Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

rss Kieliasiaa mediassa

6.11.2017 15.55

Harvaan annetut nimet säilytetään nimipäiväkalenterissa

Kieliasiaa mediassa: Ilta-Sanomat 4.11.2017.

Nimistöntutkija Minna Saarelma-Paukkala piti Helsingissä järjestetyillä Nimistöntutkimuksen päivillä esitelmän, jossa hän kertoi suomalaisesta nimipäiväkalenterista. Kalenterissa on nimiä, joita ei vuosina 1965–2012 ole annettu kertaakaan etunimeksi. Tällaisia ovat Suometar, Väinämö ja Kustavi.

Nimiä kuitenkin poistetaan kalenterista harvoin, koska turhaa liikettä edestakaisin halutaan välttää. Unohdetutkin nimet voivat palata muotiin. Niin kävi esimerkiksi Okko-nimelle, joka poistettiin nimipäiväkalenterista 1950-luvulla ja otettiin takaisin kaksi vuotta sitten.

Ilta-Sanomat 4.11.2017


Palaa otsikoihin



Kyselyyn
Till undersökningen

Asiakaskysely / Kundundersökning 2018

Ehtisitkö vastata Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) asiakastyytyväisyyskyselyyn? Vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin.

Toki, vie minut kyselyyn Kiitos, vastaan myöhemmin Ei kiitos, en vastaa tällä kertaa

Delta gärna i Språkinstitutets kundundersökning! Frågorna tar några minuter att besvara.

Ja tack, jag deltar gärna Tack, jag deltar senare Nej tack, jag deltar inte den här gången