Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

31.8.2017 13.58
Kallas Lukka

Suuri sukunimimullistus

Uusi nimilaki on menossa eduskunnan käsittelyyn. Millaista keskustelu oli edellisen uudistuksen aikaan 70- ja 80-luvuilla?

Vuonna 1986 astui voimaan sukunimilaki, jossa säädettiin sukunimen muuttamisesta, nimilautakunnan perustamisesta, nimen valinnasta avioliittoon mentäessä ja lapsen sukunimen määräytymisestä. Lain kiistanalaisimmat kysymykset olivat sukunimen määräytyminen avioliitossa sekä se, saako lapsi äidin vai isän sukunimen.

Keskustelu nimilain ympärillä velloi lähes koko 1970- ja 1980-luvun. Keskustelun suurimmat aallonhuiput olivat vuosina 1972–1973, jolloin annettiin ensimmäinen esitys sukunimilakiuudistuksesta ja 1980–1983, jolloin lakiehdotus siirtyi hiljaiselon jälkeen valiokuntaan ja lopulta eduskunnan käsittelyyn.

Kysymys siitä, kenen nimen lapsi saa, osoittautui kuitenkin ylitsepääsemättömäksi kiistakohdaksi. Niinpä hallitus päätyi kertaalleen perumaan esityksen vuonna 1983 ennen kuin se lopulta tuli uudelleen käsittelyyn 1984 ja meni läpi 1985. Vuosien aikana julkaistiin lukemattomia artikkeleja, mielipiteitä, kolumneja, kyselyitä, pakinoita ja kannanottoja niin lain puolesta kuin sitä vastaan.

Kari-sarjakuva, nimilaki. Helsingin Sanomat 11.10.1981.
Kari Suomalainen, Helsingin Sanomat 11.10.1981. © Kari Suomalaisen perikunta. Klikkaa kuva isommaksi.

Tasa-arvokysymys

Lain puolustajat vetosivat pääsääntöisesti tasa-arvoon sekä naisen oikeuteen oman identiteetin säilyttämiseen myös avioliitossa. Sillä hetkellä voimassa olevan lain mukaanhan naisen oli avioituessaan pakko ottaa miehen nimi tai vähintäänkin kaksoisnimi. Tämän asianlaidan muuttamiseen oli painetta muutenkin, sillä Suomen allekirjoittaman YK:n kansainvälisen tasa-arvosopimuksen ratifioiminen vaati sukunimilain muuttamista tasa-arvoisemmaksi.

Siihenkin kiinnitettiin huomiota, että Suomi oli tuossa vaiheessa jäänyt jo jälkeen lähes koko muusta Euroopasta, missä naisilla oli enemmän vaihtoehtoja nimensä suhteen. Suomessakaan nimenvaihdon pakollisuudella ei ollut mitään pitkää perinnettä takanaan, vaan aikaisemmin nimiperinne oli ollut kirjavampi ja vaihteli niin muodin kuin asuinpaikankin mukaan.

Sukunimilain monet vaarat

Uudistuksen vastustajilla oli paljon huolenaiheita. Tässä niistä muutamia:

  • Perheen yhtenäisyys heikentyy ja avioliiton asema romuttuu jos perheellä ei olisi enää yhteistä sukunimeä.
  • Sukunimestä ei voi enää nähdä, onko ihminen naimisissa ja jos on, kenen kanssa.
  • Sukututkimus vaikeutuu tai muuttuu mahdottomaksi (tämä huolimatta siitä, että sukunimikäytäntö ei siis ennenkään ollut johdonmukainen).
  • Yhteiskunta muuttuu matriarkaaliseksi ja isälinja lakkaa olemasta, jos lapset saavat äidin sukunimen.
  • Erilaisia sukunimiä ja nimenvaihdoksia tulee niin paljon, ettei ihmisiä pysty enää tunnistamaan.
  • Puhelinluettelot paisuvat.

Esiin nousi myös kiinnostavia näkemyksiä lapsen ja isän keskinäisestä suhteesta. Yhteisen nimen katsottiin olevan niin olennainen osa lapsen ja isän välistä sidettä, että ilman sitä isä ei voi saada yhteyttä lapseensa. Pisimmälle menevässä kirjoituksessa jopa todettiin, että nimen periytymisellä on vaikutusta rakkauden määräänkin sekä siihen, kiinnostuuko isä poikansa (huom.) harrastuksistakaan.

Saattaisi käydä niinkin, ettei isä edes välttämättä ymmärrä pitää huolta jälkikasvustaan, jos näillä on eri nimi kuin hänellä, vaan liihottaa lopulta ”toisiin pesiin”. Vähissä oli luottamus miesten kykyyn sitoutua lapsiinsa.

Ihmeteltiin sitäkin, mihin nainen niin paljon itsenäisyyttä edes tarvitsee, että oma nimi täytyy voida pitää. Ei uraa tekeviä naisia niin paljon ollut, että oman nimen säilyttäminen täytyisi mahdollistaa kaikille.

Miten kävi?

Nyt noin 30 vuotta myöhemmin voinee jo sanoa, että uhkakuvat taisivat olla liioiteltuja. Yhteiskunta ei ole muuttunut matriarkaaliseksi, miehen nimen ottaminen yhteiseksi nimeksi on yhä se yleisin tapa avioliitossa, isän läsnäolo ei riipu nimestä, eikä puhelinluettelojakaan enää ole.

Avioliiton suosio on kyllä laskenut. Mutta siinä ovat tainneet muut tekijät olla suuremmassa roolissa kuin sukunimilain uudistus.

KALLAS LUKKA

Lähteet:

Nimiarkiston lehtileikkeet vuosilta 1972–1986
Sirkka Paikkala: Puolison nimi vai oma nimi? (Kielikello, 1/2012)


Suomi 100
Kirjoitus kuuluu Sanoin saavutettu -kokonaisuuteen, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja