Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

rss Kotuksen uutiset 2018

22.2.2018 12.28

Viron paikannimikirja Eesti kohanimeraamat nyt verkossa

Lisäksi verkkosivuillamme Viroon ja viron kieleen liittyviä kirjoituksia.

Viron itsenäisyyden satavuotispäivää juhlitaan lauantaina 24. helmikuuta 2018. Eesti Keele Instituut on julkaissut juhlaviikolla verkkoversion Eesti kohanimeraamat -paikannimikirjasta. Kotuksen sivuilla on julkaistu kaksi Viro-aiheista blogitekstiä sekä aikaisempia kirjoituksia esittelevä viikon vinkki.

Paikannimet verkossa

Alun perin vuonna 2016 julkaistun Eesti kohanimeraamat -teoksen verkkoversio on vapaasti kaikkien käytettävissä. Suurelle yleisölle tarkoitetussa teoksessa ovat mukana kaikki viralliset kylännimet, kaupunkien nimet, valikoima muitakin asutusnimiä sekä tärkeimpien piirikuntien ja luontokohteiden nimet. Sirkka Paikkala on kirjoittanut painetusta teoksesta Kielikellon numerossa 3/2016.

Verkkoversiossa on monia uudistuksia painettuun teokseen verrattuna, ja kaikkiaan noin kahta kolmasosaa kaikista nimiartikkeleista on muutettu. Myös alkuperäinen teos on saatavilla pdf-muodossa.

Eesti kohanimeraamat -teoksen verkkoversio (Eesti Keele Instituut)

Sirkka Paikkala: Viron paikannimiä tuhansittain (Kielikello, 3/2016)

Suomenlahden rannikkoa. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.
Suomenlahden rannikkoa Käsmun kylässä. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.

Virosta ja virosta Kotuksen sivuilla

Kotuksen julkaisuissa on paljon Viroon ja viron kieleen liittyviä kirjoituksia. Näitä on koottu 19. helmikuuta julkaistuun vinkkiin:

Viikon vinkki 19.2.2018: Onnea, satavuotias Viro!

Juhlaviikolla on julkaistu myös kaksi Viroa käsittelevää blogitekstiä. Sofia Björklöf ja Saarni Laitinen kirjoittavat Viron itsenäistymisestä, viron kielen iästä ja võron kielestä. Ilona Paajanen kirjoittaa virolaisesta sukunimikäytännöstä ja sen lyhyestä, mutta kirjavasta historiasta.

Sofia Björklöf ja Saarni Laitinen: Viron ja viron iästä (Kotus-blogi, 22.2.2018)
Ilona Paajanen: Talonpojasta Tammeksi (Kotus-blogi, 21.2.2018)


Teksti: Risto Uusikoski


Palaa otsikoihin