9.9.

Näin jokin aika sitten kiinnostavan jakson Kova laki -tv-sarjasta. Siinä oli skitsofreenikko, jonka repliikkeihin oli kirjoitettu vaikuttavaa, hypnoottista ja villisti assosioivaa puhetta. Yritin jakson nähtyäni löytää internetistä esimerkkejä aidosta skitsofreenisesta kielestä. Laihoin tuloksin: skitsofreenikkojen tuottamaa kieltä oli hyvin vaikea löytää netistä - skitsofreniaa koskevaa tieteellistä tekstiä sitä vastoin löytyi vaikka kuinka paljon.
 
Löysin muutamasta lähteestä luetteloita skitsofreeniseksi luokiteltavan kielen tyypillisistä piirteistä. Niitä ovat mm. irralliset assosiaatiot, ajatuksen harhailu, epäjohdonmukaisuus, päämäärättömyys, epäloogisuus, toisto, sanavalintojen määräytyminen pikemminkin rytmin ja soinnin kuin merkityksen perusteella, uudissanat ja lauserakenteen rikkoutuminen.
 
Hämästyttävää tuossa luettelossa on se, että monet noista skitsofreenisen kielen määreistä sopisivat hyvin kuvaamaan modernia runoutta - ja suurta osaa kaikesta siitä kirjallisuudesta, joka on merkittävästi uudistanut kielellisiä ilmaisukeinoja viimeisten 150 vuoden aikana.
 
John Ensslin kirjoittaa julkaisussa nimeltä The L=A=N=G=U=A=G=E Book, että skitsofreeninen monologi saattaa ajoittain lähestyä puhdasta runoutta. Hän kuitenkin muistuttaa, että yhdessä suhteessa skitsofreeninen puhe on kaukana runoudesta: sen kielelliset innovaatiot eivät synny huolettomasta kielellä leikittelystä vaan tuskallisesta mielentilasta.
 
Esimerkiksi James Joycen ja Samuel Beckettin teoksia on usein tulkittu skitsofreenisen kielen näkökulmasta. Eräs olennainen ero kuitenkin liittyy jo tekstin tuottamiseen. Kun skitsofreenikko tuottaa kieltä spontaanisti, Joyce kirjoitti hitaasti, puoli sivua päivässä, tehden jatkuvasti muutoksia aiemmin kirjoittamaansa, ja niin hän saavutti pitkäjänteisellä tietoisella työskentelyllä ilmaisun, jossa voi nähdä skitsofreenisen kielen piirteitä.
Myös muutamat psykiatrit ovat pohtineet luovan kirjoittamisen ja skitsofreenisen puheen yhteyksiä ja tulleet siihen tulokseen, että vaikka kielellistä luovuutta ja skitsofreniaan liittyvää puheen häiriintymistä ei pidä sekoittaa toisiinsa, ne voivat kuitenkin ammentaa samoista lähteistä.
 
Erään teorian mukaan skitsofrenia liittyy ns. semanttisen muistin yliaktiivisuuteen. Teorian mukaan sanan kuuleminen tai lausuminen aktivoi siihen normaalisti liittyviä mielleyhtymiä. Skitsofreenikon semanttinen muisti toimii kuitenkin toisin. Se ei ohjaa assosiaatioita tavanomaisille urille vaan herättää valtavan määrän löyhästi asiaan liittyviä assosiaatioita, minkä vuoksi hänen puheensa saattaa kuulostaa sekavalta.
 
Monet kirjoittajat opettelevat välttämään tavanomaisimpia assosiaation reittejä. He eivät tyydy tavallisimpiin mielleyhtymiin, vaan aktivoivat semanttista muistiaan yli normaalin kielenkäytön tarpeiden. Voisiko tässä olla eräs luovan kirjoittamisen ja skitsofreenisen puheen yhteisistä lähteistä?