Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Sanoin saavutettu: 1980-luku

Sanoin saavutettu, lausein luotu, tekstein tehty, puhein puolustettu.

Kasari eli 1980-luku oli uuden tekniikan sekä uudenlaisen ajattelun ja kielenkäytönkin vuosikymmen. Ylen teettämän selvityksen mukaan elämä on suomalaisten mielestä ollut Suomessa parhaimmillaan juuri 1980-luvulla.

Kasari oli hyvinvointivaltion vahvistumisen ja taloudellisen kasvun aikaa. Urho Kekkosen aika päättyi, mutta Neuvostoliitto pysyi. Poliittinen konsensus etenkin ulkopolitiikasta oli edelleen laajaa. Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta (YYA) itänaapurin kanssa jatkettiin kahdellakymmenellä vuodella 1983. Samalla Suomi lähentyi länttä: Suomessa otettiin eurooppalaiseen tapaan käyttöön kesäaika 1981, Suomesta tuli Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) täysjäsen 1986 ja Euroopan neuvoston jäsen 1989. Suomen Pankki vapautti luottojen hakemisen 1986, ja yritykset alkoivat hakea innokkaasti lainoja ulkomailta.

Maailmalla tapahtui monenlaista mullistavaa. John Lennon murhattiin 1980. Ronald Reaganista tuli Yhdysvaltain presidentti 1981. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev kuoli 1982. Vuonna 1985 johtoon nousi uudistusmielinen Mihail Gorbatšov, joka iskosti tajuntaamme sellaiset sanat kuin glasnost ja perestroika. Britanniaa hallitsi rautarouvaksi kutsuttu Margaret Thatcher, thatcherismin äiti. Ruotsissa Olof Palme murhattiin 1986. Berliinin muuri murrettiin 1989.

Ravintola Tavastin Killan kesäterassi. Naantali 1983. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.
Terassilla Naantalissa 1983. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.

Kasaria on kuvattu voimakkaan kehityksen ja optimismin aikakaudeksi. Maailmanpolitiikassakin alkoivat puhaltaa liennytyksen tuulet.

Tässä joitakin kasari-ilmiöitä, vuosikymmenen uutuuksia tai vuosikymmenen aikana yleistyneitä asioita: kotitietokone, elektroniikkapeli, Tetris, Commodore 64, langaton puhelin, NMT-verkko, hymiö, teksti-tv, kotivideo, vhs- ja beta-nauhuri, cd-levy, pankkiautomaatti, muoviraha, paikallisradio, radiomainos, latinankieliset radiouutiset, vohvelirauta, leipäkone, Rubikin kuutio, roolipelit, aids, tiputanssi, lambada, osakepelaaminen, kasinotalous, Tšernobyl, Rockradio, Jumalan teatteri, seksilomat, City-lehti, Radio-City, Sumiaisten poikamiespankki, Helsingin metro, rasvaretket Ruotsiin.

Kielenhuollossa ja kielitieteessä elettiin vauhdikkaita vuosia. Vuosikymmenen merkkitapahtumia olivat muun muassa virkakielikomitean mietintö ja virkakielipäätös, Suomen murteiden sanakirjan ja Vanhan kirjasuomen sanakirjan ensimmäisten osien valmistuminen, Kieliposti- ja Språkbruk-lehtien aloittaminen sekä uusi sukunimilaki.

Virkakielikomitean johtaja lainsäädäntöneuvos Paavo Nikula (oik.) luovuttaa virkakielikomitean mietinnön opetusministeri Kalevi Kivistölle (vas.) 10. elokuuta 1981. Kuva: Matti Björkman. Lehtikuva.
Virkakielikomitean johtaja lainsäädäntöneuvos Paavo Nikula (oik.) luovuttaa virkakielikomitean mietinnön opetusministeri Kalevi Kivistölle (vas.) 10. elokuuta 1981. Takana vas. Risto Haarala, Anneli Räikkälä, Taru Kolehmainen, Marja Lehtinen ja Tuomo Tuomi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta, virkakielikomitean jäsen Jorma Vuoriniemi ja OPM:n tiedetoimiston päällikkö Matti Lähdeoja. Kuva: Matti Björkman. Lehtikuva.

Kasinopelin lumoissa

Väitän, että 1980-luvulla yhä useammat suomalaiset alkoivat suorastaan jäsentää maailmaansa hieman aiemmasta poikkeavalla tavalla, ikään kuin pelaamisena. Panokset ja tuotokset, riskit ja mahdollisuudet. Se ei pelkää, joka pelaa! Rahasta tuli entistä useammalle kaiken mitta.

Samaan aikaan metaforisesti käytetty pelisanasto sai monien korvissa kylmältä kalskahtavan kaiun. Kasinopeluri oli suorastaan haukkumasana, varsinkin sellaisen kielenkäytössä, jonka käsiin oli elämän pelissä jäänyt mustamaija, patarouva.

Pelipöydän ääressä. 1980. Kuva: Värisuomi Oy, Matti Kolho. Helsingin kaupunginmuseo.
Pelipöydän ääressä. 1980. Kuva: Värisuomi Oy, Matti Kolho. Helsingin kaupunginmuseo.

Mahdollisuuksia keinotteluun

Kielitoimiston sanakirja määrittelee kasinotalouden riskialttiisiin sijoituksiin perustuvaksi taloudeksi ja taloudeksi, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet keinotteluun. Kasinotaloudella viitataan erityisesti 1980-luvun loppupuolen ja 1990-luvun alun hulluihin vuosiin taloudessa.

Markkinat vapautettiin, ja pankit antoivat lainaa heikkoja vakuuksia vastaan. Pörssissä pelattiin kovaa sijoituspeliä. Lainatut rahat menivät monilla kerskakuluttamiseen: muskeliveneisiin sekä luksuskesämökkeihin ja -autoihin.


Ennätysmäärä rahaa

Pankkeihin kertyi 1986 ennätysmäärä rahaa.




Kasinotalous ja vihreä liike

Kasinotalous ja vihreän liikkeen uudelleenkäytön ideologia – elämäntapamme kaksi tämänhetkistä äärtä – löysivät toisensa ainakin sanallisesti, kun kierrätysliikkeeseen otettiin mukaan jätteet, saihan hanke nimekseen jätepörssi. Valtakunnallisen jätepörssin tarkoituksena on saattaa yhteistyöhön jätteitä tuottavat ja niitä raaka-aineina käyttävät yritykset molempien eduksi.



Ei kortin peli voit rahost ol koska perinöt jaettu.

(Kalanti, Kustaa Valo, 1931)

Pyssy ja kortit ja viina, on miehen kunnia.
(Loimaa, H. Houkka, 1933)


Uusia kielipelejä

1980-luvulla otettiin käyttöön monia uudenlaisia kielenkäyttövälineitä ja myös uusia kielenkäytön lajeja. Tekstitelevisio aloitti, ja uusien paikallisradioiden myötä suomalaiset saivat tutustua myös radiomainoksiin.




Kasarin kielikäänteitä

Kasarilla pelattiin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla kielipeliä, jota on alettu kutsua kielelliseksi käänteeksi. Mutta millaista onkaan tieteen kielipeli? Onko kaikki vain huijausta? Vesa Heikkinen muistelee kasarin käänteitä Kotus-vlogissa (31.8.2017).





Rubikin kuution ratkaisemisen MM-kisat

Rubikin kuutio löytyi monen joululahjapaketista 1980-luvulla. Kuutiovillitys oli valloillaan. Budapestissa kisailtiin 1982 Rubikin kuution ratkaisemisen MM-tittelistä.


Yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma jäivät historiaan

Yleisradion ensimmäinen vastaveto radiomonopolin murtumiseen oli omien valtakunnallisten radiokanavien uudelleenprofilointi. Vuonna 1985 entisen radion yleisohjelman ja rinnakkaisohjelman tilalle synnytettiin ykkösverkko ja kakkosverkko.


”Pääasiassa ohjelmat olivat puhtaita”

1980-luvulla julkisessa puheessa muuttui moni asia. Paikallisradioiden aloittaminen ja Yleisradion reagoiminen siihen muuttivat myös radioilmaisua ja sen sääntöjä. Julkisuuden kielipelit olivat murroksessa. Myös se peli, jossa arvioitiin sopivaa ja sopimatonta kielenkäyttöä.

Nurmijärven DX-Kuuntelijoiden taloudenhoitaja Jarmo Salmi kuuntelemassa kuulokkeet päässään radiovastaanottimella lähetystä. Maaliskuun loppu 1981. Kuva: Nurmijärven Sanomat. Nurmijärven museo.
Radioamatööri. Kuva: Nurmijärven museo.

Maija Gerlanderin kirja Sopimaton kieli Yleisradion valtakunnallisissa radio-ohjelmissa julkaistiin 1991 (Yle). Kirjan alkupuolella tekijä käy yksityiskohtaisesti läpi radion ja sen kielenkäytön kehitystä sekä pohtii sopimattoman kielenkäytön olemusta. Radion asemaa kirjoittaja kuvaa näin:

Radion aseman viestintävälineenä uskottiin pienenevän totaalisesti television suurrynnistyksen alettua 1960- ja 1970-luvulla. Näin ei kuitenkaan käyknyt, vaan joustavana ja uudistuvana välineenä radio pystyi pitämään pintansa tuolloin. 1980-luvun sähköisen viestinnän muutoksilla (uusien viestintävälineiden tulo) oli vaikutuksensa radioyleisöön. Sen määrä väheni selvästi 1980-luvun alussa, mutta väheneminen tasaantui 80-luvun puolivälissä; 1986 valtakunnalliset kanavat tavoittivat 64 % ja 1988 62 % 9–75-vuotiaista.

Sopimatonta kieltä hän pohtii tähän tapaan:

Sopimattomalla kielellä tarkoitetaan tässä selvityksessä sellaisten kielellisten ilmausten tai ilmaisutapojen suoraa tai viitteellistä käyttöä radiossa, jotka kuulija voi kokea itseään tai toista kohtaan loukkaavina, halventavina tai häpäisevinä tai joita hän omien kielenkäytön normiensa mukaan pitää rumina tai sopimattomina. Käsite kieli ymmärretään tällöin laajasti, siten että se sisältää kokonaisuudessaan radion ilmaisukoodiston, johon kuuluvat puhdas verbaalinen, parakielellinen ja muu äänellinen ilmaisu sekä näiden kombinaatiot. Sopimattomaan kielenkäyttöön eivät näin ollen kuulu varsinaiset kielivirheet, ääntämisrikkeet, murre- tai slangi-ilmaukset, tai eufemismit eli kiertoilmaukset, elleivät ne sisälly em. määritelmän piiriin.

Sopimattomiksi luokitellaan monenlaisia ilmauksia. Selviä tapauksia näyttävät olevan esimerkiksi keskustelut ihmisen ulosteista ja kiroilu.

Kirjaa varten käytiin läpi yli 400 radio-ohjelmaa, joista koodattiin ”sopimattomat ilmaukset”. Keskeisiä tuloksia esitellään myös monin taulukoin. Eniten sopimattomaksi luokiteltuja ilmauksia näyttää olevan taideohjelmissa, puhemusiikkiohjelmissa, puheviihteessä ja kulttuuriohjelmissa. Sen sijaan uutisissa sopimattomuuksia ei ole lainkaan. Urheilu- ja ajankohtaislähetyksissäkin niitä on vain muutamia.

Sopimattomien ilmausten jakauma pääohjelmaluokittain. Kuva kirjasta Sopimaton kieli.


Roolipelejä kotona ja ihmisten ilmoilla

Roolipelit yleistyivät Suomessa 1980-luvulla. Roolipelit ovat sekoitus tarinankerrontaa ja pelaamista, improvisaatiota ja nopanheittoa.

Roolipelisessio. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Pelinjohtaja tarvitsee kynän, paperia, noppia, taulukoita ja eväitä. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Pelaaja eläytyy hahmon rooliin ja hahmo puhuu pelaajansa kautta. Menevätkö kielet solmuun?

Pelaajat puhuvat selvää suomea, ja suomi vastaa pelin sisällä mitä tahansa kommunikointimenetelmää, jota neandertalit sattuivatkin käyttämään. Silti pelaajien puheessa kaikenlainen tärähtää kalloon. Joku sana tai ilmaus haluaa tehdä itsestään ongelman, jos sitä erehtyy kuuntelemaan.

Pelata voi muuallakin kuin pöydän ääressä. Liveroolipeli eli larppi voi viedä metsään tai kaupungille.

Pelaajat luovat mutkikkaan mielikuvitusmaailman, jossa jokainen yksityiskohta ruoasta ja musiikista lähtien on tarkkaan suunniteltu. Englanniksi pelin nimitys on live action role-playing game tai live action roleplay. Peliin olennaisesti kuuluvan pukeutumisen perusteella suomalaiseksi nimitykseksi ehdotettiin asuroolipeliä, toinen mahdollinen nimitys voisi olla henkilöroolipeli.

Lasten Harry Potter -liveroolipeli Ropecon 2015 -tapahtumassa. Kuva: Nina Talvela. Espoon kaupunginmuseo.
Lasten Harry Potter -liveroolipeli Ropecon 2015 -tapahtumassa. Kuva: Nina Talvela. Espoon kaupunginmuseo.

Pelimäisiä menetelmiä on kokeiltu kouluissakin. Millaista on äidinkieli seikkailumuodossa?

Jokainen oppilas luo itselleen pelihahmon, joka vähitellen ”kehittyy”, ”hankkii pointseja”, ”etenee” ja ”siirtyy leveliltä toiselle”. Oppilaista muodostetaan ”klaaneja” (entiset pöytäryhmät), jotka taistelevat eteenpäin yhdessä. Hahmot voivat olla esimerkiksi kääpiöitä, haltioita, hobitteja, maageja, velhoja, taistelijoita, samoojia – tai vaikka prinsessoja tai mangasankareita.

Ei kivaa ilman kohua. 1990-luvulla roolipelien epäiltiin johtavan saatananpalvontaan.


Kasarisanoja aidsista taitotietoon, glasnostista sovelluksiin

Kieli ei elä tyhjiössä, se heijastaa ympäröivää maailmaa. Kuvitellaanpa, että meille annettaisiin sanomalehti, jonka päivämäärää ei näy, ja meidän pitäisi pelkästään sanaston perusteella päätellä, minkä ajan lehdestä on kysymys. Tehtävä ei liene mahdoton ainakaan sellaiselle, jolla on muutaman vuosikymmenen perspektiivi sanoihin. Tämä johtuu siitä, että kielessä on suhteellisen muuttumattomana pysyvän perussanaston lisäksi myös kullekin ajalle tyypillisiä muotisanoja, vai pitäisikö puhua iskusanoista, jotka kuvaavat senhetkisiä ilmiöitä ja saattavat aika nopeasti unohtuakin kuvattavan ilmiön kadottua. Jos lehdessä esimerkiksi toistuvat rakennemuutos, kulutusjuhla, kasinotalous, optio, luomutuote, heliborkorko tai köyhyysloukku tai vaikkapa Euroopan yhdentymiseen liittyvät lukemattomat euro-alkuiset sanat euroajasta eurovaluuttaan, on jokaisen helppo päätellä, että kyseessä on korkeintaan parin vuoden takainen lehti.


Mitä missä milloin -vuosikirjaan (Otava) on kerätty vuodesta 1982 alkaen lista edellisen vuoden uudissanoista. Riitta Eronen on koonnut listat (vuosilta 1982–2007) teokseensa Uudissanat rötösherrasta salarakkaaseen (Otava). Tässä vuosittaisia poimintoja Erosen teoksesta. Vuoden 1981 sanat on poimittu vuosikirjan teksteistä ennen sanalistoja.

Äidit tuulipuvuissaan Jyväskylän suurajojen pikataipaleella 1987. Kuva: Andersin. Tampereen museot.
Jyväskylän suurajojen yleisöä tuulipuvuissaan 1987. Kuva: Andersin. Tampereen museot.

1981: konkurssikypsä, punaiset khmerit, voimahahmo, tuulipuku

1982: korvalappustereot, narsismi, opintovapaa, seleeni, ympäristöministeriö

1983: asidofiluspiimä, CD-levy, retriitti, seutulippu

happivesi ’hapetettu (juoma)vesi’
huoneke ’seinäkkeillä ympäröity työskentelytila avokonttorissa’
Lapin-lisä ’määräraha jolla tuetaan Lapin pienyrityksiä’

1984: aromaterapia, guru, kevytolut, pehmoisä, siedätyshoito, starttiraha, tulosjohtaminen, videopeli

vidiootti ’ihmisistä jotka käyttävät vapaa-aikansa tv:n ja videonauhojen katseluun’

1985: aspartaami, bioase, ehkäisykapseli, klamydia, naispappeus, nikotiinipurukumi, perushoitaja,  vauvahieronta

hyppymatto ’pieni kotitrampoliiini’
itsemurhaterrorismi ’terroritoimista jotka terroristeille itselleenkin merkitsevät varmaa kuolemaa’
televero ’puhelin- ja telepalveluista perittävä liikevaihtovero’

1986: delfinaario, juntti, juppi, lähijuna, omalääkäri, pullomargariini, verokortti

kontaktipuhelin ’keskustelukumppania kaipaaville järjestetty palvelupuhelin’

Delfiini ja delfiininkouluttaja, 1985–1989. Kuva: Kuvakulma Kulmala & Peltonen Oy. Tampereen museot.
Delfiini ja delfiininkouluttaja. Kuva: Kuvakulma Kulmala & Peltonen Oy. Tampereen museot.

1987: beetakaroteeni, burnout, keliaakikko, lääninpoliisi, ohitusleikkaus, roolipeli, tippalukko

1988: hakkeri, kevytlevite, LCD-televisio, ranskankerma, ystävänpäivä

1989: aiesopimus, IC-juna, kausiolut, kulutusjuhla, lumilauta, sinkku, tietokonevirus.


1980-luvulta on peräisin yksi suosikkisanoistani: treenattua hauislihasta sekä lihaksikasta ja rotevaa tarkoittava haba. 1980-lukuhan oli myös kehonrakennuksen suosion laajenemisen vuosikymmen, ja Kike Elomaa voitti useita alan kilpailuja, muun muassa Ms. Olympia-tittelin vuonna 1981.


Joskus politiikan kielikuvat jäävät elämään historiallisina, enemmän tai vähemmän virallisina ajanjaksojen ja suuntausten nimityksinä, kuten vaikkapa Suomen asemaa itänaapurin varjossa kylmän sodan aikana kuvanneet suojasää (olojen lientyminen) ja yöpakkaset (olojen kiristyminen 1958). Tällaiset sanat voivat myös lainautua, kuten sosialismin hajoamista Neuvostoliitossa edeltävät ’avoimuutta’ tarkoittava glasnost ja koko silloiseen uudistuspolitiikkaan viittaava perestroika. Ne muuten ovat harvoja uusia venäjästä muihin kieliin lainautuneita sanoja. Tämäntyyppiset sanat päätyvät usein sanakirjoihinkin.


Onko erilaisuus eriarvoisuutta?
Mitä nykysuomi oikein on? Maisteri Jussi Kallio puhuu 23.4.1980 esitetyssä Kielikorvassa vapaan kielenkäytön puolesta.


Päivittäin pari uutta sanakirjasanaa

Yleiskielemme sanaston muuttumista voitaisiin havainnollistaa myös sillä tavoin, että suomen kieleen näyttää ilmaantuvan tätä nykyä päivittäin kaksi tai kolme sellaista sanaa, jotka ansaitsevat päästä mukaan yleiskielen sanakirjaan. Tämä kertonee jotain sanaston uudistumisnopeudesta. Muutama esimerkki useimmille tutuista sanoista, joilla ei vielä ole paljon ikää: aaltovoimala, aamiaismajoitus, citykulttuuri, epiduraalipuudutus, harsuuntua, henkilöstöanti, kaaosteoria, karvalakkilähetystö, kasinotalous. Tässä pienen pieni otos viime vuosikymmenien sanasadosta.


Juntista ja vähän jupistakin

Otsikossa mainittu muotisana juntti ei ole asiallinen eikä väritön ilmaus. Aiemmin sitä on käytetty kansanomaisessa kielessä vain vähän, mutta hiljattain se on yleistynyt nykypuhekielessä. Sen rinnalla – eräänlaisena vastakohtana – esiintyvä juppi ei ole deskriptiivisana. Se on lainattu amerikanenglannin typistesanasta yuppie, jonka takana on young urban professional ’nuori, kaupunkilainen (hyvätuloinen ja koulutettu) ammattilainen’. Sana juntti ei ole uusi keksintö, sillä se mainitaan jo viime vuosisadan sanakirjoissa. Lönnrotkin tuntee sen mm. ’kömpelöä olentoa’ merkitsevänä. Esimerkkinä hänellä on poika juntti.

Suomen murteissa juntilla on ollut useita merkityksiä, mm. ’lanttu, juurikas, juuriska’:

Suurii juntei kun pläkkituapei. (Vihti)

Räätikäk kasvo tänä suvena semmosia junttia ettei veistämätäk kuapan suusta mahlu. (Kangasala)


Irwin Goodman esitti Viikonloppu-tv:ssä helmikuussa 1985 rallin Härmäläinen perusjuntti (sanat Vexi Salmi). Salmi on myöhemmin kertonut, että laulun sanat on ymmärretty yleisesti väärin.




Ongelmatiikka?

Viime aikoina on usein käytetty sanaa ongelmatiikka virallisissakin yhteyksissä. Ongelmatiikka ei kuitenkaan ole suomen kielen mukainen. Siinä on omaan sanaan ongelma liitetty vierasperäinen johdin.


Hymiöpeliä

Hymiön väitetään syntyneen 19. syyskuuta 1982 kello 11.44. Tuolloin Pittsburghin yliopiston professori Scott Fahlman lähetti sähköpostiviestin, jossa oli ehdotus, että merkkijonoa :-) käytetään vitsin merkkinä.


Luontaisviljely ja ekomuseo?

Kielikellossa 2/1980 kerrotaan suomen kielen lautakunnan uusista suosituksista, muun muassa näistä:

Lautakunta päätti suosittaa luontois- ja luontais-alkuisiin yhdyssanoihin sellaista työnjakoa, että luontois-alkuista yhdyssanaa käytetään aina kun sana on käsitettävä raha-alkuisen yhdyssanan vastakohdaksi (esim. luontois|etu, -suoritus, -talous), muulloin käytetään luontais-alkuista yhdyssanaa. Vanhastaan on sanottu esim. luontais|hoito, -parantola (myös luonnon|hoito, -parantola). Uudempia sanoja ovat luontaisviljely ja luontaistuote, joka on eri asia kuin luonnontuote.

Maailman luonnon säätiön Suomen rahasto tiedusteli kielitoimiston kantaa sanaan ekomuseo. Lautakunta ei pitänyt sanaa hyvänä, koska määriteosa eko on monimerkityksinen muoti-ilmaus ja tässä yhteydessä jopa harhaanjohtava. Puumalaan perustettavalle, 1900-luvun viljelytapoja esittelevälle museolle suositettiin nimeä Liehtalan museotila.


Aerobicia ja rentoutuskasetteja

Irma Nissinen esittelee Kielikellon numerossa 4/1988 kielenkäyttöön 80-luvulla ilmestyneitä sanoja. Sanakirjantoimittajan tehtävä oli erotella jyvät akanoista.

Jos maailma joskus oikein harmittaa eli rassaa ja tulee otetuksi itsestään kaikki irti, revitettyä, on mahdollisuus palautua vaikkapa rentoutushoidon avulla. Aerobicin avulla liikumme liiat kilomme, ja sen jälkeen rentoudumme kuuntelemalla korvalappustereoistamme vaikkapa rentoutusterapeutin hypnoottista loitsua rentoutuskasetista.

Lehdissä on näkynyt taivutusta ”aerobicata : aerobiccaan”, jossa c on astevaihtelussa k:n tavoin. Tältä epäluontevalta taivutukselta vältytään, jos verbistä käytetään k:llista asua, siis aerobikata : aerobikkaan. Substantiivikin voisi siten olla k:llinen aerobik, jopa aerobikki.

Suomalaisia liikutettiin television avulla. Iltajumppa tartutti voimisteluintoa vuodesta 1979 vuoteen 1983 saakka. Vuonna 1987 ruudussa jumppasivat muun muassa jalkapalloilijat Ari Hjelm ja Arto Uimonen.





Know how ja muita muotisanoja

Vaikuttaa helposti keikaroinnilta, jos ilmaisussa suositaan sentapaisia kansainvälisiä muotisanontoja kuin dead line, infrastruktuuri ja know how.


Ensimmäinen yrityskäyttöön tarkoitettu kuvapuhelinyhteys Tampereen ja pääkaupunkiseudun välillä. 1989. Kuvassa selin pääministeri Holkeri ja toimitusjohtaja Hokkanen. Kuva: Veli-Matti Parkkinen. Museokeskus Vapriikki.
Ensimmäinen yrityskäyttöön tarkoitettu kuvapuhelinyhteys Tampereen ja pääkaupunkiseudun välillä. 1989. Kuvassa selin pääministeri Holkeri ja toimitusjohtaja Hokkanen. Kuva: Veli-Matti Parkkinen. Museokeskus Vapriikki.

Syömään!

Kielikello-lehden numeroa 2/1983 kutsutaan Ruokakelloksi. Teemanumeron kaikki jutut käsittelevät ruoasta kirjoittavan oikeinkirjoituskysymyksiä eri vinkkeleistä, suolaisesta makeaan. Yhteen vai erikseen, isolla vai pienellä alkukirjaimella? Viivalla vai ilman? Miten ruokaohjeiden mittayksiköt lyhennetään? Omenoja vai omenoita? Ruokakelloja on julkaistu myös 1997 ja 2007.

Suomen kielen lautakunta on antanut vuonna 1983 ruokalajien nimien kirjoittamisesta seuraavan suosituksen: Ruokalajien nimet kirjoitetaan ensisijaisesti yhdyssanoiksi pienellä alkukirjaimella.

Ruoka-alan sanaston melkoinen kansainvälisyys aiheuttaa jatkuvasti kirjoitusongelmia. – – Enää emme käytä keittiössä kahveria, kastrullia, piisiä tai förkkeliä, aterioinnissa kahvelia, serviisiä tai tuukia emmekä syö buljonkia, böklinkiä tai färssiä, emme edes putinkia. Mutta sitä mukaa kuin ruoka-alan kieli on ”puhdistunut” ruotsalaisuuksista, on tullut lisää muiden kielten ongelmia ravintolakulttuurimme kansainvälistymisen ja matkailun lisääntymisen myötä.

Ravintola Esplanadikappeli, 1989. Kuva: Kari Hakli. Helsingin kaupunginmuseo.
Ruoan- tai ruuanlaittajat ravintola Esplanadikappelissa 1989. Kuva: Kari Hakli. Helsingin kaupunginmuseo.

Melko tavallisenkin ruokalajin nimi voi säilyä sitaattilainana: vorschmack, ravioli, minestrone, risotto. Yleistyvien ruokalajien nimet on kuitenkin syytä mukauttaa suomen kieleen, jotta niistä saataisiin helpompia käyttää. Näin siis sukijaki on suositeltavampi kuin ”sukiyaki”, fondyy parempi kuin ”fondue”, borssi soveliaampi kuin ”borštš”, saslikki mukavampi kuin ”šašlik” ja linnit kieleen sopivampia kuin ”blinit”. Samoin tartari on suomalaisempi kuin ”tartar”. Tämän mukaisesti on myös asetettava suvlaki ”souvlakin” edelle ja musaka ennen asua ”moussakas”.

Juustojen nimiin tuo kirjavuutta se, että juustot on usein nimetty jonkin paikannimen mukaan, yleensä niiden ensimmäisen valmistuspaikan mukaan. Juustolajeille on annettu nimiä myös niiden sisältämien aineiden mukaan, rakenteen, rasvapitoisuuden tai valmistustavan mukaan. Nimitysperusteet risteävät keskenään. Sekavuutta nimiin aiheuttaa vielä se, että osa nimistä on juustotyyppien nimiä, osa tavaramerkkejä.


Ajan sanojen taustaa

Tämäkin vuosikymmen toi suomalaisten tietoisuuteen monia uusi asioita ja ilmiöitä, uusia ilmauksiakin. Mutta millaiset ovat ajalle ominaisten sanojen taustat? Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä -sivuillamme selitetään sanojen juuria. Linkistä pääset lukemaan koko selityksen:

Nimitys perustuu siihen, että näiden alusten oli tarkoitus kutojan kangaspuissa liikkuvan sukkulan tapaan lentää edestakaisin Maan ja sitä avaruudessa kiertävien avaruusasemien väliä.

Elektroniikka on se ala, joka käyttää hyväksi elektronien ominaisuuksia. Sana elektroni palautuu niin ikään klassiseen kreikkaan, jossa ḗlektron tarkoittaa meripihkaa.

Tyttö pelaa videopeliä 1985. Kuva: Markku Säily. Tampereen museot.
Viihde-elektroniikkaa? Videopelin pelaaja, 1985. Kuva: Markku Säily. Tampereen museot.

Sana on lainattu italiasta, ja sana tulikin ensin kirjalliseen käyttöön italiankielisessä asussaan casino. Se on johdettu taloa merkitsevästä sanasta casa, ja se tarkoittaa oikeastaan alkuaan pientä taloa.

Tähän verbiin taas perustuu kreikan katastrophḗ, joka tarkoittaa kaatamista ja kumoamista, mutta myös loppua, erityisesti näytelmän käännettä, loppuratkaisua.

Hedelmä on saanut moniin kieliin levinneen nimityksensä juuri tuon Uudessa-Seelannissa elävän lentotaidottoman linnun mukaan. Hedelmän karvanukkaisen ja ruskean kuoren on ajateltu muistuttavan pyöreämuotoista lintua.

Leksikografia on sanakirjojen laadintaa. Sana on kreikkalaisperäinen, ja siinä on kaksi osaa. Molemmat juontuvat kreikan kielestä: jälkimmäisessä on kreikan piirtämistä ja kirjoittamista tarkoittava verbi gráphein, ensimmäisessä puhetta ja sanaa tarkoittava léksis.

Se on alkuaan italian murteellisen putkimakaronia tarkoittavan sanan monikkomuoto (maccaroni). Sana lienee lainaa kreikan sanasta makaría, jonka merkitys on ’lihaliemestä ja ohraryyneistä valmistettu keitto’.

Pariisin metroa kutsuttiin nimellä chemin de fer métropolitain, siis ’suurkaupungin rautatie’. Pitkää ilmaisua ruvettiin lyhentämään, ja metro kulkee monissa kaupungeissa metrona.

Matkustajia metrovaunussa 1980-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Matkustajia metrovaunussa 1980-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Sanalla vihreä (vanhassa kirjakielessä ja murteissa myös viheriä, viherä) on vastineita läheisissä itämerensuomalaisissa kielissä ja marissa. Vastineet merkitsevät paitsi vihreää ja vihantaa myös keltaista (liivin kielessä) ja nuorta (marissa).

Murteiden virka on tarkoittanut muun muassa jonoa, riviä, pyydysjonoa tai ansapolkua. Virkatie oli ’ansapolku’ tai ’rasteilla merkitty polku’, ja Ruotsin Vermlannin suomalaisseuduilla virkatietä kulkenut virkamies oli ’pyydysten asettaja’.


Sukunimilaki ja muita nimiasioita

Sotkamolaiset väittävät, että Heikkisiä on puolet helvetissäkin, hankasalmelaiset puolestaan: ”ltikoilla ilman pilas, puoli maailmaa Makkosilla.” Kainuussa taas sanotaan, että Kuusamon tusinassa on kymmenen Määttää ja Lämsä kummassakin päässä. Määttä ja Lämsä ovat Kuusamon, Heikkinen Sotkamon ja Makkonen Hankasalmen tyypillisiä sukunimiä. Mutta sadan koko maassa yleisimmän nimen joukkoon ei näissä sananparsissa mainituista nimistä kuulu muita kuin Heikkinen.

1980-luvulla nimistönkeruutalkoot jatkuvat. Kauan keskusteluissa ja tekeillä ollut uusi sukunimilaki tulee voimaan 1986. Helsingin yliopiston julkaiseman almanakan nimiluetteloa uudistetaan 1984 laajan etunimitutkimuksen perusteella. 1983 Suomessa on 24 700 Virtasta; seuraavaksi yleisimpiä sukunimiä ovat Korhonen, Nieminen, Mäkinen, Hämäläinen, Laine.


Sukunimilaki

Kuluvan vuoden alussa tuli voimaan pitkään valmisteltu uusi sukunimilaki. Lain uudistus ei ehkä vähään aikaan erityisemmin näy jokapäiväisessä elämässä: perinteiset tavat, joihin sukunimikäytäntö kuuluu, eivät yleensä mullistu äkkiä. Mutta periaatteellisesti lain muutos on merkittävä uudistus sukunimistömme historiassa.

– – Nimet eivät enää ilman muuta periydy tai siirry tietyssä järjestyksessä toiselle, vaan määrätilanteissa henkilön on tehtävä valinta milloin omasta nimestään, milloin lapsensa nimestä.

Esiin nousi myös kiinnostavia näkemyksiä lapsen ja isän keskinäisestä suhteesta. Yhteisen nimen katsottiin olevan niin olennainen osa lapsen ja isän välistä sidettä, että ilman sitä isä ei voi saada yhteyttä lapseensa. Pisimmälle menevässä kirjoituksessa jopa todettiin, että nimen periytymisellä on vaikutusta rakkauden määräänkin sekä siihen, kiinnostuuko isä poikansa (huom.) harrastuksistakaan.

Sukunimen vaihtoehdot jutussa Sukunimilaki puhutti taas. Helsingin Sanomat 27.2.1985.
Sukunimen vaihtoehdot jutussa Sukunimilaki puhutti taas. Helsingin Sanomat 27.2.1985.

Maaseudun taloille tarkat osoitteet

Kaupunkien ja taajamien lisäksi päätetään nimetä ja numeroida kaikki Suomen haja-asutusalueiden ja maaseudun kaavoittamattomat alueet eli tiet ja talot. Nimeämishanke helpottaa palo- ja pelastuspalvelua, postinjakelua ja matkailijoiden opastamista.

Talojen numerointi tulee noudattamaan Norjan ja Yhdysvaltojen mallia numeroinnista, josta selviää talon etäisyys tien alusta. Vasemmalla puolella tietä olevat talot saavat parillisen numeron ja oikealla olevat parittoman. Esimerkiksi osoite Isomäentie 24 kertoo, että talon paikka on tien vasemmalla puolella 240 metrin päässä Isomäentien alusta.

Teille nimet ja numerot maaseudun kylissäkin. Kaleva 10.11.1985.
Teille nimet ja numerot maaseudun kylissäkin. Kaleva 10.11.1985.

Urakka on epäilemättä iso, ja Kotus korostaa, että nimeämisessä on käytettävä aikaa ja asiantuntemusta, jotta uudet nimet eivät hävitä vanhoja perinteisiä paikannimiä.


Pietarsaaren maalaiskunnasta Pedersöreksi

Pohjanmaalla sijaitsevan Pietarsaaren maalaiskunnan kunnanjohtaja ajoi 1987 jo 70-luvulla esillä ollutta asiaa, jossa suomenkielinen nimi Pietarsaaren maalaiskunta vaihdettaisiin Pedersören kunnaksi. Maalaiskunnan ruotsinkielinen nimi oli Pedersöre.

Pietarsaaren maalaiskunta -nimen nähtiin aiheuttavan sekaannuksia naapurin eli Pietarsaaren (ruots. Jakobstad) kanssa.

Ähtävän kirkko, Pietarsaaren maalaiskunta, 1980-luku. Kuva: Pekka Kärki. Museovirasto.
Pietarsaaren maalaiskuntaan 1980-luvulla liitetyn Ähtävän kirkko. Kuva: Pekka Kärki. Museovirasto.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselta pyydettiin useita lausuntoja nimiasiasta. Kotus piti luonnollisesti tärkeänä, että suomenkieliset nimet ovat suomea ja ruotsinkieliset ruotsia. Suomenkieliseksi nimeksi Pedersöre oli ongelmallinen. Kotuksen johtaja Tuomo Tuomi ja nimiasiantuntija Eeva Maria Närhi kirjoittivat Pohjalaisessa 5. kesäkuuta 1988:

Kielilaissa säädetään, milloin käytetään suomea, milloin ruotsia. Hyvä on, jos valtakunnalliset kieli- ja nimiasiantuntijaelimet saavat sanoa, mikä on suomea, mikä ruotsia. Muunlainen menettely johtaa nopeasti nimistön käymistilaan, joka ei kuulu sivistysvaltion elämään, ei paranna kummankaan kotimaisen kielen nimikäytännön selkeyttä eikä koidu vähemmistön kielen turvaksi.

Kunta sai kuitenkin tahtonsa läpi. Vuodesta 1989 lähtien sen nimenä on ollut Pedersören kunta.


Hartola julistautui kuningaskunnaksi. Uusi Suomi 11.11.1987.
Uusi Suomi 11.11.1987.

Hartolan kunta sai julkisuutta kunnanvaltuustonsa äänestyspäätöksellä, joka johti kuningaskunta-nimen käyttöön. Kunta halusi hyödyntää ainutlaatuista historiaansa. Hartola näet nimettiin 1700-luvulla Ruotsin vallan alla kruununprinssi Kustaa Aadolfin (IV) pitäjäksi.

Sanaleikki oli onnistunut mainostemppu. Itä-Häme-lehti selittää asiaa 20.10.1988:

Ministeriön antamassa ilmoituksessa katsotaan, että kun Hartolan kappelista elokuun viimeisenä päivänä 1784 on muodostettu itsenäinen seurakunta ja paikkakuntaa sillä perusteella on nimitetty Kustaa Aadolfin pitäjäksi tai kuninkaan pitäjäksi, voidaan tietenkin todeta, että kunnallishallinnon irtaannuttua kirkollisesta hallinnosta nimityksenä voidaan käyttä muutosta vastaavasti kuninkaan pitäjää ja sen jälkeen pitäjän tilalle tullutta sanaa kunta. – – kuninkaan pitäjä tai kunta on kuitenkin kielellisesti eri asia kuin kuningaskunta.

Kruunu. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.


Hyvää syntymäpäivää, UKK!

Helsingin kaupunki antoi 3. syyskuuta 1980 presidentti Urho Kekkoselle 80-vuotissyntymäpäivälahjaksi nimikkokadun. Kampinkatu muutettiin Urho Kekkosen kaduksi. Kekkonen asui osoitteessa Kampinkatu 4–6 vuoteen 1956, jolloin hän tuli valituksi presidentiksi.

Kamppi, linja-autoasema ja Kampinkatu, 1977. Kuva: Erkki Salmela. Helsingin kaupunginmuseo.
Kampin linja-autoasema. Oikealla entinen Kampinkatu, nykyinen Urho Kekkosen katu. 1977. Kuva: Erkki Salmela. Helsingin kaupunginmuseo.

Helsingin Sanomien (4.9.1980) haastattelemat kadunkulkijat olivat tyytyväisiä nimenvaihdokseen. Lyhyelle kadulle ehdotettiin vielä lyhyempiä nimiä: Urkinkatu, Kekkosentie, Kekkoskuja, Kekkosen linja.

Elossa olevan ihmisen mukaan nimetty katu oli tuolloinkin poikkeus. Kielitoimiston ohjepankissa ohjeistetaan nimistönsuunnittelijoita:

Muistonimien antamista tulee harkita tarkkaan, ja nimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan tulee välttää.


Läänit uusiksi?

Vuonna 1982 lehdissä kirjoitettiin vuodelle 1985 suunnitteilla olevasta uudistuksesta, joka muuttaisi läänien nimiä ja synnyttäisi kolme uutta lääniä. Helsingin Sanomat 24.8.1982:

Sisäministeriö esittää useiden läänien nimen muuttamista samalla kun maahan perustetaan kolme uutta lääniä, Kainuun, Pirkanmaan ja Satakunnan läänit. Sisäministeriön ajatuksen mukaan läänien nimissä luovuttaisiin viittauksista läänin hallintokaupunkiin ja nimi muutettaisiin vastaamaan maakunnan tai läänin muun alueen nimeä.

Esimerkiksi Kuopion läänistä tulisi Pohjois-Savon lääni. Toteutuivatko suunnitelmat? Eivät. Eduskunta hylkäsi suunnitelmat vuonna 1986.


Puolueiden nimet

Suomen kielen lautakunta käsitteli puolueiden nimien oikeinkirjoitusta keväällä 2011. Pohdittavana oli kysymys, pitäisikö puolueiden käyttönimet, esimerkiksi kokoomus, vihreät, sosiaalidemokraatit, kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Samaa kysymystä lautakunta on pohtinut jo kerran ennenkin, vuonna 1981. Suositusta ei tuolloin muutettu, ja samaan tulokseen lautakunta päätyi tälläkin kertaa. Puolueiden nimien kirjoittamista koskeva suositus säilyy siis entisellään.

Eduskunnan täysistuntosali, 1981–1986. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.
Puolueeton eduskunnan täysistuntosali 1980-luvun alkupuolella. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.

Mikä Pohjola, mikä Skandinavia?

Vuoden 1988 Kielikellossa selitettiin, mitä eroa on esimerkiksi Pohjolalla ja Pohjoismailla:

Euroopan pohjoisosasta käytetään varsinaisten maannimien lisäksi monia nimiä: Pohjoismaat, Pohjola, Skandinavia. Eri kielissä näiden nimien vastineilla ei tarkoiteta selvästi samaa aluetta, ja samassakin kielessä jollakin nimellä, niin kuin Pohjolalla, voi olla monta eri tarkoitetta.

Poro. 1985–1986. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.
Onkohan tämä Skandinavian vai Fennoskandian asukas? Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.

Vieraiden nimien ääntämisestä ja kirjoittamisesta
Helsinki-Vantaan lentoaseman liittymätie. 1981–1986. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.
Lähdössä Kälgäriin tai Niu-Jorkkiin? Helsinki-Vantaan lentoaseman liittymätie 80-luvulla. Kuva: Teuvo Kanerva. Museovirasto.

Suomen kielen lautakunta on v. 1981 parissa kokouksessaan käsitellyt vieraiden nimien ääntämisongelmia. – – Suosituksen soveltaminen käytäntöön merkitsee, että esimerkiksi olympiakisakaupunkien Calgaryn ja Söulin nimet suositetaan äännettäviksi kälgəri niin kuin englannissa ja vastaavasti soul kuten koreassa, ei söul.

Viron soinnittomat konsonantit p, t ja k puolestaan äännetään varsin pitkinä, melkein kuin suomen pp, tt ja kk. Etunimet Lepo ja Merike äännetään täten melkein kuin Leppo, Merikke ja nimet Tapa, Vetemaa ja Vikerkaar miltei kuin Tappa, Vettemaa ja Vikkerkaar. Jos p:n, t:n tai k:n edellä on pitkä vokaali, diftongi tai lyhyt vokaali ja soinnillinen konsonantti, äännetään p, t ja k täysinä geminaattoina, esimerkiksi presidentti Rüütelin nimi ääntyy täten Ryyttel ja kirjailija Semperin nimi Sempper.

Toisaalta jos vieras nimi kirjoitetaan suomalaisittain ääntöasun mukaan, esimerkiksi Bordoo pro Bordeaux, Rankvurtti pro Frankfurt, Niu-Jorkki pro New York, kuten 1800-luvulla on ehdotettu, nimien kirjoitus ei vastaa nykyisiä kansainvälisiä suosituksia.

Vieraiden nimien taivutus perustuu ääntämykseen. Tätä periaatetta noudattamalla on puheessa helppo taivuttaa vieraita nimiä ja löytää oikea pääte. Pääte liitetään alkukielen ääntämyksen mukaiseen yksikön nominatiiviin.

Yhdistyneiden kansakuntien viides maantieteellisten nimien normaalistamiskonferenssi, joka pidettiin elokuussa Montrealissa, hyväksyi Neuvostoliiton ehdotuksen venäjän kyrillisen kirjaimiston kansainväliseksi latinaistamisjärjestelmäksi.


Virkakielen kohentamista ja muuta kielenhuoltoa

Jos suomen kielen tutkija ei saa selvää, mitä lain perusteluihin kirjoitettu virke tarkoittaa, voi tulkintavaikeuksia olla myös Suomen kansan edusmiehillä.


Valtioneuvosto asetti 18. lokakuuta 1979 komitean selvittämään hallinnon ja oikeudenkäytön kielen ongelmia. Virkakielikomitean mietintö ”Kieli ja virkakoneisto” luovutettiin opetusministeri Kalevi Kivistölle 10. elokuuta 1981.

Komitean tehtävänä on ollut laatia ehdotukset siitä, kuinka virkakielen ymmärrettävyyttä voitaisiin parantaa. Virkakielen ymmärrettävyys on olennaisen tärkeä sekä kansanvallan toteutumisen että kansalaisten oikeusturvan kannalta. Komitean mielestä viranomaisten on pyrittävä käyttämään kieltä, jota jokainen peruskoulun käynyt kansalainen pystyy ymmärtämään. Virkakielen ymmärrettävyyttä voidaan tehokkaasti parantaa vain kohentamalla virkamiesten omaa kielenkäyttöä. Kuitenkin sanoman perillemenoon vaikuttaa myös se, onko asia kansalaisille mieluisa vai epämieluisa: lottopelin säännöt ymmärretään helpommin kuin veroilmoituslomakkeen täyttöohjeet.

Usein erikoiskieltä käytetään ulkopuolisten kritiikin väistämiseksi. Kieli on vallankäytön väline, sanotaan. Sen avulla voidaan tiedottaa, salata ja valehdella. Valehteleminen on rumaa, usein jopa rikollista. Siihen älköön virkamies äidinkieltä käyttäkö. Hallinnon pitää demokratiassa sujua normaaleissa oloissa myös ilman salailua.

Valtioneuvoston päätös viranomaisten kielenkäytön parantamisesta

Komiteanmietinnön ja siitä annettujen lausuntojen pohjalta valtioneuvosto antoi 23. kesäkuuta 1982 kielenkäytön parantamiseen velvoittavan päätöksen, joka julkaistiin Suomen säädöskokoelmassa (497/82). Päätös koskee sekä suomen että ruotsin kielen käyttöä julkishallinnossa.

Millaista kieltä kansalaisille suunnatussa viestinnässä tulisi sitten käyttää? Helpompi kuin luetella selkeän ja ymmärrettävän kielen piirteitä on luetella piirteitä, joiden on käytännössä havaittu vaikeuttavan ymmärtämistä.

Yleisin syy virkakielen vaikeaselkoisuuteen on tekstin pitkävirkkeisyys. Ylimääräistä vaivaa lukijalle aiheutuu myös, jos sanat, lauseet tai virkkeet ovat monitulkintaisia. Ymmärtämistä vaikeuttavat lisäksi yleiskielen puhujalle oudot ja asiayhteydestä selittymättömät termit.

”Eihän tyhmyyttäkään voida maasta lain tai asetuksen voimin poistaa”

Kulttuuri- ja tiedeministeri Kaarina Suonio otti kantaa hallinnon kielen ajankohtaisiin ongelmiin avatessaan ”Kieli ja virkakoneisto” -teemapäivän 30. lokakuuta 1982. Tilaisuuden järjestivät Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Nykysuomen seura ja Helsingin Sanomat.

Ehkä jotkut viranomaisetkin ovat ehtineet jopa iloita siitä, että kielenkohentamispäätös on hautautumassa säädöskokoelman uumeniin. Jo päätöstä valmisteltaessa kuuli näet sanottavan, että eihän tyhmyyttäkään voida maasta lain tai asetuksen voimin poistaa. Tähtäimessä ei kuitenkaan nyt ole niinkään tyhmyys kuin välinpitämättömyys tai jopa parkkiintunut kyynisyys. Jos kansalainen ei ymmärrä valtakoneiston kieltä, hänet on helppo leimata yksinkertaiseksi, mikä aina horjuttaa yksilön itsetuntoa ja tekee hänet kuuliaisemmaksi vallanpitäjän edessä.

Oikeuskansleri Kai Korte tarkasteli samassa tilaisuudessa säädösten ja päätösten kieltä oikeusturvan kannalta. Korte sääli niitä isäntiä ja emäntiä, jotka yrittävät vaikeaselkoisten säännösten pohjalta täyttää vuotuista veroilmoitustaan kunnian ja omantunnon kautta.

Sekavista ja vaikeaselkoisista säännöksistä koituu lukuisia erilaisia oikeusturvaongelmia. Kun kansalainen ei ymmärrä säännöstä, jolla hänet velvoitetaan tai oikeutetaan johonkin, on tarjolla vaara, että hän laiminlyö velvollisuutensa tai jättää käyttämättä oikeuden, jonka lainsäätäjä on hänelle suonut. Tämä on sekavan säännöksen välitön seuraus.

Keskustelua eduskunnassa: ”ehdotukset on jo pääosin toteutettu”

Virkakielipäätöksestä ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen asemasta käytiin keskustelua eduskunnassakin. Tässä kaksi katkelmaa istunnosta 6. lokakuuta 1983:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä virkakielikomitean mietinnössään tekemien ehdotusten toteuttamiseksi julkisessa hallinnossa? (Edustaja R. Uosukaisen suullinen kysymys)

Hallitus katsoo, että virkakielikomitean ehdotukset on jo pääosin toteutettu. Hyvä ja ymmärrettävä virkakieli on kuitenkin sellainen yhteiskunnallinen tavoite, ettei se toteudu pelkästään yksipuolisin hallinnon toimenpitein. Toisin sanoin ilmaistuna koko kysymyksen asettelu on liiaksi yksinkertaistettu, jos ajatellaan, että virkakielikomitea on tehnyt kehittämisehdotuksensa ja hallitus toteuttaa nämä ehdotukset käytännössä. Tavoite voidaan saavuttaa vain, kun kansalaiset itse vaativat hallinnolta selkeää kielenkäyttöä ja tiedotusvälineet käsittelevät virkakielen ongelmia ja arvostelevat havaittuja puutteita, kun tarjolla on tutkimustietoa eri hallinnonalojen kielenkäytöstä, oppimateriaalia ja neuvontaa sekä hyvin ja mutkattomasti toimiva yhteistyö virkamiesten, kielen asiantuntijoiden, tiedotusvälineiden Ja kouluttajien kesken. (Katkelma ministeri P. Vennamon vastauksesta)

Milloin hallitus aikoo lisätä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen voimavaroja, jotta se voisi auttaa asiantuntijaviranomaisena nykyistä laajemmalti kaikkia virastoja virkakielen ongelmien ratkaisemisessa? (Edustaja R. Uosukaisen lisäkysymys)

Vastauksena ed. Uosukaisen lisäkysymykseen totean, että kuten varsinaisessa vastauksessani jo ilmoitin, hallitus on käyttänyt keskeisenä apunaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta virkakieliongelmien ratkaisemiseksi ja toistaiseksi saatujen kokemusten perusteella Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on pystynyt myös varsin hyvin Valtion koulutuskeskuksen kanssa tätä tehtävää hoitamaan. Mikäli lisääntyvät tehtävät tältä osin vaativat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen resurssien lisäämistä, tulee hallitus sitä erikseen harkitsemaan. (Ministeri Vennamon vastaus)

Selkeytyikö virkakieli?

Komiteaan kuului kielitoimiston silloinen toimistopäällikkö Esko Koivusalo, joka jo enen komitean asettamista oli pohjustanut sen työtä pitämälllä koulutustilaisuuksia monissa hallinnon ja oikeudenkäytön laitoksissa. Koivusalo esittää Kielikellon numerossa 3/1992 kokemuksiaan tästä työstä.

Lopulta on vastattava tämän kirjoituksen otsikkona olevaan kysymykseen, selkenikö virkakieli. Lopullisesti se ei varmaankaan saavuttanut kansalaisia tyydyttävää ymmärrettävyyden astetta, mutta tuskin virkakunnassa on enää montakaan sellaista, joka ei käsittäisi ongelman olemassaoloa ja ongelman yhteiskunnallista merkitystä. Piittaamaton ja ylimielinen asennoituminen on käynyt harvinaiseksi. Kun kehittyvässä ja muuttuvassa yhteiskunnassa ei yleensäkään saavuteta lopullisia pysyviä tuloksia, rohkenen väittää, että jo hidaskin herääminen kapulakielisyyden synnin unesta on elämän merkki ja antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Paljonhan hallinnossa on asiakirjoja, jotka toistuvat käytännön päätöksenteossa lähes samasanaisina. Kun ne kerran saadaan onnistuneessa muodossa tietokoneen muistiin, näin syntyviä malleja on mahdollista soveltaa laajasti yksilöllisten asiakirjojen laadinnassa. Tässä hyvien mallien rakentelussa kielitoimiston tutkijat ovat olleet ja ovat edelleen mukana, aivan niin kuin virkakielikomitea mietinnössään kaavaili.

Virkakielikomitean puheenjohtajana toiminut Paavo Nikula tarkastelee Kielikellon numerossa 3/1997 virkakielipäätöksen toteutumista käytännössä. Nikulan arvion mukaan virkakielen ymmärrettävyydessä oli saatu parannusta aikaan.

Paljon ongelmia on kuitenkin edelleen jäljellä ja uusia tulee. Euroopan unionin jäsenyys on tuonut meille keskieurooppalaisen virkakielimaailman pulmina uusia käsitteitä ja ennen kaikkea mittavan unionilainsäädännön sekä EY-tuomioistuimen ennakkopäätökset. EU-kielestä aiheutuu toisinaan myös yksi virkakielen ongelmista harmittomin, koomisuus. Ties mistä syystä, tuskin kuitenkaan häveliäisyydestä, EU:ssa kirjoitetaan direktiiviä naaraspuolisista naudoista sen sijaan, että puhuttaisiin lehmistä.


Kapulakieltä

Kapulakieli tarkoittaa etenkin vaikeaselkoista virkakieltä, mutta sillä on ollut muitakin merkityksiä. Mistä ja milloin kapulakieli-sana on tullut kieleen?

1980-luvun alusta arkistosta löytyy pari mielenkiintoista sanalippua, jotka heijastavat silloisia virkakielen selkeyttämisen toimia mutta joista käy ilmi myös, ettei kapulakieli vieläkään ollut kovin yleinen sana, koska sen eteen on tarvittu ”ns.”:

Kesän loppupuolella ilmestyi komiteanmietintö, jossa arvosteltiin virkamiesten ns. kapulakieltä (Opettaja, 1981).

Huomattakoon, että mainitusta virkakielikomitean mietinnöstä ei kapulakieli-sanaa löydy lainkaan.

Kielikellossa on kapulakieltä käytetty ensi kerran 1980, jolloin Kielitoimiston päällikkö Esko Koivusalo kirjoitti artikkelissaan Kielenhuollon tehtävät ja kohderyhmät näin:

Hallinnon tekstituotteet ovat yleensä kapulakieliseen komiteatyyliin laadittuja (Kielikello 2/1980).

Halkoja: Kuva: Kuva-Plugi.


Johdin llinen hallinnon kielen riesana

Joidenkin llinen-johdosten merkityksen suhde kantasanan merkitykseen on havaittava mutta väljä. Johdokset ilmaisevat ’kantasanan tarkoitteelle ominaista, sille tai siihen kuuluvaa, kantasanan tarkoitetta koskevaa’ tms. Päivi Rintala kirjoittaa Kielikellossa 1/1979 johdosten pesiytymisestä hallinnon kieleen.

Tyypillinen esimerkki: ”Suunnittelujärjestelmässä on lähdetty siitä, että peruskoulua sekä ammatillista koulutusta ja lukiota koskevat opetussuunnitelmalliset kehittämistoimenpiteet ja korkeakouluasteen koulutusta koskevat toimenpiteet suunnitellaan valtakunnallisesti, mutta keskiasteen koulutuksen toiminnallisessa järjestämisessä otetaan huomioon sekä paikalliset ja alueelliset että valtakunnalliset tarpeet ja näkökannat” (keskiasteen koulutusta koskevan lakiesityksen perusteluista).


Kielikorvaraati livenä!

Kielikorva-nimellä lähetettiin kuukausittain kyselyohjelmia, jossa vastattiin radioon tulleisiin kielikysymyksiin. Vastaajana oli usein kielitoimiston johtaja.

Vuodesta 1981 näitä ohjelmia alettiin järjestää myös suorina lähetyksinä, ts. kuuntelijat saattoivat soittaa radioon ja keskustella kielestä ”Kielikorva-raadin” kanssa. Kielikorva noudatteli siten 1980–1990-luvulla muotiin tullutta yleisön suoran osallistumisen mahdollistavaa ohjelmatyyppiä.


Dataa suomeksi

Käsitteelle data etsittiin suomenkielistä vastinetta sanakilpailun avulla vuonna 1982. Apuna olivat Esko Koivusalon laatimat hyvän sanan kriteerit.

1) sanan tulee olla kaksitavuinen; 2) sanassa ei saa olla astevaihtelua; 3) sana ei saa kuulua pesyeeseen, joka on ennestään suuresti kuormittunut (kuten esim. tieto, viesti). Nämä perusteet olisivat olleet käyttökelpoiset moneen aikaisempaankin sanankeksimiskilpailuun. Loppukilpailuun päässeistä ehdotuksista monet täyttivät  ainakin osittain nämä kriteerit: aje, ape, luote, syöte, tiedos, täsme. Voittajaa näistä ei kuitenkaan löytynyt, joten data jäi kieleen.

On valitettavaa, että nykysuomessa tieto on otettu käyttöön käännöksenä myös sanalle data, joka voi viitata pelkkiin syntaktisiin merkkeihin ilman semanttista tulkintaa (sähkösykäykset ja piipitykset) tai sitten viesteihin ilman perustelu- ja totuusvaatimusta. Tällöin myös ”automaattista datankäsittelyä” suorittavaa laskukonetta (engl. computer) on ryhdytty juhlallisesti kutsumaan ”tietokoneeksi”. Kun insinöörit tulivat näin jo 1950-luvulla tuhlanneeksi sanan tieto sanan data käännöksenä, 1980-luvun uusien, ”oikeata” tietoa varastoivien ja prosessoivien koneiden yhteydessä on jouduttu keksimään uusi käännös, tietämys, englannin sanalle knowledge.


”Alkaa tehdä” ja länsimurteet

Alkaa tehdä vai alkaa tekemään? Normista väännettiin pitkään kättä. Matti Vilppula ja Osmo Ikola tutkivat 80-luvulla muotojen käyttöä murteissa.

Kuten kartasta näkyy, alkaa tehdä, alkaa mennä -rakenne kuuluu lähinnä itämurteisiin. Sen valta-aluetta on ollut ja on edelleenkin Etelä- ja Pohjois-Karjala, Savo ja Kainuu.

Tyyppi alkaa tehdä näyttää olevan lounais-, siirtymä- ja hämäläismurteissa harvinainen, mikä oli odotuksenmukaistakin. Itämurteissa se on suhteellisen yleinen, vaikka niissäkin harvinaisempi kuin ruveta tekemään.

Vuodesta 2014 eteenpäin on saanut alkaa tekemään ilman pelkoa punakynästä.


Terve sielu elävässä ruumiissa

Keho-sana luotiin 40-luvulla tarpeeseen erottaa toisistaan elävän ja kuolleen ruumiin käsitteet, minkä vuoksi sana ruumis joutui hakemaan itseään uudestaan. Kansan kielikorva oli kovilla ja keho-kohu kulminoitui 80-luvulla kunnon kiistoihin.

Jossain mainostettiin kuntourheilua ”kehon ruumiillisen kunnon edistämiseksi”. Pahan kilpa-auto-onnettomuuden uutisoinnissa kuvailtiin karmeasti, miten ”kehon osia lenteli katsomoon”. Vuonna 1981 joku puolestaan todisteli keho-sanan tarpeellisuutta väittäen, että sivistyskielissä on eri sanat elävälle ja kuolleelle ruumiille.

Helsingin sanomissa käytiin vuonna 1987 ”virkeä kesäkeskustelu” kehon ja ruumiin suhteesta. Psykiatri Martti Siirala puolusti ruumiin jakamattomuutta:

Ruumis-sana maistuu kuolleelta siksi, että ruumiillisuus-suhteemme on yhä kuolleempi, ja siksi, että meillä on samalla kasvava tarve torjua kuoleman todellisuus yhteisestä tietoisuudestamme.

Penkkipunnerrusta kuntosali Nautiluksella vuonna 1982. Kuva: Harri Ahola. Helsingin kaupunginmuseo.
Penkkipunnerrusta kuntosali Nautiluksella vuonna 1982. Kuva: Harri Ahola. Helsingin kaupunginmuseo.

ATK vai atk?

ATK:n iso- ja pienikirjaimisuutta kysyttiin koko vuosikymmenen ajan ja sen jälkeenkin. Lyhenteen voi kirjoittaa joko isoin tai pienin kirjaimin, eli sekä ATK että atk ovat oikeinkirjoitussuositusten mukaisia kirjoitusasuja.

Nykyään automaattinen tietojenkäsittely kuulostaa hieman vanhahtavalta, ja sen sijaan käytetään usein sanoja tietotekniikka tai informaatiotekniikka (tai sen lyhennettä IT, jonka voi yhtä hyvin kirjoittaa myös pienin kirjaimin it).

Näyttöpäätteellä työskentelyä Mainosruusun tiloissa Vantaan Korsossa vuonna 1985 Kuva: Markkinoinnin palvelutalo Preesens Oy. Keravan museo.
Näyttöpäätteellä työskentelyä Mainosruusun tiloissa Vantaan Korsossa vuonna 1985 Kuva: Markkinoinnin palvelutalo Preesens Oy. Keravan museo.
Viime vuosikymmeninä käyttöön on tullut paljon uusia lyhenteitä. Niitä on muodostunut – Itkosen varoituksesta huolimatta – myös siten, että monia isokirjainlyhenteitä (jotka siis ovat pisteettömiä) on alettu kirjoittaa pienin kirjaimin (ATK ~ atk, DNA ~ dna). Nämä pienikirjaimiset rinnakkaislyhenteet horjuttavat sitä perussääntöä, että pienkirjainlyhenteen perään kuuluu piste. Ne ovat siten hyväksyttävien ilmausten rajalla.


Keitä ovat puhelinneuvonnan asiakkaat?

Eniten neuvontaan aiheuttivat kysymyksiä sellaiset tiedottavat tekstit, joita oltiin laatimassa suurehkolle, mutta kuitenkin melko tarkkarajaiselle vastaanottajajoukolle. Tällaisia kirjoituksia olivat esimerkiksi yritysten ja laitosten vuosikertomukset, tilinpäätöskatsaukset, talous- ja toimintasuunnitelmat, ammattisanastot, eräät lausunnot sekä ammattiväelle laaditut tuote-esitteet.

Ornon Valaisimet 1985-kuvasto. Kuva: Markkinoinnin palvelutalo Preesens Oy. Keravan museo.
Ornon Valaisimet 1985-kuvasto. Kuva: Markkinoinnin palvelutalo Preesens Oy. Keravan museo.


Hyvän virkakielen toimintaohjelma ja virkakielikampanja

Tammikuun lopussa 2014 opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä luovutti opetusministeri Krista Kiurulle hyvän virkakielen toimintaohjelman. Ohjelmassa korostetaan kielen merkitystä viranomaisten keskeisenä työvälineenä.

Toimintaohjelmassa muistutetaan, että selkeä kieli tehostaa julkisen hallinnon työtä ja säästää siten kuluja tulevaisuudessa. Jos kirjoitusvaiheessa käytetäänkin aikaa sen varmistamiseen, että teksti ymmärretään, aikaa säästyy vähintään vastaavasti jälkeenpäin, koska tekstiä ei tarvitse selittää ja täydentää.

Virkakielikampanja järjestettiin 13.10.2014–31.12.2015, jotta viranomaiset saisivat sysäyksen parantaa tekstejään ja kielenkäyttöään. Idea kampanjaan tuli hyvän virkakielen toimintaohjelmasta, johon oli kirjattu toimenpide-ehdotus kampanjan järjestämiseksi. Kampanjan päätöstilaisuutta vietettiin 13.10.2015.

Kampanjan pilottivirastot ja -kunnat kertoivat, miten ne ovat parantaneet tekstejä tai kirjoittamisen käytäntöjä ja mitä hyötyä muutoksista on. Keskustelussa nousivat esiin monipuolisesti erilaiset näkökulmat kuten selkokielen tärkeys, sosiaalisen median mahdollisuudet, kaksikielisyyden huomioiminen ja sanavalintojen vaikutus asiakkaan kokemukseen tekstin selkeydestä.


Virkakieli Kotuksessa

Virkakieltä ovat esimerkiksi säädöskieli, EU-kieli ja peruspalvelujen kieli. Virkakieleen kuuluvat myös viralliset nimet. Kaikkia näitä kielimuotoja huolletaan ja tutkitaan Kotimaisten kielten keskuksessa. Keskeisiä virkakielenhuollon toimintamuotoja ovat neuvonta, tiedottaminen, luennointi ja koulutus.

Hyvää virkakieltä -palstalla julkaistaan kolumneja virkakielestä. Osa kolumneista on julkaistu Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla.

Virkakieliohjesivulle on kerätty ohjeita ja työkaluja, joita viranomaiset voivat käyttää apuna kielenkäyttönsä kehittämisessä. Monin kohdin ne ovat sovellettavissa myös yritysten ja järjestöjen teksteihin.

Säädöskielen ohjesivuilla on ohjeita asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän säädöskielen kirjoittamisesta. Sivuilta saa tietoa siitä, millaiset seikat vaikeuttavat ja mitkä taas helpottavat säädöstekstin ymmärtämistä. Sivut täydentävät esimerkein Lainkirjoittajan oppaan ohjeita hyvästä säädöskielestä.

Virkakielellä on oma sivunsa Facebookissa. Virkakielisivun tavoitteena on kannustaa virastoja hyvään kielenkäyttöön ja tehdä tunnetuksi Hyvän virkakielen toimintaohjelmaa. Sivulla tuodaan esille virkakieleen liittyvää tietoa ja uutisointia.

Virkakielisivu Facebookissa. Ruutukaappaus: 31.8.2017.
Virkakielisivu Facebookissa. Ruutukaappaus: 31.8.2017.


Vuosituhannen vaihteen virkakielitutkimuksia

Vuosituhannen vaiheessa Kotus julkaisi kaksi kirjaa, joissa tutkittiin virkakieltä monista näkökulmista. Kirja olivat Virkapukuinen kieli (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002) ja Teksti työnä, virka kielenä (Gaudeamus, 2001).

Virkapukuinen kieli
Kansi: Mika Launis.
Teksti työnä, virka kielenä
Kansi: Aimo Katajamäki.



Ajan hahmo: Mauno Koivisto

Presidentti Mauno Koivisto puolisonsa Tellervo Koiviston kanssa kesäasunnossaan Kultarannassa heinäkuussa 1982. Kuva: Paasikuva. Työväen arkisto.

Presidentti Mauno Koivisto puolisonsa Tellervo Koiviston kanssa kesäasunnossaan Kultarannassa 1982. Kuva: Paasikuva. Työväen arkisto.

Kahdeksankymmentäluku tarkoitti myös siirtymistä Urho Kekkosen ajasta Mauno Koiviston aikaan. Sekä Kekkonen että Koivisto on tunnettu taitavina, omaleimaisina kielenkäyttäjinä. Siinä missä Kekkonen jyrähteli myllystään ja nautti sanojensa tehosta, Koivisto tuumaili, hieman vaivaantuneen oloisesti.

Koivisto muistetaan monista asioista, ei vähiten kielenkäytöstään. Hänen yhteydessään mainitaan usein niin Turun murre kuin venäjän kielen taitokin. Häneen yhdistetään sellaisia lausahduksia kuin Tärkeintä on liike eikä päämäärä, Tarttis tehrä jotain ja Kyllä se siitä. Näitäkin useammin häneen yhdistetään verbi fundeerata.

Fundeerata tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan miettimistä ja pohtimista. Sanan tyylilajeiksi on merkitty ”leik.”  (leikillinen, leikillisesti) ja ”murt.” (murteissa, murteellinen). Sanaa ei ole vielä Kielitoimiston sanakirjan edeltäjässä Suomen kielen perussanakirjassa, joka ilmestyi 1990.


Mielestäni Koiviston julkisissa esiintymisissä viljelemälle itäliturgialle ei saisikaan antaa liian suurta painoarvoa, koska muuten syntyy turhaan vaikutelma Koiviston poukkoilevasta puolueettomuuspolitiikasta. Presidentti ei puolustanut puolueettomuuspolitiikkaa kielen keinoin.

Kielen rooli ei ollut silti toissijainen. Puheissa toistettiin ystävyysmantraa siksi, että näin välitettiin Neuvostoliiton suuntaan kuvaa siitä, että Suomen ulkopolitiikka jatkui ennallaan. Samanaikaisesti poliittista pääomaa hyödynnettiin merkittävimmissä asioissa, kuten Suomen länsialoitteissa.

Itäsuhteissa tehtiin ikään kuin puheen tasolla välttämättömät myönnytykset, jotta länsipolitiikassa olisi voitu ottaa helpommin halutut askeleet.


Sanottavaa ja sanomisen taitoa

Sota muuttaa tässäkin kaiken, erityisesti se, että pieni Suomi jäi toiseksi. Paasikivi tosin vielä toteaa, että ”Suomen puolustaminen on ensimmäinen yhteinen peruskysymys, josta tulee olla yhtä mieltä”. Sen sijaan Kekkonen ei mainitse ”puolustusta” kertaakaan virkakautensa aikana, ei vaikka Kekkosen kauteen mahtuu kolme itsenäisyyden juhlavuotta. Koivisto rohkenee palauttaa teeman puheisiin, kun jättiläisen jalat ovat katkenneet. Hän ottaa heti puheeksi, että ”maalla on oltava puolustuskykyä”. Hän muistuttaa, että ”meidän on syytä huolehtia omasta puolustuksestamme”.


Alisanontana kaikkein tyypillisin koivisto lienee presidentin vastaus kirjailija Salman Rushdien saamaan tappotuomioon: huomattava mediatapahtuma. Sanontahetkellä Koiviston lause tyrmistytti kolkossa kyynisyydessään kaikkia, mutta nyt – runsas vuosi myöhemmin – se on varmasti ainoa mieliin jäänyt lause koko kohusta.

Kuiskaukset kantavat usein huutoja kauemmas.

Kun Koivisto ei tunnu suostuvan lehdistön vaatimuksiin lausua jotain Baltiasta, voidaan simuloida tyypillinen koivisto: turha panna ovia lukkoon, kun vieraat ovat sisällä.


Tietyn tilanteen synnyttämä sana saattaa kyllä jäädä eloonkin: presidentti Mauno Koiviston nimeen 1990 liitetty mediatapahtuma onnistuu kuvaamaan yhä uusia tiedotusvälineiden kiinnostuksen kohteeksi joutuvia ilmiöitä.


”Pitää olla jotakin sanottavaa ja taito sanoa se”, sanoi Mauno Koivisto. Suurin osa merkittävästä maailmankirjallisuudesta on yhä sulkakynällä kirjoitettua.

Mystinen Manu on innoittanut spekulointia muun muassa internetin keskustelupalstoilla. Ilmaus yhdistyy nykykielenkäyttäjillä lähinnä erisnimeen Mauno, etenkin presidentti Mauno Koivistoon.


Toimittajat, sopuleita?

Onhan tietenkin sanontoja, joiden lähteenä todella on ollut yksi henkilö: lehtimiesten nimitys sopuli on varmasti peräisin Mauno Koivistolta.




Koivisto ja venäjän kielen taito

Keskustelu kääntyy venäjän kieleen. Koivisto itse vähättelee kielitaitoaan lähinnä passiiviseksi. Kun keskustelu kääntyy kokonaan venäjänkieliseksi, käy ilmi, että myös hänen aktiivinen kielitaitonsa on erinomainen.




Koivisto ja inkeriläiset

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto sanoi keväällä 1990, että inkeriläisiä kohdellaan Suomessa paluumuuttajina. Kommentti vaikutti maan maahanmuuttopolitiikkaan vuosia.




Maastamuuttomaasta maahanmuuttomaaksi

Suomi muuttui 1980-luvulla maastamuuttomaasta maahanmuuttomaaksi. Ulkomaille lähteneiden määrä oli tuolloin 1,5–2 kertaa vähäisempi kuin aiempina sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Maahantulijoita oli sen sijaan poikkeuksellisen paljon. Suurin osa eli noin 85 prosenttia heistä oli paluumuuttajia ja muita syntyperältään suomalaisia. Vuosikymmenen lopulla maahan alkoi kuitenkin tulla yhä enemmän myös ulkomaalaisia.


Turkka, Koivisto ja Iso Homo

Monet kirjailijat kirjoittivat Koivistosta, välillä piikikkäästikin. Jouko Turkka julkaisi 1982 kirjoituskokoelman Aiheita (Otava). Siinä kerrotaan muun muassa, miten Koivisto selviäisi Isosta Homosta:

Kuinka iso ja merkityksellinen keksintö olisi Iso Homo. Valtava karvainen tyyppi, jos Spedeen lisäisi vähän lihavuutta, karvaisuutta, terveyttä ja punakkuutta, kiharaa kähärää tukkaa, niin käsitätte minkälaisesta tyypistä on kyse. Ei mikään pikkuhinttari, vaan ylivoimainen, härski ja huumorintajuinen ja terve jättiläinen, joka nauraisi miehekkyydelle ja pussailisi väkisin rimpuilevia miehiä. – –. Kekkonen selviäisi isosta homosta vanhuuttaan ja sutkiuttaan, Koivisto nöyryyttään, mutta kuinka muiden kävisi?


Mauno Koiviston vaalijulisteita kiinnitetään 1982. Kuva: Eino Kyyhkynen. Työväen arkisto.
Mauno Koiviston vaalijulisteita kiinnitetään 1982. Kuva: Eino Kyyhkynen. Työväen arkisto.

Yhteinen rauhan kieli

Mauno Koivisto oli sotaveteraani. Monet ovat hänen elämäntyötään arvioidessaan korostaneet sitä, että rauha ei ollut Koivistolle pelkkä klisee. Koivisto puhui toiveikkaasti rauhasta muun muassa uudenvuodenpäivänä 1989:

Suurvaltojen johtajat löysivät runsas kolme vuotta sitten ns. yhteisen kielen. He totesivat, että ”ydinsotaa ei kukaan voi voittaa, eikä sellaista saa koskaan päästää syttymään”. Runsas kaksi vuotta sitten he sopivat pitkälle menevästä ydinaseriisunnasta, joka sitten on osin myös jo käytännössä toteutunut. Selvimmin tämä on näkynyt Euroopassa, jossa turvallisuus ja vakaus on lujempi kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöprosessi elää voimakasta laajentumisvaihetta.

ETYKin puitteissa tulevat alkamaan Euroopan tavanomaisten aseiden vähennysneuvottelut. Presidentti Gorbatšovin ilmoitus Neuvostoliiton asevoimien ja tavanomaisen aseistuksen huomattavista vähennyksistä antaa neuvotteluille uudenlaisen lähtökohdan. Pidin sitä ilon päivänä. Mutta ilo vaihtui pian murheeksi, kun tuli tieto Armeniaa kohdanneesta tuhoisasta maanjäristyksestä ja sen järkyttävistä seurauksista.

Suurvaltojen johdolla ja myötävaikutuksella ovat monet alueelliset kriisit alkaneet saada ratkaisujansa, niin että rauha on ollut puhkeamassa eri puolilla maailmaa.

Jatkosota. 1942. Kuvaaja tuntematon. Hyvinkään kaupunginmuseo.
Jatkosodan aikaan 1942. Kuvaaja tuntematon. Hyvinkään kaupunginmuseo.


Tunti töitä, tunti torvisoittoa

Olin nuoruudessani vapaaehtoisessa palokunnassa. Palokunnan päällikkönä oli automonttööri Adolf Keto. Keto oli armoitettu humoristi ja filosofi. Kerran hän sanoi: niin pitäisi maailma saada järjestetyksi, että aina kun on tehty tunti töitä, niin olisi tunti torvisoittoa. (Mauno Koivisto viimeisessä uudenvuodepuheessaan 1.1.1994)



Vuosikymmenen kirjasatoa

Millaista kielitieteellistä ja muuta kieltä koskeva kirjallisuutta 1980-luvulla ilmestyi? Tässä joitakin poimintoja sellaisista kirjoista, jotka ovat luettavissa Kotuksen kirjastossa:

Finnish grammar. Fred Karlsson, kääntänyt Andrew Chesterman. Porvoo: WSOY, 1983.

Isosuinen nainen: tutkielmia naisesta ja kielestä. Toim. Lea Laitinen. Helsinki: Yliopistopaino, 1988.

Karjalaisia kulttuurikuvia: ihmisiä ja elämänkohtaloita rajantakaisessa Karjalassa. Pertti Virtaranta. Espoo: Weilin + Göös, 1981.

Kielestä kiinni. Toim. Seija Aalto ym. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989.

Kokous- ja neuvottelukielen käsikirja: suomi-ruotsi. Liisa Löfman ym. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1989.

Kolmannen sukupolven kieli: Helsinkiin muuttaneiden suurten ikäluokkien eteläpohjalaisten ja pohjoissavolaisten kielellinen sopeutuminen. Pirkko Nuolijärvi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1986.

Kouluikäisten kieli. Toim. Maija Larmola. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1982.

Lentävien lauseiden sanakirja. Toim. Maunu Sinnemäki. Helsinki: Otava, 1982.

Lokarista sponsoriin: englantilaisia lainoja suomen kielessä. Paavo Pulkkinen. Helsinki: Otava, 1984.

Maailman paikannimet: oikeinkirjoitusopas. Kerkko Hakulinen. Helsinki: Otava, 1983.

Meän kieltä: kirjotuksia Tornionlaakson kielelä. Toim. Matti Kenttä ja Albert Pekkari. Luleå: Tornedalica, 1986.

Neuvostoliiton paikannimet: valikoima Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton paikannimistöä. Vastaava toim. Martti Kahla. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Valtion painatuskeskus, 1982.

Petojen nimitykset kosinta- ja hääsanastossa. R. E. Nirvi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1981.

Rakastan sinua, pidätkö sinä minusta? Suomen verbien rektioita. Hannele Jönsson-Korhola, Leila White. Jyväskylä: Korkeakoulujen kielikeskus, 1989.

Rakkaan lapsen monet nimet: suomalaisten etunimet ja nimenvalinta. Eero Kiviniemi. Espoo: Weilin + Göös, 1982.

Sámi-suoma sátnegirji = Saamelais-suomalainen sanakirja. Pekka Sammallahti. Utsjoki: Jorgaleaddji, 1989.

Sanojen synty: etymologinen sanakirja. Veijo Meri. Jyväskylä: Gummerus, 1982.

Sotilasslangin sanakirja. Antti Penttinen. Porvoo: WSOY, 1984.

Sukututkimussanasto. Erkki Hase, täydentäneet ja toimittaneet Anneli Mäkelä ja Ilkka Alitalo. Jyväskylä: Gummerus, 1988.

Suomalainen nimikirja. Marketta Huitu, Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala, Kustaa Vilkuna. Helsinki: Otava, 1984.

Suomalaisten henkilönnimien kyrillinen siirrekirjainnusopas. Vastaava toim. Martti Kahla. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Valtion painatuskeskus, 1988.

Suomen kielen äänne- ja muotorakenne. Fred Karlsson. Porvoo: Werner Söderström, 1983.

Suomenkielisen suomen kielen oppikirjan synty ja kehittyminen 1880-luvulla. Liisa Heikkinen. Tampere: Tampereen yliopisto, 1981.

Suomi vieraana kielenä. Toim. Fred Karlsson. Porvoo: Werner Söderström, 1982.

Uskonnollisen kielen semanttis-pragmaattista analyysia: Jumalan, Jeesuksen ja saatanan nimitykset L. L. Læstadiuksen saarnoissa. Markku Ihonen. Joensuu: Joensuun yliopisto, humanistinen tiedekunta, 1986.

Värien nimitykset Suomessa ja lähisukukielissä. Mauno Koski. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 1983.


”Semantiikka on selvästi ollut pitkään taka-alalla”

Fred Karlsson nimitettiin Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen varsinaisen professorin virkaan vuonna 1980. Virkaanastujaisesitelmässään hän puhuu yleisen kieliteorian haasteista 80-luvulla.


Kiivastakin kielipostailua

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus alkoi 1986 julkaista Kieliposti-lehteä. Kustantaja oli Valtion painatuskeskus, ja päätoimittajana toimi tutkimuskeskuksen johtaja Tuomo Tuomi. Lehti määritteli itsensä ”kielen elämän ja tutkimuksen aikakauslehdeksi”.

1986 ilmestyneen näytenumeron alkusanoissa päätoimittaja Tuomi kirjoittaa muun muassa seuraavaa:

Eri yhteyksissä on tähdennetty keskusteluareenan tarpeellisuutta. Kieliposti tarjoaa mahdollisuudet keskusteluun, arvionteihin ja vasta idullaan olevien tieteellisten ajatusten esittämiseen. Tavoitteena on kuitenkin innostaa ammattilingvistien lisäksi myös kielestä yleensä kiinnostuneita ajatusten vaihtoon. Kielentutkijankin on syytä muistaa, että kielen kehitystä ohjaa ensisijaisesti kieliyhteisö, kielenkäyttäjät.

Kielipostin näytenumeron kansi 1986. Kuva: Vesa Heikkinen.

Kielipostin näytenumeron kansi 1986.


Keskustelua Kielipostissa toden totta alettiinkin käydä, osin kovasanaistakin. Tässä joitakin katkelmia vuoden 1989 numeroista:

Tarkoitukseni ei tässä ole puuttua kummankaan esille ottamani ”keskustelun” sisältöön. En ole tarkoittanut kirjoitustani myöskään sala-ammuskeluksi mihinkään suuntaan. Sanottavani kohdistuu pelkästään siihen tapaan, millä fennistiikassa esitetään kritiikkiä ja vastaväitteitä. Tuntuu siltä, että kotimaisten kielten tutkijoiden – jopa kielenhuoltajien – on helpompi nähdä rikka toisen silmässä kuin malka omassa.

Pentti Leino: Erään tieteenalan ”keskustelujen” tyylistä (Kieliposti, 2/1987)


Olen tietenkin selvillä siitä, että suomalaisen – lähinnä helsinkiläisen – fennistiikan piirissä tällä hetkellä on vakavia ja valitettavia ristiriitoja. Mutta ei niitä vähennetä fennisteihin kohdistetuilla ylimalkaisilla moitteilla. Omasta puolestani vetoan kaikkiin fennisteihin, että he koettaisivat pitää luonnolliset ja hyväksyttävät tieteelliset erimielisyydet erillään henkilökyksymyksistä. Nykytilanteen jatkuminen on vahingoksi koko tieteenalallemme.

Osmo Ikola: Erään tieteenala vai parin tutkijan keskustelutyyli (Kieliposti, 3/1987)


Tiedeyhteisö ei suinkaan kaipaa täydellistä konsensusta, vaan siinä tulee olla ristiriitoja, vakaviakin. Ja Luoja paratkoon niitä on fennistiikan historiassa ollut. Mutta niistä tulee voida väitellä asiallisesti ja avoimesti, tarvittaessa kovaakin. Näin ei kuitenkaan ole viime aikoina ollut, jos ei ehkä aina ennenkään.

Pentti Leino: Miten eheyttää tiedeyhteisö? (Kieliposti, 3/1987)


Ystävyyssuhteet eivät määrää tieteellistä arviointia. Keskustelu on vino ja epärehellinen yhtä lailla myös päinvastaiseen suuntaan henkilökohtaisten ystävien esittäessä arviointeja toinen toisistaan. Kilpailutilanteessa se koituu törkeäksi iskuksi muita vastaan.

Tieteellisessä kilpailussa ”vastustajan” nujertaminen tapahtuu ainoastaan positiivisten puheenvuorojen avulla eli luomalla itse uutta tietoa. Urheilussa kampittaja poistetaan kentältä.

Oivalletaan historiasta opittuna totuutena, että henkilöön kohdistetut murskayritykset jäävät murskaajan häpeäksi.

Pauli Saukkonen: Fennistiikan vinoutumat (Kieliposti, 4/1987)


Murteita ja vanhaa kirjasuomea kauppojen hyllyille

Vuonna 1985 ilmestyi Suomen murteiden sanakirjan ensimmäinen osa. Julkistamistilaisuus järjestettiin Aleksis Kiven päivänä.

Kun suomen kieltä 1800-luvun lopussa kehitettiin sivistyskieleksi ja kun kieleen tarvittiin runsaasti uusia sanoja uusien käsitteiden nimityksiksi, tavallisempaa oli tarjota ehdolle uudismuodosteita ja sepitteitä kuin murteista lainattuja sanoja. Syykin on selvä: murteiden sanastoa ei vielä 1800-luvun lopussa ollut kerätty, sitä oli hankala hyödyntää.

Tällä vuosisadalla tilanne on muuttunut. On syntynyt noin 8 miljoonan muistiinpanoliuskan murresana-arkisto. Vaikeutena ei nyt olekaan aineiston puute vaan se, että arkisto ei ole jokaisen ulottuvilla ja että sen laajuus pysäyttää monen yrittäjän. Suomen murteiden sanakirjan tarkoituksena on poistaa nämä esteet. Kirja on toivottavasti pian jokaisessa koulussa ja kirjastossa halullisten tutkittavana. Aarreaitan ovi on aukaistu, arkun kansi on jo raollaan.

Suomen murteiden sanakirja

Samana vuonna päivänvalon näki Vanhan kirjasuomen sanakirjan ensimmäinen osa. Päätoimittaja Esko Koivusalo kuvailee alkusanoissa sanakirjan merkitystä seuraavasti:

E. N. Setälä esitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa 12. 2. 1896 muistion sanakirjaohjelmasta, joka sisälsi jo suunnitteilla olleen kansankielen sanakirjan lisäksi nykykielen sanakirjan sekä ”vanhemman kirjakielen sanakirjan” (Suomi III:13, 1897). Seura yhtyi Setälän ehdotukseen. Setälä uskoi, että vanhan kirjakielen sanakirja ”voisi uudelleen elvyttää monta hyvää ja tallelle panemista ansaitsevaa sanaa ja lausepartta”. Tämä toive ei näytä enää kovin realistiselta. Sen sijaan toinen Setälän peruste näyttää edelleen pitävältä: tällaisella teoksella on ”suuri tieteellinen merkitys”. Lisäksi sillä on arvonsa monumenttina, kuvana menneestä suomalaisesta elämänmuodosta ja sen yhteyksistä länsimaiseen sivistykseen.

Vanhan kirjasuomen sanakirja


Suomen kielen näytteitä

1980-luvulla ilmestyi useita Suomen kielen näytteitä -sarjan kirjoja, esimerkiksi Lappajärven murretta, Mikkelin murretta ja Hinnerjoen murretta. Kotus julkaisi sarjaa 1978–2000. Yhteensä ilmestyi 50 kirjaa. Jokaisessa on litteroituna noin kaksi tuntia murretta.

Kotuksen kirjasto valitsi elokuussa 2017 kuukauden kirjaksi sarjaan kuuluvan teoksen Jämsän murretta (1980). Kirjan murrenäytteissä käsitellään mitä moninaisimpia asioita. Puheena ovat muun muassa nälkävuodet, kaskenpoltto, palvisaunat, kalastusvälineet ja viinanpoltto.


Kielentutkimus kukoistaa

1980-luvulla ilmestyi useita suomen kieltä käsitteleviä väitöskirjoja, esimerkiksi nämä:

Kalliokoski, Jyrki 1989: Ja. Rinnastus ja rinnastuskonjunktion käyttö. SKS.

Koski, Mauno 1983: Värien nimitykset suomessa ja lähisukukielissä. SKS.

Nuolijärvi, Pirkko 1986: Kolmannen sukupolven kieli: Helsinkiin muuttaneiden suurten ikäluokkien eteläpohjalaisten ja pohjoissavolaisten kielellinen sopeutuminen. SKS.

Merkitysten, keskustelujen ja tekstien kysymykset sekä tyyli- ja tekstilajikysymykset alkoivat näkyä entistä vahvemmin myös kielentutkijoiden kirjoituksissa. Myös kielenkäyttöön liittyvät valta- ja sukupuolikysymykset olivat kielentutkijoiden tarkasteltavina. Tässä joitakin kiinnostavia teoksia:

Kauppinen, Anneli ja Laurinen Leena 1984: Tekstejä teksteistä. Muisti- ja tekstilingvistiikan sovelluksia asiatekstien referoinnin problematiikkaan. SKS.

Laitinen Lea (toim.) 1988: Isosuinen nainen: tutkielmia naisesta ja kielestä. Yliopistopaino.

Saukkonen, Pauli 1984: Mistä tyyli syntyy? WSOY.

Isosuinen nainen -kirjan takakansi. Yliopistopaino.
Isosuinen nainen -kirjan takakansi.
Kuvaus ja kommentti

Yksi vuosikymmenen väitöskirjoista on 1988 ilmestynyt Terttu Orpanan teos Kuvaus vai kommentti: tutkimus suomen kielen adjektiiviadverbien semanttisesta tulkinnasta (Tampereen yliopisto). Kyse on esimerkiksi sellaisten ilmausten kuin todennäköisesti, mahdollisesti, onneksi ja valitettavasti analysoinnista.

Orpana pohtii tutkimuksensa alkupuolella laajasti merkityksen ja muodon suhdetta, "semantiikan ja syntaksin ongelmaa". Hän päätyy tällaiseen ratkaisuun:

Tutkimukseni kannalta ei ole tärkeätä pitempään pohtia kieliopin tasojen välisiä suhteita. Mielestäni syntaksin ja semantiikan tutkijat voivat huoletta liikkua samoilla alueilla, lähinnä tutkimuksen painopisteet ja kuvaustapa ratkaisevat, onko kyse syntaksista vai semantiikasta. (S. 13.)

Mauno Koski arvioi teosta Virittäjässä (3/1988) tähän tapaan:

Vaikka tarkastelu kohdistuukin adverbeihin, jotka konventionaalisesti on luokiteltu sanaluokan osaksi, kyseessä ei kuitenkaan ole ensisijaisesti leksikaalinen tutkimus. Olennaista tarkastelussa on se, miten adverbit eri tapauksissa vaikuttavat lauseen semantiikkaan. (S. 409.)

Yleisvaikutelma Orpanan tutkimuksesta on joka tapauksessa hyvin positiivinen. Teos on erittäin tervetullut lisä fennistiikan suhteellisen vähäiseksi jääneeseen semantiikan tutkimusperinteeseen. Monet Orpanan havainnot ja teoreettiset pohdinnat ovat lisäksi sellaisia, että niillä on yleiskielitieteellistäkin relevanssia. (S. 412.)


1980-talet: Språkbruk speglar samtiden

Tidskriften Språkbruk har ända sedan starten 1981 besvarat språkfrågor av vitt skilda slag. På 1980-talet var bland annat Burkina Faso, freestyle och yrkeshögskolor aktuella.

”Möjligheten att ge ut ett eget informationsblad innebär ett stort och viktigt steg framåt för den svenska språkvården i Finland”, skriver ansvarige redaktören Mikael Reuter i den första artikeln i det första numret av tidskriften Språkbruk (länk till webbplatsen), som utkom 1981. I samma artikel påtalar han bristen på användbara och lättillgängliga ordlistor, ordböcker och handböcker och kommer också in på finlandismer. Han sammanfattar syftet med Språkbruk så här: ”Tidskriftens främsta uppgift är att föra fram rekommendationer om svenskt språkbruk i Finland.”




Sanoin saavutettu -sivujen toimitus

Vesa Heikkinen, päätoimittaja

Sivuston tekemiseen ovat osallistuneet monet Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijoista.


Suomi 100
Sanoin saavutettu -sivut ovat osa Suomi 100 -ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivustolle.