Kotimaisten kielten keskuksen sanakirjojen esittelyt ja pääsy verkkosanakirjoihin.

Sanojen käyttöala

Sanakirja kertoo, kuuluuko sana jonkin erikoisalan kieleen (esimerkiksi ruok., urh., biol.) tai onko sillä erityinen tyyliarvo (esimerkiksi leik., halv., vanh.). Sanakirja voi myös ottaa kantaa sanan yleisyyteen (harv.) tai kuvallisuuteen (kuv.). Erikoisala ja tyyliarvo merkitään sanan yhteyteen lyhenteillä, joiden merkitykset selviävät Ohjeet-valikon lyhenneluettelosta.

Sanan tyyliarvo tai yleisyys saattaa aikojen kuluessa muuttua, ja tämä muutos vaikuttaa myös sanakirjaan. Esimerkiksi sanat menopeli ja pärstäkerroin on aiemmissa sanakirjan versioissa merkitty leikillisiksi, mutta niiden leikillisyys on ajan mittaan hävinnyt ja sanat ovat muuttuneet arkikielisiksi. Tästä syystä vuoden 2014 sanakirjaversiossa on vaihdettu sanoihin aiemmin liitetty leik.-lyhenne ark.-lyhenteeksi.

Sanat voivat vähitellen myös neutraalistua käytön myötä, ja niinpä muun muassa sanoista netti ja fani on poistettu arkikielisyyden käyttöalamerkintä ark. vuoden 2012 sanakirjaversiossa.

Jo sanakirjassa olevan sanan rinnalle tai tilalle voi tulla käyttöön uusi sana. Tämäkin muutos näkyy sanakirjassa usein käyttöalamuutoksena. Esimerkiksi sanaa itsehoitolääke käytetään nykyään käsikauppalääkkeen sijasta, joten sanakirjan käsikauppalääke-artikkeliin on vuoden 2014 versiossa lisätty tyyliarvo eli tässä tapauksessa sanan vanhentuneisuudesta kertova vanh.-lyhenne.

Kyselyyn
Till undersökningen

Asiakaskysely 2017 / Kundundersökning 2017

Ehtisitkö vastata Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) asiakastyytyväisyyskyselyyn? Vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin.

Toki, vie minut kyselyyn Kiitos, vastaan myöhemmin Ei kiitos, en vastaa tällä kertaa

Delta gärna i Språkinstitutets kundundersökning! Frågorna tar några minuter att besvara.

Ja tack, jag deltar gärna Tack, jag deltar senare Nej tack, jag deltar inte den här gången