Pärjäisimme mainiosti ilman hattuässää.

Mutta Hồ Chí Minhin nimen kirjoitusasu on eri juttu kuin se, leikitäänkö joissakin lainasanoissa, venäläisten nimien latinalaisessa kirjoitusasussa tai muutamassa muussa yhteydessä hattu-s:llä. Nimi Hồ Chí Minh on juuri tässä asussa nimen vietnamilainen kirjoitusasu. Ei sitä pidä ruveta mestaroimaan sen enempää kuin kirjoittamaan Churchill-nimeä Tšöötšil.

Kotuksen suosituksen mukaan vieraissa nimissä on säilytettävä kaikki niihin kuuluvat tarkkeet. Tosin vapaamielisesti tulkiten voidaan ajatella, että tunnettuutensa takia ”Ho Chi Minh” on sovinnaisasu. Mutta toisaalta suomen kielen lautakunta on ottanut sellaisen kannan, että uusia sovinnaisnimiä ei saa luoda – mikä on kyllä jokseenkin epärealistista.

Tavallinen haku tekstistä toimii mainiosti, kun haettava sana kirjoitetaan oikein. Aakkostus toimii sujuvasti, kun käytetään oikein toimivia ohjelmia ja asetetaan ne toimimaan halutun aakkostusstandardin mukaan. Tosin se aakkostusstandardi, jota mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas suosittaa, on kummallinen viritelmä, jonka toteuttaminen tietokoneella ei onnistuisi noin 50 vuoteen (vaatisi nykyistä paljon kehittyneempää tekoälyä), mutta valittavissa on myös järkeviä standardeja.

Väännetty ”Ho Tši Minh” oli käytössä kai lähinnä 1960- ja 1970-luvulla, jolloin setä Ho oli vasemmistolaisen nuorison suuri idoli

Hyvä huomio tuo, että vietnamia kirjoitetaan meikäläisillä kirjaimilla. Silloin olisi minusta loogista olla käyttämättä suhu-ässää.

Sen sijaan vierailla merkeillä kirjoitettavia kieliä käännettäessä hattu on kyllä edelleen välttämätön. Sh-yhdistelmän käyttö (sen lisäksi että se rikkoo turhankin pyhinä pidettyjä perinteitä) saattaa joskus sekoittaa. Esimerkiksi pasha todellakin lausutaan pasha, ei paša, jos olen oikein ymmärtänyt.

Wikipedia, pasha: "Tämä artikkeli kertoo pääsiäisherkusta, turkkilainen arvonimi artikkelissa pašša. Paša on venäläisen Pavel-nimen diminutiivimuoto."

Voidaan ehkä esittää kourallinen sanoja, joissa š:n käyttö sh:n tai s:n tilalla voi teoriassa aiheuttaa kaksitulkintaisuutta. Käytännössä sellaisten esimerkkien merkitys on mitätön. Kieli sietää uskomattoman määrän kaksitulkintaisuutta. Useimmat teoreettiset tulkintavaihtoehdot haihtuvat ilmaan, kun sanat luetaan asiayhteydessään.

Vaatisi melkoista mielikuvitusta sepittää virke, jossa pashan ja paššan ero on oikeasti merkitsevä. Sanat kuuluvat aika eri konteksteihin. Ja vaikka irrallinen virke olisi kaksitulkintainen, asiayhteys kyllä ohjaisi oikeaan.

Looginen ratkaisu olisi, että myönnetään, ettei suomen kielessä ole suhuässää foneemina. Suomalainen ääntää ässän eri tavoin, joskus suhisten, joskus sihisten, eikä tämä paljoakaan riipu siitä, kirjoitetaanko s, sh, š, ch vai sch.

Eri juttu tietysti on š:n käyttö balttilaisissa, tsekkiläisissä yms. nimissä, joiden varsinaiseen kirjoitusasuun se kuuluu. Tässä olisi enemmän aihetta kielenvalvontaan kuin hattuässän vaatimisessa suomen kielen sanoihin. Esimerkiksi jääkiekkoilijan nimi Šatan kirjoitetaan yleisesti ”Satan”, mikä on suorastaan loukkaavaa.

En ole suuri hattuässän ystävä minäkään. Onko sen puolesta esitetty muita perusteluja kuin ortografiassamme vallitseva yksi äänne yksi merkki -periaate?

Vastahakoisuuteeni on kaksi syytä. Ensimmäinen on jo Koposen ja muiden keskustelijoiden mainitsema epäkäytännöllisyys: suhuässälliset aakkostukset eivät toimi eikä oikeaa merkkiä tahdo löytyä näppäimistöltä, nettilomakkeista tai tekstinkäsittelyohjelmista ilman vippaskonsteja. Tästä taas seuraa š-merkin (äsh, kun piti hankalasti copypastettaa kesken kirjoittamisen) korvaamista tavallisella ässällä. Tämän seurauksena tekstejä sulostuttavat nykyään sakki (shakkipelien kruunaamaton shakkikuningas), sokki ja muut mielestäni esteettisesti kammottavat uusmuodot. Toinen peruste on äng-äänteen merkitseminen kahdella merkillä (nk/ng), joka tuntuu poikkeusroolistaan huolimatta toimivan vallan hyvin.

Minusta š:n voisi hyvin jättää vieraskielisten sanojen tarpeeksi ñ:n ja muiden tavoin, kuten Hatuton edellä ehdotti. Jos jossain on kansalaisaloite tai nettiadressi sh-alkuisen shakin, shokin ja tushin puolesta, kirjoitan mieluusti nimeni alle.

Arrr, š:n kirjoittaminen on helppoa. Tarvitaan vain standardinmukainen suomalainen näppäimistö. Nyt vain vaatimaan myyjiltä sellaista. (Tämä kommenttini ironia ei ehkä ole tarpeeksi ilmeinen. Kärki kohdistuu siihen, että toiminta š:n puolesta on ollut kielenkäyttäjille suunnattua julistusta, vaikka olisi ensin pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään Microsoftille ja muille isoille toimijoille, jotta merkin voi kirjoittaa helposti.)

En kannata mitään sh-pelleilyä. Voimme aivan hyvin pelata sakkia, käydä Tsekissä ja olla tyytyväisiä siitä, että sekit ja passat kuuluvat lähinnä historiaan.

Suhuäänteellä ja ng-äänteellä on se olennainen ero, että "ng" on n-äänteen allofoni, eli variaatio, joka riippuu täysin kontekstista ja on siten myös aina ennustettavissa: foneemi "n" lausutaan ennen k:ta aina "ng" (kenkä = [kengkä], linko = [lingko]), samoin kuin se lausutaan "m" ennen p:tä (niinpä = [niimpä], tulenpas = [tulempas]). Suomessa pidetään pyhänä periaatetta, jonka mukaan yksi merkki vastaa yhtä äännettä, mutta mikään kieli ei pysty tähän. Itse asiassa tarjollahan olisi valmiit kansainvälisten standardien mukaiset IPA-aakkoset, mutta harva tosissaan ehdottaa, että kirjoittaisimme niillä.

En silti puolla hattuässän käyttöä. Suuri yleisö ei ole sen käyttöön tottunut (itsekään en löytänyt standardinäppäimistöstä, ja edustan sentään näppäimistösukupolvea), ja koska kyse on vain lainasanoissa esiintyvästä äänteestä, sen käyttötiheys jää niin matalaksi, ettei sekaannuksen vaaraa ole. Ja sh:n käytön sallimisesta ei seuraa anarkia, kaiken salliminen ja kaiken tähän asti kirjoitusasun puolesta käytyjen taisteluiden tulosten valuttaminen hiekkaan. Tai jos on, tulokset ovat valuneet hiekkaan jo ajat sitten. Suhuässä kuuluu samaan menneisyyteen kun itse Ho Tši Minh.

Kuriositeettina: paikalliset käyttävät kaupungin keskustasta edelleen vanhaa vietnamilaista nimeä Saigon, mutta laajempaa lähiötkin käsittävää kokonaisuutta sanotaan Ho Chi Minhin kaupungiksi.

Nimim. ”zttz”, asia on tasan päinvastoin: äng-äänne on foneemi, suhuässä ei.

Äng-äänteen foneemiluonteen osoittaa esimerkiksi minimipari kannas : kangas. Vastaava oppositio on lukuisissa supisuomalaisissa sanapareissa. Ei pidä hämmentyä siitä, että kaksois-äng-äänne kirjoitetaan ”ng”. Se on ortografiaa eikä lainkaan vaikuta foneemirakenteeseen.

Sen sijaan suhuässä on foneemi vain tietyn ortografian puolustelijoiden mielikuvituksessa. Suomen /s/-foneemi on laajavaihteluinen, ja sen piiriin mahtuu monenlaista sihinää ja suhinaa. Lähinnä kuriositeetti on, että se toteutuu hiukan suhisevana etenkin uudehkoissa lainasanoissa, joiden lainanantajakielessä on tai luullaan olevan suhuässä.

Suhuässä ei ole edes marginaalinen ja tulkinnanvarainen foneemi kuten /b/ ja /g/ ovat. Jos pelkästään uudehkoissa lainasanoissa esiintyvä äänne ruvettaisiin selittämään foneemiksi, niin meillä olisi äkkiä myös esimerkiksi dentaalispirantti foneemina. Onhan ”th” tavallinen englannista lainatuissa sanoissa, ja varmaan joku keksii sopivia oppositiopareja.

Kukaan ei ole tainnut sentään yrittää selittää soinnillista suhuässää (ž) suomen kielen foneemiksi. Mutta niin vain vaaditaan myös ž:n käyttöä muutamissa harvoissa sanoissa, käytännössä vain yhdistelmässä dž, joka todellisuudessa ääntyy lähinnä ds.

Väite ”mikään kieli ei pysty tähän” (= foneemien ja kirjainten täyteen vastaavuuteen) on perätön. Tunnetuin vastaesimerkki lienee esperanto.

Jos et löydä hattuässää standardinäppäimistöstä, sinulla ei taida oikeasti olla standardinäppäimistöä.

Aiempi kommenttini olisi vaatinut hieman selkeämpää termien käyttöä. Totta, /ŋ/ on foneemi Suomessa, mutta myös n:n allofoni, eli kontekstista ennustettavissa oleva ääntämismuoto. Suhuässä sen sijaan ei ole kontekstista riippuvainen. Sanat /sakki/ ja /ʃakki/ muodostavat minimiparin, ainakin omassa idiolektissani. Siispä puhumassani suomen kielessä /ʃ/ on foneemi. Onko ajatuksesi ydin se, että suhuässän käyttö suomessa voitaisiin nähdä s-foneemin vapaavalintaisena vaihteluna? Näin voi toki olla joidenkin ihmisten puheessa, mutta itse en koskaan voisi käyttää muotoa /sakki/ lautapelistä.

Suhuässä on myös huomattavasti vakiintuneempi "marginaalinen" foneemi kuin muut esimerkkisi - soinnillista suhuässää tai dentaalispirantteja moni suomalainen ei osaa lausua ollenkaan eivätkä osaavatkaan vahingossakaan lainaa suomeen. Suhuässä sanoissa kuten shampoo ja shakki on omaan kielikorvaani yhtä luonnollinen osa suomen kieltä kuin b:t busseissa ja g:t gorilloissa. Tämäkin saattaa tietenkin olla sukupolvi-, murre- ja yksilösidonnaista.

Fonemaattisuudesta eli äänteiden ja merkkien vastaavuudesta: "puhdas" alkuperäinen esperanto ei ole vertailukelpoinen, sillä se ei ole luonnollinen kieli. Lisäksi esperanton muuttuessa ajan myötä enemmän luonnollisen kielen omaiseksi, siihen on ilmestynyt fonologista vaihtelua, eikä merkkien ja äänten vastaavuus ole enää "täydellistä". Esperantossa esiintyy mm. suomestakin tuttu nasaaliassimilaatio ('pankki' banko = /baŋko/).

Miten hattuässä muuten kirjoitetaan standardinäppäimistöllä?