Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Kielikorva


Kielikorva-podcast. Kuva: Poutapilvi.

Kielikorva on Kotimaisten kielten keskuksen podcast. Kielikorvassa keskustellaan ajattomista ja aina ajankohtaisista kieliasioista. Kielikorva-podcast jatkaa Yleisradion Kielikorva-ohjelman (1969–2008) perinnettä. Tässä blogissa voit kuunnella ohjelmaa, osallistua keskusteluun, antaa palautetta ja ehdottaa aiheita. Sosiaalisessa mediassa tunniste on #Kielikorva.

”Siellähän me sitten puhelemme ihmisten taskuissa.” (Kotuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg)



rss

28.2.2019 8.43
Kielikorva

Pakkoenglantia ja pullaa

Kielikorva-podcastissa keskustellaan kielipolitiikasta ja Kalevalan päivän leivoksesta sekä auervaarasta.

Voit kuunnella Kielikorvan helmikuun 2019 jakson Soundcloudin tai iTunesin kautta, Kotus-kanavalla Youtubessa, RSS-syötteen avulla tai lataamalla ohjelman mp3-tiedostona. Alla on poimintoja jakson keskeisistä sisällöistä tekstimuodossa.

Kuuntele jakso Youtubessa
Jakso mp3-tiedostona
Kielikorva iTunesissa
Kielikorvan RSS-syöte

Huoli kansalliskielistä

Tässä Kielikorvassa pääaiheita ovat kielipolitiikka ja rinnakkaiskielisyys. Suomen kielen lautakunta julkaisi vuoden 2018 lokakuussa kielipoliittisen kannanoton. Kannanoton mukaan valtiovallan pitäisi ryhtyä pikaisesti toimiin kokonaisvaltaisen kansallisen kielipoliittisen ohjelman laatimiseksi.

Millainen on suomen, ruotsin ja muiden kielten asema Suomessa? Tästä keskustelevat Kielikorvan juontajien Lotta Jalavan ja Risto Uusikosken kanssa Kotuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg ja ruotsin kielen osaston johtaja Charlotta af Hällström-Reijonen.

Kyseessä on tavattoman tärkeä asia, toteavat Forsberg ja af Hällström-Reijonen. ”On selvää, että kansalliskielistä pitää huolehtia. Kummastakin kansalliskielestä, myös ruotsista”, sanoo af Hällström-Reijonen.

Tunkeutuva englanti

Yksi keskeinen asia kannanoton taustalla on se, että ”englanti tunkeutuu aika monella rintamalla suomalaiseen yhteiskuntaan”, arvioi Forsberg.

Englannista puhutaan monenlaisten, vaikutukseltaan ja painoarvoltaan erilaistenkin asioiden yhteydessä. Paljon on keskusteltu esimerkiksi siitä, miksi suomalainen joutuu joissakin ravintoloissa Suomessa tekemään tilauksensa englanniksi.

Forsberg näkee, että asia on sinänsä tärkeä, mutta kaupallinen toiminta on kuitenkin eri asia kuin esimerkiksi viranomaistoiminta tai koulutuksen kentällä tehtävät kielivalinnat. ”Jos esimerkiksi lukiokoulutusta ruvetaan tekemään englanninkieliseksi tai edes mahdollistamaan englanninkielinen koulutus, sen näen todellisena uhkana.”

Toisaalta jos vaihtoehdot ovat englanniksi työskenteleminen tai työelämän ulkopuolelle jääminen, ”kyllä parempi vaihtoehto on työskennellä englanniksi”, huomauttaa af Hällström-Reijonen.

Kohti pakkoenglantia?

Kansainvälistymisen korostumiseen liittyy keskustelijoiden mukaan huolia myös, kun ajatellaan korkeakouluja ja yliopistoja. ”Valtiovalta kannustaa ja pakottaakin tuottamaan opetusta englannin kielellä”, sanoo Forsberg.

Tämä on hänen mukaansa johtanut tilanteeseen, jossa joissakin korkeakouluissa englanti on alkanut olla varsinkin ylemmillä tasoilla hallitseva kieli. ”Tämä ei ole hyvä asia suomen kielen eikä ruotsin kielen kannalta.” Forsbergin mukaan englannin käyttö korkeimmassa opetuksessa ”ihan selvästi uhkaa näiden tieteenalojen kielenkäyttöä suomeksi ja suomen kielen kehittymistä”.

Charlotta af Hällström-Reijonen kertoo, että samanlainen kehitys on nähtävissä myös ruotsinkielisissä korkeakouluissa, Ruotsissakin. ”Uhka kohdistuu siis ruotsiin kielenä.”

Risto Uusikoski, Lotta Jalava, Charlotta af Hällström-Reijonen ja Ulla-Maija Forsberg. Kielikorva, helmikuu 2019. Kuva: Sonja Holopainen.
Risto Uusikoski, Lotta Jalava, Charlotta af Hällström-Reijonen ja Ulla-Maija Forsberg. Kuva: Sonja Holopainen.

Rinnan ruotsia ja suomea

Kotimaisten kielten keskuksessa puhutaan aina välillä rinnakkaiskielisyydestä ja rinnakkaiskielisyyttä toteutetaan käytännössäkin. Esimerkiksi niin, että palavereissa puhutaan sekaisin suomea ja ruotsia, kun osallistujat ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Myös tämänkertaisessa Kielikorvassa puhutaan rinnan suomea ja ruotsia.

Tällainen rinnakkaiskielisyys toimii hyvin, kun keskustelijat osaavat riittävästi toistensa kieltä, arvioivat af Hällström-Reijonen ja Forsberg. Esimerkiksi korkeakoulujen hallinnossa eli kielitaitoisten ihmisten kesken rinnakkaiskielisyyden pitäisi toimia periaatteessa hyvin.

”Meillä täällä Kotuksessa se toimii hyvin, mutta mehän olemme kyllä aika erikoistapaus tässä. Oikeastaan sellaisten yhteisöjen määrä, joissa se luontevasti onnistuisi, voi olla aika pieni”, pohtii Forsberg.

”Ideaalitapauksissa rinnakkaiskielisyys toimii hyvin suomalaisten kesken”, arvioi af Hällström-Reijonen. Mutta esimerkiksi yliopistoissa on paljon muualta tulleita, jotka eivät osaa kumpaakaan kansalliskielistämme, ja silloin tilanne on toinen.

”Mitä enemmän rinnakkaiskielisyydestä puhuttaisiin ja mitä enemmän siihen kannustettaisiin, jos siihen totuttaisiin... Olisi hyvä, jos se menisi eteenpäin”, toivoo Forsberg.

Olennaista ymmärtää

Suomen- ja ruotsinkielisten yhteisissä kokouksissa olisi hyvä, jos puheenjohtaja toteaisi, että osallistujat ymmärtävät suomea ja ruotsia, joten kaikki voivat nyt puhua omaa äidinkieltään. ”Pitää kannustaa puhumaan omaa kieltään”, huomauttaa af Hällström-Reijonen. Muuten oman kielen puhuminen voi tuntua itsestä epäkohteliaalta, erityisesti jos puhuu kieltä, joka ei ole osallistujien enemmistön äidinkieli.

Myös vieraan kielen puhumiseen tulee kannustaa, arvioivat keskustelijat. Olennaisinta ei ole, että puhuu kieltä täydellisesti; olennaisinta on puhua ja tulla ymmärretyksi.

Kielikorvan keskustelussa nousee esiin monia erilaisia rinnakkaiskielisyyden ilmentymiä suomalaisessa yhteiskunnassa. Monesti kieliä käytetään rinnakkain ja eri organisaatioilla on suomen- ja ruotsinkielistä toimintaa, mutta välillä kielet pidetään liiankin erillään toisistaan.

Charlotta af Hällström-Reijonen ja Ulla-Maija Forsberg. Kielikorva, helmikuu 2019. Kuva: Sonja Holopainen.
Hällström-Reijonen ja Forsberg. Kuva: Sonja Holopainen.

Kalevalan pulla

Kielikorvaa nauhoitettiin tällä kertaa Kalevalan päivän eli suomalaisen kulttuurin päivän aikoihin, ja keskustelijat pohtivat myös kielten ja suomalaisen kulttuurin suhdetta. Kielen ja kulttuurin suhde ymmärretään usein kiinteäksi, mutta kun puhutaan laajemmin kansallisesta kulttuurista, ei tule unohtaa monikielisyyttä.

”Jos kieli määrittää kulttuuria, mikä on kansallinen kulttuuri, suomalainen kulttuuri, johon myös ruotsinkielinen kulttuuri liittyy, puhumattakaan muista vähemmistökielistä”, pohtii Ulla-Maija Forsberg. ”Meillä on aihetta tuntea kielistämme ylpeyttä”, vahvistaa Charlotta af Hällström-Reijonen.

Keskustelussa käy ilmi sellainenkin puute, että Kalevalan eli suomalaisen kulttuurin päivälle ei ole omaa pullaa tai leivosta. Suomenruotsalaisena af Hällström-Reijonen ehdottaa, että sellainen leivos pitäisi ehdottomasti olla.  ”Kaikilla hienoilla merkkipäivillä pitää olla oma leivos”, hän naurahtaa.

”Karjalanpiirakka olisi hyvä, mutta se on niin arkinen”, miettii Forsberg. ”Mikael Agricolallakaan ei muuten ole pullaa!”

Laskiaispulla on Ruotsista kotoisin, ja runebergintorttu liittyy suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Mutta millainen Kalevalan päivän pulla tai leivos voisi olla? Keskustelijat jättävät kysymyksen hautumaan. Ehkäpä Kielikorvan kuuntelijoilla on hyviä ehdotuksia?

Kuinka surkeasti menee?

Kukaan ei ole ottamassa meiltä suomen kieltä pois, mutta olemmeko me itse luopumassa siitä. Millaisia ovat suomalaisten kieliasenteet? Tästä keskustelevat Kielikorvassa kielenhuoltaja ja kouluttaja Riitta Hyvärinen ja Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Minna Pyhälahti.

Kielen asiantuntijoilta kysytään usein, kuinka huonosti suomen kielellä menee. ”Surun ja surkeuden kautta... Suomen kieli on rapautumassa, vahvista tätä meidän uskoamme... Sellaisiin kysymyksiin olen vastannut aika monta kertaa”, kertoo Hyvärinen.

Pyhälahti kertoo, että häntä on ruvennut harmittamaan se, että suomenkieliset ovat ikään kuin itse luopumassa kielestään, vaikka kukaan ei varsinaisesti ole sitä pois ottamassa. ”Juhlapuheissa toki suomen kieltä pidetään tärkeänä ja rikkaana, mutta mitenkäs se käytäntö sitten”, Pyhälahti pohtii.

”Aina vika nähdään jossakussa toisessa”, pohtii Hyvärinen. Usein syytetään esimerkiksi nuoria siitä, että nuoret eivät osaa kirjoittaa tai nuoret käyttävät englantia. ”Mutta omia tekoja ei välttämättä nähdä.”

”Toki valtiovallaltakin tarvitaan toimia. Mutta meillä jokaisella on vastuu siitä, miten me arvostamme omaa kieltämme”, arvelee Pyhälahti.

Pyhälahden ja Hyvärisen mukaan tarvitaan kansallinen kielipoliittinen ohjelma, jollaista suomen kielen lautakunta on ehdottanut. Mutta tarvitaan myös jokaisen suomalaisen itselleen laatima ”henkilökohtainen kielipoliittinen ohjelma”, asenteiden tutkailua ja ehkä niiden muuttamistakin siis.

Riitta Hyvärinen ja Minna Pyhälahti Kielikorvan nauhoituksissa helmikuussa 2019. Kuva: Vesa Heikkinen.
Riitta Hyvärinen ja Minna Pyhälahti Kielikorvan nauhoituksissa helmikuussa 2019. Kuva: Vesa Heikkinen.

Multipotentiaalinen auervaara?

Kotuksen sanastajien uudissanataululle on jälleen alkuvuodesta poimittu mielenkiintoisia sanoja. Kielitoimiston sanakirjan toimittajat Ilona Paajanen ja Minna Pyhälahti kertovat, millaista sanasoppaa helmikuussa on maisteltu.

Pyhälahti kertoo sanoista lemmenhuijaus ja kyber-auervaara. Ne liittyvät samaan asiaan. Helmikuisen ystävänpäivän aikoihin kirjoitettiin lemmenhuijauksista Britanniassa, jossa huijauksen uhrit ovat useimmiten noin 50-vuotiaita ja yleensä naisia.

Lemmenhuijauksella tarkoitetaan petosta, jossa tekijä teeskentelee rakastunutta ja saa uhrinsa lähettämään rahaa. Tyypillisesti huijarit etsivät uhrejaan internetin treffisivustojen kautta, ja nämä niin sanotut kyber-auervaarat käyttävät keksittyjä nimiä. Ruben Oskar Auervaara oli kuuluisa hurmurihuijari, joka petkutti naisilta rahaa. Nimi kirjoitetaan kyber-auervaara-ilmauksessa pienellä alkukirjaimella: tätä kutsutaan kielentutkimuksessa erisnimen kuvalliseksi käytöksi.

Paajanen ottaa esiin sanan multipotentiaalisuus. Helsingin Sanomissa oli helmikuun alkupuolella artikkeli multipotentiaalisista ihmisistä, jotka eivät koe kutsumusta yhdelle tietylle alalle. Sen sijaan tällaisilla ihmisillä on monia eri suuntauksia, joko peräkkäin tai samanaikaisesti. Multipotentialismi-ilmiöstä puhuttiin myös Cosmopolitan-lehdessä viime kesänä.

Töistä ja harrastuksista toisiin siirtyviä saatetaan helposti pitää laiskoina tai keskittymiskyvyttöminä. Juuri tällaisia käsityksiä on kuitenkin tarkoitus kumota puhumalla positiivisemmin multipotentiaalisuudesta. Kyseisen ihmistyypin vahvuuksia ovat esimerkiksi luovuus, nopea innostuminen ja ripeä oppiminen. Niin sanotut multipotentiaalit oppivatkin hyväksi melkein kaikessa, mitä ryhtyvät tekemään, mutta pääsevät harvoin asiantuntijan tasolle.

Ilona Paajanen ja Minna Pyhälahti uudissanataululla helmikuussa 2019. Kuva: Vesa Heikkinen.
Ilona Paajanen ja Minna Pyhälahti vauhdissa uudissanataululla. Kuva: Vesa Heikkinen.

Haukio ja muuta ajankohtaista

Vuoden 2019 ensimmäisessä Kielikorvassa luotiin katsaus myös  vuodenvaihteen ja alkuvuoden uutisiin. Kieliuutisia ja muita ajankohtaisjuttuja on luettavissa Kotimaisten kielten keskuksen kotisivuilla.

Tammikuussa ilmestyi Viro–suomi-sanakirja. Hakusanoja ja ilmauksia sanakirjassa on lähes 40 000, ja se on verkossa vapaasti käytettävissä. Sanakirjahankkeen suojelija oli Jenni Haukio.

Kotuksen verkkosivuilla julkaistiin vuoden 2018 lopulla Haukion haastattelu. 10 kysymystä kielestä -palstalla julkaistussa jutussa Haukio toivoo, että jokainen voisi tuntea ylpeyttä ja iloa omasta murteestaan. Hän toivoo myös, että suomen kieli säilyy elinvoimaisena ja vaalittuna.

Suomen kielen lautakunta on julkaissut toimintasuunnitelmansa vuosiksi 2019–2021. Lautakunnan kolmivuotiskauden teemana on yhteinen ymmärrettävä kieli. Teema korostaa kieliyhteisölle yhteisen, omaksi koetun ja ymmärrettävän kielimuodon merkitystä yhteiskunnan toiminnan perustana.

Viro–suomi-sanakirja (sanakirjan esittely)
Viro–suomi-sanakirja (verkkosanakirja)
”Kieli on meille mahdollisuus erottautua maailmassa” (Jenni Haukion haastattelu, 10 kysymystä kielestä, 19.12.2018)

Suomen kielen lautakunnan toimintasuunnitelma 2019–2021


Teksti: Vesa Heikkinen


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

28.2.2019 15.46
Vaskilohi
Asiaa
Huono kielellinen itsetunto on viheliäinen asia, ja olisi hyvä, että siitä päästään eroon.

Itseäni on ruvenut enenevästi ärsyttämään korkeakoulujen pyrkimys hankkiutua eroon suomenkielisestä opetuksesta ja mielestäni se on asia, mille pitäisi tehdä jotain ja pian. Ainakin se vaatisi sellaista asennemuutosta, jossa korkeakouluissa tiedostettaisiin, että juuri suomenkieilisen opetuksen tarjoaminen on niille keskeinen yhteiskunnallinen tehtävä (mistä niille maksetaankin), ja kv-koulutus on siitä erillinen. Uskon, että kun asioista päättävät professorit kilpailevat ansioillaan, laadukkaan suomenkielisen koulutuksen antaminen ei ole semmoinen meriitti, jolla olisi kauheasti painoarvoa. Koen aika vahvasti, että tämä motivoi helposti professoreja toimimaan asiassa suomenkielisten etuja vastaan. Teknisillä aloilla monilla on vielä aika teknokraattinen asenne kieleen ja aika perustelematon lapsenusko sen suhteen, että suomenkielinen voisi noin vain vaihtaa kielensä englanniksi ilman mitään rasitusta. Erityisen turhauttavalta tuntuu se, että suomen asema on lainsäädännössä turvattu, mutta yliopistot vain yksinkertaisesti ovat välittämättä näistä laeista käytännön toiminnassaan.
28.2.2019 16.17
Marva Kotonen
Pulla
Tietysti kielikorvapuusti!
6.3.2019 12.16
Mauri Ilmari
Englanti tunkeutuu eri tavoin.
Anglismeiksi kutsuttuja sanontoja on kahdenlaisia, luontevan tuntuisia ja epäluontevia. Luontevan tuntuinen on sellainen, jota joku supisuomalainen olisi voinut tulla käyttäneeksi, vaikka hän ei koskaan olisi kuullut eikä nähnyt sitä millään kielellä.
Kun englannin sanalla on kielessämme kaksi vastinetta, jotkut suomentajat eivät vaivaudu katsomaan niistä muita kuin aakkosjärjestyksessä ensimmäisen. Näin on saatu ja yleistynyt epäluonteva ”rampa ankka”. Nähtäväksi jää, yleistyykö myös ”pimeyden prinssi”.