Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Kone

Kysymys: Sana kone kuulostaa aika modernilta. Onko se? Mistä se oikein on peräisin?

Vastaus: Sanalla kone onkin mielenkiintoinen tausta. Konehan tarkoittaa nykyään laitetta, jota monessa kielessä kutsutaan latinalaisperäisellä sanalla (vrt. ruotsin maskin). Muitakin vastaavia tapauksia on: esimerkiksi tietokone on tietokone eikä ”kompuutteri”. Kone-sanan historiasta löytyy sellaisia merkityksiä kuin ’taikakalu’, karjalassa myös ’taika’. Esimerkiksi Juuasta on Suomen murteiden sanakirjassa tieto siitä, kuinka joku ajoi loitsujen ja koneiden avulla pois kiiran eli pahan hengen.  Murteissa kone on tarkoittanut myös muun muassa kujetta, temppua, konstia ja toisaalta veitikkaa tai epeliä. 1700-luvun kirjallisuudessa kone oli koje tai väline.

Nykyinen merkitys alkoi muotoutua vähitellen 1800-luvulla konekeksintöjen myötä. Tekeväthän nykyiset koneet melkoisia temppuja. Omaa sanavarantoa on samaan tapaan 1800-luvun tietoisessa sanaston kehittelyssä hyödynnetty myös monien muiden uusien käsitteiden nimeämisessä. Esimerkiksi kun rautatie tuli Suomeen, tarvittiin uudelle kulkuneuvolle nimi. Se löytyi kansankielestä: murteissa juna on tarkoittanut riviä tai jonoa.

Vastaaja: Klaas Ruppel

Mies käyttää sähköllä toimivaa kankaan leikkauskonetta. 1939. Kuva: Aarne Pietinen Oy. Museovirasto.
Mies leikkaa kangasta sähkökäyttöisellä leikkauskoneella, 1939. Kuva: Aarne Pietinen Oy. Museovirasto.

Kielitoimiston sanakirja: kone
Suomen murteiden sanakirja: kone
Vanhan kirjasuomen sanakirja: kone