Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjasto valitsee kuukausittain kokoelmistaan kuukauden kirjan.

#Kotuksenkirjasto



rss Kuukauden kirja

15.3.2019 11.57

Kivi, kevyesti kilkahtava sana

Kuukauden kirja maaliskuussa 2019: Finnskogen, elämän kehto.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja maaliskuussa 2019 on romaani Finnskogen, elämän kehto. Norjalaisen Britt Karin Larsenin kirjoittama teos ilmestyi alunperin vuonna 2009, ja se julkaistiin Jänis Louhivuoren suomentamana vuonna 2018.

Finnskogen, elämän kehto -kirjan kansikuva.
Finnskogen, elämän kehto -kirjan kansikuva.

Finnskogen, elämän kehto on Norjan ja Ruotsin rajametsien metsäsuomalaisista kertovan romaanisarjan aloitusosa. Sen tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puoliväliin niin sanottuihin suomalaismetsiin. Suomalaismetsillä tarkoitetaan niitä Keski-Skandinavian alueita, joille muutti savolaisia kaskenpolttajia lähinnä entisen Rautalammin suurpitäjästä 1500-luvun lopulla.

Siinä välissä

Ruotsin ja Norjan raja ei ole metsäsuomalaisille tärkeä. He kokevat asuvansa omassa maassaan, eivätkä pidä itseään ruotsalaisina tai norjalaisina.

Naisen tytär ja tämän lapsi, minne he ovat lähteneet?

Kun hän kysyy sitä naiselta ja kumartuu tämä puoleen kuullakseen yhä vaimeammiksi käyvät sanat, hän saa kuulla, että he ovat matkustaneet Ruotsiin.

Mutta tämähän on Ruotsia, onko nainen niin heikkona, että on mennyt päästään sekaisin? (s. 66–67)

Ruotsi ja Norja ovat yhdentekeviä niille, jotka eivät koe olevansa norjalaisia tai ruotsalaisia mutta tuntevat metsien huomaamattomimmatkin polut ja jokaisen puron ja mäennyppylän. (s. 30)

Ruotsalaisten ja norjalaisten penseä suhtautuminen ei auta asiaa. Jos joku päättää jättää yhteisön, määränpää on usein kauempana kuin lähimmässä ruotsalaiskylässä.

Nyt Kaisa kuulee, ettei Jussi välitä koulusta vaan riitelee opettajan kanssa ja häiritsee opetusta, joten he ovat antaneet hänen jäädä pois koulusta.

”Hän sanoo, ettei hänen tarvitse opetella ruotsia, sillä hän matkustaa pian Amerikkaan, eikä siellä puhuta kuin amerikkaa...” (s. 161)

Jos minä haisen suomalaiselta

Suomalaisuuteen yhdistetään kirjassa monia asioita: armottomuutta ja vieraanvaraisuutta, rehellisyyttä ja luonnon arvostamista, pakanallisuutta ja säädyttömyyttä, vanhoissa tavoissa pitäytymistä mutta toisaalta kaiken hyvän unohtamista.

Pelätään, että muinainen pakanausko juurtuu ihmisiin, jotka kylpevät ujostelematta saunoissaan ja jakavat nukkumapaikkansa muukalaisten kanssa, jos tulijoilla ei ole pahoja aikeita.

Laakson asukkaat tekevät ristinmerkin sellaista nähdessään ja piilottavat tyttärensä metsäläisten pojilta, jotka pyrähtävät kylälle harmaapukuisena parvena käydäkseen kirkossa ja kaupoilla, niinpä niin, ennen kirkossa käytiin kauppaakin, sillä korven asukkaat eivät ymmärtäneet sanaakaan papin puheista ja halusivat käyttää aikansa hyödykseen. (s. 55)

1800-luvulla ei polteta enää kaskea. Metsäsuomalaiset joko ottavat vaikutteita skandinaaveista ja kantavat savu-uunit ulos taloistaan, tai sitten he elävät ja kuolevat miten ovat hyväksi havainneet.

Kyläläiset valittivat suomalaisten vaatteisiin pinttyneestä savunhajusta, vaikka taudinaiheuttajat eivät viihtyneet savupirteissä. Rintatauti ja punatauti jylläsivät päinvastoin siellä, missä suomalaiset eivät halunneet olla enää suomalaisia vaan rakensivat savutupiensa sijaan ruotsalaistyylisiä taloja. Eivätkä ruotsalaiset tai norjalaiset käyneet saunassa ja kastautuneet sen jälkeen purossa vaan kylpivät likaisessa vedessä vannassa, joten ihmekö se, että he sairastuivat kaiken maailman tauteihin?

”Jos minä haisen suomalaiselta, en ainakaan lemua paskalta” (sivu 45)

Hän kiiruhtaa puiden lomitse, ne ovat seisseet siinä aina eivätkä ole koskaan tahtoneet hänelle pahaa, sillä metsä ei ole paha, paha tulee ulkoapäin, se tulee ihmisistä. Se voi saapua viranomaisten kautta, tai ruotsalaisten ja norjalaisten talonpoikien, jotka polttivat kerran suuren suomalaistalon pohjoisessa. Niin, paha voi sikistä myös koulussa, missä suomalaislapset joutuvat norjalaisten ja ruotsalaisten sekaan ja heitä pilkataan heidän kielensä ja savulta haisevien vaatteidensa takia. (sivu 197)

Metsäsuomalainen Gunnarskogin pitäjästä 1800-luvulla. Piirros: H. J. Strömmer. Kuva: Museovirasto.
Metsäsuomalainen Gunnarskogin pitäjästä 1800-luvulla. Piirros: H. J. Strömmer. Kuva: Museovirasto.

Laulava kieli

Kirjan ruotsin- ja norjankieliset henkilöhahmot kuuntelevat mielellään suomea ja suomalaisia. Suomen kieli on heidän mielestään yllättävän kaunista – laulavaa ja nurinkurista.

Kivi ei katoa niin kuin miehet ja lapset, vaan se on luotettava ja kärsivällinen. Sillä on nimiä monilla kielillä, hänen omallaan se on vain kivi, kevyesti kilkahtava sana, sillä juuri raskaat tarvitsevat kepeän sanan. Sanan, joka voi antaa valoa, lupauksen. (sivu 6)

”Laulava kieli, jossa d kuulostaa t:ltä ja p b:ltä, ja toisinpäin; kieli, jossa terävä muuttuu pehmeäksi ja pehmeä teräväksi, kuulostaa papin korvaan vain kauniilta, vaikka sitä niin paljon pilkataankin.” (sivu 66)

”Så er tere jo kommet til tet landet tet skulle!” Olette jo päässeet sinne, minne halusitte, tyttö sanoo lausuen d-kirjaimet t:nä, ja se saa pojat ihastumaan häneen entistä enemmän.

Tyttö kuuluu siis vieraaseen kanssaan, jolla on vieras kieli ja erilaiset tavat. Kansaan, joka siirtyi muinoin paikasta toiseen yhä uusia kaskimaita polttaen, niin että savun saattoi nähdä peninkulmien päähän. (sivut 145-146)

Kuri

Kirjan maailmassa jokainen vastaa itsestään ja ansaitsee sen, mikä hänen osakseen tulee. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Kieli, niin tärkeä väline, jota kannattaa käyttää varoen.

Kenenkään ei pidä laukoa ajattelemattomia tai karkeita sanoja Jumalan huoneessa eikä saunassa. Sanoja, jotka voivat viedä ihmisen hengen, jos ne lausutaan väärässä paikassa. Kuvittelevatko ylioppilaat, että sanat ovat kuin leluja, eikä metsässä millään ole mitään väliä? (sivu 216)

On asioita, jotka täytyy muistaa tehdä, ja asioita, jotka täytyy ehdottomasti muistaa olla tekemättä, molemmat ovat yhtä tärkeitä epäonnen karttamiseksi.

Mutta vaikka kuinka yrittäisi kartella, epäonni saattaa silti tulla. (sivu 48)

Metsäsuomalaisten ääni

Vuoden 2018 toukukuun kuukauden kirja oli Pertti Virtarannan kirjoittama ja Jaakko Yli-Paavolan toimittama Suomalaismetsissä. Muistelmia matkoilta Keski-Skandinavian suomalaisten keskuuteen. Kirja sisältää tietoa metsäsuomalaisista, heidän tavoistaan ja kielestään.

Viimeisten metsäsuomalaisten ääni (Kuukauden kirja, toukokuu 2018)

Lakkaså, Balagombo ja Kaljånjem. Suomen kieli näkyy vielä suomalaismetsien alueen nimistössä. Tuula Eskeland kirjoittaa metsäsuomalaisista Kielikellon numerossa 1/2016.

Tuula Eskeland: Kaskisuomalaisista metsäsuomalaisiksi (Kielikello, 1/2016)


Teksti: Risto Uusikoski


Palaa otsikoihin