Uuden kuun kasvaessa pitää plantut istutettaman

Viimeksi kirjoitin rikkaruohojen nimityksistä. Tällä kertaa keskityn siihen, miksi (hyöty)kasvien taimia kutsuttiin vanhan kirjasuomen vuosisatoina.

Nykyään siis puhumme kasvien taimista. Varhaisimmat löytämäni esimerkit taimi-sanan käytöstä ovat vuoden 1642 Bibliasta. Vuorisaarnassa Jeesus vertaa taivasten valtakuntaa sinapinsiemeneen, joka on kylvettäessä pienin kaikista siemenistä: ”Mutta cosca se caswoi, nijn hän on suurin taimein seas, ja tule puuxi” (Matt. 13:32). Mikael Agricolan suomennoksessa – samoin myöhemmissä Biblioissa – sinapinsiemenestä kasvaa ”swrin caalein seghas”.

Sana taimi ei tainnut vakiintua käyttöön kovin nopeasti. Ainakin Erasmus Rotterdamilaisen käytösoppaan tuntemattomaksi jäänyt suomentaja on 1670-luvulla epäillyt, mahtavatko suomalaislukijat tuntea sanaa taimi, sillä hän on varmuuden vuoksi lisännyt sulkeisiin selityksen planttu:

Sillä heicot Rumit owat Taimein (Plantuin) caldaiset, jotca mingä muotoisexi sinä ikänäns Haarucalla eli Nuoralla taidutat, nijn he caswawat ja wahwistuwat.

Erasmus siis vertaa nuorukaisten kehoja taimiin eli planttuihin; yhtä lailla kuin taimi voidaan tukea haarakepillä ja sitoa nuoralla haluttuun muotoon, nuorena omaksuttu kumara ryhti ja virheellinen pään asento jäävät pysyviksi.

Plantut eli istukkaat

Toisin kuin ilmeisesti taimi, sana planttu oli tuttu jo Agricolalle ja hänen aikalaisilleen. Ruotsin planta-sanasta mukailtu laina elää edelleen suomen kielessä, mutta 1900- ja 2000-luvun sanakirjoissa sitä luonnehditaan arkiseksi.

1700-luvulla suomeksi julkaistiin paljon ohjeita erilaisten hyötykasvien viljelemisestä, monet almanakkojen loppulehdillä. Tupakan istuttamisesta annettiin vuonna 1729 oma erillinen plakaatti, jossa tukeuduttiin perimätietoon ainakin istutusajankohdan määrittämisessä: ”Uuden Cuun caswaesa pitä Plantut istutettaman”.

Myös Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa (1776) julkaistiin ohjeita muun muassa perunan istuttamisesta:

On sanken tarpellinen, ettei usiampaa plantua eli istukasta erältänsä oteta istukkain kaswo-paikasta ylös, kuin kohta taittan istuttaa: sillä ne turmeltuwat, jos ne palan aikaa istuttamatoina seisowat.

Tässä planttu-sanalle annetaan hauska synonyymi istukas. Mikäpä sopisikaan paremmin istutettavan taimen nimitykseksi kuin istukas! Istukkaista puhuu myös Christfrid Gananderin sadun puutarhuri, joka toruu myyrää:

luuletkos että minulla sijtä on hywää, että minun tainani ja istukkaani ylös mullistetaan juurinensa

Mutta mitä ovat tainat, jotka myyrä on mullistanut juurinensa? Taimiahan nekin. Gananderin sanakirjasta löytyy lisää esimerkkejä taina-asusta: tupakin, kaalin tainat ja tainalle tulee – kun siemen itää, se tulee taimelle tai tainalle. Laitilan kirkkoherra Johan Helsingius (joka on täydennellyt sanakirjaa muutenkin) on lisännyt käsikirjoitukseen vielä kirjoitusasun taine.

Kalanviljelyä taimitarhassa?

1700-luvun sanakirjat tuntevat taimelle myös nimitykset istunnainen ja istuntaimen. Siis taimen, ei taimi! Sanaa taimen on käytetty kasvintainta merkitsevänä myös vuoden 1766 almanakassa, jossa annetaan neuvoja niinipuiden kasvattamiseen: ”Ensimäisnä kewänä näkywät taimenet.” Vielä Elias Lönnrotin sanakirjassa 1880-luvulla taimi-sanan rinnakkaisasuna esitetään taimen.

Vanhan kirjasuomen aineistoissa taimen-sana esiintyy kuitenkin perin harvoin, niin lohikalan kuin kasvintaimenkin merkityksessä. Siksi kasvintainta merkitsevistä esiintymistä ei voi varmasti päätellä, olisiko taimen-sanaa joskus käytetty laajemminkin taimi-sanan rinnakkaisasuna vai onko kyse yksittäisistä haksahduksista ja sanakirjasta toiseen kopioidusta virhetulkinnasta.

Planttu puolestaan on merkinnyt tainta kuin tainta, paitsi eräässä 1680-luvulla annetussa asetuksessa, jossa sanalla viitataankin lanttuun. Asetuksessa nimittäin säädetään, että kun talonpoika kylvää metsään ”Herneitä, Papuja, Naurita, Hampuja, Pellawia, Plantuja taicka Caalia”, hänen tulee antaa kirkkoherralle tälle kuuluva osuus sadosta.

Koskaan ei tiedä, mitä kukkasipulista itää... (Vanha palapelipohja. Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.)

Ihmistaimesta kasvaa papinplanttu tai lanttu

Kuten rikkaruohon nimityksillä, myös planttu-sanalla on kuvallista käyttöä. Psalmin 144 suomennoksessa kiitetään Jumalaa siitä, ”Ette meiden poijat ylescasswaisit heiden Noorudhellans ninquin plantudh”. Tämän kiitospsalmin Agricola on suomentanut jo Rucouskiriaan. Vuoden 1992 Vanhan testamentin suomennoksessa sama vertaus kuuluu: ”Meidän poikamme ovat kuin reheviä taimia, jo nuorena vahvoiksi varttuneita” (Ps. 144:12).

Ihmistaimista on puhe myös Thomas Stenbäckin vuonna 1750 pitämässä ruumissaarnassa, jossa hän kertoo vainajan siunanneen lapsenlapsensa seuraavin sanoin: ”Jesus, joca minun on pelastanut caikesta pahasta, nämätkin pienet plantut taiwallisella siunauxellans wirwottacon, että he caswaisit ja menestyisit”.

Vuodelta 1673 olevassa asetussuomennoksessa mainitaan ”Seuracunnan ja Hallituxen Juuruxet, nimittäin Academiat, Gymnasiumit ja Schoulut”, joille lupaillaan avustusta julkisista varoista. Sana juurus ei ihan ensi lukemalta aukea nykylukijoille eikä tainnut aueta 1600-luvun suomalaisillekaan, sillä vuonna 1689 uusitussa versiossa sille annettiin synonyymi taimimaa. Näissä seurakunnan ja hallituksen taimimaissa koulupoikiin pyrittiin juurruttamaan tietoja, taitoja ja hyveitä. Kielikuva näkyy olevan peräisin suomentajan sulkakynästä, sillä ruotsinkielisessä alkutekstissä käytettiin yksinkertaisesti sanaa Seminaria.

Mieli- ja kielikuva opiskelijoista ja vastavalmistuneista ammattilaisista planttuina elää edelleen sellaisissa yhdyssanoissa kuin papin-, lääkärin- ja maisterinplanttu. Vanhemmassa suomalaisessa kaunokirjallisuudessa tapaa tuon tuostakin papinplantun, ensin hilpeänä teologianopiskelijana mutta pian huolien painamana apupappina, joka kärkkyy kappalaisen virkaa, jotta uskaltaisi perustaa perheen. Kielitoimiston sanakirjassa yhdyssanoja lääkärin- ja maisterinplanttu luonnehditaan sävyltään leikillisiksi, mutta niitä voidaan käyttää myös halventavasti. Kukapa haluaisi uskoa terveytensä lääkärinplantulle tai arvostaisi maisterinplantun tietoviisautta?

Lopuksi on ihan pakko kertoa, mitä Ganander ymmärsi sanalla lanttu. Hänen sanakirjassaan lanttu ei suinkaan merkitse juuresta – vaan maanmittaria! Kytkös on aivan ymmärrettävä, kun muistaa, että maanmittari on ruotsiksi lantmätare ja oli Gananderinkin aikana. Suomalaiset talonpojat ovat varmasti nauraneet partaansa, kun ovat maanmittaustoimituksen jälkeen voineet tokaista monimielisesti: ”Minun pitää lantulle maksaman.”

ELINA HEIKKILÄ

Maria Lehtonen: Sanasatoa omenoista, perunoista ja päärynöistä (Kotus-blogi 24.9.2015)

Helena Kallio: Kukkain kielellä (Kotus-blogi 5.5.2010)

Maija Länsimäki: Vuokkojen aikaan (Kieli-ikkuna 13.5.1997)

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele