Verotus vaatii veronsa?

Kadehdittavan rikasta.

Voihan v! Kuva: Risto Uusikoski ja Vesa Heikkinen.

Voihan vee! Suomen kielen verosanasto on vauras ja vivahteikas. Suorastaan vertaansa vailla. Onko toista sen veroista? Pelkästään yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa on yli sata vero-alkuista sanaa.

Meillä totisesti on millä mällätä! Verosta veroäyriin, veroalesta verovähennykseen. Sanakirjasta löytyvät niin verohelvetti kuin veroparatiisikin, niin verokeidas kuin veroloukkukin. On verohuojennusta ja veromätkyä, on veronkorotusta ja veronlievennystä. Ja kaikki tämä täysin avoimesti, ilman minkäänlaista verovilppiä – vaikka kyllä siellä se verovilppikin on!

Sanakirjassa esitellään myös vero-substantiivin kuvaannollista käyttöä. Jokin saattaa ottaa tai vaatia veronsa, siis ottaa osuutensa, heikentää, verottaa. Verojen yhteydessä puhutaan monesti kateudesta, ja kyllä, kateuskin saattaa vaatia veronsa! Mutta ehkä toisaalta on niinkin, että kateus tulee ennen verotusta vain sanakirjassa.

Sanakirjassa on suorastaan kahmalokaupalla kaikkea. Mutta sanakirjassa ei ole ”veroitusta” eikä ”veroiteta”. Verottaa-verbi on johdettu o-loppuisesta vero-sanasta, joten unohdetaan se i tällä kertaa. Tätä o-loppuisten i:ttömyyttä ei kai voi liikaa teroittaa! (Terä > teroittaa. Toim. huom.)

Ja vielä! Jos mitta alkaa olla täynnä vero-alkuisia sanoja, kannattaa välillä tuulettaa päätään perehtymällä vero-loppuisiin sanoihin. Niitäkin on sanakirja oikeasti ihan väärällään!

Palaa otsikoihin