Ryssiä, ryssitellä, vihata

Agricola-keskustelupalstalla on taitettu peistä ryssävihasta. Tässä  pätkelmä erään keskustelijan puheenvuorosta: ”Se, että venäläisiä puhutellaan ryssäksi ei vielä todista ryssävihasta sen enempää. Toisille ryssä on hyvinkin neutraali ilmaisu venäläisestä tai aiemmin neuvostoliittolaisesta sotilaasta.”

Voi olla, että jotkut pitävät ryssää ”neutraalina ilmaisuna”, mutta kielenkäyttöä kuvaavan sanakirjan toimittajat ovat päätyneet toisenlaiseen arvioon. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ryssä on sekä venäläiseen ihmiseen että venäjän kieleen viittaavana halventava. Niinpä ”neutraaliksikin” tarkoitettu ryssittely on toisille, monille, suorastaan vihapuhetta.

Sanakirja ei (vielä) tunne verbiä ryssiä, joka kyllä on muuten laajalle levinnyt, mainontaankin: muuatta lonkeroa on tyrkytetty maininnalla tavutuksen ryssimisestä. Kielenhuoltaja Taru Kolehmainen kiinnitti ryssimisen yleistymiseen huomiota jo 1999 Helsingin Sanomien kirjoituksessaan. Hän arvioi, että nuori polvi ei välttämättä osaa yhdistää ryssimistä ryssään. Mitenkähän tämä asia oikein on?

Nyt kun vihapuheesta puhutaan entistä enemmän (ks. myös Olli Löytyn blogimerkintä) ja yleisesti tunnustetaan, että kaikenlaisesta vihaan lietsomisesta on päästävä eroon, ei voi muuta kuin toivoa, että ryssä-sanojakin alettaisiin miettiä siltä kannalta, miten ne mahdollisesti satuttavat muita ihmisiä. Kyllä ne satuttavat. Ettei vain satuttaminen olisi välillä tarkoituksenakin?

”Neutraaleista ilmaisuista” voisi aina puhua pitempäänkin. Vaikea kuvitella kielenkäyttöä, jossa ei otettaisi kantaa asiohin ja luotaisi kielenkäyttäjille erilaisia rooleja. Siitä on neutraalius kaukana. Kielenkäyttö ei oikein voi olla neutraalia, eikä sen tarvitsekaan. Mutta toivottavasti epäneutraali ei tarkoita automaattisesti samaa kuin loukkaava.