Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

26.9.2013 15.33
Vesa Heikkinen

Pölhö vailla johtajaa

Tuliko koulun tupaan (ensi)lunta?

Pohjolan Sanomat uutisoi, että keminmaalainen Pölhön koulu jää vaille johtajaa (26.9.2013). Taitaa olla rakennemuutoksen vika? Vai olisiko sitten elvytyksen puutetta? Tuliko lunta koulun tupaan?

Meikäläisestä totterosta tuollainen johtajaton koulu kuulostaa ihan pöljältä. Etteivät vaan koululaiset tule johtajavajeessaan harhaanjohdetuiksi?

Pöljältä kuulostaa, niin, vaikka Pöljä on kyllä kokonaan toisella puolella Suomea, Siilinjärvellä. Kylä sekin, koulu sielläkin. Aiemmista autoseikkailuistani Pöljän tiellä kerroin jo muinoin blogimerkinnässäni.

Ja asiaan: Mistä näitä joidenkin korvaan hassulta kuulostavia nimiä oikein tulee? Pölhön koulu on tiettävästi saanut nimensä Pölhö-nimisen suvun mukaan.

Suomen sanojen alkuperä -kirja antaa viitteitä siitä, että pölhöä on käytetty merkityksessä ’ontto, laho puu; pökkelö, pölkky’. Olisiko niin, että tästä on keksitty, että ihminenkin voi olla ontto, siis pönttö elikkäs pölhö?

Ehkäpä joku etymologi valaisee, miten asia oikein on. Ja te muut, ken on maassa pölvästein: pöhkö, pöhlö, pölhö, pöllö vai pönttö?

Pöljän postia Kotus-blogissa

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

26.9.2013 16.34
Erkki (eka)
”Pölhökanto Iijoen törmässä”
”Ikääntyvä Kalle Päätalo seisoo synnyinkotinsa tanhuvilla niin kuin yksinjäänyt pölhökanto: ikätoverit ovat kuolleet, nuoremmat ovat vanhenemassa. Mitä liikkuukaan jäljelle jääneen mestarin mielessä?” (Lainaus 1998 ilmestyneen teoksen, Iijoki-sarjan epilogin, takakannesta.)