Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

rss Kieliasiaa mediassa

28.1.2019 10.32

Puhuttu kieli muuttuu koko elämän ajan

Kieliasiaa mediassa: Yle 22.1.2019.

”Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa on Helsingin yliopiston käynnistämä hanke, jossa kerättiin haastatteluin Suomessa asuvien ihmisten kielellisiä elämäkertoja. Aineistoa tullaan tutkimaan kielitieteen, kansatieteen, folkloristiikan ja sosiaalipolitiikan menetelmin.

Hankkeessa haluttiin luoda edustava kuva suomalaisista. Otannan pohjana käytettiin väestötilastoja, mutta haastateltavia ei koottu täysin niiden mukaan, koska haluttiin saada esiin kielellinen moninaisuus. Mukana on ruotsin ja saamen kielien puhujien lisäksi myös parikymmentä muuta vähemmistökieltä kuten romanikieli, viittomakieli, venäjän, viron, somalin ja arabian kielet. Haastattelut tehtiin kuitenkin suomeksi tai ruotsiksi.

Kilpisjärvellä asuva seitsemänvuotias Pinka on kuullut ja oppinut kieliä arjessaan. Hän osaa esimerkiksi ’iha pikkusen ruottia’, koska hänen mummonsa on asunut Ruotsissa. Norjaa kuulee omalla kylällä, ja Norjassa tulee käytyäkin silloin tällöin. ’Jos mul on jotain asiaa norjalaisille, ku mä en hirveesti osaa sitä norjaa, niin mun kaveri Iiris voi kääntää sen. Se on puolnorjalainen, ja se osaa hyvin norjaa. Se on mulle opettanu sitä.’”

Yle 22.1.2019


Palaa otsikoihin