Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Sanoin saavutettu: 1990-luku

Sanoin saavutettu, lausein luotu, tekstein tehty, puhein puolustettu.

Armotonta menoa, lauloi talonmies Sepi Kumpulainen 1991. Laulua on jälkeenpäin pidetty yhdeksänkymmentäluvun lama-ajan symbolina.

Mitä armotonta 1990-luvulla eli ysärillä oikein tapahtui? Monenlaista: Rautaesirippu murtui. Neuvostoliitto romahti 1991. Viro, Latvia, Liettua ja monet muut entisen Neuvostoliiton osista itsenäistyivät. Varsovan liitto lakkautettiin 1991. Saksat yhdistyivät, Balkanilla sodittiin, Jugoslavia hajosi. Euroopan yhteisöstä muodostettiin 1992 solmitussa Maastrichtin sopimuksessa Euroopan unioni. Persianlahdella, Afganistanissa, eri puolilla Afrikkaa sodittiin. Maailmantaloudessa puhuttiin Kiina-ilmiöstä: monet länsimaiset yritykset siirsivät tuotantoaan Kiinaan.

Tiede ja tekniikka kukoistivat. Cernissä kehitettiin World Wide Web. GSM-verkkoja rakennettiin. Matkapuhelimet yleistyivät. Myyntiin tulivat ensimmäiset digikamerat ja DVD-soittimet. Dolly-lammas oli ensimmäinen kloonattu nisäkäs. Ensimmäinen eksoplaneetta eli aurinkokuntamme ulkopuolella oleva planeetta löydettiin.

Pohjolassakin meno oli osin armotonta: Vuosikymmenen alussa idänkauppa romahti, ja Suomi ajautui syvään lamaan ja pankkikriisiin. Virolainen autolautta M/S Estonia upposi Itämereen 1994. Vuosikymmenen puolessavälissä lama alkoi väistyä, ja nousua siivitti Suomen ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus 1995. Se on siinä! Samana vuonna Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen.

Hanaa! hihkuttiin Suomessa 1998 ja 1999, kun Mika Häkkinen voitti Formula 1:n maailmanmestaruudet. Häkkinen tuli kuuluisaksi myös -puheestaan, jota alettiin kutsua Mika Häkkis -passiiviksi.

Vuosikymmenen loppua leimasi vuosituhannen vaihtumisen odotus. Moni oli varma, että tuomiopäivä tulee. Vielä useampi uskoi, että tietojärjestelmät romahtavat. Arvuuteltiin, mitä millennium (latinan sanoista mille ja annus, vuosituhat, tuhatvuotisjuhla) tuokaan tullessaan, tapahtuuko Y2K (englannin Year 2 Kilo).

Jääkiekon maailmanmestaruusriehaa Esplanadilla noin tunti finaalin päättymisen jälkeen. Helsinki, 7.5.1995. Kuva Matti Niemi. Helsingin kaupunginmuseo
Maailmanmestaruutta juhlitaan Esplanadilla toukokuussa 1995. Kuva Matti Niemi. Helsingin kaupunginmuseo.

Vuonna 1994 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen organiaatiota muutettiin siten, että perustettiin tulosvastuulliset osastot. Perinteisten suomen, ruotsin ja saamen kielten lautakuntien lisäksi toimintansa aloittivat romanikielen lautakunta ja suomen viittomakielten lautakunta. Suuria sanakirjahankkeita jatkettiin. Vuosina 1990–1994 ilmestyi Suomen kielen perussanakirja ja vuosina 1992–2000 Suomen sanojen alkuperä. Monia muitakin sanakirjoja ja teoksia julkaistiin. Vuonna 1993 alettiin julkaista yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa Hiidenkivi-lehteä. Vuonna 1995 aloitettiin Ison suomen kieliopin tekeminen.


Verkossa

90-luvulla sana verkko johdoksineen on saanut yhä enemmän käyttöä tietoverkkojen yleistyessä. Niiden mukana on tullut sellaisia sanoja kuin verkkokauppa ja verkko-osoite, joissa verkko viittaa Internetiin, maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Verkko- tai verkostokauppa on Internetin välityksellä tapahtuvaa sähköistä kaupankäyntiä; verkko-osoitteen avulla löytää Internetin kotisivuille. Englannin sana net ’verkko’ on myös lainattu suomeen muodossa netti, joka esiintyy usein verkon synonyyminä varsinkin rennommassa tyylissä, esimerkiksi sanoissa nettikauppa ja nettiosoite.


Lamassa, pulassa, kriisissä

Näiden aikojen jokapäiväistä sanastoa Suomessa on lama. Laman aikana taloudellinen aktiivisuus on huomattavasti normaalia vähäisempää. Lamalle tyypillisiä piirteitä ovat tuotannon voimakas supistuminen, vähäiset investoinnit, luottojen väheneminen, hintojen lasku, massatyöttömyys sekä liikeyritysten konkurssit.

Talouselämän konjunktuuri- eli suhdannevaihteluissa on neljä päävaihetta. Niiden nimitykset – nousu-, korkea-, lasku- ja matalasuhdanne – perustuvat siihen, että kansantalouden vaihtelu on jaksollista, säännöllisen aaltomaista. Matalasuhdannetta tarkoittavia sanoja ovat lama ja pula. 1800-luvulla lama- tai taantumavaiheita oli kymmenen vuoden välein, mutta väli on vähitellen supistunut neljään viiteen vuoteen.

Arvellaan, että sana lama voisi olla lainaa jo germaaniselta tai nuoremmalta skandinaaviselta ajalta sanasta, jota nykyään edustaa esimerkiksi ruotsin lam ’rampa, halvaantunut’. 1930-luvun suuren laman myötä sana sitten otettiin käyttöön myös taloudesta puhuttaessa.

Yli 400 ihmisen leipäjono Pelastusarmeijan edessä Helsingin Castreninkadulla 13.12.1993. Kuva: Arja Jokiaho. Työväen Arkisto.
Yli 400 ihmisen leipäjono Pelastusarmeijan edessä Helsingin Castreninkadulla joulukuussa 1993. Kuva: Arja Jokiaho. Työväen Arkisto.


Leipäjonon paluu

Joskus menneisyyteen hautautuneiksi luullut asiat ja niihin liittyvät sanat pulpahtavat yllättäen uudestaan esiin. Nykysuomen sanakirjassa on hakusana leipäjono ja sen perässä esimerkki Sodanaikaiset leipäjonot. Painetun Perussanakirjan toista osaa toimitettaessa leipäjono tuntui kovin etäiseltä asialta, mutta CD-Perussanakirjaan se on valitettavasti jouduttu taas ottamaan.


Kielitoimiston sanakirjan mukaan leipäjono on varsinkin sosiaaliapuna jaettavaa ruokaa noutavien jono, ruokajono. Kotus-vlogissa analysoidaan leipäjonoa ja muita leipäsanoja uudenlaisesta näkökulmasta.


Monesti on ollut mielessä, että taide on lähtökohtaisesti tiedettä kriittisempää (sanan mahdollisimman laajassa merkityksessä), jos ajatellaan kielen ja yhteiskunnan suhteen analysointia. Eikä taiteen ja tieteen tietenkään tarvitse olla erillisiä saarekkeita.


Pula, valuuttaniukkuuttakin

Pula on Botswanan valuutta, mutta Suomessa sanaa käytetään yleensä muussa merkityksessä.

Laman yhteydessä puhutaan myös pulasta. Yleiskielessä pula tarkoittaa ensinnäkin pulmallista tilaa, tukalaa asemaa, ahdinkoa, hätää, kiipeliä, ja toiseksi se tarkoittaa puutetta, jonkin niukkuuden aiheuttamaa vaikeaa tilaa. Jälkimmäinen pula kuuluu siis myös talouselämän sanastoon. Suomen Sosialidemokraatti kirjoitti vuonna 1937: ”Niinkuin muistetaan oli New Yorkin pörssi se saippuakupla, jonka puhkaiseminen viime pulan alussa oli ikäänkuin avajaislaukaus monivuotiselle, piinalliselle maailmanpulalle.” Maailmanpulan Nykysuomen sanakirja määrittelee koko maailman talouselämässä tuntuvaksi lamakaudeksi. Aikaisemmin puhuttiin paitsi talouspulasta myös taloudellisesta pulasta. Esimerkiksi Kauppalehti kirjoitti vuonna 1935: ”Nimitys ’taloudellinen pula’ tarkoittaa suhdannekäyrän kääntymistä korkeakonjunktuurista laskukonjunktuuriin.” Nykyisin sana talouspula on sävyltään vanhahtava, ja sen asemesta käytetään lama-sanaa.

Nykysuomen sanakirjassa mainitaan useita pula-alkuisia talouselämän piiriin kuuluvia sanoja: pula-aika, pulailmiö, pulakausi, pulalainsäädäntö, pulalaki, pulaliike (tarkoittaa talouspulan aiheuttamaa liikehdintää), pulamies (varsinkin vuosien 1930–34 pulakaudesta kärsimään joutuneista maanviljelijöistä käytetty nimitys), pulaohjelma (jonka mukaan valtio järjesti esimerkiksi hätäaputöitä), pulapolitiikka, pulapsykoosi, pulateoria (esimerkiksi sosialismin pulateoriat), pulatila, pulatilanne ja pulavuosi. Viime vuonna ilmestyneessä Suomen kielen perussanakirjan toisessa osassa esitetään vain yksi pula-alkuinen yhdyssana, nimittäin pula-aika; esimerkkinä on ”sotia seurannut pula-aika”.


Joka jälestä päin hyvän keinon keksii se joutuu pullaan. (Kiuruvesi, P. Marin, 1932)

Pula-aika. Jono Kangas-Pukimon edessä. Hyvinkää, 1948. Kuvaaja tuntematon. Hyvinkään kaupunginmuseo.
Yksi pula-ajan ilmiöistä on jono. Tässä jono Hyvinkäällä 1948.


Miljoona ecua?

EU-käännöstyön yhteydessä on törmätty tarpeeseen löytää lyhenne ilmaukselle miljoona ecua. Joissakin käännöksissä on käytetty lyhennettä ”Mecu” (MECU ~ mecu), joka rinnastuu miljoonan markan lyhenteeseen Mmk.


Emu ja eurot

Eurosetelit ja -kolikot otetaan käyttöön 1.1.2002, mutta jo vuoden 1999 alusta monet yritykset siirtyvät käyttämään euroa rahayksikkönä maksuliikenteessään. Tuolloin eurosta tulee Euroopan unionin virallinen valuutta, ja Suomen markka – vaikka onkin edelleen käytössä – vain edustaa siitä lähtien euroa Suomessa, samoin kuin muutkin kansalliset rahayksiköt edustavat euroa niissä maissa, jotka ovat mukana talous- ja rahaliitto Emun kolmannessa vaiheessa.

Suomen kielen lautakunta keskusteli uuden rahayksikkömme lyhenteistä 27.4.1998 ja antoi seuraavanlaisia suosituksia euron ja sen sadasosan sentin lyhentämisestä.


Euroina vai euroissa?

Euroaikaan siirtyminen on nostanut esiin vanhan kieliongelman: kumpaa sijamuotoa, essiiviä vai inessiiviä, tulisi käyttää valuuttojen muuntamiseen, valuutoilla maksamiseen tai vastaaviin yhteyksiin liittyvissä rahailmauksissa?

Jäähyväiset markalle

Eurorahoja pyöritellessä jää kysymään, olisiko niiden suunnittelussa sittenkin ollut mahdollista ottaa paremmin huomioon eri kielten ominaispiirteet. Markkamme siirtyessä historiaan on toisaalta hyvä muistaa, ettei meillä entisinäkään aikoina ole aina ollut rahana markka: esi-isämme ovat saaneet totutella hyvin monennimisiin rahoihin.

Yhdyspankin talo Hämeenkadulla. Seinässä pikapankki. Hyvinkää, 1993. Kuva: Kauko Sormunen. Hyvinkään kaupunginmuseo.
Yhdyspankin talo, seinässä pikapankki. Hyvinkää, 1993. Kuva: Kauko Sormunen. Hyvinkään kaupunginmuseo.


Eurooppalaisia raha-asioita

Rahoitustointa hoitaa Euroopan investointipankki, jonka ensisijainen tavoite on tukea unionin tasapainoista kehitystä. Erityisesti se rahoittaa hankkeita, jotka vahvistavat jäsenmaiden varusrakenteita, vireyttävät yritysten kansainvälistä kilpailukykyä tai edistävät yhteistyötä kolmansien maiden kanssa. Euroopan rahapoliittinen instituutti valmistelee Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perustamista talous- ja rahaliiton kolmannessa vaiheessa. Niiden tehtäväksi tulee liiton yhteisen rahan liikkeellelasku ja hoito.


Puhumalla vastustamista

Suomen liittymistä Euroopan unioniin vastustettiin monin tavoin, mielenosoituksin ja muin mielenilmauksin. Eduskunnassa käytiin jarrutuskeskustelua, jossa vedottiin niin Jumalaan kuin jatkosotaankin. Pisin yksittäinen puheenvuoro kesti kuusi ja puoli tuntia.




Lipsuksia ja lapsahduksia ynnä muuta kielenkäyttöä eduskunnassa

Erikseen ovat vielä muut apollonkantapäät (po. akilleenkantapää): ontuvat kielikuvat ja monenlaiset fraseologiset kummallisuudet. Kukapa aina niin erinomaisen taitava kielenkäyttäjä olisi! Tällaisille tapauksille on vaikea mennä tekemään mitään – ja miksi pitäisikään? Nykyisen puhemiehen sanoin: rosoisuuskin saa pöytäkirjassa näkyä.

Nykyään täysistuntosalissa on digitaalinen äänitysjärjestelmä. Pöytäkirja laaditaan istunnon aikana ja julkaistaan verkossa parin tunnin kuluessa istunnon päättymisestä. Kunkin vuoden pöytäkirjat julkaistaan yhä myös painettuina kirjoina, jotka ovat laajuudeltaan noin 5 000–8 000 sivua.


Aho ja Lipponen, sokeriserkkuja?

Eduskuntavaalien alla käytettiin eräässä lehtiartikkelissa sanaa sokeriserkku puhuttaessa pääministeri Esko Ahon ja puheenjohtaja Paavo Lipposen kaukaisesta sukulaisuudesta. Millaista sukulaista sokeriserkku sitten oikein tarkoittaa ja missäpäin tällaista nimitystä käytetään?

Viinasen giljotiini?

Aamulehdessä muisteltiin 1. lokakuuta 2015 Iiro Viinasen ministeriaikoja: ”Silloinhan homma meni niin, että kun joku soitti ministeriöön ja rukoili, että ’älkää nyt tästä ainakaan leikatko’, niin Viinasen esikunta pani juuri sen asian giljotiiniinsa.”


Sivuttaisen todellisuuden maailma

Jouko Lehmuskallion dokumentti Mitä tulikaan sanottua. Videomuistiinpanoja 1991–1994 Suomessa on mainio ikkuna 1990-luvun alun yhteiskunnallisiin keskusteluihin, myös kielenkäyttöön. Dokumentissa puhutaan muun muassa sinipunahallituksesta, devalvaatiosta, sitoutumisesta Euroopan yhteiseen talouspolitiikkaan, valuuttaputken siirtämisestä, ecuun sitomisesta, markkinavoimien näkymättömästä kädestä, markan kelluttamisesta, pankkituesta, risusavotoista ja laman kotitekoisuudesta. Sosiaalidemokraatti Pertti Paasio luonnehtii keskustalaisen Esko Ahon hallitusta tähän tapaan:

No tälle hallitukselle on tyypillistä, että se ikään kuin elää kahdessa maailmassa, mielikuvituksen maailmassa, johon kuuluvat mahtavat sanonnat, kuten yhteiskuntasopimus, perusturva, reunaehto ja tällaisia, ja sitten se ikään kuin sivuttaisen todellisuuden maailma, johon itse asiassa eivät sitten kuulukaan nämä sinänsä hyvin mahtipontiset mutta aika ontot käsitteet – –.




Tuttu juttu, valitettavasti?

Martti Ahtisaari aloitti Suomen tasavallan presidenttinä 1. maaliskuuta 1994. Suomalaiset olivat ensimmäisen kerran päässeet valitsemaan presidenttinsä suorassa kaksivaiheisessa kansanvaalissa.

Ahtisaari tuli presidenttikisaan päivänpolitiikan ulkopuolelta. Vaalin muuttunut luonne vaikutti myös vaalikampanjoihin. Tässä yhteydessä on puhuttu muun muassa medioitumisesta ja viihteellistymisestä. Joidenkin mielestä kisan Ahtisaaren ja Elisabet Rehnin välillä ratkaisi esiintyminen suositussa television parisuhdeohjelmassa Tuttu juttu. Karjalanpiirakoiden rypyttäminen sujui Ahtisaarelta Rehniä paremmin.

Ahtisaarta alettiin pian kutsua hellittelynimellä Mara. Myös Sahtivaarista puhuttiin. Ahtisaareen kytkettiin imitaatioissa ja sketseissä usein hokeama Valitettavasti!





Jumalan siunausta!

Jumalasta Kekkonen ei puhu, sen sijaan hän kyllä siteeraa ”erästä pappismiestä”. Vielä Paasikivi oli puhunut muun muassa Kaitselmuksesta. Ahtisaari palauttaa korkeimman voiman uudenvuodenpuheisiin toivottamalla kansalaisille Jumalan siunausta.

Erityisesti Ahtisaarella ja Halosella on lyhyitä virkkeitä. Heidän puheissaan virkepituus on keskimäärin 10 sanaa. Aiempi virkkeiden monipolvisuus on väistynyt, ja nykyään uudenvuodenpuheen virke muodostuu tyypillisesti yhdestä päälauseesta.

Martti Ahtisaari lehdistön kuvattavana. Presidentinvaaleihin liittyvä tiedotustilaisuus Helsingissä hotelli Presidentissä. 1994. Kuva: Kari Kankainen. Museovirasto.
Martti Ahtisaari lehdistön kuvattavana. Presidentinvaaleihin liittyvä tiedotustilaisuus Helsingissä hotelli Presidentissä. 1994. Kuva: Kari Kankainen. Museovirasto.

Martti Ahtisaari on valtionpäämies. Valtakuntaa hänellä ei ole, sillä hänen valtakirjansa tulee kansalta. Ainoa virka, jossa valtakunta vielä kummittelee, on valtakunnansovittelija. Olisikohan tällä korkealla virkamiehellä peräti taivaallinen valtuutus?

Myöhemmin turvallisuus-sana on vakiintunut kuvaamaan myös kansainvälisten kriisien hallintaa. Näin Martti Ahtisaari vuonna 1996:

– – maanosassamme voidaan ratkoa vaikeitakin turvallisuusongelmia yhteistyössä, ei menneisyyden uhkakuvia ruokkien ja blokkirajoja seuraten.

Tulisiko Helsinki-Vantaa nimetä Martti Ahtisaari Airportiksi?


Mediapeli, mikä peli, kenen peli?

Lopullisen läpimurtonsa sana media teki viime presidentinvaalikamppailun aikana. Media muokkasi Suomessa ennennäkemättömällä tavalla ehdokkaiden imagoa. Se analysoi, ruoti, puolsi, löi lokaa silmille, valitsi ilmaukset, joilla asioita nimitettiin – ja lopulta valitsi meille presidentin. Pettynyt Paavo Väyrynen sysäsi tappionsa syyn median niskoille. Mediapelistä puhuttiin Väyrysen luomaa sanaa käyttäen suomalaisissa viestimissä hartaasti.

Vuoden 1994 presidentinvaalit olivat joukkoviestimien juhlaa – koimme siis kaikkien aikojen mediavaalit. Yhtäkkiä sana media alkoi toistua tiheään. Presidenttiehdokkaat paistattelivat mediajulkisuudessa ja hyödynsivät mediavoimia. Mediarummutus oli äänekästä, teetettiin mediagallupeja ja arvosteltiin mediaosaamisen tasoa. Ehdokkaat taistelivat mediasuosiosta, kävivät mediasotaa ja väittelivät mediapelin osuudesta vaalin lopputulokseen. Vaaleista kehkeytyi todellinen mediatapahtuma.

Paavo Väyrynen moitti 1990-luvulla mediaa siitä, että se on kohdellut häntä väärin.




Pelit kirjoihin

Sen enempää mediapeliä kuin presidenttipeliäkään ei ole hakusanana 1900-luvun alkupuolen kieltä kuvaavassa Nykysuomen sanakirjassa.  Vuonna 1992 ilmestyneessä Suomen kielen perussanakirjan kakkososassa on presidenttipeli (presidentinvaaleja edeltävä poliittinen juonittelu) mutta ei mediapeliä.


Rakennemuutoksen mystinen sävy

Rakennemuutos-sana viittaa kaunistelevasti ja kovin ylimalkaisesti siihen, mitä tapahtuu todella, kun kilpailukykyä parannetaan, kun automaatio lisääntyy ja organisaatioita rukataan uuteen uskoon. Se ilmaisee tästä tapahtumasta yhden piirteen, joka kuitenkaan ei ole yksilön kannalta kovin olennainen. Erityisen käyttökelpoiseksi tämän sanan tekee se, että rakennemuutos voi tarkoittaa myös ilmiötä, joka tapahtuu ihmistahdosta täysin riippumatta. Tämä mystinen sävy seuraa sanaa silloinkin, kun sillä tosiasiallisesti ilmaistaan aivan muuta, ihmisen päätöksin tehtävää muutosta.


Meppejä askarrutti suomen kielen asema

Suomen ensimmäiset mepit eli eurokansanedustajat (engl. MEP = Member of the European Parliament) joutuivat taistelemaan istunnoissa myös oikeudesta käyttää äidinkieltään. Eräässä istunnossa Marjatta Stenius-Kaukonen joutui valittamaan siitä, etteivät suomalaiset olleet saaneet asialistaa suomeksi käännettynä. Hän puhui suomeksi, mutta hänen puheestaan puuttui tulkkaus, jonka normaalisti olisi pitänyt kuulua muiden edustajien kuulokkeisiin.

Entäpä eurooppalainen politiikan kieli? ”Ainahan politiikassa puhutaan paljon turhaa, mutta täällä vielä enemmän”, Stenius-Kaukonen arvioi Euroopan parlamentin työtä.




Subsidiariteetti ja muuta EY-sanastoa

Euroopan yhdentymiskehitys on merkittävä asia – merkittävä sekä myönteisessä että kielteisessä mielessä – ennen muuta tietysti siitä aiheutuvien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten takia mutta myös kielen näkökulmasta. Suomen kielen kannalta muutokset tarkoittavat ensisijaisesti uusia käsitteitä ja niiden mukana uutta sanastoa.


Vieläkään ei ollut ”naispresidentin” aika

Vaalien 1994 alla pohdittiin, joko olisi ”naispresidentin” aika. Tätä teemaa mietti muun muassa sosiaalidemokraatti Tarja Halonen eräässä Ylen haastattelussa. Ruotsalaisen kansanpuolueen Elisabet Rehn, Lillaniksi usein kutsuttu, maailman ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri, nousikin vaalien ensimmäisellä kierroksella toiseksi ja haastoi Ahtisaaren toisella kierroksella.

Kielen ja sukupuolen suhde on herättänyt kiivaita keskusteluja vuosikymmenien saatossa. Suomea markkinoidaan maailmalle usein tasa-arvon mallimaana, mutta kriitikkojen mielestä paljon on vielä tehtävissä. Yksi kuuma ja ajoittain pinnalle pulpahtava keskustelunaihe on sukupuolineutraali kielenkäyttö. Se keskustelutti myös 1990-luvulla.

Mainoskyltti, Meny-kertakäyttölautanen. Kuva: Uudenkaupungin museo.

Mainonta on perinteisesti pönkittänyt tietynlaista käsitystä sukupuolista. Kuva: Uudenkaupungin museo.

Urheilun kieli erottaa yhä sukupuolet Suomessa, kun muilla elämänaloilla kielellinen tasa-arvo on toteutunut huomattavasti paremmin. Suomalaisille urheilu on tärkeä asia. ”Urheileva kansa” on valinnut urheilijat kuninkaikseen ja kuningattarikseen. Kuningatar onkin ylivoimaisesti yleisin naisurheilijoista käytetty feminiinijohdos: ”Marja-Liisa Kirvesniemi, Sarajevon hiihtokuningatar” (TS 18.2.1988). Muita feminiinijohtimisia ilmauksia löytyy sanomalehtien urheilusivuilta runsaasti: maailmancupin valtiatar, luistelun sankaritar, pituushyppääjätär, pikajuoksijatar, uimahyppääjätär. Raision Loimun naispelaajia kutsutaan loimuttariksi. Kansallisuudennimijohdokset kuuluvat edelleen urheilukieleen. Naiskilpailijat ovat norjattaria, ruotsittaria jne.

Euroopan neuvoston suosituksen mukaan sen jäsenvaltioiden pitäisi edistää sellaisen kielen käyttöä, joka parantaa miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Suosituksen mukaan jäsenvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan rohkaistava ei-seksistisen kielen käyttämistä. Huomiota on kiinnitettävä tiedotusvälineiden sekä lainsäädännön, julkishallinnon ja koulutuksen kieleen.

Henkilökohtaisesti pidän seksististä kieltä ei-seksististä tasa-arvoisempana. Tekijä on väistämättä jompaakumpaa sukupuolta, enkä näe sukupuolen ilmaisemisessa mitään alentavaa. Sukupuolen ilmaiseminen ei tietenkään ole välttämätöntä (minkä vuoksi se varmasti monen mielestä on turhaa) – omasta mielestäni sukupuolen ilmaiseminen on sukupuolta kunnioittavaa ja asiaa selventävää. En näe sukupuolettomuutta tavoiteltavana, vaan pikemmin luonnottomana.

Iltapäivälehden lööppi pysäyttää: ”Naisautoilija törmäsi karhuun.” ”Naisautoilija”! Mitä oikein halutaan viestiä sillä tiedolla, että karhuun törmännyt autoilija on nainen? Ei kai vain ole tarkoitus lisätä uutisen repäisevyyttä sillä miehisen ylemmyyden piiloviestillä, että ”joo joo, sehän nyt piti arvata, että nainen siellä oli ratissa, ei erota jarrua kaasusta, menee ja törmää karhuun!”

Varsinaisessa aineistossani nais-määriteosa esiintyy kaikkiaan 143 kertaa ja mies-määriteosa 59 kertaa (esimerkiksi naisautoilija, naisehdokas, naisministeri, miesasiakas, miesohjaaja, miesvanki). Ero on merkittävä, semminkin kun nainen-sanaa viljellään kaiken kaikkiaan vähemmän – nainen-sana toimiikin hyvin usein juuri määrittävänä elementtinä. Hyvin monessa tapauksessa etuliitteen käyttöön ei ole semanttisia tai muitakaan perusteita. Kun naissukupuolta korostetaan ilman havaittavaa syytä ja vastaavasti häivytetään puheena olevan miehen sukupuoli, implikoidaan, että sukupuolisuutta on vain yhdenlaista, feminiinistä. Nais-etuliitteen käytön taustalla on tietysti esimerkiksi tiettyjen ammattinimikkeiden maskuliininen stereotypia: lääkäri tai kirjailija mielletään mieheksi, ellei toisin ilmoiteta.

Uuden perustuslain luonnoksessa käytettiin tasavallan presidentin toimenkuvaa määriteltäessä presidentistä ilmaisua valtion päämies. Kielenhuoltajat halusivat vaihtaa sen sukupuoleen viittaamattomaan ilmaukseen valtionpää, aivan niin kuin englannissa on head of state ja virossa riigipea. Perustuslakikomitea ei kumminkaan muutosehdotusta hyväksynyt vaan pyyhki koko sanonnan kyseisestä kohdasta.

Yksi tasa-arvon toteutumisen este on seksistinen kieli, jossa maskuliinisuus asettuu feminiinisyyden edelle. Monissa kielissä käytetään maskuliini-ilmauksia viittamaan molempiin sukupuoliin, mikä voi aiheuttaa epätietoisuutta siitä, viitataanko mieheen vai naiseen.

Kielitoimiston sanakirjan mies-loppuisissa hakusanoissa on paljon sellaisia, jotka selitetään ’henkilöksi’, eli ne voivat tarkoittaa sekä miestä että naista: on asiamies, esimies, kirvesmies, heinämies jne. Sanakirja on kuvaus kielestä ja kielenkäytöstä, eikä se voi lähteä muuttamaan kuvauksensa kohdetta. Sitä mukaa kuin muutoksia tapahtuu, ne otetaan huomioon myös sanakirjassa. Monenlaisia muutoksia on tehtykin Nykysuomen sanakirjan (1951–61) jälkeen sekä Suomen kielen perussanakirjassa 1990-luvulla että Kielitoimiston sanakirjassa 2000-luvulla.

Sokostarjous Mainosjuliste 1982 Tampereen museot

Mies vaatemainoksessa. Kuva: Tampereen museot.

Kieli ja sukupuoli ovat suuria tunteita herättäviä asioita. Silloin, kun nämä kaksi yhdistyvät, kansalaiset syttyvät puhumaan ja kirjoittamaan. Sitä täytyy pitää pelkästään hyvänä; vain merkityksellisistä ja olennaisista asioista kai ihmiset jaksavat innostua. Kuitenkin maltti on hyvä pitää tallella ja miettiä, mitä kielenhuolto oikeastaan on ja mitä se voi tehdä. Voida-verbi on lisäksi hyvin monimerkityksinen. Se voi viitata mahdollisuuteen, omaan kykyyn tai myös velvollisuuteen ja pakkoon. Tämä voiminen koskee jokaista, joka suomea julkisesti käyttää.

Sanotaan nyt ensin ikään kuin kehystykseksi, että sukupuolien vastakkainasettelun korostaminen ärsyttää minua päivästä toiseen. Päivästä toiseen se nimittäin tulee vastaan ja mitä moninaisimmissa paikoissa, kuten hiekkalaatikolla, koulun vanhempainillassa, puoli yhdeksän uutisissa ja vallankin kaikkialla siellä, missä ihmispololle yritetään myydä jotakin.

Melkein mikä tahansa voi olla sukupuolineutraalia. Kun naputan Google-hakuun sanan sukupuolineutraali englanninkielisen esikuvan, sanan gender-neutral, on tuloksena paitsi avioliittoa ja kielenkäyttöä koskevia osumia – muun muassa sukupuolineutraaleja henkilönnimiä lapselle – myös ilmoituksia sukupuolineutraaleista vaatteista (gender-neutral t-shirts). Mutta eiväthän ne ole uutta: olivathan jo 1970-luvulla muotia unisex- eli uniseksiasut, esimerkiksi ne molemmille sukupuolille yhteiset tuulipuvut.

Aamulehti teki konkreettisen teon tasa-arvoisemman kielenkäytön puolesta ja kielellistä seksismiä vastaan. Lehdessä pyritään jatkossa tekemään sellaisia kielellisiä valintoja, jotka eivät tarpeettomasti sukupuolita ihmisiä.



Kovaa kieltä kirkon portailla


Ammattiyhdistysliikkeen suurmielenosoitus Senaatintorilla. Mielenosoittajia ja banderolleja suurkirkon portailla. Helsinki, 3.10.1991. Kuva: Jukka Hakola. Kansan Arkisto.
Mielenosoittajia Helsingin tuomiokirkon portailla 3. lokakuuta 1991. Kuva: Jukka Hakola. Kansan Arkisto.


Puhekieli vapautunut, kulttuuri muuttunut auktoriteetteja uhmaavammaksi

Nykyään täysin normitetun ja kirjoitetun kielen kaltainen arkipäivän puhetapa on paitsi harvinainen myös sosiaalisesti hyvin leimaava. 1980-luvulle saakka norminmukaista yleiskieltä vaadittiin käytettäväksi julkisissa puhetilanteissa, mutta nykyään virallisten ja epävirallisten puhetilanteiden väliset kielenkäytön erot ovat kaventuneet, ja varsin muodollisissakin puhetilanteissa saattaa nykyään kuulla vapaata puhekieltä ja murretta. Käänne julkisen puheen vapautumiseen tapahtui nähdäkseni erityisesti sen jälkeen, kun valtioneuvosto antoi 1985 toimiluvan kaupallisille paikallisradioille. Toiminnan ehdoksi asetettiin, että ohjelmistossa tuli käsitellä alueen asioita ja kulttuuria. Tämän mukana myös alueen puhekieli ja murre pääsivät radioaalloille, ja suomalaiset alkoivat saada mallia puhekielen käytöstä myös julkisissa tilanteissa. Tämänkaltaisen kehityksen seurauksena täysin norminmukaisen kielen käyttö puheessa on nykyään leimautunut yhä jyrkemmin ja siihen liittyy tietty kulttuurinen merkitys, jonka yhä harvemmat tuntevat omakseen. Onhan suomalainen kulttuuri muutenkin kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana muuttunut paljon vapaammaksi ja auktoriteetteja uhmaavammaksi.


Ysärisanoja akvaariokoulusta V-tyyliin, limuviinasta veroparatiisiin

Nykysuomen sanakirjassa käydään vielä kansakoulua, sairastetaan kunnansairaalassa ja vaihdetaan alusvaatteet kerran viikossa. Maailma on nykyään paljolti toisenlainen ja sitä kuvataan eri sanoin. Useissa tähän mennessä julkaistuissa Perussanakirjan esittelyissä on pyritty löytämään aihepiirejä, joiden sanasto on erityisen paljon muuttunut viime vuosikymmeninä. Toimituksen sormituntuman mukaan uusia sanoja on ilmaantunut runsaasti esimerkiksi tekniikan eri alueilla (mm. tietotekniikassa ja elektroniikassa), lääketieteessä, ruokatalouden alalla ja yhteiskuntaelämän eri lohkoilla. Tätä kehitystä kuvaa esimerkiksi Perussanakirjan ympäristö-alkuisten sanojen ryhmä, johon kuuluu 32 uudissanaa, mm. ympäristöaktiivi, ympäristöhaitta, ympäristöhallitus, ympäristökasvatus, ympäristökatastrofi, ympäristöliike, ympäristöministeri, ympäristömyrkky, ympäristönsuojelu, ympäristöpakolainen, ympäristöpolitiikka, ympäristörikos, ympäristösodankäynti, ympäristöterveydenhuolto ja ympäristövahinko.

Jotakin kertoo yhteiskunnastamme myös tieto-alkuisten sanojen suuri määrä: Perussanakirjassa tällaisia uudissanoja on peräti 76. Monet niistä liittyvät atk-alaan tai yleensä tietotekniikkaan. Esimerkkejä: tiedonhaku, tiedonhakujärjestelmä, tiedonkulku, tiedonsiirto, tiedonsiirtoverkko, tietohuolto, tietojenkäsittely, tietojenkäsittelyoppi, tietojärjestelmä, tietokanta, tietokoneanimaatio, tietokonegrafiikka, tietokoneistua, tietokonemusiikki, tietokonepeli, tietokonerikollisuus, tietokonevirus, tietokortti, tietopalvelu, tietosuojarikos, tietoteollisuus, tietotupa, tietotyö, tietoverkko, tietovuoto ja tietoyhteiskunta.


Mitä missä milloin -vuosikirjaan (Otava) on kerätty vuodesta 1982 alkaen lista edellisen vuoden uudissanoista. Riitta Eronen on koonnut listat (vuosilta 1982–2007) teokseensa Uudissanat rötösherrasta salarakkaaseen (Otava 2007). Tässä vuosittaisia poimintoja Erosen teoksesta.

1990

ekomerkki (ekotuotteeseen kiinnitettävä merkki), ekotuote (ympäristöä vähän saastuttavista tuotteista), euronormi (Euroopan yhteisöissä yhtenäisesti noudatettava normi), GSM (Groupe Spécial Mobile, Eurooppaan rakennettava uusi matkapuhelinverkko), lume (lume: lumeen:  lumeella; suomen kielen lautakunnan suosittama plasebon, näennäislääkkeen, uusi nimi), maastopyörä, naispiispuus, otsoniaukko, paniikkihäiriö, pysäköintikiekko, taskupuhelin, turvaseksi, työministeriö (ent. työvoimaministeriö)

Maailman ensimmäisen GSM-puhelun soitti Suomen Pankin johtaja Harri Holkeri Nokian Radiolinjalle toimittamassa verkossa heinäkuussa 1991. – – GSM-puhelinta kutsuttiin Eurooppa-henkisesti ”europuhelimeksi”. Juontaja Matti Kyllönen kehuu puhelun häiriöttömyyttä: ”Tänne ei kuulu mitään rahinaa. Puhelin toimii kuin cd-soitin.” Myös Suonio ja Holkeri ylistävät puhelimen ominaisuuksia kuin vanhojen mainosfilmien näyttelijät. ”On kuin naapurihuoneessa puhuisi.”

1991

ammattikorkeakoulu, hapero (henkisesti kuluneista keski-ikäisistä), hoitotestamentti, lambada (eräs brasilialaisperäinen muotitanssi), lähdevero, omanumero (pysyvä puhelinnumero, jolla henkilö on tavoitettavissa kulloisestakin paikasta), pallolaajennus, superpesis, vahvero (henkisesti vahvoista keski-ikäisistä), ympäristömerkki, yrityslippu

Ruutukaappaus Ylen Elävän arkiston videosta ”Lapua–Siilinjärvi 1993, naisten Superpesiksen finaali”, 4.9.1993.
Pesäpallon SM-sarja sai 1990 nimen Superpesis. Ruutukaappaus Elävän arkiston videosta 4.9.1993.
1992

asiamiesposti, biodiesel, direktiivi, entiselämys (lääketieteen sanastolautakunnan suositus déjà-vu-ilmiön suomenkieliseksi nimitykseksi), eurohaaroitin (eurooppalaisen sandardin mukainen haaroituspistorasia), gerbiili, joukkokanne, karaoke, katumuspilleri, Kela-kortti, kännykkä, muodostelmaluistelu, pakkoruotsi, ranskanlettu, -ohukainen (kreppi, crêpe), sosiaaliporno, videosota (television välityksellä olohuoneisiin tuotu lähes tosiaikainen sota, erit. Persianlahden sodan aikana), V-tyyli (mäkihyppytyyli, jossa sukset muodostavat edestä aukeavan v:n)

Monet soittajat kyselevät, onko kännykkä ”virallinen” sana ja jos ei, niin mitä sitten pitäisi käyttää. Tällä suomalaisten lemmikillä onkin paljon nimiä. Vuosikymmenen alussa puhuttiin autopuhelimista tai käytettiin laitteista teknisiin järjestelmiin viittaavia lyhenteitä GSM ja NMT. Kun laite pieneni käteen käyväksi, ryhdyttiin puhumaan käsi- ja taskupuhelimista; tällä hetkellä kattavin nimitys on matkapuhelin. Se sopii esitteisiin ja käyntikortteihin (lyhenne matkap. tai matkapuh.). Varsinkin puhekielessä sanat känny ja kännykkä ovat kuitenkin hyvin yleisiä. Kännykkä oli alun perin Nokian tavaramerkki, siis vain yhden valmistajan yhden tuotteen nimi. Nimitystä oli kuitenkin vaikea hahmottaa erisnimeksi, sillä sanahan on johdos lapsenkielisestä ’kättä’ tarkoittavasta känny-sanasta. Sana yleistyikin niin, että Nokia jokin aikaa sitten luopui yrityksistä säilyttää sana tavaramerkkinä.

1993

akvaariokoulu (kokeilukoulu, jossa painotetaan mm. valinnaisuutta ja tulosohjausta), askarruttaja (askartelun ohjaaja), E-kirje (elektroninen kirje, postiin tiedonsiirtona ja postista vastaanottajalle tavallisena kirjeenä toimitettava kirje), hostelli, kestovaippa, komissio (toimikunta, johtoryhmä, esim. EY:n hallintoelin), koputus (äänimerkki, joka kesken puhelun ilmoittaa toisen puhelun olevan tulossa), laskutuslisä, maailmanperintö, reunaehto, ryhmäkanne, tietulli, yrityslukio

1994

arvonlisävero (liikevaihtoveron tilalle tuleva välillinen kulutusvero, joka koskee myös palveluja), balkanisoitua (valtiosta tai valtionryhmästä: hajota keskenään kiisteleviin osiin), henkilöstöyritys, interaktiivinen, kauneusloukku (naisen asema ulkonäkövaatimusten paineessa), lobata, lähihoitaja, matkakortti, porraskiipijä (portaisiin asennettu pyörätuolinkuljetin), puhelinseksi, rasitusastma, romani, salmiakkiviina, satanismi, sähköposti (tietoverkko, jossa viestejä välitetään ATK-päätteestä toiseen), turvatyyny, uusavuttomuus, vähemmistövaltuutettu

1995

duuma, ehkäisyrengas, etämyynti, isyyspakkaus, joutsenmerkki, kansallismaisema, kotimaisuusmerkki (Hyvää Suomesta -merkki, jolla osoitetaan elintarvikkeen kotimaisuus), kulttuuripääkaupunki, käräjäoikeus, läheisriippuvuus, moposkootteri, nomadi (paimentolainen; kansainvälinen, liikkuva tietoyhteiskunnan ihminen), paralympialaiset, pervo, romani / romanin kieli / romanikieli (romanien kieli; Kielitoimiston suositus), tasannevuodet (vaihdevuosien jälkeinen aika), veroale

Vammaisten olympialaisista on alettu käyttää nimitystä paralympialaiset. Etuliite para- on kreikkaa ja tarkoittaa ’vieressä, luona, yhdessä’.

1996

aikuislukio (iltalukioiden uusi nimi), biomuovi, europarlamentti, euroraha, eurovaluutta, frankki (ehdotus EU:n yhteisen valuutan nimeksi), jälkiehkäisy, karpaasi, kuntonyrkkeily, ovensuukysely, pin-luku (personal identity number, esim. puhelimessa käytettävä henkilökohtainen tunnusluku), sateenkaarihallitus, tappajavirus, tekoelämä (tietokoneella luotu elämää jäljittelevä toimintokokonaisuus), tunkeumapommi (rakettimoottorin voimalla lentokenttään tms. kohteeseen tunkeutuva lentopommi), tutkijakoulu, tätienergia (keski-ikäisten naisten energia), varusnainen

Kielitoimiston sanakirjassa kerrotaan hakusanan varusnainen kohdalla, että sanaa käytetään ”vapaaehtoista asepalvelusta varusmiehen tapaan suorittavasta naisesta”. – – Varusnainen on yleiskielessä käytössä oleva sana, mutta ei virallinen termi.
1997

alumni (lat. alumnus ”kasvatti”, ”oppilas”; seniori, korkeakoulun entinen oppilas), antennipipo (pipo, jossa on pystyssä sojottava tupsu), Creutzfeldt-Jacobin tauti (CJD-tauti, hullun lehmän tautia muistuttava ihmisen keskushermoston infektiosairaus), ekotalo, euro, harmaa talous, hymiö, kettutyttö, kiintymysliitto (Martti Paloheimon ehdotus kahden naisen tai kahden miehen liiton nimitykseksi), kommunikaattori (älypuhelin, GSM-puhelin, josta voidaan myös lähettää telekopioita ja sähköpostia, käyttää Internetiä ja joka sisältää kalenterin, osoitekirjan jne.), kotisivu, maitosokerihäiriö (lääketieteen sanastolautakunnan suositus laktoosi-intoleranssin suomenkieliseksi vastineeksi), mopoauto, numeronnäytin (puhelimessa laite, joka näyttää, mistä numerosta soitto tulee), nörtti, pariliitto (Osmo Ikolan ehdotus kahden naisen tai kahden miehen liiton nimitykseksi), terveysvaikutteinen elintarvike, tradenomi, tunneäly, vegaani, vuorotteluvapaa

Kenen näkökulmaa siis edustaa määre ”sukupuolineutraali avioliitto”? Se on jonkun ulkopuolisen toimijan, esimerkiksi tilastohenkilön, joka haluaa korostaa, että hänelle on samantekevää, mikä on Kalle Niemisen tai Helmi Virtasen (nimet muutettu) aviopuolison sukupuoli. Näkökulma kai on salliva tai ainakin välinpitämätön, mutta se tulee toistaneeksi heteronormatiivisen ideologian outoja piirteitä.

Sauli Niinistö ehdotti käytettäväksi sanaa pariliitto, tosin epäselväksi jäi, keitä tämä sana koskisi. Niitäkö, jotka solmivat siviiliavioliiton? On aika outo ajatus, että sana avioliitto ykskaks viittaisi vain kirkolliseen vihkimiseen.. Sanaa homoliitto käyttivät enimmäkseen aloitteen vastustajat, mutta ilmeisesti sanan lyhyyden vuoksi sitä nähtiin myös neutraalimmassa uutisoinnissa.

Aivan omaa luokkaansa oli sana seksiliitto. Kun ensin perustellaan miehen ja naisen liiton ainutlaatuisuutta heteroseksin ”luonnollisuudella”, nimetään seuraavassa lauseessa muunlaiset liitot seksiliitoiksi. Eikö se luonnollinen seksi sitten olekaan seksiä?

1998

amppelimansikka, EHEC-bakteeri, kutsubussi, limuviina, maistraatti, miuku (sähköpostin @-merkin nimitys; Kielitoimiston suositus), monikkoperhe, nuorisovaltuusto, palomuuri, paparazzi, pätkätyö, siirtogeeninen (kasvista tai eläimestä, johon on siirretty sen ominaisuuksia muuttava geeni), tiimalasisuksi, turvakorkki (korkki, joka estää esim. lapsia avaamasta haitallisia tai myrkyllisiä nesteitä sisältävän pullon), täysmaito (kulutusmaidon uusi, EU:n lainsäädännön mukainen nimi), varushenkilö (varusmiehen ja varusnaisen yhteisnimitys), verkkokauppa, yksönen (ainoana syntyvä lapsi; Kielitoimiston suositus)

Miukuja eli @-merkkejä. Kuva: Suvi Syrjänen, Kotus.

1999

deli (engl. herkkukauppa, herkkuosasto), e (euron suomenkielinen lyhennesuositus),
El Niño (esp. lapsi, Jeesus-lapsi; erityisesti Tyynenmeren alueella muutaman vuoden välein toistuva ilmastollinen muutos), ensihoitaja, Euroopan keskuspankki, halloween, HTML, intranet, kirkasvalohoito, kotouttaminen, lasikatto (työelämässä naisten etenemistä ylimpään yritysjohtoon ehkäisevä ”näkymätön este”), luomusunnuntai (ekosunnuntai, 1998 kokeilukäyttöön otettu kirkkopyhä), maailmanlaajuistaa (tehdä yleismaailmalliseksi, globaalistaa-verbin suomenkielinen vastine), netiketti, poliittisesti korrekti, sauvakävely, selain, ulkoistaminen, uniapnea, uskomuslääkintä, uusmedia (uudet mediat, elektroniset viestimet, kuten cd-romilla ja tietoverkossa julkaistavat tuotteet), veroparatiisi, Viagra, www, äitiysvapaa/isyysvapaa/vanhempainvapaa (entinen äitiysloma/isyysloma/vanhempainloma)


Pelasitko ysärillä änäriä?

Kiinnostavaa on, että vain kolme vuosikymmentä on saanut kutsumanimen. Kasarin ja ysärin lisäksi tunnetaan vain fiftari (1970-luvulta) eli fifari (1990-luvulta), jotka, ehkä amerikkalaismuotinsa takia, sisältävät englanninkielisen vartaloaineksen fifty ’50’. Jotkut ovat tosin ehkä kuulleet nollarista tai nolarista (ns. nolkytluku eli 2000-luvun ensikymmen).


World Wide Web

PC käyntiin, modeemi päälle ja yhteys Internetiin. 90-luvulla valtaväestökin pääsi surffaamaan nettiin. Nettisivut saatiin ruudulle hypertekstijärjestelmä World Wide Webin avulla.

Internetin käytön yleistyminen aiheutti medioissa innostusta ja 1990-luvun puolivälistä alkaen alettiin puhuttiin ylevästi esimerkiksi ”tiedon valtatiestä”, ”netti-surffailusta” ja ”interaktiivisuudesta” (vuorovaikutteiset palvelut).

Vuoden 1998 jälkeen internetyhteydet alkoivat yleistyä kotikäytössä minuuttimaksujen tilalle tulleiden kiinteiden kuukausimaksujen johdosta, ja 'netti' muuttui alan harrastajien temmellyskentästä koko kansan olohuoneeksi.

Space Jam -elokuvan kotisivut. Ruutukaappaus 22.9.2017.
90-luvun kotisivut eivät säästelleet värejä tai verkkokalvoja. Space Jam -elokuvan kotisivut vuodelta 1996 ovat yhä paikoillaan. Klikkaa kuvaa siirtyäksesi sivuille. Ruutukaappaus 22.9.2017.

Tietokoneen ajokortin saadakseen on tunnettava termistöä. Sitä on saatu suomen kieleen kääntämällä ja ”vääntämällä”.

Esimerkkeinä johdoksista voisi mainita vaikka seuraavat: ajuri (driver), eväste (cookie), hakemisto (directory), kirjoitin tai tulostin (printer), kuvake (icon), levyke (diskette, floppy disk), näytin tai näyttö (display), ohjain (driver tai controller), päivittää (update), reititin (router), selain (browser), sovelma (applet), sovitin (adapter) ja suoritin (processor).

Oppitunti Svenska normallyceumin atk-luokassa 1990-luvulla. Kuva: Mauri Helenius. Helsingin kaupunginmuseo.
Oppitunti Svenska normallyceumin atk-luokassa 1990-luvulla. Kuva: Mauri Helenius. Helsingin kaupunginmuseo.
Osoitteet oikein!

Ilman osoitetta voi eksyä. Eksyä voi myös, jos osoitteen kirjoittaa harhaanjohtavassa muodossa.

Internetosoitteet kirjoitetaan tekstissä yleensä pienellä alkukirjaimella; virkkeen alussa käytetään kuitenkin isoa alkukirjainta. Jos osoite on myös verkkopalvelulle annettu nimi, se voidaan kirjoittaa isollakin alkukirjaimella.

Jos Internet-osoite on niin pitkä, että se on jaettava kahdelle riville, riviä vaihdetaan ensisijaisesti et-merkin, vinoviivan tai kysymysmerkin jälkeen. Osoitetta ei pitäisi katkaista yhdysmerkin kohdalta, jotta tekstin lukija ei erehtyisi pitämään sitä osoitteeseen kuulumattomana tavuviivana.

Nettiportaali Yahoo! 18.4.1997. Ruutukaappaus Wayback Machine -sivustolta.
Nettiportaali Yahoo! 18.4.1997. Ruutukaappaus Wayback Machine -sivustolta.
Kielineuvontaa sähköpostitse

Kielitoimisto alkoi vuonna 1996 tarjota kielineuvontaa myös sähköpostin välityksellä. Monet kysymykset liittyivät Internetiin ja tietotekniikkaan.

Tavallinen kysymys oli myös ”Taivutetaanko Internetiin vai Internettiin?” Oikea vastaus on tässä Internetiin: sanan perusmuodossa on vain yksi t, eikä t-kirjainten määrä lisäänny taivutusmuodoissa.

Puhelimen ja sähköpostin erilaisuus vaikuttaa myös neuvonnan luonteeseen. Kirjoitettu muoto aiheuttaa esimerkiksi sen, että joissakin tapauksissa kysyjä tulee jo tehdessään kysymyksensä ilmaisseeksi, mitä kantaa hän itse pitää oikeana: ”Kuinka tulisi kirjoittaa tuotantotekninen henkilökunta (yhteen vai erikseen)?”

Kotus osoitteessa domlang.fi

Kotuksen verkkosivut avautuivat vuonna 1995. 90-luvulla Kotus palveli osoitteessa www.domlang.fi.

Maailma muuttuu. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa oli vuoden 1991 alussa 19 mikroa. Niistä verkossa oli yksi. Vuoden 1995 loppuun mennessä mikroja oli 50. Niistä verkossa oli 40.

Vuoden 1996 suunnitelmassa kerrotaan, että tarkoituksena on siirtyä ”vähitellen Unix-käyttöjärjestelmäympäristöön” ja siirtää tuohon ympäristöön myös ”WWW-tiedotusjärjestelmä”. Nykykielellä siis verkkosivut. Ne oli vähäeleisesti pantu pystyyn edellisenä vuonna.

Kotuksen verkkosivut 1998. Kuva: Hiidenkivi 1998.
Kotuksen verkkosivut vuonna 1998. Kuva: Hiidenkivi 1998.

Sanaseppoja satimessa

Ylen radiokanavilla kuultiin sanaseppoilua vuodesta 1992, kun kuuntelijoita kilpailutettiin Radiomafian Pressiklubin Sanaseppoloosi-osiossa. Vuonna 1995 sanasepot vaihtoivat kanavaa Radio Suomeen ja saivat oman ohjelman. Kuuntelijat pääsivät vastailemaan kiperiin sana-arvoituksiin. Ohjelmassa oli muun muassa Anagrammi-, Hönötys- ja Ventti-osiot sekä Saattakaa sanasepot satimeen -osio.



sanaseppä (rinn. sanaseppo) uudissanojen sepittäjästä; taitavasta sanankäyttäjästä.

Elätän itseni sanoilla: kirjoitan, luennoin, runoilen. Ammattinimikkeeni on sanamaija (vrt. sanaseppo) – –.


Poliittisesti korrekti

Asenteenmuutokseen ja empatiaankin viittaava englannin ilmaus politically correct on suomeksi suoraan käännettynä poliittisesti korrekti. Poliittisella korrektiudella tarkoitetaan toiminnan, kielenkäytön tms. tapaa, joka pyrkii olemaan loukkaamatta ketään. Oxford English Dictionary mainitsee ilmauksen syntyajaksi vuoden 1986, ja ilmaus on yleistynyt meilläkin 1990-luvun puolestavälistä lähtien.


Taskulemmikkejä

90-luvulla kaikki kiva mahtui taskuun. Virtuaalilemmikki Tamagotchista huolehdittiin kuin oikeasta olennosta ja sen kuolemaa surtiin.

virtuaalilemmikki tietokonesimulaatiolla luotu lemmikki, jota hoidetaan tav. verkoitse; tietokoneen sisältävä pieni lelu, jonka näytöllä liikkuvaa lemmikkihahmoa hoivataan painikkeiden avulla, lumelemmikki.

Psykologit spekuloivat lelun mahdollisia haittavaikutuksia. Lelun antamaa huolenpidon mallia kritisoitiin, koska lelun sai herätettyä takaisin henkiin napinpainalluksella.




Taskuhirviöitä

Kannettavalle Gameboy-pelikonsolille julkaistuissa Pokémon-peleissä jahdattiin taskuhirviöitä. Sana Pokémon on lyhenne sanoista pocket monsters, ’taskuhirviöt’.

Videopelejä seurasi keräilykorttipeli ja suunnaton oheistuotteiden vyöry. Vanhemmat tunsivat itsensä voimattomiksi markkinointiviestinnän edessä.




Lisättyä todellisuutta

Pokémon Go -peli siirsi hirviöt käsikonsolista älypuhelimeen vuonna 2016. Lisätty todellisuus toi Pokémonit kauppojen pakastealtaisiin ja naapurin takapihalle.

Peli toi mukanaan uusia sanoja, sellaisia kuin taskuhirviö (pelin hahmo, englannin pocket monster), lure (engl. ’houkutin’) ja digitaalinen esine. Viimeksi mainittu liittyy lisättyyn eli täydennettyyn todellisuuteen.

Harva jaksaa enää puhua Pokémon Go -pelin pelaamisesta. Pokettamistahan se tietenkin on. Ja kun pokettaa, todennäköisesti myös hunttaa, evolvaa, rivaivaa ja lurettaa.


Uudestaan! sanoi Suti?

Ysärin loppupuolella siellä ja täällä alkoi kuulua lausahdusta Uudestaan! Syyttävä sormi osoittaa Teletappeihin (engl. Teletubbies), jota on kuvailtu ensimmäiseksi varta vasten pienille lapsille suunnatuksi televisio-ohjelmaksi. Sarjaa alettiin esittää Suomessa 1998. Kansanedustaja Sulo ”Suti” Aittoniemi teki saman vuonna eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Teletapeista: ”Miten Hallitus suhtautuu Yleisradion suunnitelmiin hankkia ja valmistaa myös Suomen television lastenohjelmia varten 1–2-vuotiaille katsojille kansainvälisen mallin mukaisesti kauhuskenaarioita aiheuttavia, todellisuuden ulkopuolisia utopistisia kuu-ukkoja, jotka ovat omiaan rikkomaan pienen lapsen yhteyden todellisuuteen ja aiheuttamaan mielenterveydellisiä ongelmia? ”


Tapitetaan muumeja!

Ysärillä televisiosta tapitettiin (katsottiin silmät tapilla) niin muumeja kuin teletappejakin. Japanissa ihastuttiin Tove Janssonin Muumi-kirjoihin niin paljon, että ne animoitiin tv-sarjaksi. Ensimmäinen Muumilaakson tarinoita -jakso esitettiin Suomessa elokuussa 1990.

Muumien maa. Kuva: Vesa Heikkinen.
Naantaliin perustettiin Muumimaailma 1993.

Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan tunnuskappale on laulaja Benny Törnroosin esittämistä kappaleista tunnetuin. Törnroos esitti kappaleen Jani Uhleniuksen orkesterin kanssa Huomentelevisiossa vuonna 1992.




Muumit ja ekvatiivilause

Tove Janssonin muumikirjassa Taikurin hattu Muumipeikko ystävineen löytää salaperäisen hatun. He eivät heti huomaa, että se on Taikurin hattu, joka muuttaa siihen pudonneet esineet tunnistamattomiksi. Leikissä Muumipeikko kätkeytyy hattuun ja muuttuu oudon näköiseksi. Hän ei huomaa mitään, eikä lähipiiri enää tunnista muuntunutta Muumipeikkoa. Tästä seuraa hankaluuksia (s. 24–29):

– Sinun täytyy kai ensin esittäytyä, Niiskuneiti huomautti jäykästi. Emmehän me muuten tiedä kuka sinä olet.

Muumipeikko katsoi häneen hämmästyneenä, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että tämä oli ehkä uusi leikki. Hän nauroi ihastuneena ja sanoi:

Minä olen Kalifornian kuningas!

Ja minä olen Niiskun sisar, sanoi Niiskuneiti. Tämä on minun veljeni.

– –.

Tekstikappaleessa nimetään ja tunnistetaan olioita, kysytään mikä jokin on ja vastataan, että X on Y. Tähän käytetään omaa lausetyyppiään, ekvatiivilausetta. Niin kauan kuin Muumipeikko on tuntematon, teksti vilisee ekvatiivilauseita. Kun identifiointi on tapahtunut, ei ekvatiivilauseita kirjan seuraavilla sivuilla enää esiinny lainkaan.


Paparazzit Dianan kannoilla

Prinsessa Dianan auto-onnettomuudesta syytettiin paparazzeja, ja sen myötä sana nousi syyskuun 1997 kuumaksi aiheeksi myös kielitoimiston neuvonnassa. – – Paparazzien esikuva löytyy Federico Fellinin elokuvasta La dolce vita (1959), jossa esiintyy julkisuuden henkilöiden kuvaamiseen erikoistunut Paparazzo-niminen valokuvaaja. Sittemmin hänen nimensä lainattiin eri kieliin tarkoittamaan juuri tämäntyyppistä valokuvaajaa. Meillä on yleistynyt käyttöön italian monikkomuoto paparazzi.


Julkkisten roskiksilla

Yleiskieleen ovat vahvasti vakiintumassa ainakin johdokset julkkis ja roskis:

Suomalaiset haluavat lukea lehdistä, kuinka omat julkkiksemme käyttäytyvät maailmalla.

Monien talojen pihalla on roskiksen lisäksi laatikko paperille ja toinen lasille.


Jari tervoilla?

Jotta suomenkielinen riimislangi leviäisi ja voisi hyvin, sille pitäisi siis muodostaa oma käyttäjäyhteisönsä. Yhteisö, jonka jäsenet hannu karpoisivat lähikauppaan ostamaan tölkkihedelmiä omassa sulo aittoniemessään. Kioskinkulmalla he sitten pummaisivat toisiltansa redfordin ressuja. Saattaisivatpa kyseiset tyypit joskus jopa hiukan jari tervoillakin keskenään.


Kotoutujia

Huhtikuussa tuli voimaan laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta. Lakiin ei haluttu ottaa vierasperäistä sanaa integraatio, joten sen asemesta lakitekstiin tulivat virkakielen huoltajan Jussi Kallion ehdottamat termit kotouttaminen ja kotoutuminen. Yhdellä sanalla molempien sisältöä ei pysty ilmaisemaan.



Ajan sanojen taustaa

Tämäkin vuosikymmen toi suomalaisten tietoisuuteen monia uusi asioita ja ilmiöitä, uusia ilmauksiakin. Mutta millaiset ovat ajalle ominaisten sanojen taustat? Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä -sivuillamme selitetään sanojen juuria. Linkistä pääset lukemaan koko selityksen.

Latinan digitus tarkoittaa sormea ja varvasta. Sana lainattiin englantiin, jossa sanaa digit alettiin ainakin jo 1400-luvulla käyttää latinan mukaisen merkityksen lisäksi myös sormin näytetyistä numeroista nollasta yhdeksään.

Digitaalinäyttö. Kuva: Suvi Syrjänen, Kotus.
Kuva: Suvi Syrjänen, Kotus.

Sana on yhdyssana, jossa on étymon ’sanan todellinen merkitys’, joka on johdettu sanasta étymos ’todellinen, tosi’, ja perusosa ‑logíā ’tiede’, jonka pohjana on verbi légein ’poimia, puhua’.

Suomen kieleen sana jojo on tullut englannista (yo-yo), mutta alkuaan kyse on japanilaisesta tavaramerkistä. Itse leikkikalu on hyvin vanha. 1930-luvun alussa siitä tuli länsimaissa muotivillitys, ja yhtä matkaa lelun kanssa levisi sen uusi nimi.

Karaoke tulee japanin kielen tyhjää (kara) ja orkesteria (okesutora) tarkoittavista sanoista.

Latinan kielestä peräisin olevassa sanassa on kaksi osaa, etuliite con- ja cursus. Viimeksi mainittu on verbistä currere ’juosta, rientää’ muodostettu substantiivi. Etuliitteen merkitys on ’yhteen, kokoon’. Konkurssissa eli vararikossa velkojat rientävät yhteen varmistamaan omia saataviaan.

Sana on johdettu kreikan krī́nein-verbistä, joka tarkoittaa erottamista, valitsemista, ratkaisemista ja tuomitsemista. Tähän kreikkalaiseen verbiin perustuvat myös esimerkiksi sanat kriittinen, kritiikki ja kriteeri.

Nimityksen kännykkä keksi vuonna 1977 Nokian radiopuhelinosaston myynti-insinööri Aarne Visuri. Sana on johdettu pikkulapsen kättä tarkoittavasta sanasta känny, joka tunnetaan laajalti pohjalaismurteissa aina Peräpohjolaan saakka samoin kuin Kainuussa ja etelämpänäkin Pohjois-Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä.

Sana pankki on tullut suomeen ruotsin ja saksan kautta italiasta. Italian kielen sana banca tai banco tarkoitti rahanvaihtajan penkkiä tai pöytää.

Suomen pankki (1957–1969). Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.
Suomen pankki (1957–1969). Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.

Kirkkolatinassa unio tarkoitti yhtenäisyyttä, yhdistystä. Sanan pohjalla on sana unus ’yksi; ainoa’. Unioni on liitto, yhtymä. Tunnetuimpia unioneja lienee nykyään Euroopan unioni.

Verkko on germaaninen lainasana. Germaanisella taholla sanan jatkajia on esimerkiksi saksan työtä, tekoa sekä myös laitetta tarkoittava Werk (esimerkiksi Uhrwerk on kellopeli).



Diana, Estonia ja muut 90-luvun nimet

Suomessa tuli 1.11.1991 voimaan nimilaki. Aiemmin meillä oli ollut erikseen sukunimilaki ja etunimilaki vastaavine asetuksineen. – – Aiempi etunimilaki kielsi hyväksymästä ”kielenvastaista” etunimeä, uusi nimilaki ”nimeä, joka on muodoltaan tai kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen”. – – Nimilaki luokittelee henkilönnimet ensin sukunimiin ja etunimiin määrätessään ensimmäisessä pykälässään, että jokaisella tulee olla sukunimi ja etunimi. Myöhemmin pykälässä 32b laki luokittelee etunimet edelleen miehennimiin ja naisennimiin. Eri luokkiin kuuluvia nimiä laki kieltää sekoittamasta.

Entistä useampi haluaa muuttaa sukunimensä. Ilkka 21.9.1992.
Ilkka 21.9.1992.
Nimistö kansainvälistyy, kun vanhemmat ottavat nimenannossa mallia Kauniista ja rohkeista, englanninkielisestä musiikkimaailmasta ja kuninkaallisilta. Syntyy Brookeja, Priscilloja ja Bobbyja. Diana annettiin Suomessa nimeksi 754 naiselle vuosina 1980–1999. Yritykset kaipaavat nimiinsä latinaa ja haluavat erottua joukosta erikoisilla kirjoitusasuilla. Katukuvaan ilmestyvät muun muassa Altia, MeritaNordbanken, if... ja Sonera.
Diana-nimi. Iltalehti 5.1.1998.
Iltalehti 5.1.1998.

Vuonna 1995 nimineuvontaan soitettiin yli 2 000 puhelua. – – Valtaosa etunimikyselyistä (400 kpl) tuli yksityisiltä henkilöiltä, ja suuri osa (68 kpl) niistä koski nimipäiviä. Kysyttiin, milloin Marje voi viettää nimipäivää, kun sitä ei almanakassa ole, tai kuinka yleinen etunimi Heini on.

Elviira, Oona ja Pyry saavat oman nimipäivän 1995. Helsingin Sanomat 3.2.1993.

Suomalaista nimipäiväkalenteria on vuodesta 1995 lähtien tarkistettu viiden vuoden välein, aiemmin vain noin kymmenen tai jopa parinkymmenen vuoden välein. Syynä uudistusten tihentämiseen on ollut etunimien suosion vaihtelun nopeutuminen. – – Nimipäiväuudistusten tavoitteena on ollut, että mahdollisimman moni suomalainen voisi viettää nimipäiväänsä.


Maakuntauudistus

Tällä vuosikymmenellä monen suomalaisen alueellinen hahmotuskyky on joutunut koetukselle. Vuonna 1992 luotiin valtioneuvoston päätöksellä uusi aluejaotus, joka käsitti yhdeksän vanhan historiallisen maakunnan (Varsinais-Suomi, Ahvenanmaa, Satakunta, Häme, Uusimaa, Savo, Karjala, Pohjanmaa ja Lappi) sijasta 19 toiminnallis-taloudellista maakuntaa. Päätöksessään 8.7.1992 valtioneuvosto määritteli rajojen lisäksi maakunnille myös nimet. Vuoden 1996 lopussa uudistettiin kihlakuntajako (yhteensä 90 kihlakuntaa), joka on lähes sama kuin seutukuntajako (yhteensä 88 seutukuntaa). Lisäksi perustettiin 15 elinkeino- ja työvoimakeskusta. Syksyllä 1996 vanhat puhelinverkkoalueet yhdistettiin suurin piirtein silloisia läänejä vastaaviksi teleliikennealueiksi. Sen jälkeen muutettiin läänijako. – – Valtioneuvosto päätti nykyiset läänien alueet, toimipaikat ja nimet 6.2.1997, ja päätös tuli voimaan 1.9.1997. – – Valtioneuvosto vahvisti maakuntien nimet ja alueet 26.2.1998.

– – Läänit oli koettu identiteetin pohjaksi, joten ymmärrettävästi ärtymys nousi, kun keskisuomalaisten katsottiin olevan nyt länsisuomalaisia. Nimeä Itä-Suomen lääni pidettiin myös historiattomana ja mitäänsanomattomana (”Ollaanko Itä-Suomessa vai Länsi-Venäjällä?”), ja sen tilalle ehdotettiin mm. nimiä Savo-Karjala ja Karjalan ja Savon lääni (Karjalainen 18.1.1997).

Maakuntauudistus. Helsingin Sanomat 5.10.1997.
Helsingin Sanomat 5.10.1997.

Formulahurma ulottuu nimistöön

Vantaan Martinlaaksossa vihittiin keväällä 1999 käyttöön 200 neliömetrin suuruinen Mika Häkkisen aukio. Aukion nimi on hiekkapuhallettu ruutukuvioituun kolmemetriseen pylvääseen. Tilaisuuden juonsi kukas muukaan kuin formulaselostaja Matti Kyllönen:

”Nyt saa tuulettaa! Tämä on historiallinen hetki kaikille suomalaisille ja kaikille vantaalaisille.” (Uutislehti 100, 2.6.1999)

Mika Häkkisen aukio. Helsingin Sanomat 6.6.1999. Kotuksen arkisto.
Helsingin Sanomat 6.6.1999.

Nimistöasiantuntijat eivät ilahtuneet aivan yhtä paljon. Kotuksen Sirkka Paikkala muistutti, että eläville merkkihenkilöille kannattaisi muistonimen sijaan teettää vaikkapa postimerkki.

– – ennen kuin henkilön nimi istutetaan julkiseen paikannimeen, on oltava riittävän varmoja siitä, että kunnioitus on historiallisesti pysyvää, että tällaisia nimiä ei tule paikallisesti kerralla liikaa ja ettei nimien antamisesta muodostu henkilöpalvonnan välinettä.


Paikan nimi – paikan muisti

Sirkka Paikkalan ja Jaakko Yli-Paavolan ohjelmassa Paikan nimi – paikan muisti puhutaan paikannimistön merkityksestä ja nimistönsuunnittelusta. Ohjelma on esitetty MTV-akatemiassa 9.5.1999.

Nimet ovat olennainen osa kaupunkikuvaa. On oma valintamme, haluammeko purkaa kaiken ja luoda nimimaisemamme vain nykyilmiöiden mukaan, vai haluammeko säilyttää kurkistuksen menneeseen sallimalla myös aiempia nimikerrostumia. Nimet kertovat, mitä arvostamme. Mitä siis arvostamme?




Paikannimet teemana Euroopan rakennusperintöpäivillä

Euroopan neuvoston aloitteesta vuodesta 1991 alkaen vietettyjen Euroopan rakennusperintöpäivien tarkoitus on lisätä tietoisuutta yhteisestä rakennetusta ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. 1999 Suomessa päivien teemana oli Paikannimet – paikan muisti. Päätapahtumassa Espoossa käsiteltiin nimistön merkitystä identiteetille, mielikuvien muodostajana ja historian muistina. Ohjelmassa oli asiantuntijoiden tarjoamaa neuvontaa, näyttelyitä ja käytännön nimistönsuunnittelua.

Esi-isä jätti terveiset paikannimiin, Kymen Sanomat 12.9.1999. Kotuksen arkisto.
Kuva Kymen Sanomien jutusta ”Esi-isä jätti terveiset paikannimiin”, 12.9.1999.


Euroopan liitto vai unioni?

Maastrichtin sopimus tuli voimaan 1993, ja Euroopan yhteisöstä eli EY:stä muodostui European Union (engl.), Union Européenne (ransk.). Suomen kielessä oli kahtalaisuutta ja käytettiin nimiä Euroopan unioni ja Euroopan liitto.

Lautakunta piti ensisijaisena ilmausta Euroopan liitto (EL), koska siinä on suomenkielisille merkitykseltäänkin selvä omaperäinen sana liitto ja koska merkittävät joukkoviestimet ovat ryhtyneet käyttämään sitä. Lautakunta ei pitänyt virheellisenä myöskään ilmausta Euroopan unioni, mutta se katsoi, että sana unioni ei ole kaikille suomalaisille merkitykseltään niin selvä kuin liitto ja että unioni on tyylillisesti vanhahtava.

Kielitoimiston päällikkö Maija Länsimäki selittää unioni-sanan vanhahtavuutta:

Sana unioni on tähän mennessä esiintynyt suomen kielessä vain harvoissa yhteyksissä. Historiasta muistetaan vuonna 1397 Tanskan, Norjan ja Ruotsin välillä solmittu Kalmarin unioni. – – Lisäksi meillä on Naisasialiitto Unioni, Suomen Merimies-Unioni ja oli aikaisemmin Union-huoltamoita. Näiden osittain historiallisten nimitysten vuoksi unioni-sana kuulostaa monen korvissa vanhahtavalta.

Helsingin Sanomat 10.11.1993

Euroopan liitto. Helsingin Sanomat 10.11.1993.

Leningradista takaisin Pietariksi ja muita nimenmuutoksia lähellä ja kaukana

Käynnissä olevan perestroikan ajan ideologiset intohimot eivät ole jättäneet sivuun myöskään kaupungin nimeä, imperiumin entistä pääkaupunkia, loistavaa Pietaria, kuten aikalaiset sitä kutsuivat, demokraattisten perinteiden, venäläisen sivistyneistön ja kolmen vallankumouksen kaupunkia. (Turun Sanomat, 29.7.1991.)

Neuvostoliiton hajottua otettiin takaisin käyttöön kaupungin alkuperäinen nimi Sankt Peterburg eli Pietari.


Kahtalaisuutta on tätä nykyä Moldavian eli Moldovan nimessä. Moldavian sosialistisen neuvostotasavallan korkein neuvosto päätti viime kesäkuussa ottaa käyttöön Moldova-asun.

Nykytiedon mukaan Tšekkoslovakiasta muodostuu kaksi itsenäistä valtiota. Toisen valtion nimeksi on vakiintunut Slovakia, toisesta on käytetty muotoja Tšekki ja Tšekinmaa, joskus Tšekia ja Tšekkia. Lautakunta päätti suosittaa käyttöön nimeä Tšekki tai selvyyden niin vaatiessa Tšekinmaa ja pitkänä nimenä asua Tšekin tasavalta.


Euroopan eri kielissä käytetyt nimet Barma, Birma ja Burma ovat peräisin siirtomaakaudelta, jolloin maa kuului brittien hallitseman Intian yhteyteen. Siksi ei ole kovin suuri kumma, että itsenäinen valtio on halunnut päästä niistä eroon ja on valinnut kansainväliseen käyttöön latinaisin kirjaimin kirjoitettavaksi nimiasun Myanmar, joka selvemmin edustaa valtion omaa kansallista kieltä.

On todennäköistä, että tulevaisuudessakin suomeksi vapaasti puhuttaessa käytetään nimeä Burma ja Myanmar näkyy useimmin uutisteksteissä. Kansainvälisiä uutisia joudutaan kuitenkin myös lukemaan ääneen. Silloin lienee viisainta tavoitella ääntämystä [mjanmar]. Paikallinen ääntämys on lähinnä [mjanmaa].

Poika ja maailmankartta 1990-luvulla Svenska Normallyceumissa. Kuva: Mauri Helenius. Helsingin kaupunginmuseo.

Kuva: Mauri Helenius. Helsingin kaupunginmuseo.


Kaukasus jakaa Kaukasian kahteen osaan

Viimeaikaisten ulkomaanuutisten yhteydessä on usein puhuttu Tšetšeniasta, Ingušiasta ja Dagestanista. Ne sijaitsevat kaikki alueella, jota suomen kielessä on totuttu kutsumaan Kaukasiaksi. Sen jakaa kahteen osaan valtaisa maantieteellinen raja: Mustastamerestä Kaspianmereen ulottuva vuoristo, Kaukasus. Ongelmaksi on ilmennyt, että päivittäisissä uutisissa puhutaan usein Kaukasuksesta silloinkin, kun kerrotaan Tšetšenian tai Dagestanin taisteluista, joita uutiskuvien mukaan käydään jokseenkin tasaisessa aromaisemassa.


Itsenäisten valtioiden yhteisö eli IVY

Viidellätoista itsenäisellä valtiolla, jotka muodostuivat Neuvostoliiton hajottua, on jo vakiintuneet nimensä: Baltiassa Viro, Latvia ja Liettua sekä Itsenäisten valtioiden yhteisöön eli IVYyn kuuluvat maat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Kirgisia tai Kirgisistan, Moldova, Tadžikistan, Turkmenistan tai Turkmenia, Ukraina, Uzbekistan, Valko-Venäjä ja Venäjän federaatio.

Ukraina ja Georgia erosivat IVY-liitosta vuonna 2008, ja Turkmenistan jättäytyi vuonna 2005 liitosta eroamisensa jälkeen liitännäisjäseneksi.


Ysärilempparina Spaissarit

Spice Girls, Destiny's Child, Backstreet Boys, Westlife... Englanninkielisiä nimiä tulvi suomeen varsinkin popmusiikkirintamalta. Osa muokkautui suomalaiseen suuhun sopivaksi ari-/äri-johtimella. Kuuntelitko poppia Spaissareilta tai Bäkkäreiltä vai rockia Gunnareilta tai Rollareilta? Johdin sopi toki suomenkieliseenkin nimeen: Don Huonot eli Donkkarit, Nylon Beat eli Naikkarit, Sielun Veljet eli Siekkarit.

Slangin Ari-johtimiset substantiivit ovat kolmitavuisia. Lähtösanana on yleensä yhdyssana, ja johdoksen kantavartalona toimii yhdyssanan määriteosa lopustaan lyhentyneenä.

Spice Girls. Ruutukaappaus Ylen Elävän arkiston videosta ”Spice Girls, Say you’ll be there,  14.11.1996.
Spice Girlsin suosiota verrattiin 1960-luvun beatlemaniaan. Ruutukaappaus: Yle, 14.11.1996.


Devasta Kipuun, puolueissa vara valita

Suomalaisessa politiikassa nähtiin ysärillä ja vuosituhanteen vaihteessa monia puolueita, jotka vajosivat pian ajan kuohuihin.

Suomen Senioripuolue (SSP) oli eläkeläisten asioihin keskittynyt puolue. Aluksi puolueen nimi oli Riippumattomat Sitoutumattomat Eläkeläiset Suomessa (RSES) ja vuodesta 1991 alkaen Eläkeläiset Kansan Asialla (EKA tai ELKA). Senioripuolue otettiin käyttöön kesällä 2006.

Kirjava ”Puolue” – Elonkehän Puolesta (KIPU, ruots. Det Eko-Brokiga Partiet) oli suomalainen vihreä puolue. Sen perusti vihreän liikkeen vähemmistö vuonna 1988, hieman ennen Vihreän liiton rekisteröitymistä puolueeksi. Puolueen alkuperäinen nimi oli Vihreät. Se vaihdettiin 1992 muotoon Ekologinen puolue Vihreät (EPV). Vuonna 1998 nimeksi tuli KIPU.

Köyhien Asialla perustettiin yhdistyksenä vuonna 2000 ja merkittiin puoluerekisteriin ensimmäisen kerran vuonna 2002.

Remonttiryhmä-niminen puolue toimi vuosina 1998–2001. Eduskuntavaaleissa 1999 puolueen iskulause oli Remonttiryhmä tuo kevään kansalle.

Suomen Maaseudun Puolueen toiminta päättyi konkurssiin vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen. Vuonna 1990 toimintansa lopettivat niin Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) kuin Demokraattinen Vaihtoehtokin (DeVa). Luettelossa Suomen puolueista mainitaan 1990-luvulla vaikuttaneina puolueina myös muun muassa Ihmisyyden puolue, Suomen Kansan Sinivalkoiset, Itsenäisyyspuolue, Luonnonlain puolue, Nuorsuomalaiset ja Suomen Työväenpuolue

Yhdeksänkymmentäluvulla syntyi myös merkittäviä pitkäikäisiä eduskuntapuolueita. Vasemmistoliitto perustettiin huhtikuussa 1990. Perussuomalaiset perustettiin toukokuussa 1995.

Puolueet 2002. Kuvakaappaus Kielikellosta 4/2002.
Puolueet 2002. Kuvakaappaus Kielikellosta 4/2002.


Nimi, joka tuli kaikille tutuksi

Syksyllä 1994 ei voinut välttyä uutislähetysten ja lehtien toistelemalta nimeltä Estonia. Onnettomuuden uutisoinnissa myös moni kielessä jo olemassa ollut sana tuli suuren yleisön tietoisuuteen.

Estonia-laivan kauhunyöstä ei ollut ehtinyt kulua montakaan tuntia, ennen kuin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielineuvopuhelimeen soitettiin ja ihmeteltiin haveri-sanaa, jota jo ensimmäisissä uutisissa oli käytetty. Sen jälkeen haverista kysyttiin monen viikon ajan päivittäin. ”Eikös ennen puhuttu haaverista, mistä se haveri nyt on ilmestynyt ja kumpi on oikein?” kummastelivat kysyjät. ”Vai ovatko ne eri asioita?”

Risteilyihin liittyy myös hyvin traaginen tapahtuma: autolautta Estonia upposi syysmyrskyssä 28.9.1994 ja yli 800 ihmistä menehtyi. Onnettomuuden jälkeen tuli useita kysymyksiä siitä, onko haveri vai haaveri oikein. Molemmat käyvät: ensimmäinen tarkoittaa merivahinkoa, ja jälkimmäistä käytetään arkisessa kielessä muustakin onnettomuudesta tai vahingosta.

Samoin Estonia-laivan onnettomuuden jälkeen tiedämme, mikä on laivan keulaportti ja mitä tekee pintapelastaja. Myös sana visiiri on saanut yleisessä kielenkäytössä uuden merkityksen, joka aiemmin tunnettiin vain merenkulkualan ammattikielessä.

M/S Estonian keulavisiiriä nostetaan Utön edustalla 19. marraskuuta 1994. Kuva: Jaakko Avikainen. Lehtikuva.
M/S Estonian keulavisiiriä nostetaan Utön edustalla 19. marraskuuta 1994. Kuva: Jaakko Avikainen. Lehtikuva.


Isoja kirjoja ja kookasta kielikeskustelua

Ison suomen kieliopin toimitustyö käynnistyi vuonna 1995 ja herätti keskustelua: mitä tehdään kun kirjoitetaan kielioppia? Kirjaa alkoi laatia professori Auli Hakulisen johtama työryhmä. Hakulinen oli vuonna 1991 nimitetty ensimmäisenä naisena suomen kielen professorin virkaan Helsingin yliopistossa.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta johtivat 1990-luvulla Tuomo Tuomi, Pauli Saukkonen ja Pirkko Nuolijärvi. Sanakirjoista alkunsa saivat muun muassa Suomen kielen perussanakirja ja Suomen sanojen alkuperä. Kielenhuollon periaatteista käytiin laajaa keskustelua, ja vuonna 1998 Kotus laati kielipoliittisen ohjelman.

kotus
90-luvulla käytössä ollut Kotuksen logo.


Auli Hakulisen painavat sanat

Auli Hakulinen on tunnetuimpia nykyfennistejä. Monet ovat ne tilanteet, joissa Hakulisen sana on painanut.

Suomen kielioppiseikoista ei 1980- ja 1990-luvuilla juuri ollut tapa eikä oikein lupakaan kirjoittaa viittaamatta Hakulisen ja (Fred) Karlssonin teokseen [Nykysuomen lauseoppia].

Auli Hakulinen. Kuva: Saša Tkalčan.
Auli Hakulinen. Kuva: Saša Tkalčan.

Auli Hakulinen oli myös perustamassa Helsingin yliopistolla naistutkimukseen ja sen opetukseen keskittynyttä laitosta, Kristiina-instituuttia, vuonna 1991 sekä toimi Naistutkimus-Kvinnoforskning -lehden toisena päätoimittajana 1992–94. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan TANEn tutkimusjaostossa Auli Hakulinen oli mukana sen perustamisesta (1981) lähtien aina vuoteen 1995.

Hän on tarkastellut sukupuolen kategoriaa useissa artikkeleissa, muun muassa Naistutkimus-lehdessä. Niissä yhdistyy kiinnostus kielellisiin rakenteisiin (esimerkiksi persoona- ja pronominijärjestelmään) ja kieleen ihmisen identiteetin ja sosiaalisen toiminnan rakentajana.

Toimittaja Jukka Arvassalo haastatteli Auli Hakulista vuonna 2013. Melkein tunnin mittaisessa radiolähetyksessä käydään läpi Hakulisen uran mutkia, matkoja, tutkimuskiistoja ja taistoja.


Iso suomen kielioppi tekeille

Ison suomen kieliopin toimitustyö alkoi vuonna 1995. Kahdeksan vuotta kestäneessä hankkeessa yhdistyi päätoimittaja Auli Hakulisen kaksi keskeistä akateemista harrastusta. Kielioppi ilmestyi 2004.

Kieliopista olin väitellyt n. 30 vuotta aikaisemmin ja kirjoittanut sitten vuonna 1979 yhdessä Fred Karlssonin kanssa opintovuosien ahmimisten tuloksena teoreettisia näkökohtia kielioppiin tuoneen teoksen Nykysuomen lauseoppia. Keskustelunanalyysin löytäminen oli puolestaan tutkijanurani suuri käännekohta; kieli ei 1980-luvun jälkeen minulle voinut olla muuta kuin yhteistoimintaa, dialogia eli vuorotellen puhumista.

Iso suomen kielioppi


”Katsotaan, miten meidän kohta pitää puhua”

Ison suomen kieliopin toimittaminen synnytti keskustelua. Mitä tehdään kun kirjoitetaan kielioppia? Kielentutkijat tekevät eron normittavan ja kuvailevan kieliopin välille, siinä missä arkipuheessa kielioppi käsitetään helposti vain ohjeita antavaksi.

Toimittaja tuli vahvistaneeksi tätä ajatusta poimimalla haastateltaviensa puheesta sellaisia jaksoja, joista laajemmasta yhteydestä irrotettuna sai muun muassa sen käsityksen, että kunhan uusi kielioppi on valmistunut, omistusliitteitä ei enää käytetä, hän-pronominin käyttö lopetetaan ja ihmiseen viitataan siitä lähtien se-pronominilla.

Täydellisen tai tyhjentävän kieliopin kirjoittaminen on mahdoton tehtävä. Uuden deskriptiivisen kieliopin tavoitteena onkin välittää 1900-luvun lopun suomen kielestä mahdollisimman todenmukainen ja monipuolinen ajankuva niin meille kuin jälkipolvillekin.


Kansallisromanttinen ja funktionaalinen näkemys kielestä

Kielitoimiston roolista ja kielenhuollon periaatteista käydään jatkuvaa keskustelua. Päivi Rintala kirjoittaa vuonna 1998 siitä, miten kielen ja yhteiskunnan kehittyessä myös kielenohjailun painopisteet muuttuvat.

On vaikeata tarkoin sanoa, milloin painopisteen muutos kielen erikoislaa­dun vaalimisesta viestinnällisten näkökohtien korostamiseen suomen kielen huollossa tapahtui. Se liittyy ainakin osaksi yleisempään kielitieteellisen pa­radigman muutokseen.

Anneli Räikkälä käsittelee samana vuonna Kielitoimistolle esitettyjä syytöksiä ja vaatimuksia. Milloin ollaan liian ankaria, milloin liian löyhiä.

Erilaisten vaatimusten ristitulessa kielitoimisto pyrkii löytämään linjan, joka on realistinen ja järkevä. On pohdittava myös, millä suosituksilla on mahdollisuuksia kieliyhteisössä; jos jokin ilmaisu tuottaa jatkuvasti ongelmia, sitä ei ole järkevää tarjota käyttöön, vaan on pohdittava, missä on vika.


Kielipoliittinen ohjelma

Kotus laati vuonna 1998 kielipoliittisen ohjelman Suomen yhteiskunnan eri aloille. Ohjelman avulla pyrittiin muun muassa avaamaan näköaloja ja herättämään keskustelua oman kielen ja hyvien kielenkäyttötaitojen merkityksestä yhteiskunnan toiminnalle ja yksilölle.

Kielipolitiikalla on näihin asti ymmärretty kielen viralliseen asemaan liittyviä toimia, esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjan mukaan se on ”politiikkaa joka koskee eri kielten (viralliseen) asemaan liittyviä seikkoja monikielisessä maassa”. Tässä ohjelmassa kielipolitiikalla tarkoitetaan laajasti yhteiskunnan ja kielen suhdetta sekä kielentutkimuksen ja -huollon tehtäviä tämän suhteen hoitamisessa.

Pohjoismaiden ensimmäinen kielipoliittinen ohjelma oli vuonna 1998 ilmestynyt Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma, jossa käsiteltiin kielen asemaa yhteiskunnassa. Vaikka se ei antanut suosituksia, se oli tärkeä avaus suomalaisessa kielipolitiikassa.


EU-kielenhuoltoa

Suomi oli vuonna 1999 Euroopan unionin ainoa maa, jossa oli valtion virka EU-kielenhuoltajalle. Virassa työskenteli Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Aino Piehl. Hän vastasi sähköpostitse ja puhelimitse esimerkiksi EU:n kääntäjien, freelance-kääntäjien, viranomaisten ja toimittajien kieltä koskeviin kysymyksiin. Piehliä piti kiireisenä myös valmistautuminen Suomen EU-puheenjohtajakauteen.

EU-kielenhuoltaja Aino Piehl. Helsingin Sanomat 24.1.1999.
Aino Piehl Kotuksen murrearkistossa. Helsingin Sanomat 24.1.1999.


Kolmen johtajan vuosikymmen

Kotus ehti 90-luvun aikana olla kolmen johtajan komennossa. Kotuksen ensimmäisen johtaja Tuomo Tuomi jäi eläkkeelle vuonna 1994.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta hän johti sen perustamisvaiheista lähtien lähes kahden vuosikymmenen ajan 1976–94. Uuden laitoksen työn johtaminen ei liene aina ollut helppoa, mutta Tuomi vei työtä eteenpäin määrätietoisesti ja vakiinnutti tutkimuskeskuksen aseman tiedeyhteisössä.

Tuomo Tuomi. Kuva: Kotuksen arkisto.
Tuomo Tuomi vuonna 1988.

Vuonna 1995 johtajaksi valittiin Pauli Saukkonen. Hän johti Kotusta vuoteen 1998 asti.

”Kieli on ajattelun väline.
Kieli on yhteiskunnallisen
toiminnan ehto.
Kieli on valtaa.
Tieto on valtaa, sanotaan,
mutta vasta kielellä ilmaistuna.”

Finsk delegation lamnar over finsk-svensk ordbok till Kungen
Kotuksen delegaatio luovuttaa Suomi–ruotsi-suursanakirjan Ruotsin kuninkaalle. Oikealla Kotuksen johtaja Pauli Saukkonen.

Saukkosen seuraajaksi valittiin vuonna 1998 Pirkko Nuolijärvi. Nuolijärvi toimi Kotuksen johtajana vuoteen 2016 asti.

Johtajuuden parhaita puolia on se, että ympärillä on niin paljon asiantuntemusta ja sellaista asiantuntemusta, jota itsellä ei ole. On mahdollisuus oppia toisilta.

Pirkko Nuolijärvi 2016. Kuva: Vesa Heikkinen.
Pirkko Nuolijärvi vuonna 2016. Kuva: Vesa Heikkinen.


Uudet kielilautakunnat

Kotus on työskennellyt romanikielen parissa 80-luvulta lähtien. Romanikielen lautakunta perustettiin vuonna 1997.

Vuoden 1996 laissa määriteltiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtäväksi myös suomalaisen viittomakielen ja romanikielen tutkimus ja huolto. Seuraavana vuonna (1.6.1997) perustettiin tutkimuskeskuksen yhteydessä toimiva romanikielen lautakunta, jonka tehtävänä on alallaan päättää kielenkäyttöä koskevista periaatteellisista ja yleisluontoisista suosituksista.

Viittomakielten huolto ja tutkimus siirrettiin vuonna 2012 Kotuksesta Kuurojen Liittoon. Vuonna 1997 perustettu viittomakielten lautakunta toimii kuitenkin Kotuksen yhteydessä.

Viittomakielen lautakunnan työ on muihin kielilautakuntiin verrattuna konkreettisempaa: kokouksissa käsitellään usein uusien käsitteiden viittomien muodostamista. Lautakunta on pohtinut viime vuosina myös mm. uutiskielen viittomia ja viittomistyyliä sekä paikannimien viittomista.

Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma
Kuurojen liitto ja viittomakielten lautakunta laativat 2010 Suomen viittomakielten kielipoliittisen ohjelman.


Sammuvatko Suomen kielet?

Miten käy murteiden? Miten sanasto muuttuu? Kotuksen johtaja Pauli Saukkonen johtaa keskustelua vuonna 1996 MTV-akatemiassa esitetyssä ohjelmassa. Keskustelijoina ovat Mikael Reuter, Ulla-Maija Kulonen, Anneli Räikkälä ja Matti Vilppula Kotukselta.

Voi käydä niin että kun tieto kasvaa ja sanasto karttuu, niin kukaan ei periaatteessa hallitse tätä kaikkea. Tietokone on ainoa joka tämän kokonaisuuden pystyy periaatteessa hallitsemaan. Miten silloin ihmisten ja kielenkäytön käy?

Tulevaisuudessa tarvitaan kenties yhä enemmän alan spesialisteja, jotka välittävät meille tietoa, tulkitsevat tietoa tästä aivan maailmanlaajuisesta kansainvälisestä valtavasta tietokosmoksesta. Samalla myös kieli on omiaan muuttumaan, ja se saa vaikutteita kansainvälisestä kielenkäytöstä.




Suomea, ruotsia ja sukukieliä – sanakirjoja myös rompuilla

Kotus julkaisi 90-luvulla monia sanakirjoja. Ensimmäiset osat julkaistiin Suomen kielen perussanakirjasta (1990), Mordvan kielen sanakirjasta (1990) ja Suomen sanojen alkuperästä (1992). Suuri suomi–ruotsi-sanakirja julkaistiin vuonna 1997 ja Suomalaisen viittomakielen perussanakirja vuonna 1998. Aikaisemmin alkaneista sanakirjasarjoista uusia osia saivat Ordbok över Finlands svenska folkmål, Suomen murteiden sanakirja, Karjalan kielen sanakirja, Vanhan kirjasuomen sanakirja.

Osa suomalaisten fennougristien aikanaan tallentamista sukukielten murteista on jäljellä ainoastaan meillä julkaistuissa sanakirjoissa ja tekstikokoelmissa. Ne ovat sukukielten tutkijoiden ikkuna oman kielensä menneisyyteen ja monimuotoisuuteen.

90-luvun lopulla sanakirja saattoi mahtua keskikokoiseen taskuun. CD-ROM-levyillä eli rompuilla ilmestyivät CD-Perussanakirja ja CD-Suomi–ruotsi-sanakirja.

Tietoa voi etsiä selitteistä, esimerkeistä, erikoisalojen sanastosta, suosituksista jne., ja tekstissä olevien hyperlinkkien avulla käyttäjä voi siirtyä paikasta toiseen vaivattomasti. Napin painalluksesta puhuminen ei tässä yhteydessä ole liioiteltua!

Raati päätyi lopulta ehdottamaan asiatyylissä käytettäväksi CD-tietolevyä. - - Tämän ratkaisun tehtyään raati totesi, että erittäin todennäköisesti pitkä CD-tietolevy-nimitys lyhenee arkikielessä, ja arveli, että lyhyempi muoto on varmaankin romppu, joka helposti rinnastuu arkikielisiin tietolevyjen nimityksiin lerppuun ja korppuun.


romppu ark. CD-ROM.


Termejä terminaalista

Risteilyt autolautoilla katkaisivat arjen oivasti. Kielitoimiston neuvontapuhelimessa kyseltiin muun muassa Ruotsin-laivasta ja muista ristelyasioista.

Laivaristeilyiltä tutun seisovan pöydän sijaan on suositettu – ja suositetaan edelleen – näppärämpää sanaa noutopöytä. Myös 24 tunnin risteilyn ja tax-free-myymälän kirjoittaminen on tuottanut neuvonnan asiakkaille päänvaivaa. Jopa Silja Europa -aluksen nimen ääntämisestä on kysytty.

Risteilylaiva Katajanokalla. Kuva: Jarmo Koistinen.
Risteilylaiva Katajanokalla 1990-luvulla. Kuva: Jarmo Koistinen.


Huomioiden tekemisestä huomioon ottamiseen

Huomioida-verbi kehiteltiin 1900-luvun alussa merkitsemään huomioiden tekemistä. Verbiä alkoi vähitellen kuitenkin esiintyä merkityksessä ’ottaa huomioon’.

Vuosikymmeniä kielenhuolto on yrittänyt pitää huomioida-verbiä alkuperäisen merkityksen karsinassa, vaikka se on pyrkinyt väkisinkin laajenemaan.

Nykyisestä kielenkäytöstä näemme, että kyseessä ei ollut mikään lyhytaikainen muoti. Monien suomalaisten kielitaju ei erota huomioida ja ottaa huomioon -verbejä.

Suomen kielen lautakunta väljensi suositusta vuonna 1995. Nykyinen suositus huomioi huomiot sanan käyttötavoista.

Tutkimuskeskuksen uudissanalippukorpuksen huomioida-verbin osumissa sanaa ei kertaakaan ole käytetty merkityksessä ’tehdä huomioita’, ainoastaan merkityksessä ’ottaa huomioon’.


Suomen kieli yhdentyvässä Euroopassa

Toivon ja odotan, että Euroopan yhdentyminen synnyttäisi uudenlaisia kulttuuri-ihanteita ja uusia yhteisöllisiä pyrkimyksiä. Suomen kielen kannalta on eniten merkitystä sillä, säilyykö englannin ylivalta yhdentyvässä Euroopassa yhtä vahvana kuin nykyisin. Selvää on, että englanti säilyy kansainvälisen kaupan ja maailman tieteen kielenä, mutta toisaalta EY:n kielipolitiikka lähtee selkeästi kansalliskielten kunnioittamisesta: nykyisten yhdeksän jäsenmaan kansalliskielet ovat periaatteessa samanarvoisia, kaikilla niillä työskennellään talousyhteisön piirissä, joskin useissa komiteoissa on päädytty vain kolmen suuren kielen – englannin, ranskan ja saksan – käyttöön. Suomen kielelle on tukea siitä, että kaikki EY:n piirissä luotavat uudet käsitteet ja nimitykset käännetään jäsenmaiden kielille, vaikka ne alun perin olisikin synnytetty vain englanniksi. Käännökset antavat malleja, joita voidaan soveltaa etsittäessä uusille käsitteille suomenkielisiä vastineita. Ei tarvitse lähteä pelkästään siitä, miten asia on ilmaistu englannissa. [– –]

Toinen suuri taustatekijä, joka on muuttanut henkistä suursäätilaa Suomessa, on hieman kärjistäen sanottuna aitosuomalaisuuden lopullinen kuolema. Alle viisikymmenvuotiailla ei ole enää elettyä kokemusta siitä arvo- ja aatemaailmasta, jonka itsenäisen Suomen ensimmäiset akateemiset sukupolvet rakensivat ja joka sitten oli yhtenä henkisenä voimanlähteenä sotavuosina samoin kuin niitä seuranneen jälleenrakennuksen kautena. Sen ytimenä oli suomalaiskansallisen kulttuuri-identiteetin etsintä ja kaiken suomalaisuuteen liittyvän arvostaminen ja vaaliminen. 60- ja 70-luvun uusvasemmistolaisuus ja kansainvälinen akateeminen vallankumousliikehdintä kulkivat toiseen suuntaan. Kun 80-luvun loppuvuosina sitten virta kääntyi selvästi takaisin oikealle, ei tuloksena suinkaan ollut paluu suomalaisuuden leimaamaan arvomaailmaan.

Pahalta tuntuu, jos nuoret ihmiset ajattelevat, ettei heidän äidinkielensä riitä enää edes henkilökohtaisten tuntemusten ilmaisemiseen. Olisiko kansainvälisen nuorisokulttuurin kieli siihen luontevampi? Jos niin on, on kysymys identiteettikriisistä, joka koskee myös oman kulttuurin arvostusta.

Olen huolissani siitä, että Euroopan yhdentymiskeskustelussa on kovin vähän puhuttu kielestä ja kulttuurista. Koko keskustelun tasohan on Suomessa ollut huono, ja sekin on koskenut lähinnä teollisuutta, kauppaa ja maanviljelyä – ja tietysti termejä ja niiden lyhenteitä. Demokraattiseen päätöksentekoon ajattelen kuuluvan, että kansalle annetaan tietoa sen omalla kielellä. Miksi siis Maastrichtin sopimuksen suomennosta saatiin odottaa näin kauan?


”Kun sä ajat formulaa”

Matti Kyllönen selosti ja Mika Häkkinen ajoi kaksi Formula 1 -sarjan mestaruutta vuosina 1998 ja 1999. Kyllösen lietsoma jännitys sai ihokarvat nousemaan, mutta Häkkisen -passiivi meni monella ihon alle.

”Sua särki koko ajan”, Häkkinen sanoo. ”Ett sul oli koko ajan pää kipee, tiedätsä. Jotain paikkaa särki koko ajan, ja se särky oli niin korkee, ett sä koko ajan löit nyrkillä pöytään, ett nyt jumankauta saa riittää.”

Mika Häkkinen keskittyy ennen Argentiinan Grand Prix -kilpailua 13.4.1997. Kuva: Hoch Zwei / Lehtikuva.
Mika Häkkinen keskittyy ennen Argentiinan Grand Prix -kilpailua 13.4.1997. Kuva: Hoch Zwei. Lehtikuva.

-puhe esittää puhujansa sankarina, joka olettaa muiden haluavan olla hänen housuissaan. Kuitenkin samalla kaikkivoipaisuutta uhkuva sankari kavaltaa heikkoutensa – sen, että palvonnan kohde on riippuvainen palvojistaan. -muodossahan ei voisi puhua, jollei ketään toista, ”sinua”, olisi olemassa. -puheen elinehto on se, että puhuja ei ole yksin maailmassa.

-passiivi ei kuitenkaan ollut 90-luvulla mikään uusi ilmiö. Sillä on juurensa suomen murteissa.

Tällä hetkellä yleinen ”sä-passiivi” on siis monella tavoin erilainen kuin vanhastaan tunnettu 2. persoonan yleistävä käyttö. Ehkä ärsyttäväksi koetaan juuri sanan toistuminen ja ilmauksen käytön leviäminen yhä henkilökohtaisempiin kokemuksiin.


Ajan hahmoja sonnista leijonaan, kummeleista karpaaseihin, citykarhuista elämäntapaintiaaneihin

Raskaat ajat, kevyet huvit! Ysärillä kärvisteltiin voimallisen laman kourissa, mutta paljon oli maailmassa myös kepeyttä ja kummallisenakin pidettyä, ehkä juuri vastapainona taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle vakavuudelle, suoranaiselle ankeudelle. Ajan hahmoina on paikallaan marssittaa esiin joukko julkkiksia, viihdyttäjiä ja fiktiivisiä olentoja. Omituisten otusten kerho ja monenlaiset mestarit, myös sisäiset sankarit, areenoilla. Hyvät, pahat ja rumat. Smurffit.

Ajan erikoisten ilmiöiden ja puheenaiheiden taustalla näkyy vakavia kysymyksiä. Maatalouselinkeino oli murroksessa EU:n myötä, luonnonsuojelu mietitytti monia, suomalaisuudenkin ehkä ajateltiin olevan kriisissä. Entäpä Suomen maine rehellisten ihmisten maana?

Sellaistakin ysärillä oli. Sellaista ysäri oli. Itketti ja nauratti yhtä aikaa.

Karpaasit Jari Isometsä (vas.) ja Mika Myllylä ottivat torstaina 30.1.1997 tuntumaa Vantaan Hakunilan hiihtolatuihin ennen viikonlopun SM-hiihtokisoja. Kuva: Matti Björkman. Lehtikuva.
Karpaasit Jari Isometsä ja Mika Myllylä ottivat torstaina 30.1.1997 tuntumaa Vantaan Hakunilan hiihtolatuihin ennen viikonlopun SM-hiihtokisoja. Kuva: Matti Björkman. Lehtikuva.


Sonni liekeissä

Kesällä 1997 seurattiin tarkasti Liekki-sonnin liikkeitä Kanta-Hämeessä. Liekki karkasi Hausjärven Kurun kylästä alkukesästä ja saatiin kiinni syksyllä.


Lysti, Pakina ja muita lehmien nimiä

Eikä ihminen lehmiäkään nimetessään vain ole tiukasti ”nimennyt”. Ehei. Nimenantaja on kuvaillut, leikitellyt, oivaltanut ja yhdistänyt. Ilo, Lysti, Soma ja Tomera; olisipa hauska tavata nämäkin tyypit. Eräällä tilalla on Hymyn seuraksi saatu Nauru ja joukon jatkoksi vielä Riemu. Entäs sitten tämä sarja: Novelli, Pakina ja Runo. Pakina on tainnut tästä joukosta olla se velmuin kaveri.


Sananparsien sonnit

Ei tipu, sano isäntä, ko sonnia lypsi.
(Alatornio, E. Angeria, 1933)

Lypsää se sonniki ko se kovan näkkee.
(Alatornio, O. Hammasjärvi, 1932)

Harvon se sonni vasikkoosa nuoloo.
(Eno, T. Räty)

Piuti, Piuti, sano sonni kun maalari Piutin näki.
(Hailuoto, J. L. Suomela, 1933)

Tuommoset herrat saa aijaas sonnilla ja sontapaareilla.
(Hailuoto, J. L. Suomela, 1933)

On, kun sonni lauta ottasa.
Sanotaan pahalla tuulella mököttäjästä.
(Hailuoto, I. Trupukka, 1933)

Vahtaa niinko sonni uutta porttia.
Ko jottain oikein ihmeeksees kattelee.
(Loimaa, H. Kankare, 1933)

Nuori nainen ratsunaan iso sonni. Orivesi, 1923. Kuva: Matti Luhtala. Tampereen museot.


Hullun lehmän tauti

Ysärillä valitettavan tutuksi tuli myös lauseke hullun lehmän tauti. Se mainitaan myös Kielikellon lyhenneluettelossa 2000.

BSE engl. bovine spongiform encephalitis, hullun lehmän tauti


Lemmon liekki

Mikä sitten on lempo-sanan alkuperä? Kyseessä lienee tässäkin tapauksessa jonkinlainen pahan hengen nimitys, vaikka voimasanakäyttö näyttää nykykielissä ensisijaiselta. Lauri Hakulinen lienee oikeassa olettaessaan (1942: 19), että sanan alkumerkitys on ollut ’tuli’ tai ’liekki’. Onhan tulen käyttö voimasanatarkoituksessa vielä nykyäänkin elävä periaate; tavallisimpana yleissuomalaisena ilmauksena tulee mieleen ainakin ”tuhat tulimmaista”, ja Etelä-Pohjanmaalta (Nurmo, SMSA) on Suomen murteiden sana-arkistossa päivittelyyn käytetty ilmaus ”no jo hyvä liäkki”.


Kökkö traktorissa?

1991 somerolainen Raimo Kurvinen osallistui viljelijöiden traktorimarssiin Vihtiin ja takaisin. Traktorin vanteisiin oli kiinnitetty lakana, johon Anja-emäntä oli maalannut tilan nimen: Kökkö.

Traktori vilahti televisiossa, ja nimi jäi joidenkin mieleen. Kahta vuotta myöhemmin kökkötraktorsta tuli maankuulu. Ruben Stiller paheksui Yle-johtaja Tapio Siikalaa kepulaiseksi kökkötraktoriksi ja sai esiintymiskiellon.

Traktori liikenteessä. Tampere, 31.5.2010. Kuva: Samuel Bashmakov. Tampereen museot.

Kuva: Samuel Bashmakov. Tampereen museot.

Suomen murteiden sanakirjassa on paljon kökkö-alkuisia sanoja, esimerkiksi kökkö, kökkökivi, kökköläinen, kökkörö, kökkötissi ja kökkövaari. Kökko-sanalla on paljon erilaisia käyttötarkoituksia, kuten näistä esimerkeistä käy ilmi:

Talvi tulee, tiell on jo ihan kovii sontakökköi. Tuusula

Tattarii niitettii niiko muutakii viljaa vaa, ja sit pantii kökkölöil. Valkjärvi

Jos oltiin päiväkausia kaskeamassa, niin kaskipuurungoist tehtii kökkö yöpymistä varten. Vuoksenranta

Miä olinkii niin kökkö, ku en oppinnu uimaa. Orimattila

Pittääpä ruveta kökköö pitämään sanotaan, kun ei raaskita sytyttää tulta. Leppävirta

se oĺ jo iha kökkönnä, ”sikahumalassa”. Lemi





Maatalouden rakennemuutos

Vuoden vaihteessa tulee täyteen maamme kymmenes jäsenyysvuosi Euroopan unionissa. EU-aikana maastamme on hävinnyt kaikkiaan runsaat 26 000 tilaa eli joka neljäs maatila on lopettanut maatalouden harjoittamisen. Nyt maatiloja on vajaat 74 000. Rakennemuutos ei tullut uutena ilmiönä suomalaiseen maatalouteen, sillä jo ennen unioniin liittymistä tilarakenteen kehittyminen oli voimakasta. EU-jäsenyyden pelättiin kuitenkin ajavan maa- ja elintarviketalouden sekä erityisesti alkutuotannon vakavaan kriisiin.

Maanviljely- ja käsityövaltaisen kulttuurin katoamisen myötä on kadonnut monta sanaa. Hauskaa, että osa niistä jatkaa elämäänsä joko uuden merkityksen saaneina tai kuvailmauksissa; niitä käyttämällä kannetaan muistoa menneestä. Sana yksiniitinen on hakusanana Suomen kielen perussanakirjassa, jossa sana selitetään kuvailmaukseksi ja sen synonyymeiksi annetaan adjektiivit yksioikoinen, yksinkertainen, typerä ja simppeli.


Karpaasit suksivat sanakirjaan

Muutama vuosi sitten suomalaisille tuli tutuksi miespuolisten edustushiihtäjiemme toisistaan käyttämä nimitys karpaasi. Sekin pohjautuu murteisiin (merkityksenä mm. iso, roteva mies), mutta on ollut käytössä myös slangisanana (merkityksessä kaveri, kundi).

Suomen murteiden sanakirjassa esitellään monia karpaasi-sanan käyttötapoja.

Iso vitsa, piiska, raippa: Jons ette te munsöörit oles siällä hiljaa, nim minä tulej ja otan karpaasin ja annan teille aika hitsin! Messukylä

Pitkästä, kookkaasta olennosta, etenkin miehestä: Luulis, että jaksaa tyätäki tehrä kun on tommonen karpaasi. Lempäälä

Voimakastahtoisesta, pelkoa herättävästä ihmisestä: Joha se o sellane karpaassi näköjää, jot iha sitä pelkiä! Parikkala

Muuta käyttöä:  Tuolla tytöllä on hirviä karpaasi. (Pörröisestä tukasta.) Pattijoki


”Outo joukko intiaaneja”

Suomessa nousi 90-luvun alussa valtaisa kohu, kun maahan saapui Ruotsin kautta joukko elämäntapaintiaaneja. Yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin intiaanikylän.





Neutraali intiaani

Intiaanikulttuurien käsikirjan mukaan suomen kielen intiaani on neutraali termi. Näin ei ole Yhdysvalloissa eikä Kanadassa, joissa on korrektimpaa käyttää nimitystä Native Americans tai First People. Sen sijaan Euroopassa intiaani-sanaa käytetään varsin yleisesti neutraalina terminä. Tärkein tieteellinen intiaanitutkimukseen keskittyvä konferenssi on nimeltään American Indian Workshop. Tänä vuonna konferenssi pidettiin 34. kerran – ensimmäistä kertaa Suomessa. Suomen suurin intiaaneihin liittyvä yhdistys on nimeltään Suomen intiaaniyhdistys. Se pyrkii parantamaan intiaanien ihmisoikeustilannetta.


Peitenimi Elämäntapaintiaani

Varsinkin opiskeluaikoina kaksi ihmistä joutuu usein jakamaan yhteisen asunnon kykenemättä itse vaikuttamaan asuinjärjestelyihinsä. Epäsuosiossa olevat naapurit ja asuintoverit saavat silloin myös helposti taakakseen monenlaisia peitenimiä. Asuintoverien aatemaailmat saattavat joskus poiketa huomattavastikin; tällaista tilannetta kuvaa peitenimi Elämäntapaintiaani. Nimenkantaja oli opiskelijapojan ”epämääräinen kämppis”, joka ”näyttäytyi tosi harvoin, eli askeettisesti ja nukkui karhuntaljalla, jonka karvat levisivät pitkin keittiötä”.


Leijonasta uutisankka

Kesällä 1992 Suomessa seurattiin Ruokolahdella havaitun leijonan liikkeitä. Leijonahavainto työllisti roimasti eri viranomaisia, ja ihmiset pelkäsivät liikkua Ruokolahden metsissä.




Jalopeuran jäljillä

se helwetin lindu Perkele joca on se kiljuwa Jalopeura, jolla myös aina Hänen Cappelins Kirkon wieresä on, tule ja tullen Tule, ja otta pois Siemenen ja Sanan sydämmestä, sillä muodolla, että hän cohta täyttä sydämmen jällens lihallisilla ajatuxilla ja culjetta ne ymbäri mailman (Johan Wegelius 1747)

Kansallinen lähtökohta on Yrjö-Koskisen toisellakin ehdotuksella, sanalla jalo. Se viittaa jalometallin lisäksi myös Suomen vaakunan jalopeuraan, jota ilmeisesti kaavailtiin rahoihimme jo 1860-luvulla. Valtiollisten tunnusten kanssa piti kuitenkin olla silloin hyvin varovainen, joten ensimmäisiin Suomen markkoihin tuli Venäjän symboli kaksoiskotka. Vain sen rintakilpeen oli sijoitettu Suomen leijona suuriruhtinaan kruunu päässään. Itsenäisenä aiheena leijonavaakuna esiintyy ensi kerran vasta 1886 viiden markan setelissä, joka on ensimmäinen omassa setelipainossa valmistettu seteli.

Leijona almanakassa vuodelta 1705. Kuva: Kotuksen arkisto.

Jos pidetään tiukasti kiinni vakiintuneisuudesta, niin monen suomenkielen uudissanojen kehittäjän tulisi saada sapiskaa. Agricolan jalopeuran käyttö jatkui aina 1900-luvun alkuun asti. Nimen muuttaminen leijonaksi (vierasperäinen laina) onnistui ja nimi parani.

Kotuksessa vieraili tänään eskariryhmä Leijonat jollaslaisesta Poikkilaakson päiväkodista. Olipa kivaa ja kielitietoista porukkaa!


Citykarhu ja kettutyttö

Viime kesänä lehtiä lukeneet saivat seurata citykarhun, tuon Etelä-Suomen taajamiin eksyneen mesikämmenen, laukauksiin päättynyttä tarinaa. Tuleeko uusia citykarhuja? Jääkö sana kieleemme, vai oliko se vain kesän 1997 erikoisuus? Joka tapauksessa sana citykarhu on uudissanoja helpommasta päästä, niin sanottu läpinäkyvä yhdyssana, joka voidaan ymmärtää osiensa perusteella.

Vaikeampi satunnaiselle uutistemme seuraajalle on kettutyttö, vaikka sekä kettu että tyttö ovatkin tuttuja. Sanan ymmärtääkseen pitää tietää, että nimitys alun perin tarkoitti kahta nuorta tyttöä, jotka päästivät tarhakettuja karkuun eläinten vapautusliikkeen nimissä.


Sisäinen sankari

1990-luvun loppupuolella tajuntaamme iskostui sanapari sisäinen sankari.


Den glider in. Se on siinä!

Suomen miesten maajoukkue voitti jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1995, minkä on sanottu auttaneen Suomea nousemaan vuosikymmenen alun lamasta. Ruotsia vastaan pelattua finaalia on katsottu kuluneilta VHS-nauhoilta kyynel silmäkulmassa vuodesta toiseen. Tuoreeltaan kansa itki ilosta.

Varsinainen kannattajasuma oli kuitenkin Helsingin keskustassa, jossa joukkue ajoi avoautoletkassa kohti Kauppatorilla pidettyä juhlaa. Tapahtumaan osallistui noin satatuhatta suomalaista ja se jäi historiaan yhtenä Suomen suurimmista massatapahtumista.

Jääkiekon maailmanmestaruusriehaa Kauppatorilla Havis Amandan luona vuonna 1995. Kuva: Matti Niemi. Helsingin kaupunginmuseo.
Maailmanmestaruusriehaa Kauppatorilla. Kuva: Matti Niemi. Helsingin kaupunginmuseo.

Antero Mertaranta oli maailmanmestaruuden ääni. Mertaranta suolsi mieleenpainuvia sukkeluuksia minkä kerkisi ja siinä sivussa lietsoi katsojissa äärimmäistä paniikkia: miten vaaaarallisia vastustajan purkukiekot voivatkaan olla. Mutta lopulta: Se on siinä! Ja mikä merkillepantavinta: suomalaiset lauloivat voitonjuhlissa ruotsinkielistä laulua: Den glider in...

Sen on kuin Suonenjoen markkinoilla, mansikka on 3,20 litra, kun Myllys nappaa kiekon hanskaansa.

Loistava hyökkäys, ja Ruotsin puolustus pelataan kebabkioskille!

Jääkiekkomaajoukkueen rinnalle kyseisessä saavutuksessa nousi yksi mies tai oikeammin yhden miehen ääni. Kisojen myötä urheiluselostaja Antero Mertaranta vakiinnutti asemansa kansakunnan ykkösselostajana.


Kyllä lähtee!

Sketsiohjelmasarja Kummelia alettiin esittää vuonna 1991. Ohjelma oli varsinainen sukupolvikokemus, ja siitä tarttui suomen kieleen suuri määrä elinvoimaisia hokemia.

Kaikilla koulukavereilla on Kummeli-paidat päällä, kaikki hokivat Kummeli-juttuja.

Normin nykykäyttöä on levittänyt verkossa jatkuvasti katsottavana oleva television viihdeohjelma Kummeli, jonka sketsistä ”Normipäivä” myös edellä mainittu sanakirjaesimerkki näyttää olevan lähtöisin.

Sosiaalisessa taistelussa menestyneitä ja menestymättömiä kuvaavat nimitykset A-ihmiset ja B-ihmiset. Nimet voisivat olla peräisin mistä tahansa luokittelusta; tunnetuiksi ”parasta A-ryhmää” ‑ihmiset teki tv-ohjelma Kummeli.

Heikki Silvennoisen esittämä Matti Näsä tarkkailee valppaalla mielellä tamperelaista elämänmenoa. Hän poimii esille yhteiskunnan ehkä välillä pieniltä vaikuttavat yksityiskohdat.



Kummeli-hokemat ovat kulkeneet mukana kolmella vuosikymmenellä

Kummelista mukaan tarttui erilaisia puhetyylejä, myös alueellisia puhekieliä. Omassa ikäluokassani Kummeli jatkoi sitä hämäläiskielikylpyä, jonka Pikku Kakkonen ja etenkin Ransu-koira oli aloittanut. Vähän tosin mietitytti, miten lyhyenä kyllä lähtee -huudahduksen kaksois-l oikeastaan äännetään, onko se kylä vai peräti kyä lähtee? (Suomen murteiden sanakirjan perusteella ääntäminen voi sydänhämäläisissä murteissa olla molempia.)


Vuosikymmenen kirjoja

Millaista kielitieteellistä ja muuta kieltä koskevaa kirjallisuutta 1990-luvulla ilmestyi? Tässä joitakin poimintoja sellaisista kirjoista, jotka ovat luettavissa Kotuksen kirjastossa:

Ahavatuulien armoilla: itkuvirsiä Aunuksesta. Helmi ja Pertti Virtaranta. Toim. Raija Koponen ja Marja Torikka. Helsinki: Suomalais-ugrilainen Seura, 1999.

Alastarolla, Ylistarossa: Suomen asutusnimet ja niiden taivutus. Ritva Korhonen. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Valtion painatuskeskus, 1990.

Amerikansuomi. Pertti Virtaranta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993.

Askelia suomeen: arkisuomea ulkomaalaisille. Osien 1–4 suomi–tamil-sanasto. Mirja Välkesalmi et al. Kääntänyt Sivalingam Ramalingam. Helsinki: Ammattikasvatushallitus, VAPK-kustannus, 1991.

Askelia suomeen: arkisuomea ulkomaalaisille. Osien 1–4 suomi–vietnam-sanasto. Mirja Välkesalmi et al. Kääntäneet Nguyen Quoc Cuong ja Tran Minh Nhu Nguyen. Helsinki: Ammattikasvatushallitus, VAPK-kustannus, 1991.

ATK-järjestelmän käytön opas : versio 3.1, 15.9.1995. Erja Nikunen, Tarmo Rahikainen, Jussi Rusi, Pauli Uusitalo et al. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1995.

Euro: yhteinen raha. Toim. Paavo Peisa. Helsinki: Suomen Pankki, 1996.

Euroopan unionin sanasto. Toim. Caroline Westerling. Helsinki: Edita, 1996.

Eurosanakirja: 6 kieltä 12 000 sanaa. Jyväskylä; Helsinki: Gummerus, 1991.

Finnish onomastics = Namenkunde in Finnland. Toim. Heikki Leskinen ja Eero Kiviniemi. Kääntänyt David Steadman et al. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990.

Ideologinen merkitys: kriittisen tekstintutkimuksen teoriassa ja käytännössä. Vesa Heikkinen. Helsinki:  Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.

Johdatus saamentutkimukseen. Toim. Ulla-Maija, Kulonen, Juha Pentikäinen ja Irja Seurujärvi-Kari. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994.

Järvi-Espoo: vesistönimet, luontoa, historiaa ja tulevaisuutta. Toim. Sirkka Paikkala. Espoo: Espoon kaupunkisuunnitteluvirasto, 1992.

Kelaa vähä:  kirjoituksia nuorista ja kielestä. Toim. Seija Aalto ja Susanna Shore. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos,  1995.

Kielen synty. Mikko Korhonen. Toim. Ulla-Maija Kulonen. Porvoo: WSOY, 1993.

Kielikuvitusta: tekstit ja metaforat todellisuuden rakentajina. Toim. Sanna Haavisto, Lari Kotilainen, Anne Mäntynen ja Tiina Onikki. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1998.

Käännetäänkö tekstisi, tulkataanko puheenvuorosi?: opaskirjanen suomalaisille virkamiehille EU:n puheenjohtajuuskautta varten. Aino Piehl ja Inkaliisa Vihonen. Helsinki: Valtiovarainministeriö, 1999.

Maiden nimet kuudella kielellä: suomeksi, ruotsiksi, saameksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi. Toim. Eeva Maria Närhi. Helsinki: Painatuskeskus, 1994.

Matkaviestinsanasto. Tekniikan sanastokeskus = Mobilteleordlista / Centralen för teknisk terminologi = Vocabulary of mobile communications. Helsinki:  Puhelinlaitosten liitto, Tele, 1993.

Meän kielen sanakirja = Tornedalsfinsk ordbok. Toim. Matti Kenttä ja Erling Wande. Luulaja: Kaamos, 1992.

Mistä sanat tulevat: suomalaista etymologiaa. Kaisa Häkkinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990.

Moneja baareja: tiellä toimivaan kaksikielisyyteen. Toim. Helena Ruuska ja Sanna-Marja Tuomi. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto, 1996.

Paikannimet – yhteinen omaisuutemme: tarvitaanko Suomessa paikannimilakia? Sirkka Paikkala, Ritva Liisa Pitkänen ja Peter Slotte. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1997.

Romano–finitiko–angliko laavesko liin = Romani–suomi–englanti-sanakirja = Romany–Finnish–English dictionary. Viljo Koivisto. Helsinki: Painatuskeskus, 1994.

Sanojen alkuperä ja sen selittäminen: etymologista leksikografiaa. Ulla-Maija Kulonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996.

Se siitä: suomen kielen seksisanakirja. Raimo Jussila ja Maija Länsimäki. Porvoo: WSOY, 1994.

Iltalehti julkaisi uutisen seksisanakirjasta 5.3.1994.
Iltalehti julkaisi uutisen seksisanakirjasta 5.3.1994.

Suomalaisen viittomakielen perussanakirja. Toim. Anja Malm (päätoimittaja), Leena Savolainen et al. Helsinki: KL Support Oy, 1998.

Suomalaista sukunimikäytäntöä. Eeva Maria Närhi. Toim. Ritva Korhonen, Eeva-Liisa Stenhammar ja Anneli Räikkälä. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1996.

Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Kaisa Häkkinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996.

Suomen kielen kognitiivista kielioppia. 1, Polysemia – kielen moniselitteisyys. Pentti Leino. Helsinki:  Helsingin yliopisto, 1993.

Suomen kielivähemmistöt 1990-luvulla. Pirkko Nuolijärvi. Stockholm: Department of Finnish, Stockholm University, 1990.

Suomen kulttuurivähemmistöt. Toim. Juha Pentikäinen ja Marja Hiltunen. Käännös: Jaakko Kerkkonen. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997.

Suomen lauseopin perusteet. Maria Vilkuna. Helsinki: Edita, 1996.

Svensk uttalsordlista. Helsingfors: Tryckericentralen, 1994.

Svenskt lagspråk i Finland. Redigerad av Henrik Bruun och Sten Palmgren. Esbo: Schildt, 1998.

Teksti ja ideologia: kieli ja valta julkisessa kielenkäytössä. Toim. Jyrki Kalliokoski. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1996.

Tuppisuinen mies: kirjoitelmia sukupuolesta, kielestä ja kulttuurista. Toim. Vesa Heikkinen, Harri Mantila ja Markku Varis. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998.

Udmurtin murteet. Valentin Kel'makov ja Sirkka Saarinen. Turku, Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja, 1994.

Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä. Raimo Jussila. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998.

Vieraan ymmärtäminen: kirjoituksia kielestä ja kulttuurista. Toim. Sirkka-Liisa Hahmo ja Osmo Nikkilä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996.

Virkakielestä kaikkien kieleen. Katariina Iisa ja Aino Piehl. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992.

Yhteinen nimiympäristömme: nimistönsuunnittelun opas. Toim. Sirkka Paikkala, Ritva Liisa Pitkänen ja Peter Slotte. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1999.


Perussanakirjan päätoimittaja Ylen haastateltavana

Päättäjiä meitä on puolenkymmentä, mutta ratkaisevampi kuin päättäjien määrä on niiden dokumenttien määrä, jotka olemme keränneet arkistoihimme sanoista ja niiden käytöstä, ja niiden perusteella sitten arvioimme, onko sana niin vakiintunut ja niin keskeinen, että se kannattaa ottaa sanakirjaan.

(Päätoimittaja Risto Haarala Ylen A-studion haastattelussa 9.4.1997)


Perussanat kirjaan

Kun Suomen kielen perussanakirjan kolmas ja viimeinen osa ilmestyi painosta vuonna 1994, teosta esiteltiin useassa Kielikello-lehden artikkelissa (3/1994). Yhtenä tarkastelun kohteena olivat Perussanakirjan uudissanat. Niiden määrällinen osuus teoksen hakusanastosta on huomattava: painetun Perussanakirjan hakusanoista yli 20 000 ei esiinny vielä Nykysuomen sanakirjassa, joka ilmestyi vuosina 1951–61 ja jota ei ole sittemmin ajantasaistettu.

Sähköistä CD-Perussanakirjaa suunniteltaessa pidettiin tärkeänä, että uuteen versioon saataisiin myös aivan tuoretta sanastoa. Painetun teoksen viimeisen osan valmistumisesta on kulunut vasta vajaat kolme vuotta, mutta 1990 ilmestyneeseen ensimmäiseen osaan oli mahdollista ottaa uusia hakusanoja vain noin vuoteen 1988 asti. CD-Perussanakirjaan saatiinkin mukaan runsaasti uutta sisältöä: painettuun kirjaan nähden uutta hakusanastoa on noin 2 000 sana-artikkelin verran, ja noin 3 000 artikkelin tietoja on ajantasaistettu. Tämä aines on siis peräisin (pääosin) ajanjaksolta, joka ulottuu viime vuosikymmenen lopulta vuoden 1996 syksyyn. Kirjoituksen jäljessä on näyte CD-Perussanakirjan uusista sanoista. Luettelosta on mm. nähtävissä, mitkä ovat olleet yleisiä puheenaiheita Suomessa viime aikoina.


Suomen sanojen alkuperä

Etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä ilmestyi kolmessa osassa vuosina 1992, 1995 ja 2000. Sanakirjassa on yli 9 000 sana-artikkelia.

Artikkeleissa esitellään hakusanan keskeisiä johdoksia, sanojen erikoismerkityksiä sekä esiintymistä murteissa ja suomen kirjakielen eri kehitysvaiheissa. Lisäksi mainitaan lähi- ja etäsukukielten mahdolliset sanavastineet merkityksineen.

Suomen sanojen alkuperä A–K


Kotus 20 vuotta kielen kannoilla

Kotimaisten kielten keskuksen kirjasto valitsi kuukauden kirjaksi syyskuussa 2017 vuonna 1996 ilmestyneen teoksen Kielen kannoilla: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 20 vuotta. Kirjan toimittajat ovat Ritva Liisa Pitkänen, Helena Suni ja Satu Tanner.

Kirja sisältää Kotuksen johtajan Pauli Saukkosen kirjoittaman esipuheen ja kaksi ”jaksoa”, joissa on yhteensä 23 artikkelia. Ensimmäinen jakso (”Miten kieltä käytetään”) käsittelee Saukkosen sanoin ”nykyisyyttä”: kielioppia, virkakieltä, kielenhuoltoa, nimistöä ja niin edelleen. Toinen jakso (”Mitä kieli kertoo entisestä ajasta”) käsittelee muun muassa vanhaa kirjasuomea ja sanojen alkuperiä.

Kielen kannoilla. Kansi: Riitta Piuva. Kotus ja Edita.


Nimikirjoja

Suomalainen nimikirja (Otava 1984), Suomen kielen sanakirjojen 6. osa, sisälsi Kustaa Vilkunan etunimikirjan Etunimet ja Pirjo Mikkosen teoksen Sukunimet, joka oli ensimmäinen sukunimikirja Suomessa. Kirjasta otettiin vuonna 1985 eripainos nimellä Suuri suomalainen nimikirja, ja tästä ilmestyi vuonna 1988 uudistettu laitos Uusi suomalainen nimikirja. Vuonna 1992 teoksen sukunimiosa ilmestyi erikseen nimellä Sukunimet ja seuraavana vuonna nimellä Suomalaiset sukunimet. Vuonna 1996 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimikirja sekä Kustaa Vilkunan Etunimet-kirja ilmestyivät taas samoissa kansissa, tällä kertaa nimellä Joka kodin suuri nimikirja. Sukunimet-kirjan vuonna 2000 ilmestyneestä kolmannesta laitoksesta 93 prosenttia suomalaista nimeä kantavista löytää tietoja sukunimestään.


Iita Linta Maria ja Personnamnsboken sisältävät ajankohtaista ja yleisesti kiinnostavaa tietoa henkilönnimistöstämme. Siinä on kaksi kirjaa, joiden lukemista voi suositella jo pelkän yleissivistyksen vuoksi. Lisäksi vielä niiden lukeminen on taatusti hauskaa.


1990-talet: Lexikografins årtionde

På 1990-talet hände en hel del på lexikografins område. Den europeiska föreningen för lexikografi hade grundats redan på 1980-talet, och 1991 bildades en förening för de nordiska länderna, Nordiska föreningen för lexikografi (NFL).

– I och med NFL ökade medvetenheten om lexikografi och ordböckernas funktion. Kontakterna mellan olika typer av lexikografer ökade också. Man började till exempel diskutera målgrupper mer explicit, säger Nina Martola, som började jobba med Stora finsk-svenska ordboken 1990 – ett viktigt ordboksprojekt under 1990-talet.


Murteet! Buum!

Vuosituhannen vaihteessa voimistui puhe murrebuumista. 1990-luvulta alkaen suosikkisarjakuvista julkaistiin murreversioita, murteiden käyttö yleistyi kaunokirjallisuudessa ja esimerkiksi paikallisradioissa ja televisio-ohjelmissa kuultiin entistä enemmän murretta. Aiemmin murteellisuuksia oli kehotettu kitkemään omasta kielenkäytöstä; nyt murteista oltiin ylpeitä. Alle on koottu joitakin katkelmia murrebuumia sivuavista kirjoituksista.

Ruutu sarjakuvakirjasta Asterix: Opeliksin orjalaeva. Egmont Kustannus.
Opeliksin orjalaeva on Olavi Rytkösen savontama Asterix-sarjakuva (1997).

Tällä hetkellä puhutaan murrebuumista. Sitä, vaikuttaako murrebuumi ”sä-passiivin” yleistymiseen vai otetaanko malli suoraan englannista, on kuitenkin vaikea pitävästi osoittaa.

Ihanaa, että on paikallista kulttuuria ja paikallista kieltä ja että niitä arvostetaan. Aika ihana on myös sana murrebuumi, jossa nivoutuvat yhteen suomalainen perinne ja lainasana. Jos joku on toista mieltä, niin puhuahan voi myös murremuodista tai murreaallosta.

Suomalaisten läheistä suhdetta murteisiin kuvastaa myös populaarikulttuuriin 90-levinnyt murrebuumi: se mikä ennen oli ehkä hieman hävettävää tai naurettavaa, onkin nyt ylpeyden aihe.

Murteiden arvostus ja asema ovatkin muuttuneet selvästi viime vuosikymmeninä.

Vielä 1960-luvulla kouluissa saatettiin pyrkiä kitkemään murre oppilaiden puheesta, mutta 50 vuotta myöhemmin parikymppinen oululainen kiekkolupaus sanoo tv-haastattelussa reippaasti keskittyvänsä "tulevaan pelliin".

Aukeamaa kirjasta Pipa päässä rotvallir reunalla. Aamulehti ja Tampere-seura.
Pipa päässä rotvallir reunalla -kirja (1995) johdattelee Tampereen murteeseen. Teksti Hannu Hyttinen, kuvat Ilkka Laitinen.

Murteiden arvostus on lisääntynyt merkittävästi 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Syntyi niin sanottu murrebuumi, jonka seurauksena luotiin uutta murrekirjallisuutta ja murrekäännöksiä. Mielenkiinto murteiden elvyttämiseen ilmeni myös kotiseututyössä. Kotiseudun murre koettiin tärkeäksi ja sanasto säilyttämisen arvoiseksi. Aktiiviset kotiseututyön tekijät keräsivät oman pitäjän tai alueen murresanoja ja muotoilivat niille kansanomaisia selityksiä. Kerättyjä sanastoja julkaistiin, ja tällaiset kansanomaiset murresanakirjat pitävät osaltaan yllä kansankulttuuria ja murteidentuntemusta. (Mielikäinen 2001: 5; Rapola 1990: 19; Arve 2002: 70; Välimäki 1988: 6; ks. myös Björkbacka 2002: 52–56; Kukkonen 2002: 7; Leipälä 2000: 82–84.)

Uusimmassa Akkarissa eli Aku Ankassa on murreliite (22/2011). Mainiota! Kielitieteen ja -tiedon populaaristamista parhaimmillaan, ja todella laajalle lukijakunnalle.

Meillä oli kotona hauska hetki seitsenvuotiaan kanssa muun muassa näiden Akun repliikkien kanssa:

”On kruusattu! Mitää ei sitte käpälöörä, klopit.” (Etelä-Pohjanmaan murteelle kääntänyt Kati Valli)

”Mulle et kauoa vasthaan tulkuta!” (Länsi-Lapin murteelle kääntänyt Terttu Rousu)

”Voutiko porstuasa mesuaa?” (Oulun murteelle kääntänyt Ilkka Mannermaa)

”Mikä siäl klonkku? Yht sährämist. Mnää viäl gyärä heijät tiähes.” (Rauman murteelle kääntänyt Tommi Kurki)

Olen siis aitona kysymysmerkkinä koko ukkeli: Mahtavaa, että murteet porskuttavat eri yhteyksissä ja monilla elämänalueilla? Harmillista, että kaikille yhteiseksi tarkoitetun yleiskielen käyttöala kaventuu tältäkin reunalta? Outoa, että tiede-englannin ylivaltaa protestoidaan murresuomella? Rohkea teko?

Kiäl o ihana ja ilmane aarre – pirä siit hyvä hualt. Anna arvo muittenkin omil kiälil.

Kansantajuisia murresanakirjoja on tähän mennessä julkaistu jo kymmeniä. WSOY on julkaissut omaa taskukokoisten sanakirjojen sarjaansa, jossa on tähän mennessä ilmestynyt esimerkiksi Savon (Eskelinen 1998), Etelä-Pohjanmaan (Kerttu Karhu 1998) Oulun (Ukkola 2001) ja Peräpohjolan (Arvola 1999) murteen sekä Stadin slangin (Mäkelä 1998) sanakirjat. Muista vain esimerkkinä mainittakoon Tampereen murteen sanakirja Pipapäässä rotvallin reunalla (Hyttinen 1995) ja varsin tunnetuksi tullut jo 1985 ilmestynyt Eskelisen Savon murteen sanakirja Kieljkiärylöetä. [– –]

Vuosituhannen vaihteessa myös murresarjakuvista on tullut erittäin suosittuja. Asterix seikkailee jo savoksi ja raumaksi (2001), ja Aku Ankkaa on ehditty tähän mennessä kääntää Stadin slangille (2000), Etelä-Pohjanmaan (1998), Oulun (2002) ja Tampereen (2001) murteille. Vaikka murresarjakuva ilmiönä liittyykin siihen samaan paikallisidentiteetin vahvistumisen aaltoon, josta tässä on puhe, siinä näyttäisi korostuvan ennen muita murteen käyttö huumorin välikappaleena.

Vahvasti uudistushenkinen on myös Harri Mantilan hiljattain ilmestynyt artikkeli Murre ja identiteetti (Virittäjä 3/2004). Artikkeli on rohkea ja provosoivakin uuden näkökulman avaus. Myös Mantilan esittämät perusteet sille, että erityisesti kaakkois- ja lounaismurteilla olisi positiivista prestiisiä, ovat mielestämme kyseenalaisia. Käsitystään lounaismurteiden prestiisistä Mantila perustelee Heli Laaksosen runouden suosiolla sekä sillä, että murteessa laajasti käytetty loppuheittoisuus on yksi yleistyvistä puhekielen piirteistä (”Koska loppuheitto on laajemminkin yleistyvä puhekielen piirre, se on sosiaaliselta varaukseltaan myönteinen.” s. 333). Itse uskomme, että Laaksosen suosion syy piilee muualla kuin siinä, että hän kirjoittaa nimenomaan lounaismurteella: hänen runonsa on koettu hauskoiksi ja yhteiskuntakriittisyydessään puhutteleviksi. Tosin vahvana vellova murrebuumi on epäilemättä vauhdittanut Laaksosen runojen suosiota; kaikki sisällöltään kiinnostava tuntuu myyvän – murteesta riippumatta.

Suomalaiset ovat ainakin 1700-luvulta lähtien tehneet havaintoja lähinaapureittensa puheenparresta. Piirteistä, jotka ovat poikenneet omasta murteesta, on muotoiltu jäljittelemällä sananparsien kaltaisia repliikkejä, sanontoja ja nimittelyjä. Havainnot ovat olleet tarkkoja, ja matkimuksia on usein höystetty toistolla, liioittelulla, riimeillä tai sanaleikeillä, kuten repliikeissä Misä, täsä, Hännäläsä (Keski-Pohjanmaa) ja Ei suav vettöö lämmöö leipöö pitkim pöytöö (Etelä-Savo).


Väinölän lapset

Kotimaisten kielten keskus oli 1990-luvulla yhtenä tekijänä Väinölän lapset -videotallennesarjassa. Esimerkiksi osissa Inkeroiset, Vatjalaiset ja Liiviläiset käsikirjoittajajoukkoon kuuluvat kotuslaiset Erkki Lyytikäinen ja Jaakko Yli-Paavola. Joissakin videoissa juontajana on Kotuksen Matti Vilppula. Sarjan osat ovat katsottavissa Helsingin yliopiston sivuilla (Unitube > haku: Väinölän lapset).

Kuvakaappaus videotallenteesta Vatjalaiset. Unitube.
Kuvakaappaus videotallenteesta Vatjalaiset.


Väinönlieskat 1999

Elias Lönnrot kirjasi Kalevalan käsikirjoituksen esipuheeseen päivän 28. helmikuuta 1835. Päivää vietetään nykyisin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä. Toinen, ensimmäistä laajempi versio Kalevalasta ilmestyi 1849. Tätä kirjaa suomalaiset ovat tottuneet lukemaan kansalliseepoksenaan.

Vuonna 1999 vietettiin Kalevalan 150-vuotisjuhlavuotta. Yksi merkittävistä juhlatapahtumista oli Kalevalan päivänä Helsingin jäähallissa järjestetty Väinönlieskat-kansalaisjuhla.


Sumuinen saari. Kuva: Vesa Heikkinen.

Vaka vanha Väenämöene,
tietäjä ijä-ikune,
venettä olj vestämässä,
uutta purtta puuhoomassa
häekässä hämysen nieme,
sumusuaren seotuvilla;
puita puuttu nikkarilta,
laatoo lotjamestarilta.

Kalevala savon kielellä, kiäntännä Matti Lehmonen, Atena Kustannus Oy, 1999


Sampo valmistuu

Unohtakaa Kalevala! Näin kuului käsikirjoittaja Paavo Haavikon neuvo ohjaaja Kalle Holmbergille. TV2:n komea suursarja ensiesitettiin vuonna 1982. Neliosaisen sarjan esittelyn mukaan Rauta-aika kuvasi kalevalaiseksi sanotun ajan ihmisiä itsensä, toistensa, luonnon, kohtalon, tekniikkansa, yhteisönsä, armottoman ajan sekä kertomuksen kulun armoilla.


Sanoin saavutettu -sivujen toimitus

Vesa Heikkinen, päätoimittaja

Sivuston tekemiseen ovat osallistuneet monet Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijoista.


Suomi 100
Sanoin saavutettu -sivut ovat osa Suomi 100 -ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivustolle.