Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on paneutunut virka- ja säädöskieleen, journalismin, politiikan ja somen kieleen, kieleen liittyviin valta-, intertekstuaalisuus- ja ideologiakysymyksiin sekä ymmärtämiseen ja kielitietoisuuteen.

rss

5.12.2017 13.35
Vesa Heikkinen

Sisun tie Suomen sanaksi

Tunkkaista vai joustavaa suomalaisuutta?

Kun suunnittelin Suomen sana -kilpailua vuosi sitten, yksi pahimmista peloistani oli, että pitkän harkinnan ja keskustelun jälkeen sanaksi valitaan lopulta – sisu. Nyt olemme siinä tilanteessa.

Miten tässä näin pääsi käymään? Ja kävikö tässä sittenkään kovin huonosti?

Ajattelin tuolloin, että sisu on niin nähty. Että sisu on väsähtänyt sana. Että siitä tulee palautetta ”ette sitten muuta keksineet”. Että sisu on ollut kaikissa sanaäänestyksissä aina kärjessä. Että siihen liittyy vastenmielisiä kiihkokansallismielisiä merkityksiä. Tai ainakin tietynlaisia tunkkaisia olettamuksia suomalaisuuden perimmäisestä olemuksesta.

Että sitä ja tätä. Mutta toisaalta: Kaikissa kielissä on sanoja, jotka ovat olleet niissä ”aina” ja jotka silti jaksavat porskuttaa. Näiden kestosuosikkien merkitykset ja käyttötavat saattavat muuttua vuosien ja vuosisatojen kuluessa. Merkityksistä ehkä taistellaankin, mikä kertoo sanojen tärkeydestä. Ehkä nyt onkin otollinen aika istuttaa sisuun uusia merkityksiä?

Käyn tässä lyhyesti läpi joitakin sisun elämänvaiheita, monenlaisia sisukirjoituksia. Raapaisen pintaa. Sisulla totisesti on historia(a) ja tekstejä takana, varmasti loistava tulevaisuuskin?

Sisäelimistä syntynyt

Suomen sanojen alkuperä -teoksessa (3. osa, 2000) kerrotaan, että sisu on johdettu sanasta sisä. Alkujaan (myös vanhemmassa kirjakielessä, esimerkiksi Agricolalla) ja paikoin murteissa merkitys on ollut ’sisus, sisällä oleva’. Suomesta sana on lainattu nykyruotsin murteisiin merkityksessä ’sisu, häijyys’ ja nykyruotsin kirjakieleenkin (etenkin urheilusta puhuttaessa) jo 1920-luvulla.

Maija Länsimäki esittelee sanan taustoja Kieli-ikkuna-kolumnissaan 2003 tähän tapaan:

Jo Agricolan kielessä 1500-luvulla sisu tarkoitti asian ominaislaatua tai lajia. Ihmisestä käytettynä se tarkoitti taipumusta, luonnetta. Näitä kaikkia voisi kuvata myös sanoilla sisin ja ydin – sisäosia nekin.

Martti Rapolan mukaan vanhassa, Ruotsin vallan aikaisessa – suurelta osin hengellisessä – kirjallisuudessa ihmisen sisusta eli ihmisluonteesta ei juuri hyvää sanota. Sisu-sanan tavallisin määrite onkin ollut paha. Niinpä sana sisu on myös yksinään, ilman määritettä, alkanut merkitä huonoa taipumusta, pahuutta.

Daniel Juslenius selittää vuonna 1745 ilmestyneessä sanakirjassaan, että sisucunda tarkoittaa sisäelimiä, joissa affektit eli voimakkaat tunteenilmaukset tai -purkaukset syntyvät, sekä lisäksi pernaa. Näissä selityksissä kuvastuvat laajalti tunnetut primitiiviset uskomukset ihmisruumiin elimistä sielun tai erilaisten kykyjen ja ominaisuuksien sijaintipaikkana.

Maija Länsimäki: Suomalaista sisua (Kieli-ikkuna, 11.3.2003)

Myytti sisukkaista suomalaisista

Suomen Kuvalehti etsi joulukuussa 2013 sisukkaita suomalaisia. Toimittaja Susan Heikkinen perusteli sisun kiinnostavuutta muun muassa tähän tapaan:

Jo Mikael Agricola tunsi sisun, mutta hänen aikoinaan se tarkoitti ihmisluonnetta ylipäätään, sisintä. Sittemmin sana sai hengellisessä kirjallisuudessa kielteisen, luonteen pahuuteen viittaavan sävyn.

Myytti suomalaisten sisukkuudesta luotiin kansallishengen siivittämänä 1800-luvun lopulta alkaen. Todisteita haettiin jo silloin historiasta. Maantiede oli vuosisatoja luonut alueen asukkaille haasteita, jotka pakottivat yksilöitä ponnistelemaan jatkuvasti: karun maan, kylmän ilmaston ja vainolaiset. Jo Kalevala kertoo ylivoimaisen tuntuisista haasteista.

Susan Heikkinen: Onko Suomessa vielä sisua? (Suomen Kuvalehti, 16.4.2013)

Ennen koiralta loppuu kusi...

Sisu, sauna ja Sibelius. Sankarit. Sota, urheilu. Suo, kuokka ja sisu. Läpi harmaan kiven mennään. Sinnikäs suomalainen istumassa muurahaismättäässä ilman erityistä syytä. Hiihtää kouluun kesät talvet. Ja jonottaa ämpäreitä, vaikka sataisi puukkoja.

Sisuun on matkan varrella liitetty usein uhmakkaita merkityksiä. Niistä on viitteitä muun muassa sananparsissamme.

Jumalan ilima asettuu, vain paha sisu ei milloinkaak. (Eno)

Miehellä om miehes sisu, sanoi ukko, vaikka eukkonsa oli hänet pannut penkin alle. (Kiuruvesi)

Ihmistä vie kova sisu vaikka läpi harmaan kiven, sano kivimies Hartikainen. (Riihimäki)

Kyl voima jo loppuva mut sisu ei an pärää, sanos faar, ko syytinkis kiinit. (Kalanti)

Eihä paskakua pahall’ haisu kenen sisu sitä vua sietiä. (Kurkijoki)

Ennen koiralta loppuu kusi, ku minulta sisu. (Nivala)

Myös yleiskieltä kuvaavasta Kielitoimiston sanakirjasta käy ilmi sisun erityisyys. Sanakirjan mukaan sisu on ’sitkeä, hellittämätön tahdonvoima, sinnikkyys, lannistumattomuus; uskallus, rohkeus’ tai ’(kiivas, paha, kova) luonto, luonteenlaatu’.

Sananparsikokoelma Kotuksen aineistopalvelussa
sisu (Kielitoimiston sanakirja)

Puukko katkesi, tapellaan tupella

Sisusta on todennäköisesti kirjoitettu vuosien saatossa enemmän lehtijuttuja kuin mistään muusta suomen sanasta. Keskisuomalaiseen kirjoittava Hannu Luotola pohtii joulukuussa 2016 sisua historian näkökulmasta.

Luotola arvioi, että Lauri Pihkala istutti sisun urheilukieleen. Pihkalan kirjassa Urheilun opas (1920) on sisua käsittelevä luku. Jo aiemmin Sakari Pälsi oli kirjassaan Kulttuurikuvia kiviajalta (1916) kirjoittanut, että sitkeys ja sisukkuus ”pelastivat kaiketi kylmyyden, nälän, petoeläinten ja yksinäisyyden kynsistä ne yksilöt, jotka sitten jättivät jälkeensä tuleville sukupolville nämä varsin hyvin tunnetut ominaisuudet”.

Luotola muistelee myös Uuden Suomen 1942 julistamaa kilpailua parhaasta sisun määritelmästä. Ehdotuksia tuli Luotolan mukaan noin tuhat kappaletta, ja ne on arkistoitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon.

11-vuotias Jouko Jokinen Myllykoskelta palkittiin määritelmästä. ”Sisu on sitä, kun selkäänsä saa eikä itke.” Samoin palkittiin seuraavat ehdotukset: Sisu on ”tappelua tupella, kun puukko on katkennut”. Sisu on ”tunne, joka pakottaa yrittämään kolmannen kerran ravintolaan, mistä jo kaksi kertaa on heitetty ulos”. Sisu on ”kuin auton pienin vaihde: se pakottaa pyörät pyörimään vaikka paikallaan”.

Hannu Luotola: Sisu on voimareservi ja suomalainen luonnonvara (Keskisuomalainen, 24.12.2016)

Ei käänny, lainattu muillekin

Sisua käsittelevissä teksteissä tuodaan usein esiin, että sanaa on vaikea kääntää muihin kieliin. Myös siitä muistetaan huomauttaa, että se on harvoja muihin kieliin lainattuja sanojamme – ehkä saunan ja rapakiven lisäksi.

Näin Inkeri Pasanen Keskisuomalaisen kolumnissa tammikuussa 2016:

Sisua on kutsuttu jopa suomalaisimmaksi kaikista sanoistamme. Suomalainen sisu on jotain niin ainutlaatuista, että englannin kielessäkin se on sisu. Suoraa käännöstä sanalle ei löydy.

Myös ulkoministeriö on kiinnittänyt asiaan huomiota. Ministeriön mediakatsauksessa huhtikuussa 2006 kerrotaan, että The Washington Postin toimittaja Bill Thomas on ollut suomalaisen sisun jäljillä:

Thomas haastattelee jutussaan historian professori Richard Stitesia Georgetownin yliopistosta, joka pitkiä aikoja Suomessa vietettyään pitää maata toisena kotinaan. ”Ymmärtääkseen sisua, Stites selventää, on tärkeää tuntea Suomen historiaa, mikä pitää sisällään paljon sotia, valloituksia ja ulkovaltojen miehitystä. Suomalaiset eivät ole ainoastaan kovien sääolojen uhreja, vaan heitä ovat kohdelleet kaltoin myös naapurimaat Ruotsi ja Venäjä. Stites kertoo, että ennen kaikkea sisu on vienyt suomalaiset läpi kovista koettelemuksista”, Thomas kirjoittaa artikkelissaan.

Inkeri Pasanen: Suomi nousuun sisulla (Keskisuomalainen, 11.1.2016)
Mediakatsaukset: Valtalehti The Washington Post suomalaisen sisun jäljillä (Ulkoasiainministeriö, 4.4.2006)

Traagisuuteen asti vieraalta

”Sisu joutaa mennä. Paras satavuotislahja Suomelle olisi päästä yli sisusta”, kirjoittaa Oskari Onninen Image-lehdessä toukokuussa 2017.

Onnisen mukaan Suomen historia on sisulla kirjoitettu:

Sisu on se, jolla juostiin 1920-luvulla pieni Suomi maailmankartalle ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaadettiin suuri Neuvostoliito. Lasse Viréninkin nosti ja vei olympiavoittoon vuonna 1972 suomalainen sisu. Vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaisissa hiihtäjä Kalle Jalkanen etsi hangesta vahingossa sinne sylkäisemänsä tekohampaat ja ehti silti hiihtää norjalaisen kiinni ja Suomelle kultaa. Sisulla.

Sisu on sodista selvinneen kansan ajattelumalli ja puhetapa ja tuntuu siksi nyt jopa traagisuuteen asti vieraalta.

Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti 2015, että sisu oli jäänyt ”ajelehtimaan orpona” ja napattu ”nopeasti uusikäyttöön”: ”Vuonna 1998 Suomalaisuuden liiton radikaalit nuoret perustivat Suomen Sisun, joka on viime vuosina tullut tunnetuksi jyrkän kansallismielisistä kannanotoistaan.”

Oskari Onninen: Sisu joutaa mennä (Image, 17.5.2017)
Saska Saarikoski: Suomalainen sisu jäi ajelehtimaan orpona – ja sitten se napattiin uusiokäyttöön (Helsingin Sanomat, 11.10.2015, tilaajille)

Joustavuutta, ei jääräpäisyyttä?

Sisulle on tutkimuksessa etsitty uudenlaisia ulottuvuuksia. Emilia Lahti on lähestynyt sisua positiivisen psykologian näkökulmasta. Hänen mukaansa ”terve sisu on joustavaa, mutta jäykkä sisu jumiuttaa”. Näin Lahti Ylen haastattelussa syyskuussa 2014:

Sisu terveenä ja rakentavana voimavarana ei ole sulkeutunutta jääräpäisyyttä. Se on toki päättäväisyyttä mahdottomalta tuntuvan haasteen edessä, mutta se on samalla laadultaan joustavaa. Joskus saattaakin vaatia enemmän sisua luovuttaa kuin jatkaa eteenpäin.

Sisun uudet tulkinnat ovat kiinnostaneet maailmallakin. MTV uutisoi toukokuussa 2016 ”Hankalien myönteisten sanojen sanastosta”, joka sai alkunsa – sisusta:

”Hankalien myönteisten sanojen sanasto” sai alkunsa viime syksynä Yhdysvalloissa järjestetyssä positiivisen psykologian yhdistyksen tapaamisessa. Lontoolaisyliopiston luennoitsija ja tutkija Tim Lomas kuuli siinä suomalaisen Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Emilia Lahden puhuvan ”sisusta”. Tapauksesta raportoi yhdysvaltalainen aikakauslehti The New Yorker.

Lomas innostui hänelle uudesta sanasta, jonka hän ymmärsi kuvaavan voimaa, rohkeutta ja peräänantamattomuutta, joka auttaa ihmistä selviämään poikkeuksellisista haasteista. Lomas oivalsi myös, että tuota suomalaisille ilmiselvästi hyvin tärkeää sanaa on mahdoton kääntää englanniksi yhdellä termillä.

Raili Löyttyniemi: Sisu on päättäväisyyttä mahdottomalta tuntuvan haasteen edessä (Yle, 18.9.2014)
Kati Hyttinen: ”Sisu” innosti englantilaistutkijan laatimaan positiivisen sanaston – mukaan pääsi neljä suomalaissanaa (MTV, 13.5.2016)

Sisulla ja sydämellä?

Sisu on kelvannut niin pastillin, kuorma-auton kuin monien urheiluseurojenkin nimeksi. Myös poliitikot ovat sanalla ratsastaneet. Kuuluisin politiikan sisu-viittauksista taitaa olla Veikko ja Sirkka Vennamon kehittelemä slogaani Sisulla ja sydämellä.

Lausahdus löytyy myös keskustan kuntavaaliohjelmasta 2017. Puheenjohtaja Juha Sipilä kiitteli keskustan vaalitulosta tuolloin ”sisulla ja sydämellä tehdyksi hienoksi tulokseksi”.

Sisu on maistunut muillekin kuin maalaisliiton jälkeläisille. Esimerkiksi Alexander Stubb julkaisi 2013 kirjan The Power of sisu – Sisulla ja sydämellä: Stories About Finland – tarinoita Suomesta (Sanoma Media Finland).

Myös eduskunnassa sisua viljellään satunnaisesti. Haku valtiopäiväasiakirjoista osoittaa, että sanaa käytetään kuitenkin suhteellisen harvoin: osumia on muutamasta muutamaan kymmeneen vuosittain.

Esimerkiksi keskustan Katri Kulmuni turvautui sisuun täysistunnossa 8. helmikuuta 2017 tähän tapaan:

Tähän tilanteeseen pääsy on vaatinut työtä, uhrauksia ja sisua. Se on kannattanut. Nyt toimia on vahvistettava. Keskustan eduskuntaryhmä ei halua vaarantaa myönteistä kehitystä lisäleikkauksilla. Meille tärkeintä on työllisyyden parantaminen, jotta etenkin yhä useampi nuori ja pitkäaikaistyötön saisi töitä.

Valtiopäiväasioiden ja -asiakirjojen haku (Eduskunta)

Silta huomiseen

Kaiken tämän jälkeen alkaa tuntua siltä, että sisu onkin oivallinen valinta Suomen sanaksi. Se lähtee suusta kuin hauki rannasta. Se on suomalainen ja kansainvälinen. Sillä on historia, se herättää tunteita, sen merkityksistä keskustellaan, jopa taistellaankin. On aina hyvä merkki, jos sanalla on paljon ottajia. Elävän sanan elkeet.

Entäpä sisun huominen, onko sitä? Jonkinlaisia viitteitä sanan tulevaisuudesta ehkä saa, kun katsoo, käytetäänkö sitä sosiaalisessa mediassa. Käytetään! Laajasta sosiaalisen median aineistosta löytyy haussa vuosittain noin 300 000 tekstiä, joissa mainitaan sisu (Futusome).

Sisua positiivisen psykologian näkökulmasta tutkinut Emilia Lahti pohtii sisun merkitystä lapsille: ”Sisun sanoma on, että meissä on enemmän rohkeutta ja pystyvyyttä kuin mitä päällepäin näkyy. Sisu voi auttaa rakentamaan sillan tämän päivän ja huomisen välille.”

Lahden ajatuksista minua kutkuttaa eniten pohdinta luovuttajan sisusta. Joskus vaatii suurinta sisukkuutta jättää leikki sikseen. Tai toimia muuten tavalla, jota ei sisukkailta odoteta. Esimerkiksi tehdä (monen mielestä liian) odotuksenmukainen päätös, vaikkapa valita sisu Suomen sanaksi.

Futusome


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele

11.12.2017 16.16
Vaskilohi
Gifu
Tuo sisun ”mahdottomuus kääntää” on sellainen asia, mitä itse olen pitänyt vähän kyseenalaisena myyttinä – osaamistani kielistä esim. englannin ”guts” ja japanin ”doryoku” pitävät mielestäni sisällään aika lailla samoja merkityksiä.