Useinhan se aiheuttaa pientä vihlontaa kielikorvassa... mutta toisaalta usein käy myös niin, että uusi ilmaus onkin ihan ymmärrettävä, raikas ja hauskakin -- ja sitten vasta myöhemmin siitä tulee tuomittava, kun joku keksii sen alkuperän olevan jossakin vieraassa kielessä.

Etenkin puhekieli muuttuu nopeasti, niin se on ollut aina. Asiaa voi pähkäillä lukiessaan Saarikosken Sieppari ruispellossa -käännöstä, joka tuntuu kankealta ja oudolta useimmille lukijoille tänään, vaikka oli aikanaan varmaan aika tyypillinen esimerkki tietyn ihmisryhmän puhetavasta. Monet nykypäivänä värikkäästä ja monipuolisesta ilmaisutaidosta kertovat sanat ovat nimenomaan vanhoja lainasanoja (vaikka sontikka) - ajan myötä juuri niistä on tullut suomenkielistä sanastoa rikastuttavia lisiä.

Itse murehdin lähinnä sitä, että uusien ilmausten tullessa vanhat unohtuisivat kokonaan. Mitä harvemmin ilmausta käytetään, sen vieraammalta se tuntuu ja niinpä sitä käytetään entistäkin vähemmän jne. Itse pidän ihan tietoisesti pinnalla omassa puheessani (ja kirjoituksessani) sellaisia ilmauksia, joiden toivon saavan vähän lisänostetta. Muu jää niin sanoakseni Herran huomaan, sillä kieli on aika enemmistövetoinen rakennelma. Yleisellä tasolla huolettaa äidinkielen osaamisen heikkeneminen, mutta siitä ei minusta kannata syyttää englannin kielen olemassaoloa.

Katsoin, mitä Kielitoimiston sanakirja sanoo esimerkkeinä mainituista ilmauksista: ”Tiekartan” uusi merkitys on nielty. ”Iso käsi” – ei mainitakaan (käsi-sanan kuvauksessa). ”Eeppinen” tarkoittaa vain epiikkaan kuuluvaa. ”Pitkäss juoksussa” mainitaan, mutta paheksuen: ”paremmin: ajan mittaan, aikaa myöten, pitkällä aikavälillä”.

Osittain kyse on muoti-ilmauksista, joiden koetaan olevan jotenkin hienoja. Alkunsa ne kai kuitenkin saavat siitä, että ihmiset lukevat englanninkielisiä tekstejä osaamatta englantia kovin hyvin, erityisesti ymmärtämättä idiomeja. Niinpä käytetään englannista suoraan käännettyä ilmausta tajuamatta, että suomessa asiat on ollut tapana sanoa toisin.

Ehkäpä olennaisinta on, että tällaiset anglismit ovat levinneet julkiseen kielenkäyttöön eikä niitä mainittavasti paheksuta. Kun ministeri puhuu kömpelöä englantia suomen sanoilla, joku ehkä vähän hymähtää jossain. Jotkut meistä muistavat vielä ajan, jolloin radiossa ja tv:ssä kuului asiaan käyttää suunnilleen kirjakieltä silloinkin, kun ei lueta paperista. Mutta nykyisin viestinnän ja kommentoinnin tahti on niin kova ja spontaanisuus niin suuressa arvossa, ettei politiikassa ja muussa julkisuudessa pärjää, jos puhuu harkittua asiaa harkitulla tavalla.

En ole millänikään siitä, että jotakin sanotaan tapahtuneen pitkässä juoksussa. Onhan se suomea. Muistan Ilmari Kiannonkin tuotannosta maininnan, että porolle tapahtui jotakin pitkässä juoksussa.

Sillä, joka nyt meidän aikanamme alkoi käyttää näitä sanoja kielikuvana, oli varmaankin mielessään ruotsin ”i det långa loppet” tai englannin ”in the long run”. Mutta voin kuvitella, että sama suomalainen kielikuva oli jonkin pienen piirin käytössä jo tuhat vuotta sitten.

Jos paheksumme muista kielistä lainattuja kielikuvia, kai sitten lakkaamme puhumasta ensimmäisen kiven heittämisestä, leijonan osasta, pahan ilman linnusta, temppelin harjalla olemisesta ynnä muista sellaisista.

Ajattelin muuten käyttää tässä nimimerkkiä Maukka, kuten olen tehnyt viime vuosina tällä keskustelupalstalla monesti. Olipa yllätys huomata, että joku muu Maukka oli nyt ehtinyt edelleni.

Vaikutteitahan niistä kielistä, joihin on kontakteja, tulee aina, ja englannin kielen nykyinen valta-asema takaa, että vaikutteita tulee sieltä eniten. Sopivasti käytettyinä englannin vaikutteet ovat ihan asiallisia, erityisesti silloin kun niillä leikitellään niin, että sekä puhuja että kuulija tuntevat alkuperäisen ilmaisun. Monesti tämä sanonta sitten arkipäiväistyy ja vitsikkyys katoaa, kuten on tainnut käydä ”iso käsi” -ilmaisulle.

Liiallinen anglismien viljely rasittaa kyllä, ja yksittäisiä sanoja ja idiomeja enemmän ne tilanteet, joissa jokin kielen oma rakenne on korvattu turhaan vieraalla aineksella, kuten sä-passiivissa, sekä turha erikoisuuden tavoittelu esimerkiksi yritysnimissä tms.

Kiukustuttavia ovat myös ”väärät ystävät”, kuten sanan ”pateettinen” käyttö merkityksessä ”säälittävä”.

Monissa kommenteissa on huomattu, etteivät lainat itsessään ole haitaksi. Lainoja tulee elävään kieleen koko ajan, eikä niitä pidä pelätä. On kuitenkin hyvä miettiä, missä tilanteessa lainarakenteita kannattaa käyttää.

Englannin kielestä tulevat lainat eivät ole haitaksi, jos suomalaisten asenteissa omaa kieltä arvostetaan. Tällainen keskustelunavaus onneksi kertoo arvostuksesta. Nykyään kuitenkin eräissä paikoissa tunnutaan unohdettavan oman kielemme asema. Suomi on ollut sivistyksen kieli esimerkiksi yliopistoissa vasta reilun sadan vuoden ajan, ja sitä halutaan jo nyt alkaa korvata opinnäytteissä, kursseilla ja viestinnässä englannin kielellä. Muisti näyttää olevan lyhyt näin pitkässä juoksussa.

Tänään yksi havainto toisenlaisesta englannin vaikutuksesta. Ylen puhekanavalla Kiinan talouden asiantuntija käytti kesken suomenkielisen asiatyylisen keskustelun ilmausta "rocket science", jotenkin niin, että "tää ei oo mitään rocket sciencea". Ja meillä kaikillahan taitaa olla "plan B"?

Ehdotin kymmenkunta vuotta sitten eräällä suomen kielen kurssilla, että väitösten tekijöille ja tutkijoille maksettaisiin bonuspalkkio, jos he laativat tutkimustekstistään suomenkielisen referaatin (eivätkä vain liuskan mittaista tiivistelmää suomeksi). Näin vaalittaisiin suomen kielen ilmaisuvoimaisuutta ja kenties jopa varmistettaisiin, että meillä on sanoja uusista asioista puhumiseen.

Ehdotukseni ei tuolloin herättänyt vastakaikua. Entäpä nyt - olisiko suomelle huutava tarve?

Mauri Ilmarille: Kiannon poro taisi ihan konkreettisesti juosta pitkän matkan.
Ainahan tietysti kielikuvat ja käännöslainat ovat siirtyneet maasta toiseen. Kun vanhoja sanontoja alkaa vähän kuopia, niin vastineita löytyy sieltä ja täältä.

"Pitkä juoksu" kuuluu kyllä samaan huonojen kielikuvien joukkoon kuin "pitkä tähtäys", puhumattakaan "pitkästä tähtäimestä", jotka taitavat olla ihan omaperäisiä onnahduksia.
Paras vain varoa ettei ammu omaa oksaansa... eiku sahaa itseää jalkaan...

Tuosta tuli mieleen että se "oman oksansa sahaaminen" on selvästi tunnettu kuva myös angloamerikkalaisessa maailmassa (kaikki ne piirrettyjen elokuvien vitsit), mutta englanninkielisenä sanontana en ole sitä kuullut.

Laura Kataja kommentoi: ”"Pitkä juoksu" kuuluu kyllä samaan huonojen kielikuvien joukkoon kuin ’pitkä tähtäys’, puhumattakaan ’pitkästä tähtäimestä’, jotka taitavat olla ihan omaperäisiä onnahduksia.”

Huonosta kielikuvasta on varmasti kyse, mutta eri tavalla huonolla. ”Pitkä tähtäys” tai ”pitkä tähtäin” johtuu alkujaan siitä, että joku on ymmärtänyt ruotsin ilmauksen ”på lång sikt” väärin, sekoittaen sanat ”sikt” ja ”sikte” toisiinsa.

”Pitkässä juoksussa” taas johtuu siitä, että joku on tulkinnut englannin fraasin ”in the long run” käyttäen kai lähinnä koululaisille tarkoitettua pienoissanakirjaa. Kunnollisessa englanti–suomi-sanakirjassa on substantiiville ”run” parikymmentä erilaista vastinetta merkityksen mukaan (ja lisäksi mahdollisesti fraasin ”in the long run” vastine erikseen). Kyseisessä fraasissa ”run” ei tietenkään tarkoita juoksemista, vaan (tapahtumien) kulkua, (asioiden) kehitystä tai vain (ajan) kulumista.

Anglismeja syntyy ja ne leviävät ennen muuta siksi, että englantia osataan niin huonosti.

vilpittömästi on tunnustettava että jos kuulen puheen tai luen artikkelin, joissa käytetään kritiikittömästi ilmaisuja kuten iso kuva, pitkä juoksu, tiekartta (matkasuunnitelma) tai iso käsi, käännän sivua tai en ko henkilöä enää mene kuulemaan, se vain rasittaa kun hienostelu- tai pätemisen tarpeen vuoksi on puhuttava älyttömiä. tai sitten kun ip-lehdissä on kirkuvia otsikoita mielettömistä tai älyttömistä teoista vaikka tarkoitetaan älykkäitä trai hyvinkin mielekkäitä tekoja. koskee kielikorvaan, kai pitäis turruttaa tuntemukset koskenkorvalla...

Laura Kataja, ei ihme ettet ole kuullut "oman oksansa sahaamista" englanninkielisenä sanontana sillä tämä sanonta on venäjänkielinen :)

Muistan hullun mielikuvan unissajuoksemisesta patjalla. Naapurin täti oli nimittäin kertonut, että pehmeällä patjalla saa kyllä ihanan unen, mutta selkävaivoja voi tulla pitkässä juoksussa. Hänelle juoksu (lopp) oli luonteva sana ajanjaksosta puhuttaessa. Suomeksihan aika kuluu, rientää, kiitää, toisaalta myös mataa, mieluummin kuin juoksee.

Mutta kyllä aika voi suomeksikin juosta, esimerkiksi täsmennettäessä, mistä hetkestä jokin määräaika alkaa juosta. Arvopaperin juoksuaika on tuttu käsite sekin.

Ehkä Kotuksen henkilöistä joku osaisi kertoa, kuinka vanha on ruotsin sanonta i det långa loppet merkityksessä ajan mittaan. Voisin kuvitella, että se kuului viikinkien kieleen jo ennen heidän ensimmäistä Englannin-käyntiään.

Kun hammasta purren olen alkanut hyväksyä myös "olen alkanut hyväksymään" muodon, niin on ilmaantunut uusia kielihirvityksiä.

Aikoinaan opetettiin, että alkaa-verbi on poikkeus. Kielikorvani ohjaa minua sanomaan "pystyn hyväksymään", kun yhä useammin kuulen saman muodossa "pystyn hyväksyä". Mahtaisiko tuokin tulla englannista?

Ja nyt kun aloin purkaa sydäntäni, niin sanan "juurikin" toivon kuluvan muotisanoihin, jotka ajan myötä unohtuvat.

Entäpä: "...ja sit me siirryttiin nextille levelille."

Tiekartta suunnitelma-merkityksessä on huono sana, koska se ei kuvaa mistä on kysymys. Roadmap tarkoittaa suunnitelmaa, road map tiekarttaa, ei pitäisi sekoittaa niitä keskenään.

Samanlainen huono käännös on practical joke - käytännön pila. Se ei tarkoita mitään. Practical joke on suomeksi kepponen. Sen kaikki tietävät, mikseivät kääntäjät tiedä?