Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on paneutunut virka- ja säädöskieleen, journalismin, politiikan ja somen kieleen, kieleen liittyviin valta-, intertekstuaalisuus- ja ideologiakysymyksiin sekä ymmärtämiseen ja kielitietoisuuteen.

rss

28.9.2017 13.48
Vesa Heikkinen

Kieli ja yhteiskunta

Ja kriittisen kielentutkijan paikka tässä kaikessa.

Aloitin suomen kielen opiskelun 1984 Oulun yliopistossa. En ollut hakenut opiskelupaikkaa mistään muualta. Ajattelin kai naiivisti, että kieli kattaa kaikki mahdolliset alat. Kielessä on kaikki.

Olin oikeassa. Pian opintojeni alettua huomasin, että kielessä tosiaan on kaikki. Ja että kielentutkijan on mahdollista analysoida tuota kaikkea. Professori Pauli Saukkosen ajatukset arvottavien asenteiden ilmaisemisesta kielellisesti sekä tyylistä, teksteistä ja tekstilajeista ohjasivat minut pian vallan kysymyksiin. Ideologisten merkitysten äärelle, jonne olin tähyillyt jo isäni poliittisessa akatemiassa pikkupoikana.

Otin luupin alle sanomalehtien politiikkaa käsittelevät pääkirjoitukset, koska arvelin, että niissä ainakin valta asuu. Oulun yliopiston suomen kielen laitoksessa ei karsastettu ajatusta kielentutkijasta vallan tutkijana. Kriittisen lingvistiikan ja diskurssianalyysin saavutukset tällä saralla tulivat siellä pian tutuiksi. Tarkkaan kielelliseen erittelyyn tarjoutuivat oivaksi työkaluksi systeemis-funktionaalisen kieliopin ajatukset merkityspotentiaalista ja metafunktioista.

Ensimmäinen opinnäytteeni valmistui 1992 (pro gradu -tutkielma Toisarvoinen ongelma), toinen 1996 (lisensiaatintutkielma Sininen viiva) ja kolmas 1999 (väitöskirja Ideologinen merkitys kriittisen tekstintutkimuksen teoriassa ja käytännössä, SKS). Kaikissa niissä perimmäisenä kysymyksenä on kielen ja yhteiskunnan suhde, johon voi viitata myös lausekkeella vallan kieli. Sama teema on vahvana yhdessä Harri Mantilan ja Markku Variksen kanssa 1998 julkaisemassani teoksessa Tuppisuinen mies (SKS). Enkä ravistellut noita kysymyksiä mielestäni tullessani Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen palvelukseen 1997. Vuonna 2000 julkaisin yhdessä Pirjo Hiidenmaan ja Ulla Tiililän kanssa teoksen Teksti työnä, virka kielenä (Gaudeamus).

Mieltäni kalvoi koko yhdeksänkymmentäluvun (myös välillä toimittajana työskennellessäni) kysymys tutkijan kriittisyyden olemuksesta. Mitä se on, ja mihin se ulottuu. Selväksi on tullut, että kriittisyys (erilaisten valintojen perustelu ja selväksi tekeminen, avoimuus jne.) kuuluu niin tutkimuskysymysten laatimiseen, aineistojen ja menetelmien valikointiin kuin teorianmuodostukseen ja analyysiinkin.

Mutta millaista kannanottamista kriittisyys voi tutkimuksessa olla? Pitääkö tutkijan sanoa, että yhteiskunta on mätä, jos se näyttäytyy tutkimuksessa mätänä? Ja miten se pitää sanoa? Pitääkö osoittaa syylliset ja ehdottaa parannuksia?

Monesti on ollut mielessä, että taide on lähtökohtaisesti tiedettä kriittisempää, sanan kriittinen mahdollisimman laajassa merkityksessä, jos ajatellaan kielen ja yhteiskunnan suhteen analysointia. Eikä taiteen ja tieteen tietenkään tarvitse olla erillisiä saarekkeita. Tutkimuksia onkin julkaistu myös novellimuodossa.

Näitä pohdin, kun laadin pienen leipäjonovideon. Ehkä se on taidetta, ehkä tiedettä, ehkä ei. Kovin ysäriä kuitenkin. Leipää vaadimme, kiviä annetaan.

Kotus-vlogi (soittolista Kotus-kanavalla Youtubessa)

Sanoin saavutettu

Suomi 100
Kirjoitus on osa Sanoin saavutettu -sivustoa. Sivusto kuuluu Suomi 100 -ohjelmaan. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele

29.9.2017 12.20
Vaskilohi
Postmodernia
Aika postmoderni taidepläjäys!

Sinänsähän kysymys tutkijan objektiivisuudesta on tieteen filosofiassa vanha, mutta yhä mielenkiintoinen. On ihan hyvä kysellä, voiko ja pitäisikö tutkijan jättää omat preferenssinsä ja poliittiset ajatuksensa syrjään tutkimusta tehdessään. Itse olen kumminkin sitä koulukuntaa, jonka ideaalissa tutkija pyrkii kiihkottomuuteen ja objektiivisuuteen, ja sitten ne muutosta ajavat tahot toimivat politiikassa erillisinä toimijoina. Tämä siksi, että jos tutkijalla on kovin vahva mielipide siihen, miten asioiden *pitäisi* olla, se tahtoo ohjata sitten tulosten tulkintaa ja sitä, miten ne esitetään. Olikohan Neuvostoliitossa yhtään taloustieteilijää, joka ei olisi pitänyt sosialismia ylivertaisena talousjärjestelmänä...? Konfirmaatiobias on siksi vahva ilmiö, että jos ongelmia etsimällä etsii niin kyllä niitä löytää. Tämmöisen tiedon neutraaliuteen on sitten vaikeaa luottaa. Mutta jos neutraali tutkija pukkaa dataa, niin sitä voivat sitten käyttää hyväkseen erilaisilla tavoitteilla varustetut eturyhmät jne.

Kyse on myös siitä, mitä lukijana toivon: kun luen lingvistiikkaa, niin haluan yleensä juuri lukea havaintoja enkä vaikka yhteiskuntafilosofista julistamista, joka on oma genrensä. Niinpä kovin latautunut kirjallisuus jää helposti bittihyllyyn. Ainakin sosiolingvistiikassa ”kriittisyys” on perinteisesti ollut synonyymi ”marxistiselle”, ja jollei satu jakamaan ko. ideologian moraaliaksioomia niin siltä pohjalta tehty kirjallisuus käy aika nopeasti puisevaksi.


Kyselyyn
Till undersökningen

Asiakaskysely / Kundundersökning 2018

Ehtisitkö vastata Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) asiakastyytyväisyyskyselyyn? Vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin.

Toki, vie minut kyselyyn Kiitos, vastaan myöhemmin Ei kiitos, en vastaa tällä kertaa

Delta gärna i Språkinstitutets kundundersökning! Frågorna tar några minuter att besvara.

Ja tack, jag deltar gärna Tack, jag deltar senare Nej tack, jag deltar inte den här gången