Siirry sisältöön
Haku

Pioni

Kysymys: Mistä pioni on saanut nimensä?

Vastaus: Pioni kuuluu vanhoihin perinneperennoihin. Euroopassa pionien kasvatus on alkanut viimeistään 1500-luvulla, mutta Kiinassa jo paljon aiemmin. Suomeenkin pioneja on tuotu jo 1600-luvulla. Vuoripioni on vanha lääkekasvi, ja Elias Tillandz mainitseekin sen nimellä Caatuvaisen taudin juuri vuonna 1683. Nimi viittasi epilepsiaan, johon kasvin juuresta ja siemenistä on aikoinaan tehty lääkettä.

Suomen samoin kuin monen muunkin Euroopan kielen pionin nimitykset johtuvat kasvin latinankielisestä nimestä paeónia, joka puolestaan tulee kreikasta. Se pohjautuu parantavaa ja hoitavaa tarkoittavaan adjektiiviin.

Vastaaja: Kirsti Aapala



Nuori herra Nissinen pionipenkissä. 1931. Kuva: Pietinen. Museovirasto. CC BY 4.0.
Nuori herra Nissinen pionipenkissä. 1931. Kuva: Pietinen. Museovirasto.