Siirry sisältöön
Haku

Gananderin sanakirja

Christfrid Gananderin Nytt Finskt Lexicon on ensimmäinen suomen kielen sanakirja, jossa on kuvattu sanojen käyttöä runsaan esimerkkiaineiston avulla. Vuonna 1787 valmistunut käsikirjoitus jäi aikanaan painamatta, ja se julkaistiin näköispainoksena vasta vuosina 1937–1940.

Sanakirjassa on yli 35 000 suomen kielen hakusanaa. Esimerkkilauseiden lisäksi kirjassa on runsaasti sanavertailuja suomen eri murteisiin, sanaetymologioita sekä hakusanojen vastineita muun muassa viroksi, kreikaksi, hepreaksi, ruotsiksi, lapiksi ja unkariksi.

Uusi laitos 1997

Koska Gananderin käsiala on vaikeasti luettavaa ja näköispainos oli loppuunmyyty, päätti Kotimaisten kielten tutkimuskeskus vuonna 1984 ryhtyä valmistamaan sanakirjasta uutta, painettua laitosta. Työ valmistui vuonna 1997. Sanakirjan toimitti Liisa Nuutinen.

Gananderin käsikirjoituksen teksti on tallennettu uuteen laitokseen mahdollisimman tarkasti alkuperäisen mukaisena aina riimukirjoituksia ja yliviivauksia myöten. Joitakin toimituksellisia yhdenmukaistuksia on tehty. Uuteen laitokseen sisältyy myös Gananderin käyttämien lyhenteiden luettelo, ja sanakirjaa täydentää suomenkielisten sanojen hakemisto.

Sanakirjan julkaisijat ovat Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirjaa ja hakemistoa myy Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Gananderin sanakirjan hui- ja huk-alkuisia sana-artikkeleita. Kuva: Kotuksen arkisto.
Gananderin sanakirjan hui- ja huk-alkuisia sana-artikkeleita. Kuva: Kotuksen arkisto.

Christfrid Ganander ja hänen teoksensa

Rantsilan kappalainen Christfrid Ganander (1741‒1790) ehti julkaista elinaikanaan kirjoja monelta eri alalta, vaikka sanakirja Nytt Finskt Lexicon jäikin käsikirjoitukseksi. Sanakirja sisältää myös muutoin tallentamatonta tietoa 1700-luvulla käytetyistä haukkumasanoista.

Useimpiin Gananderin teoksiin voi tutustua Kotuksen aineistopalvelu Kainossa.