Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Viikon vinkit 2017

26.4.2017 10.24

Mantan monet nimet

Havis Amanda, Merenneito, ylioppilaiden kesäheila.

Vappuna valokeilassa loistaa Havis Amanda, Helsingin Kauppatorilla vuodesta 1908 kaupunkilaisia ihastuttanut ja aikoinaan myös vihastuttanut veistos. Havis Amandan, tuttavallisemmin Mantan, lakituksesta muodostui 1900-luvulla yksi elinvoimaisimmista koko kansan tuntemista juhlaperinteistä.

Vappu alkaa lakituksesta

Aluksi kyse oli yksittäisestä päähänpistosta. Vappua ja kevättä juhlinut ylioppilas tai ylioppilaiden joukko päätti osoittaa suosiotaan Ville Vallgrenin veistämälle viehkeälle patsaalle ja kiipesi painamaan oman ylioppilaslakkinsa Havis Amandan ”kutreille”. Todistettavasti tämä on tapahtunut viimeistään 20-luvun alkuvuosina, mutta mahdollisesti jo vuonna 1909.

Ensimmäinen poliisin hyväksymä, virallinen lakitus järjestettiin vuonna 1951 ‒ tuolloin vielä keskiyöllä. Sittemmin ajankohdaksi on vakiintunut vappuaaton ilta klo 18, ja lakituksesta on tullut suuri yleisötapahtuma, johon kuuluvat olennaisena osana tapahtumaa rahoittavat sponsorit, yhteiskulkueet, lakitusta edeltävä patsaan pesu ja erinäiset oheisviihdykkeet, kuten musiikki ja Havis Amandaa ympäröivässä graniittialtaassa uiminen.

Alkujaan lakituksella haluttiin kertoa kevään ja kesän alusta, ylioppilaiden nuoruuden palosta ja siirtymistä kesäpäähineen käyttöön. Sittemmin tapa on muotoutunut vapun ja siihen kuuluvan juhlinnan alkamisen symboliksi.

Kauniin patsaan nimistä

Veistoksen nimestä on käyty aikojen saatossa keskustelua. Tieto nimen alkuperästä ei ole varma, mutta varmaa on ainakin se, että rakkaalla patsaalla on monta nimeä.

Heti patsaan paljastuksen jälkeen siihen viitattiin lehdistössä ainakin ilmauksilla Vallgrenin suihkukaivo, Kauppatorin uusi vesiallas, Helsinkineito ja pronssityttö. Myös nimi Havis Amanda on lehtikirjoitusten perusteella ollut käytössä jo paljastusvuonna 1908. Ville Vallgren on itse Hufvudstadsbladetissa 7.9.1920 julkaistussa kirjoituksessaan käyttänyt patsaasta nimeä Havis Amanda.

Haviksen on arveltu ‒ luultavasti perusteetta ‒ viittaavan muun muassa Havin saippuatehtaaseen, jonka nimi juontaa juurensa Havin kaupunginosasta Viipurissa tai Kaivopuistossa sijainneeseen tyttöjen turvakotiin Villa Haviin. Toisaalta on arveltu, että ruotsia ja latinaa muistuttava havis-sana voi olla ruotsin sanan havet ’meri’ slangimuunnos.

Joidenkin tietojen mukaan veistoksen alkuperäinen nimi olisi Merenneito. Näin ovat esittäneet ainakin Heikki Paunonen Viikon sana -kirjoituksessaan ja Helsingin Sanomat Torsti tietää -palstallaan. Taidemaalari Pekka Halonen kommentoikin vuoden 1908 Argus-lehdessä veistosta näin:

”Minun silmissäni Vallgrenin merenneito on hauskin ja viattomin tyttö koko Helsingin kaupungissa.”

Vallgrenin kerrotaan kuvanneen teostaan siten, että merenneito on juuri noussut maihin ja kääntyy katsomaan hylkäämäänsä veden elementtiin. Neito on elinvoimainen ja iloinen, ja samoin tulisi Helsinginkin olla voimakas, kaunis ja eloisa.

Lehdistössä ja kaupunkilaisten puheessa patsasta kutsuttiin alusta alkaen Mantaksi, joka on nimen Amanda kansanomainen puhuttelumuoto. Amanda tulee latinasta, jossa se merkitsee rakastettavaa ja ystävällistä.

1900-luvun alun lehdistö kutsui veistosta myös nimillä Kaivo-Manta, Suihku-Manta, Valkreenin Manta, Haaviston Manta, Neiti Helsinki, Mamsell Helsingfors ja Vallgrens fontän. Ylioppilaiden keskuudessa puolestaan on käytetty ainakin lempinimiä Manda, Mandi ja immyt Manda af Havis.

Oikeastaan Havis Amanda on myös Marcelle. Vallgren nimittäin veisti teoksensa Ranskassa, jossa sen mallina toimi 19-vuotias pariisitar, mademoiselle Marcelle Delquini. Veistoksen kipsinen pienoismalli sai niin ikään piirteensä pariisittarelta, Leonie Tavier -nimiseltä nuorelta naiselta.

ULLA ONKAMO

Lähteet:

Koistinen, Ulla 2007: Mantan lakitus. Kansatieteen pro seminaari -tutkielma. Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos.

Mononen, Teija & Nenonen Kati (toim.) 2008: Havis Amanda. Mon Amour 100 vuotta. Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisuja nro 101.

Havis Amanda. Kuva: Ulla Onkamo, Kotus.


Palaa otsikoihin