Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Motti

Kysymys: Jatkosodan aikana järjestettiin mottitalkoita. Mistä tulee sana motti?

Vastaus: Kuutiometrin suuruista halkopinoa tarkoittava motti on lainaa ruotsin mittaa tarkoittavasta sanasta mått.

Jatkosodan aikana varsinkin vähävaraisilla sekä invalidien ja sotaleskien perheillä oli puutetta polttopuusta. Vapaaehtoisilla mottitalkoilla autettiin näitä perheitä. Talkoisiin osallistuja sai todistuksen ja pienen kirveen muotoisen rintamerkin, joita oli eritasoisia. Yhden motin hakannut sai rautakirveen, neljä hopeakirveen ja 16 kultakirveen.

Viime sotien aikaan tuli kielenkäyttöön myös saarroksiin jäänyttä sotajoukkoa tai saarrettua aluetta tarkoittava motti. Sen lähtökohtaa on selitetty kahdellakin tapaa. Toisen mukaan se olisi ylempänä mainitun motti-sanan merkityksen laajentuma. Toisen käsityksen mukaan sota-ajan motti liittyisikin erilähtöiseen, murteissa tunnettuun motti-sanaan, joka merkitsee kuhmua tai pahkaa.

Vastaaja: Kirsti Aapala

Kielitoimiston sanakirja: motti


Kyselyyn
Till undersökningen

Asiakaskysely / Kundundersökning 2018

Ehtisitkö vastata Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) asiakastyytyväisyyskyselyyn? Vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin.

Toki, vie minut kyselyyn Kiitos, vastaan myöhemmin Ei kiitos, en vastaa tällä kertaa

Delta gärna i Språkinstitutets kundundersökning! Frågorna tar några minuter att besvara.

Ja tack, jag deltar gärna Tack, jag deltar senare Nej tack, jag deltar inte den här gången