soseita 1700-luvulla on tehty:

Mehu eli mosi keitetyistä, rikkimuserretuista ja sijlatuista wijna- ja Kirsbärin marjoista, karpaloista, maaramista ja puoloista.

Resepteissä mainitun maara(i)men tarkasta lajista ei ole varmaa tietoa, mutta sillä on mahdollisesti tarkoitettu vadelmaa tai mesimarjaa. Samoin nimityksellä peltomarja (ruots. åkerbär) on voitu viitata joko mesimarjaan tai karhunvatukkaan.

Viinamarjoista viinaa?

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, mainitsee Mikael Agricola vuoden 1544 ilmestyneen Rucouskirian kalenterissa lokakuussa kypsyvät viinamarjat, nykysuomeksi viinirypäleet:

Winamariat nyt poijmetan. talui io mös odhotetan.

Viini eli viiniköynnös, jonka rypäleistä eli hedelmistä Agricola puhuu, on ollut Lähi-idässä jo tuhansia vuosia tärkeä viljelykasvi. Luonnollisesti se kuuluu Raamatun maailmaan.

Sen sijaan ihmetystä voi herättää viinirypäleiden mainitseminen ohjeissa, jotka muuten sopivat pohjoiseen vuodenkiertoon. Selitys löytyy ohjeiden alkuperästä. Agricola on kääntänyt ohjeet ruotsalaisesta rukouskirjasta, jonka alkuperäinen, todennäköisesti saksankielinen versio lienee tehty Keski-Euroopassa. Siellähän viinirypäleet todella kypsyvät poimittaviksi lokakuussa.

CC BY 4.0

Viiniköynnös on menestynyt Helsingin pitäjässäkin Backaksen kartanon kasvihuoneessa, kuten kuva kansakoulujen kotiseutuopin diasarjasta osoittaa. Kuva: Lauri Leppänen & Viljo Holopainen 1956. Vantaan kaupunginmuseo.

Vanhoissa raamatunkäännöksissä viinirypälettä tarkoittava viinamarja tavataan monesta kohtaa. Agricolan vuonna 1548 julkaistussa Uuden testamentin suomennoksessa se esiintyy esimerkiksi seuraavassa jakeessa:

Sille iocainen Pw tutan henen hedhelmestens. Sille eiuet he coko Orientappuroist Ficonita, Eike mös haijeta Winamaria Odhakeist. (Luuk. 6:44)

Lisäksi Agricola kirjoittaa Jesajan kirjan suomennoksessaan: ”Minun Ysteuellen on yxi Winatarha – – ia [hän] istutti sihen kempit Winapuut – – Ja odhotti sen Winamarioia candauan, Waan hen cannoi Willimariat” (Jes. 5:2). Tarinassa viinin odotetaan tuottavan marjoja eli rypäleitään, mutta sadoksi saadut marjat ovatkin villejä eli käyttökelvottomia. Vuoden 1642 raamatunkäännöksestä alkaen tässä kohdassa kerrotaan köynnöksen tuottaneen suorastaan ”pahoja marjoja”.

Öljymarjoista orjantappuramarjoihin

Viinin lisäksi Raamatun maailmassa tärkeä tuote on ruokaöljy, jota puserretaan öljymarjoista eli oliiveista. Vuoden 1642 raamatunkäännöksessä mainitaan Toisen Mooseksen kirjan jälkihuomautuksessa ”caicki pehme hedelmä, josta mesi ja juoma tehdän, cuin owat: wijnamarjat, öljymarjat, etc.” Nykyään käytetty oliivi-sana on tullut suomen kieleen 1800-luvulla ruotsin kautta.

Samaisessa vuoden 1642 Bibliassa käsketään Ensimmäisessä makkabilaiskirjassa ”prijscotta Elephantit punaisella wijnalla ja Morin marjan nestellä”. Morinmarjalla tarkoitetaan ilmeisesti metsäviikunapuun eli sykomorin hedelmää. Samaan puulajiin viitataan myös Jesajan kirjassa nimityksellä muulbärinpuu.

Niin ikään raamatullinen kasvinnimi orjantappura on yhdistetty kotimaiseen piikkikasviin, ruusuun. Niinpä ruusunmarjaa eli kiulukkaa kutsutaankin Johan Haartman nuoremman vuoden 1759 kasviluettelossa nimityksillä ”Kjulacka, Tappuran marja”. Haartmanin luettelosta löytyy myös orjantappuramarja viittaamassa johonkin ruusunmarjan tapaiseen. Orjantappura-sanaa onkin käytetty kotimaisista ruusukasveista sekä myös yleisesti tarkoittamaan rikkaruohoja. Siitä ei ole varmuutta, mikä varsinaisesti on ollut se kasvi, josta Raamatun teksteissä tuolla nimellä puhutaan.

Mausteeksi ja lääkkeeksi

Marjoja on käytetty paljon myös erilaisiin rohtoihin ja voiteisiin. Esimerkiksi Christfrid Gananderin teokset Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki sekä Eläinden Tauti-Kirja, molemmat vuodelta 1788, antavat paljon tietoa niin erilaisten yrttien kuin myös marjojen tai marjaksi kutsuttujen kasvinosienkin lääkinnällisestä käytöstä. Ganander kertoo muun muassa lavermarjojen eli laakeripuun marjojen käytöstä riisitautia ehkäisevässä voiteessa: ”kynsilaukkaa muutama kynsi, terwaa lusikallinen, 3 lawermarjaa”.

Pippurin pientä mustaa marjaakin käytetään joissakin resepteissä: kulkutaudeilta suojaavaan voiteeseen pannaan monen muun ainesosan lisäksi ”1/2 luodia Comforttia ja muutama walkia pippurin marja nakataan joka potellijn”. Pippurinmarja on käynyt myös lääkeannoksen mittayksiköstä, sillä Ganander varoittaa hevoselle tehdystä lääkepulverista, että "10 pippurin marjan werta saattaa ihmisen oxennuxelle, kuolemaan".

CC BY-ND 4.0

Katajanmarjoja apteekkipurkissa. Kuva: Turun museokeskus.

Erityisesti katajanmarjoja eli katajan pieniä pyöreitä käpyjä on käytetty erilaisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten osoittaa vuoden 1732 almanakka: ”Jos catawa marjoita keitetän wedesä, ja seicoitetan wasicoil juomaxi, nijn he menestywät sijtä angarasti”. Katajanmarjoista on tehty siirappia, paloviinaa ja muuta juomaa, lisäksi Gananderin ohjeen mukaan ”kataja marjainöljy, lämmittää rinnat, ajaa pois yskän”.

Lääkäri Johan Gabriel Bergman neuvoo vuonna 1775 julkaistussa teoksessaan, kuinka tartuntataudeilta vältytään ja niistä parannutaan. Lääkejuomana käytettävää ohravettä kannattaa mahdollisuuksien mukaan maustaa ”puolaimilla eli muilla happamilla marjoilla”.

Samoilla linjoilla on Anders Lizelius seuraavana vuonna ilmestyneen sanomalehtensä Suomenkieliset Tieto-sanomat  numerossa 17. Hän neuvoo juomaan punataudin ehkäisemiseksi ”leipä-wettä, johon sekoitetan – – Karpalon-lientä, eli Puolainwettä”. Samassa yhteydessä hän vinkkaa, miten kesähelteillä valmistetaan viilentävää juomaa: ”Muserretut Muuramat, wedesä keitetyt, owat suwella janoa jähdyttäwä juoma.”

Tämän vuoden marjakausi alkaa olla lopuillaan, mutta sieniä voi edelleen poimia. Ellei sienestys innosta, nyt on hyvä aika nauttia säilöttyä marjasatoa ja varmistaa, että poiningit ja poimuiset (Gananderin sanoja marjankeruuastioille) ovat kunnossa ensi kesää varten.

CC BY-NC-ND 4.0

Tyytyväisellä marjamiehellä on poimuiset kukkuroillaan vaapukoita. Kuva: Elias Sirenius 1919. Nurmijärven museo.

• Kalle Järvelä: Ei maita mansikka pahenna, muuta mustikka mäkiä (Elävät päät, Kotus-blogi, 19.10.2021)
  
• Franz Joachim von Aken (1788): Lyhy Tutkistelemus Palowijnan Poltto-Aseista ja Palowijnan Walmistamisesta (Kaino)
  
• Christfrid Ganander (1788): Eläinden Tauti-Kirja (Kaino)
  
• Christfrid Ganander (1788): Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki (Kaino)

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele