Siirry sisältöön
Haku

Kutoa vai neuloa?

Kysymys: Olen kotoisin Lounais-Suomesta, ja meillä esimerkiksi sukkia kudotaan. Verbiä neuloa ei käytetä. Opiskeluaikoina opin, että kyse on murre-erosta: Länsi-Suomessa kudotaan ja Itä-Suomessa neulotaan. Olen kylläkin huomannut, että myös moni pohjoissuomalainen kutoo.

Olen ymmärtänyt, että kumpikin sana on yhtä oikein. Hiljattain kuitenkin huomasin sanakirjastanne, että kutoa on ”paremmin: neuloa”, ja ihmettelin asiaa kovasti. Onko kutominen syrjäytetty?

En osaa käyttää neuloa-verbiä, ja mielestäni kutoa kuvaa muutenkin tekemistä paremmin: esimerkiksi paitaa tehdessä luodaan uutta kudetta, samoin kuin mattoa tehdessä. Neulojen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, vaan välineenä on kudinpuikot. Onko siis niin, että kun puhun kutomisesta, sanassa on hiukan ”moukkamainen” kaiku?

Vastaus: Kysymys on askarruttanut vuosien varrella monia kielenkäyttäjiä. Käsityöalan ammattikielessä puhutaan neulomisesta, jos käytetään puikkoja. Käsityön opetuksessa ja neuvonnassa noudatetaan käytäntöä ”puikoilla neulotaan, kangaspuilla kudotaan”.

Kielitoimiston sanakirjassa esiintyvä ohje perustuu sekä tähän ammattikieliseen käyttöön että suomen kielen lautakunnan suositukseen vuodelta 1981. Suositusta käsitellään myös kielenhuollon tiedotuslehdessä Kielikellossa. Jutun lopussa todetaan:

”Lautakunta katsoo, ettei ammattikielessä vakiintunutta sanojen neuloa, kutoa ja ommella työnjakoa, joka edellä on selitetty, ole syytä muuttaa ja että se soveltuu hyvin noudatettavaksi yleiskielessä. Yleisessä kielenkäytössä on kuitenkin edelleen mahdollista puhua myös sukan, villapaidan tms. kutomisesta.”

Kielikello-lehden kirjoituksessa on myös summittainen kartta, josta näkyy, että Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Suomessa puikoilla kudotaan. Siihen, kumpi sana tuntuu luontevammalta, vaikuttaa ilman muuta oma murretausta ja omassa suvussa vallinnut käytäntö.

Sekä neuloa että kutoa ovat sopivia verbejä yleisessä kielenkäytössä, kuten suomen kielen lautakunnan suosituksessakin todetaan. Vaikka Kielitoimiston sanakirjassa verbin kutoa yhteydessä on mainitsemanne paremmin-suositus, ei ole virheellistä tai väärin puhua kutomisesta vaikkapa sukkien tekemisen yhteydessä (silloin sanakirjassa olisi suositus ”pitää olla”).

Vastaaja: Kielitoimiston sanakirjan toimitus

Neulontaa kudotulla matolla. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.