Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.
29.8.2011 11.53
Yllin kyllin kiitosta
Onko ”kiitos” uusi ”ole hyvä”?
Muistan kuinka minua lapsena ärsytti, kun mummoni vastasi kiitokseeni samalla mitalla eli kiittämällä:
Kiitos ruuasta.
Kiitos.
Nykyään huomaan syyllistyväni samaan itsekin. Pohdiskelin asiaa, ja minusta tuntuu, että käytän kiitos-sanaa ole hyvän tilalla etenkin sen helppouden takia: aina en osaa äkkiseltään valita, mikä ilmaus sopisi parhaiten vastaukseksi kiitokseen juuri siinä tilanteessa. Toisaalta myös toistamalla kiitos-sanan ajattelen, etten tee asiasta numeroa. Kiitos on helppo tokaista. Se pääsee usein suusta sellaisissa tilanteissa, kun muut vastausvaihtoehdot tuntuvat hassuilta.
Vaatimattomaan luonteenlaatuun istuvia vaihtoehtoja ole hyvä -ilmaukselle ovat muun muassa eipä mitään, ei kestä (kiittää) ja ei kiittämistä. Toiselle ovea avatessani tunnen itseni monesti hölmöksi, pääseepä suustani sitten ole hyvä tai kiitos.
Ole hyvä, näin paljon vaivaa, kun kiskoin tämän oven auki.
Kiitos, että sain avata sinulle tämän oven.
Siispä: Ei mitään, samallahan olin itsekin tästä kulkemassa.
Toisaalta taas voi ajatella, että sanomalla eipä kestä tai ei mitään mitätöin sen, mitä olen tehnyt toisen hyväksi. Toinen osapuoli saattaa jopa kuvitella, että asia jonka vuoksi hän minua kiittää, on mielestäni vähäpätöinen, joten hän on vaivannut minua turhan tähden.
Ylenpalttista kiittelyä kuulee usein esimerkiksi kaupan kassalla. Sekä työntekijä että asiakas tapaavat toistella kiitosta, ja välillä touhu menee lähes absurdiksi. Esimerkiksi sitä en ole vieläkään oikein ymmärtänyt, miksi asiakas kiittää, kun hänelle kerrotaan ostosten hinta. Kiitos, että saan maksaa. Yksi syy siihen, miksi kiitoksia tuntuu satelevan molemmin puolin, lienee juuri ole hyvän korvaaminen kiitoksella. Toki kiitoksella on osoitettu olevan muitakin funktioita kuin kiitollisuuden ja kohteliaisuuden osoittaminen.
Loppukevennykseksi
kerrottakoon eräästä ystävästäni, joka on toistuvasti maininnut vieroksuvansa
ilmiötä, jota hän kutsuu triplamoikkaukseksi.
Kun ystäväni esimerkiksi soittaa asiakaspalvelunumeroon, saattaa henkilö langan
toisessa päässä vastata näin: Toimisto X, Teija Teikäläinen, hyvää päivää! Tämän jälkeen ystäväni esittelee itsensä: Täällä Matti Meikäläinen, päivää. Tähän
asiakaspalvelija vastaa vielä yhdellä, sinänsä tarpeettoman tuntuisella päivää-tervehdyksellä. Tämä hämmentää ja
närkästyttää ystävääni, ja niinpä hän onkin ottanut tavakseen toistaa
tervehdyksen vielä kerran: Päivää.
HENNA LESKELÄ
Asiointikielessä
käytetyistä tervehdyksistä ja kiitoksista voi lukea muun muassa Hanna
Lappalaisen ja Liisa Raevaaran toimittamasta kirjasta Kieli kioskilla. Tutkimuksia kioskiasioinnin rutiineista (SKS,
2009).
Palaa otsikoihin | 12 puheenvuoroa | Keskustele
Ilmausten "ole hyvä" ja "kiitos" käyttäminen vaihtelee erityisesti, kun kassa pyytää maksua. Osa sanoo "Yksitoista euroa, kiitos" ja osa "Yksityistä euroa, olkaa hyvä". Jos rahaa pyydetään sanoilla "olkaa hyvä", on luontevaa vastata sanoihin kiitoksella mutta saattaa rahan ojentaminen ole hyvällä.
Voisiko sekaannus johtua myös englannin kielestä, jossa sanoilla "please" ja "thank you" on hienoinen sävyero suomen vastaaviin? Vaikka strukturalistisesti please ja ole hyvä tarkoittavatkin samaa, englannin kielessä please on enemmän pyyntö saada toiselta jotakin kun taas ole hyvää käytetään monesti tarjottaessa toiselle jotakin ("ota tästä"). Sitten on myös rajatapauksia, esimerkiksi kun tarjoilija pyytää asiakasta seuraamaan häntä pöytään: silloin pyytäminen on lähinnä näennäistä, ja enemmän on kyse jonkin antamisesta asiakkaalle.
Selvemmin ja paremmin asia on kyllä ilmaistu niissä kylteissä joissa pelkän kiitos-sanan sijasta on esim.: Kiitos ymmärtämisestä/kärsivällisyydestänne/yms tapaksesta riippuen.
Ei tarvitse ihmetellä molemminpuoleista kiitosta. Sehän on vain suomalainen tapa. Ei tarvitse asiaa ihmetellä vieraiden kielten esikuvan kautta. Toki voi tarkastella, miten vanha tapa murtuu vieraiden kielten paineen alla.
Kun avaan oven toiselle, en suomeksi sano mitään, sen jälkeen toinen kiittää ja minäkin kiitän. Näin syntyy yhteisöllisyyttä, kiitos on yhteinen. Homma hoidettu.
Kun avaan oven toisella, sanon jollakin (tässä lähemmin määrittelemättömällä) kielellä "ole hyvä", sen jälkeen toinen kiittää. Se, mikä syntyy, on palvelijan ja palveltavan välinen suhde.
Äläköön suomalainen tasavertaisuus.
Ole hyvä, kiitos, anteeksi, hei, moi, päivää - näiden sanojen tarkoitus on luoda tai ylläpitää ihmisten kohtaamisen jonkinasteista rauhallisuutta, pelottomuutta, miellyttävyyttä. Tehtävän kannalta on yhdentekevää, mitä ne sanakirjan mukaan tarkoittavat.
Aikoinaan "Hyvää päivää!" oli toivotus, ja vanhemman polven kielimiehet jopa ihastelivat vanhaa kansanomaista vastausta siihen: "Jumal' antakoon!" Tässä keskustelussa on ehkä vähän samanlaista nostalgiaa - ja tarttumista ilmausten nimelliseen sisältöön.
Jopa kassakielen nykyisin ehkä kritisoiduin maneeri, aloittaminen eli-sanalla, voidaan ymmärtää rapsutussanaksi. Siinä on ehkä jotain anteeksipyytelevää (anteeksi, että haluamme teiltä rahaa vastineeksi), mutta ennen muuta se estää töksäyttimisen. Onhan "Eli viisitoista kaksikymmentä" hassu ilmaus, jos sitä rupeaa ajattelemaan, mutta ei ole tarkoituskaan ajatella. Pelkkä "Viisitoista kaksikymmentä" tuntuisi tylyltä, ja pitempi fraasi sen edellä ei olisi oikein muita kohtaan ainakaan silloin, kun jonossa on kymmenen ihmistä, joilla on kaikilla kiire.
Ajatellaanpa vaikka seuraavaa tyypillistä tapahtumaa kassalla:
Myyjä: Hei!
Asiakas: Hei!
(myyjä vetää ostokset viivakoodilaitteen ohi; kumpikaan ei puhu)
Myyjä: Eli viisitoista kaksikymmentä.
(asiakas panee tai on jo pannut kortin lukulaitteeseen ja näppäillyt tunnusluvun)
Myyjä: Kiitos. (Ojentaa kuitin)
Asiakas: Kiitos. (Ottaa kuitin)
Eihän siinä kovin syvällisestä ihmisten kohtaamisesta ole kyse, ja pian tällaiset tapahtumat rationalisoidaan, kun siirrytään itserahastukseen. Mutta miltä "transaktio" tuntuisi, jos hei- ja kiitos-sanat tai osa niistä jätettäisiin pois? (Tämähän ei ole vain ajatuskoe, vaan kyllä niitä saattaa putoilla pois eri syistä.) Toisaalta tehokkuusvaatimukset eivät salli lisätäkään niihin juuri mitään, eikä niiden liika muuntelukaan ole hyväksi - rituaali rikkoutuu, sitä ruvetaan ajattelemaan, jolloin se ei enää täytä tehtäväänsä.
Se tökkii nykyään kaikkein eniten, että asiakas on prosessi. On unohdettu, että siellä toisessa päässä on ihminen.
Paremmin se kuitenkin istuu suomenkieliseen keskusteluun kuin myyntihenkilöiden harrastama etunimen käyttö keskustelussa. Suomenkielisessä keskustelussa kun aika harvoin sanotaan luontevasti keskustelukummanin nimi.
Turistina rahaa oli niukasti ja ihan säihkyitin, että nyt se meni ...