Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Viikon vinkit 2019

4.3.2019 13.35

Yksin kun keväänen kissi

Kirjoituksia keväästä ja kielestä.

Maaliskuu alkoi, on siis kevät. Maalis-, huhti- ja toukokuu ovat kalenterista katsottaessa kevätkuukausia. Mutta milloin kevät alkaa, kun asiaa tarkastellaan vuorokauden keskilämpötilojen näkökulmasta? Tähän antaa vastauksen Ilmatieteen laitos:

Termiset vuodenajat määritellään vuorokauden keskilämpötilojen perusteella. Suomessa termisistä vuodenajoista pisin on talvi ja lyhyin kevät. Kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi nollan yläpuolelle.

Termiset vuodenajat (Ilmatieteen laitos)


Maaliskuun alkuosa maalis on selitetty kahdella eri tavalla. Alkuosana olisi sana maa; se olisi maallinen kuukausi, jolloin lumi alkaa sulaa ja pälviä tulee näkyviin. Todennäköisempää kuitenkin on, että maalis olisi samaa kuin mahla; viron vanhassa kirjakielessäkin on mahlakuu, maalakuu, joka tosin tarkoittaa huhtikuuta. Alkuperäinen merkitys olisi ollut ’kuukausi, jonka aikana mahlaa alkaa kehittyä puihin’.

Satu Tanner: Lokakuu vai viinikuu? (Kieli-ikkuna, 7.10.1997)

Keväisiä kukkia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Keväisiä kukkia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Keikkuva kevät

Kevät on sanana ainakin kolmatta tuhatta vuotta vanha, mikä näkyy siitä, että se kuuluu kaikkien suomen lähisukukielten sanastoon: esimerkiksi viroksi ’kevät’ on kevad(e). Vanhinta omaperäistä sanastoamme ei kevät kumminkaan ole. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että kevään käsite olisi ollut aiemmin tuntematon; kevät-sana vain on korvannut aiemman saman vuodenajan nimityksen. Myös aiempi nimitys elää edelleen suomen kielessä, nimittäin ’keväisiä peltotöitä, kasvavaa (kevät)viljaa’ merkitsevänä touko-sanana.

Heikki Hurtta: Kevät, touko ja kesä (Kieli-ikkuna, 4.5.2004)


Moni tuntee sanonnan ”kevät keikkuen tulevi”, ja sen ajatellaan usein viittaavan kevään hyppelehtivään, ei mitenkään suoraviivaiseen etenemiseen. Alkuperäinen merkitys liittyy kuitenkin ennen kaikkea karjaan.

Kevät (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)


Keväisin päivät pidentyvät ja auringon paisteen tuoma lämpö lisääntyy, mutta kevät on tunnetusti myös petollista aikaa. Erilaiset taudit jylläävät, kun kevätpohjanen eli keväällä puhaltava kylmä pohjoistuuli ja ”lauhkia kewät-ilma” vuorottelevat toisinaan tiuhaankin tahtiin. Jos on esimerkiksi iskenyt oikein kunnon kevätvilutauti, sitä voi lääkitä Maan-Miehen Huone- ja Koti-Apteekin neuvon mukaisesti Hiernerin Testamentti -nimisellä rohdolla – toivottavasti nimi ei sentään ole ollut enne!

Sanna Nissinen: Kewät keickuin tulepi Ilon cansa ilmestypi (Elävät päät, Kotus-blogi, 22.3.2016)

Väsynyt västäräkki. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.
Varhainen västäräkki keikuttelee jäällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Täsä keväkkorvasa

Milloin onkaan kevään korva? Suomen sanojen alkuperä -teoksen mukaan korvalla on sukukielissä muun muassa sellaisia merkityksiä kuin ’vierus’ ja ’vieri’. Kevään korva viittaisi näin kevään välittömään läheisyyteen, kevään vieressä ollaan!

Etymologisten sanakirjojen esittely


Suomen murteissa korvalla on mitä moninaisimpia käyttötapoja. Niitä esitellään Suomen murteiden sanakirjassa. Tämä esimerkki on merkitty muistiin Ullavalta: ”Tuu ny käymhän vielä täsä keväkkorvasa ennen kuin kylvötyöt alkavat.”

Korva Suomen murteiden sanakirjassa


Kevätpäiväntasaus on 20. maaliskuuta. Kuinka vanha termi on kyseessä? Tätä valotetaan vuoden 1705 almanakkaa koskevassa artikkelissa: Termin kevätpäiväntasaus kirjallinen ensiesiintymä on vuoden 1705 almanakassa, Kewä päiwän tasaus.

Anna Viinamäki: Vuoden 1705 almanakka (Artikkelit, 2005)

Kaskenviertäjä Suojärven Ignoilassa. 1920- tai 1930-luku. Kuva: Museovirasto.
Kaskenviertäjä Suojärven Ignoilassa. 1920- tai 1930-luku. Kuva: Museovirasto.

Lumet män pois

Kevät on ollut kaskenpolton aikaa. Tästä kertoo jämsäläinen Kalle Lahnajoki (1962):

– No ne jäi siihin sitte, seuroavaan kesää semmosek-, semmoseksee. Sitten k-, seuroavana kevännä, kun nyt (tus), tul' semmoset kelit että lumet män pois nin ne, puut karsittii. Koajetut puut. Isom-, isommat – ehän niitä kaikkija pienempijä, karsittu. Ja ehän ne tullun nin tarko ´altapäinkeän karsituks mutta, kumminkin suunnillee ja peältäpäe. Niin sitten se ol' siinä semmosenaa, polttoaikaa asti.

– Mihinkäs aikaan se poltettii ja minkälaine ´ilma sillon tartti olla?

– Niin siinä nyt valittii, sev verra ´ilmoja ninkun nykyäänkin kulotoksissa. Ei tahottu tohtiak kulov varalta, vallan kovilla tuulilla ja, yltä kuivilla. Sitten toas tuorreella, ei ne palannnu.

Murrenäyte: jämsäläinen Kalle Lahnajoki kertoo kaskenpoltosta (1962; mp3)
Kevät on kaskenpolton aikaa (Kauden murre -sivut)

Jää sulaa. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Jää sulaa. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Kevätjää käskee

Kevät on mainittu myös monessa sananparressa. Löydät keväästä kertovia sananparsia esimerkiksi tekemällä haun kevä* sananparsikokoelman hakulomakkeessa.

Sananparsikokoelman hakulomake

Syysjää kieltää ja kevätjää käskee. (Alatornio, H. Keränen)

Uatran kureelle kun keväällä lunta sataa tulee hyvä vuosi. (Eno ja Ilomantsi, O. Kontturi)

Parempi on sian syksykyntö kun miehen kevätkyntö. (Hausjärvi, Mikko Heinonen)

Minkä talvi kätkee sen kevät löytää. (Hausjärvi, O. Sirpoma)

Haakottelloo ku pyy kevväällä. (Laukaa, M. Mäkinen)

Yksin kun keväänen kissi. (Isokyrö, H. Liimakka)

Kesä keikkuin tulloo, kevätsade ei oo vettä, vua se on mettä. (Kurkijoki, V. Pipatti)

Ompa tässä vielä kevättä, sano laiska Jussi. (Paltamo, Hannes Möttönen)

Kaksi pajunkissaa ja keltainen höyhen. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.
Kaksi pajunkissaa ja höyhen. Kuva: Vesa Heikkinen.

Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijat ovat vuosien varrella kirjoittaneet monenlaisista pääsiäiseen ja vappuun sekä yleisemmin kevääseen liittyvistä asioista. Kirjoituksia on koottu Kotuksen kevätkimaraan.

Kotuksen kevätkimara (Teemakoosteet)


Vinkin ensimmäinen versio on julkaistu 5.3.2018 (”On siis kevät!”).

Toimitus: Vesa Heikkinen


Palaa otsikoihin