Puhekielisyydestä vähäsen

Raja puhekielen ja normitetun yleiskielen välillä ei ole hämärää aluetta, koska rajaa ei ole. Jutussa on lähdetty ajatuksesta, että jossakin olisi paalutettu jokin raja-alue, ja sitten ruvettu syyttelemään sitä hämäräksi.

Käsitesekaannus on melkoinen, kun annetaan ymmärtää, että normitettu yleiskieli olisi sama asia kuin kirjakieli, joka taas olisi sama kuin sanoma- ja aikakauslehdissä käytetty kieli – tarkoitettaneenkohan tässä todella myös 7 päivää -lehteä, Jallua ja Peräpohjolan Sanomia?

Sanojen liikkuminen kielimuotojen välillä ei ole hirveän ihmeellistä eikä ainutlaatuista. Vaikka esimerkiksi ”naama” on yleensä tyyliltään arkikielinen, se on täysin korrekti ja kaikkiin tyylilajeihin kuuluva esimerkiksi kasviopin termissä ”naamakukkaiset”.

Jos on hupaisaa, että ”halltus on kasassa”, niin tarjolla on runsaasti halpaa hupia. Kaikissa kielimuodoissa on runsaasti kuvasanontoja, joiden ottaminen kirjaimellisesti saattaa tuottaa hupia – ja saada muut pitämään tulkitsijaa vähän yksinkertaisena, jos hän innostuu julistamaan oivalluksiaan.

Merkkejä kirjoitetun tekstin puheenomaistumisesta on myös opiskelijoiden tutkielmissa. Seuraavassa omia poimintojani muutamien vuosien takaa. Jos joku ajattelee näistä, että sou vot, niin siittä vaan! En ole enää virkavastuussa.

1) Opiskelijat mättävät ruokalassa surutta tavalliseen roskikseen biojätteitä. Monet opiskelutoverini shoppailevat vaatteita kuin viimeistä päivää.

2) Tätä kokonaisuutta voi käsitellä useilta eri kanteilta useissa eri oppiaineissa.

3) Silloin tämä osio olisi paisunut kuten pullataikina.

4) Kaikki vastaukset ovat viittä vaille valmiin opettajan suusta. Tässä pätkät heidän haastatteluistaan.

5) Ettei tarvitsisi kentälle mennessään vetää hatustaan jotakin sinnepäin.

6) Eemelin tempaukset sattuivat menemään vähän ”överiksi”.

7) Kavereilla on myös suuri vaikutus lapsen käyttäytymiseen.

8) Lapset tulivat kouluun joko bussilla tai kimppakyydissä lähiseudun lasten kanssa.

9) Mielestämme alakoulun kotitalousopetus on yksi keino vaikuttaa lasten pärjäämiseen tulevaisuudessa.

10) Tämä pistää pohtimaan, kuka kotitaloustyöt tulevaisuudessa tekee?

11) Kanteletar on kerätty ja kasattu Lönnrotin johdolla 1800-luvulla.

12) Radan kolmanneksi elementiksi olimme ajatelleet huilauspaikkaa, jonka
olimme aikoneet rakentaa pöydästä ja kankaasta.

13) Arvioin toimintaa jokaisen jumppiskerran jälkeen. Toiminnan sujuvuus jumppiksilla parani selvästi kerta kerralta.

14) Aiheen monipuolista käsittelemistä vähentää myös se, että löytämäni teokset olivat melkein yksinomaan Haverisen Liisan kirjoittamia.

"Erkki (eka)" esittää listan havaintoja "kirjoitetun tekstin puheenomaistumisesta". Ensinnäkin voi kysyä, miten ratkaistaan, mikä on puheenomaista. Toiseksi voisi kommentoida, että oppilaiden kirjoittelussa on aina ollut puhekielisyyksiä; niiden määrä heijastelee sitä, miten paljon ja millaisia tekstejä oppilas on lukenut (sikäli kuin on lukenut mitään). Mutta ennen kaikkea tässä, kuten niin monessa "kielen muutoksessa", on kyse havaintoharhasta.

Kun joku huomaa jonkin ilmiön kielessä ja kiinnostuu siitä, hän rupeaa seuraamaan sitä innokkaasti. Kuinka ollakaan, hän huomaa sitä paljon useammin kuin ennen. Tästä hän päättelee, että ilmiö on yleistynyt tai yleistymässä, vieläpä voimakkaasti.

Havaintoharhaa vahvistaa se, että varttuneempi väki huomaa herkästi nuorten kirjoittamasta kielestä "puhekielisyyksiä", koska kyse on kielen uusista aineksista, jotka ovat havaitsijalle vähän outoja ja erikoisia.

En ihmettele lainkaan edellä mainittuja esimerkkejä opiskelijoiden tutkielmista. Tyyli- ja oikeakielisyysasioita ei opita vain lukemalla kaunokirjallisuutta, vaan kielenhuoltoasioista on oltava kiinnostunut ja niitä on jopa harrastettava. Siis sen vähän pakollisen kielenhuolto-opetuksen lisäksi, jonka esim. itse sain kääntämisen ja tulkkauksen koulutusohjelmassa. Lukion äidinkielen laudaturkaan ei tässä suhteessa paljoa paina.

Suomen kielen opiskelijat ovat toki eri asemassa, mutta muiden alojen opiskelijoilta kuulemani perusteella tuntuu vahvasti siltä, että suomen kieleen ja erityisesti kielenhuoltoasioihin panostetaan eri alojen opinnoissa aivan liian niukasti. Tämän syyt ovat ilmeisiä, mutta niin ovat seurauksetkin.

Mikä olisi kimppakyydin yleiskielinen vastine? Yhteiskuljetustahan se on, mutta aivan tietynlaista.

Niin. Sanojen ns. tyyliarvo muuttuu jatkuvasti. Se on aivan normaalia.

Mutta mitä vähemmän kirjoittajat ovat tekemisissä kirjakielen kanssa, sitä vaikeampi heidän on arvioida käyttämiensä sanojen ns. tyyliarvoja.

Sanakirjantekijät joutuvat usein miettimään, onko sanalle annatteva tarkennus "ark.", "leik." tai jokin muu.

Totta on sekin, että kaltaiseni vanhempi ja kirjakieleen tottunut henkilö kuulee puhekielenomaiseksi toiset sanat kuin nuori ja harvoin kirjakielen kanssa tekemisissä ollut.

Erkki (eka) tarjosi hyvän listan puhe- ja kirjakielen rajoilla roikkuvista sanoista.

Kyllä, osa Erkin listaamista tapauksista roikkuu (!) rajoilla. Esimerkiksi "pärjätä" ja "kaveri" (merkityksessä 'ystävä, toveri') ovat kuitenkin jo yleiskielen puolella, jos uskomme Kielitoimiston sanakirjaa – ja miksemme uskoisi.

Hoh hoijaa, Örkki ja muut samanmieliset. Luulen että Koskelan pointti oli siinä, että silloin tällöin kirjoittajat antavat omalla kielenkäytöllään ymmärtää, että heidän tyylitajunsa on hämärtynyt. Esimerkiksi tutkielmassa kuuluu käyttää yleiskieltä eikä kirjoittaa, että asiat menivät "överiksi". Tällainen sananvalinta sopii Radio Novaan (muttei Radio 1:een) tai Iltasanomien pakinaan (muttei HS:n pääkirjoitukseen).

PS. Veikkaanpa, että pointti-sanan käyttö edellä särähti monen korvaan.