Asujaimet myötäleessä

Lukiessaan J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -opusta noin 12:tta kertaa eräs sanakirjantoimittaja pysähtyi virkkeeseen: Matkalaiset jättivät tien ja lähtivät kävelemään myötälettä (suom. Kersti Juva, 1973). Samainen lukija oli aiemmin pyyhältänyt myötäleestä noin vain eteenpäin, mutta tällä kertaa tuli mieleen tarkistaa, löytyykö sana Kielitoimiston sanakirjasta – ja löytyihän se.

Myötäle ei suinkaan tarkoita tienvierustaa, siis ikään kuin tietä myötäilevää kaistaletta, kuten leksikografiksi päätynyt Keskimaa-fani oli 13-vuotiaasta lähtien tulkinnut. Sen sijaan sana merkitsee kulkusuuntaan viettävää maata tai myötämäkeä, alamäkeä. Tästä valaisun hetkestä lukija sai uudenlaiset lukulasit silmilleen. Eteneminen kävi hitaaksi kuin Emyn Muilin louhikossa.

Sanakirjantoimittaja lähti tutkimaan myötälettä. Kuva: Tuuli Paajanen.

Ylätyyliä ja sepitteitä

Monet harvakäyttöiset, ylätyyliset tai vanhahtavat sanat on selitetty Kielitoimiston sanakirjassa, vaikka ne eivät nykyisen yleiskielen ydintä olekaan. Tällaisia ilmauksia fantasian pioneeriteoksessa piisaa: Tarua sormusten herrasta on kirjailijan omin sanoin kirjoitettu puuskittain vuodesta 1936 vuoteen 1949, ja se julkaistiin vuosina 1954–55. Kersti Juvan ahkeroima, osittain Eila Pennasen ja Panu Pekkasen avustuksella syntynyt suomennos puolestaan näki päivänvalon vuonna 1973, siis yli 50 vuotta sitten.

Sekä kirjailijan että suomentajan luovuus on huipussaan sepitetyissä paikan-, henkilön- ja lajinnimissä. Tolkienin Keskimaassa (engl. Middle-earth) sellaisia ovat muiden muassa Kontu (engl. Shire), Konkari (engl. Strider), puolituinen (engl. halfling) ja örkki (engl. orc). – Puhumattakaan täysimittaisista haltiakielistä, joita taustoittamaan Tolkien alun perin alkoi rakentaa yksityiskohtaista fiktiivistä maailmaansa.

Näistä fantasiakielen erikoisuuksista on kirjoitettu pidemmin ja asiantuntevammin toisaalla. Niiden tulkinnassa Kielitoimiston sanakirjastakaan ei ole juuri apua. Vaikka sanakirjassa on hakusanoina kontu, konkari ja örkki, vain viimeisen merkitys vastaa sitä käyttöä, missä se Sormusten herrassa on (’peikon tms. kaltainen ilkeä tai vastenmielinen mielikuvitushahmo’); kaksi muuta ovat Juvan suomennoksessa erisniminä.

Muinaiset asujaimet

Toisen, myötäleen tapaisen tyylinäytteen voisi nostaa Sormusten herran viime lehdiltä, jossa jalo haltiakansa runoilee muinaisen Lännen maan asujaimina yhä muistavansa entisaikojen tähtivaloa:

Me yhä muistamme, asujaimet
maan kaukaisen, katveessa metsien sen,
tähtivaloa läntisten merien.
(suom. Panu Pekkanen)

Kielitoimiston sanakirjan mukaan asujain on vanhentunutta ja ylätyylistä kieltä. Vuonna 2000 ensi luentansa tehneelle teinille sana oli ilman muuta vieras, mutta kontekstista avautui merkitys ’asukas’. Kun joitakin vuosia myöhemmin suomen kielen lehtori luennollaan kysyi, osaako joku kertoa, mitä vanha johdos asujain tarkoittaa, pääsi tämä Keskimaassa kypsynyt kieli-intoilija loistamaan.

Tolkienin klassikon tarkistetussa 50-vuotisjuhlavuoden suomennoksessa (2023) asujain-sana on vaihdettu helpommin ymmärrettävään johdokseen asukas:

Me metsien katveissa muistamme,
me asukkaat maan tämän kaukaisen,
sinun tähtivalosi, kuinka se
yli hohti läntisten merien.
(suom. Alice Martin)

Sormusten herroja ja sanakirja. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.

Kahlaamoja ja käskynhaltijoita

Tolkienin luoma Keskimaa on laajuutensa ja tarkkuutensa vuoksi pikemmin fiktiivinen historia kuin sadunomainen fantasia. Ehkä siksi myös kerronnan kielessä vilisee menneen maailman elementtejä, kuten kahlaamo, käskynhaltija ja vaski.

Kahlaamoita, tai Kielitoimiston sanakirjan mukaan ’kahlaamalla ylitettäviä vesistönkohtia, kahlauspaikkoja’, on epäilemättä olemassa nykyisinkin. Googlesta hakiessa kuitenkin jo kolmantena tuloksena, heti Wikipedian selityksen ja Lapin jokien kahluupaikkalistauksen jälkeen, ilmaantuu ruudulle Bruinenin kahlaamo, yksi Keskimaan kuuluisista tapahtumapaikoista. Vaikka kahlaamo ei ole pelkästään historiallinen sana, se henkii jotain kesyttämätöntä, silta- ja lossi-infrastruktuurin ulkopuolista seikkailua.

Sen sijaan käskynhaltija ja vaski ovat yksiselitteisemmin vanhahtavia sanoja. Käskynhaltija on historiallinen titteli hallitsijan edustajalle ja vaski puolestaan vanhentunut, ylätyylinen nimitys kuparille tai kupariseokselle. Sormusten herrassa sammuneeksi luullutta kuningassukua sijaistaa ylhäinen käskynhaltijasuku, joka hallitsee yhtä ihmisten suurista valtakunnista, vaskilevyistä tehdyissä panssaripaidoissaan tietenkin.

Kirjailijan kädenjälki

Kun tarkoituksena on kuvailla menneitä aikoja ja urotekoja, sanavalinnoilla on väliä. Lukijan voi lumota itse kielelläkin, ei pelkästään ihmeellisellä maailmalla tai liikuttavilla tapahtumilla. Tolkienin kielelle on ominaista rauhallisuus ja maalailevuus, ja tekijän kädenjälki on tunnistettavissa jo tavasta kuvailla puita. Tällaista vanhansävyistä tekstiä suomennettaessa ei ole yhdentekevää, käännetäänkö downhill alamäeksi vai myötäleeksi.

Jos erään nimettömäksi jäävän sanakirjantoimittajan tavoin löytää tiensä (tai kadottaa itsensä) Keskimaahan, on hyvä olla mukana asiantunteva opas. Siinä missä Harmaa Vaeltaja ohjaa tarinan hahmoja mutkittelevilla poluilla, Sininen Sanakirja voi auttaa lukijaa kielen koukeroissa.

• Kielitoimiston sanakirja
• Kersti Juva Kotus-blogissa
• Kersti Juva kertoo, millaista oli suomentaa Taru sormusten herrasta (Helsingin Sanomat, 1.9.2021)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele