Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Viikon vinkit 2018

4.4.2018 11.00

Tuohikuussa vuonna miekka ja kirves

Ajasta on kirjoitettu aika tavalla.

Ajanilmaukset venyvät ja paukkuvat. Tovi voi venähtää viikoiksi, nykyhetki hakee rajojaan. Rakkailla vuosilla ja kuukausilla on monta nimeä, eikä ajasta puhuminen ole ainakaan helpottunut kahdennellakymmenennelläensimmäisellä vuosisadalla.

Köyhät vuodet aikaan kivi ja sammal

Sodat, kapinat, nälänhädät, kulkutaudit ja luonnonmullistukset ovat kuuluneet ihmiskunnan vitsauksiin. On ollut vainovuosia, kapinavuosia, tautivuosia, ruttovuosia, köyhiä vuosia, viluvuosia. Ne ovat jälkeen päin muuttuneet eräänlaisiksi ajallisiksi kiintopisteiksi, joista käsin oman elämän käännekohtia on tarkasteltu: ”Asuin kapinavuotena siellä ja siellä”, ”Muutin kotoa pois pian köyhien vuosien mentyä”.

Matti Vilppula: Kreivin aikaan (Kieli-ikkuna, 30.12.2003)


Joku kertoo saaneensa ajokortin vuonna peruna, toinen on harrastanut maalausta vuonna lanttu ja porkkana, ja joku kolmas on ollut kotiäitinä vuodesta keppi. Hääetiketti on tietysti vuodelta nakki, ikääntynyt talo vuodelta miekka ja kirves, ja lapsen kulahtanut nuttu vuodelta paavo.

[– –] Sanaa vuosi ei sitäkään aina käytetä, vaan muisteloissa saatetaan siirtyä aikaan rauta ja kupari, tai aikaan kivi ja sammal. Vain mielikuvitus on rajana, kun luodaan vaikutelma usvaisesta kaukaisuudesta.

Tarja Heinonen: Nakki ja muut ajanjaksot elämässämme (Kielikello, 3/2011)

Teollisuuskatu 1, näkymä Gebhardinaukiolta. Kuva: Juho Nurmi. Helsingin kaupunginmuseo.
Se oli hyvä vuosi. Kuva: Juho Nurmi. Helsingin kaupunginmuseo.

Hyvän tovin mittainen hetki, aikakauden pituinen päivä

Aloitan ajan ilmaisemista käsittelevän tunnin yleensä niin, että otan liidun käteeni ja väristelen kohtalokkaalla äänellä: ”Nyt tarvitsen apua. Olen törmännyt kiperään kysymykseen, johon toivon teiltä vastausta.” Hitaasti ja dramaattisesti kirjoitan tauluun isoin kirjaimin: MILLOIN ON NYT?

[– –] Jatkamme pohtimalla vastauksia uusiin kysymyksiin. Voin kysyä esimerkiksi, kuluuko aika, kulkeeko aika, kulkeeko aika joskus hitaammin ja joskus nopeammin. Jos haluan jatkaa oppilaiden sekopäistämistä, pyydän heitä selittämään minulle, missä aika on. Joku sanoo aina, että kellossa. Toinen jatkaa tietysti, ettei se kellossa voi olla, koska kellohan pysähtyy välillä. Kolmas sanoo, että aikahan on kaikkialla.

Annamari Saure: Milloin on nyt? (Äikät-blogi, 12.10.2016)


Epätäsmälliset ajan ilmaukset ovat merkitykseltään joustavia, ne laajentuvat ja supistuvat tarpeen mukaan. Kukapa ei olisi joskus joutunut venyttämään hetkeä, jos on luvannut saada sen kuluessa jotakin tehdyksi. ”Siin hetki heilahtaa ennenku se tulloo tehhyyks,” on sanottu Inkerinmaalla. Myös sanojen kotva ja tovi ensisijainen merkitys on lyhyt aika, mutta jos joutuu odottelemaan pitkän kotvan tai hyvän tovin, tilanne onkin jo toinen.

Leena Joki: Joulun hetki (Kieli-ikkuna, 29.12.1998)


Raamatussa päivä-sanaa käytetään tietyistä päivämääristä tai vuorokauden ajasta, mutta erityisen tyypillisiä ovat Vanhassa ja Uudessa testamentissa epämääräistä aikaa, aikakautta tai ajankohtaa tarkoittavat ilmaukset. Historiallisen tai profeetallisen sisällön vuoksi päivä-ilmaukset viittaavat usein kauas menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Taajaan toistuvia ilmauksia ovat esimerkiksi sinä päivänä ja niinä päivinä ’silloin, siihen aikaan’ (tapahtui niin, tulee tapahtumaan niin). Yleinen on myös näihin rinnastuva nykyhetken ajanmäärite tänä päivänä.

Aila Mielikäinen: ”Päivä” yleiskielessä ja uskonnollisessa kielessä (Kielikello, 1/2016)

Esineitä Aarre Ilvesviidan talon pihalla (2014). Kuva: Jaana Maijala. Helsingin kaupunginmuseo.
Ei hetkeäkään enää. Kuva: Jaana Maijala. Helsingin kaupunginmuseo.

Lähiaikoina tai pitkässä juoksussa, kuitenkin säntilleen

Kun lähi-alkuisen yhdyssanan jälkiosana on sentapainen ajanilmaus kuin aika, päivä, viikko tai vuosi, mainitut yhdyssanat viittaavat tulevaisuuteen. Kun aika lineaarisen aikakäsityksen mukaisesti ajatellaan suoraksi, jota etenemme, tulevaisuus on meistä katsoen edessäpäin.

Sanat lähihistoria ja lähimenneisyys ovat poikkeuksia. Niiden jälkiosat viittaavat taaksepäin, ja koko yhdyssana viittaa siitä syystä menneeseen.

Maija Länsimäki: Lähiaikoina tapahtuu (6.5.1997)


Aivan harvinaisia eivät kuitenkaan ole sellaiset ilmaukset, joissa lähi-sanan avulla viitataan menneeseen aikaan. Joku saattaa kertoa, että on ollut lähipäivät mökillä tekemässä kevätsiivousta tai ettei ole lähiaikoina pitänyt yhteyttä sukulaisiinsa. Nämä esimerkit paljastavat, että lähi- ja viime-sanoja käytetään toistensa synonyymeina.

Sari Vaula: Lähipäivinä ja viime viikkoina (Kuukauden kielijuttu, toukokuu 2008)


Pitkässä juoksussa on suora käännös englannin ilmauksesta in the long run. Rakenneosiltaan ja merkitykseltään samanlainen on ruotsin kielen i det långa loppet. Englannin ilmaus on siis käännetty osa osalta suomeksi – alun perin ehkä leikin päiten.  Jos ei osaa englantia, pitkässä juoksussa -sanonnan merkitys ei ilman muuta selviä osien merkityksistä. Yksi englannin kielen sanan run merkityksistä on ’ajanjakso, aikaväli’, mutta suomen sanalla juoksu ei ole tätä merkitystä. Tosin suomessakin puhutaan kuvallisesti esimerkiksi ajan tai elämän juoksusta eli kulusta.

Maija Länsimäki: Pitkässä juoksussa ammutaan (Kieli-ikkuna, 16.11.2008)


Sanalla santti on vanha rinnakkaismuoto säntti. Santti- tai sänttipaikka on tarkoittanut vanhoissa murteissa juhla- tai määräpaikkaa. Santti- tai sänttipäivä on samoin tarkoittanut paitsi juhla- ja merkkipäivää myös määräpäivää. Aikoinaan talonpoikaiskulttuuriin kuului, että määräaikaiset työt tehtiin pyhimysten merkkipäivien mukaan eli santilleen tai säntilleen, siis täsmällisesti, tarkalleen, oikealla ajalla. Näin toimittaessa kaikki oli säntillään eli järjestyksessä, kunnossa, paikallaan.

Maija Länsimäki: Säntillinen pyhimys (Kieli-ikkuna, 30.9.2007)

Mies ja sekuntikello Kreetalla (1970-luku). Kuva: Lauri Pietarinen. Helsingin kaupunginmuseo.
Silmät kiinni nyt. Loma alkaa nyt. Kuva: Lauri Pietarinen. Helsingin kaupunginmuseo.

Ensikymmeneltä kajahtaa

Entä kuinka ilmaista uuden sata- ja tuhatluvun ensimmäistä kymmenvuotisjaksoa? Sana kymmenluku kuvaa vasta seuraavaa, ykkösellä alkavaa vuosikymmentä (2010–2019). Vilkaisu historiankirjoihin kertoo, että edellisestä vuosisadanalusta puhutaan yleensä käyttämällä ilmauksia ensimmäinen vuosikymmen tai kymmenen ensimmäistä vuotta, usein vain vuosisadanvaihde. Lyhyttä, termimäisempää ilmausta on kuitenkin nyt kaivattu, ja suomen kielen lautakunta on suosittanut sanaa ensikymmenluku tai vain ensikymmen.

Riitta Eronen: Vuosituhannen alun ajanilmauksia (Kielikello, 1/2000)


Silti suomalaisissakin juhlapuheissa on hyödynnetty sitä juhlavaa sävyä, jonka upouuden vuosisadan mainitseminen antaa. Juhlavuus saattaa tosin jäädä vain otsikkoon, sillä ääneen lausuttuna järjestysluku on suomeksi hankala. Mutta edes sen taivuttamisen pakko ei estänyt presidentti Martti Ahtisaarta käyttämästä järjestyslukua kahteenkin kertaan puheessaan SAK:n valtuustolle: ”On sanottu, että monissa maissa Euroopan unionin alueella tehdään maailman parhaita kahdennenkymmenennen vuosisadan tuotteita. Kyse on kuitenkin siitä, mitä tarjoamme maailman yhdentyville markkinoille pian alkavalla kahdennellakymmenennelläensimmäisellä vuosisadalla.”

Aino Piehl: 21. vuosisata ja 2000-luku (Hyvää virkakieltä, 28.7.2004)

Jumalten päivät, kirjavat kuut

Sanoissa tiistai, torstai ja perjantai piilottelevat skandinaavien jumalat Tyr, Tor ja Fria, joilla on korvattu latinan Mars, Jupiter ja Venus (esimerkiksi ranskassahan nämä päivät ovat nimeltään mardi, jeudi ja vendredi). Keskiviikko on skandinaaveilla Odinin ja latinassa Merkuriuksen päivä, mutta suomeen on omaksuttu käännöslainana skandinaaveilta rinnakkaisnimitys, joka on tarkoittanut juuri viikon keskimmäistä päivää.

Ulla-Maija Kulonen: Tyr-jumalan päivänä (Kieli-ikkuna, 17.8.1999)


Kun tuohen kiskominen kiellettiin ja muut materiaalit korvasivat tuohen, tuohikuukin sai väistyä. Sanaa kuulee kyllä edelleenkin mutta eri tavalla käytettynä. Olemme tottuneet turvautumaan tuohikuuhun silloin, kun haluamme antaa näpäytyksen liian tunkeilevalle kysyjälle. ”Milloin aiot häitäsi viettää?” – ”Tuohikuussa pukinpäivän aikaan?”; ”Tuohikuussa reikäleivän päivänä”; ”Tuohikuussa suutarin päivän aattona”; ”Tulevana vuonna tuohikuussa silloin kun sika lentää ja varis kyntää”.

Matti Vilppula: Tuohikuussa pukinpäivän aikaan (Kieli-ikkuna, 1.11.2005)

Tuohipallokokko Seurasaaressa (1977). Kuva: Olavi Ahonen. Helsingin kaupunginmuseo.
Tuodaanko tuohikuussa tuohikuusi tupaan? Tuohipallokokko Seurasaaressa (1977). Kuva: Olavi Ahonen. Helsingin kaupunginmuseo.

Merkinnät ajan tasalle

Päivämäärän merkintätavat ovat vaihdelleet eri aikoina ja eri yhteyksissä, ja varmasti monilla kielenkäyttäjillä on omat mieltymyksensä suuntaan tai toiseen. Aivan kaikkea vaihtelua ei ole pyritty karsimaan myöskään yleiskielestä. Uutta on kuitenkin se, mitkä merkintätavat tällä hetkellä kisaavat keskenään, sekä se, että monissa viestintätilanteissa kielenkäyttäjä itse ei voi vaikuttaa päivämäärän merkintätapaan. Muodon saattaa määrätä käytetty sähköinen palvelu tai järjestelmä. Digiaika on tuonut näkysälle uudenlaista kirjavuutta merkintätavoissa. Vaikutteita tulee myös muista kielistä.

Henna Makkonen-Craig: Miten päivämäärä merkitään? (Kielikello, 1/2018)


Ajanilmauksia ovat paitsi päiväys-, kellonaika- ja aikavälimerkinnät (1.1.–31.3., klo 10–15) myös erilaiset ajankohtaa tai -jaksoa ja kestoa tarkoittavat ilmaukset (31.1. asti, perjantaista alkaen, kesti tunnin). Omanlaisiaan kysymyksiä liittyy myös aikamuotojen valintoihin (kuten kuoli vai on kuollut).

Ajanilmauksia koskevia ohjeita Kielitoimiston ohjepankissa

Leikkikello Stockmannin tavaratalon leluosastolla vuonna 1970. Kuva: Eeva Rista. Helsingin kaupunginmuseo.
Kahta yli kuusi, kuusi nolla kaksi. Kuva: Eeva Rista. Helsingin kaupunginmuseo.

Aikamoisia sutkautuksia

Aika mietityttää. Sananparsikokoelmassa on paljon aikaan liittyviä lausahduksia.

Eihän tää aeka oon niij jänikse selässä. (Juva, 1932)

Aika seun joka tavaran kaupihtoo. (Eno ja Ilomantsi)

Mänöökkii aika arvellessa, päivä piätä kiännellessä. (Eno)

Aika muuttuu ja myö muutumma ajan kans. (Kurkijoki, 1932)

Sananparsikokoelman hakulomake


Teksti: Risto Uusikoski


Palaa otsikoihin