Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät
-blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss Elävät päät

28.1.2019 9.53
Pirkko Kuutti

Vanhan kirjasuomen sanakirja taas uuden edessä

Päätoimittajan mietteitä vuoden vaihtuessa.

Elämme tammikuuta, akselia, jonka ympäri vuosi pyörähtää, eli januariusta, kahteen suuntaan katsovan Janus-jumalan kuukautta. Se kutsuu katsomaan taakse- ja eteenpäin, arvioimaan mennyttä ja arvelemaan tulevaa.

Viime vuoden puolella selvisi, että Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitustyötä voidaan vielä jatkaa vuosia eteenpäin, kun Koneen Säätiö myönsi huomattavan summan työvoiman palkkaamiseen. Tämä vuosi on siis voitu toimituksessa aloittaa reippaasti ja huojentunein mielin.

Verkossa julkaistu sanakirjamme ulottuu a:sta paistua-sanaan. Toimituksessa ahkeroidaan nyt pak-, pal-, pan-, pap-, par- ja pas-alkuisten sanojen parissa. Pakanat, palkeraudat, palperit, papit, parat, parhaimmat ja pasuunajuhlat tungeksivat tänä vuonna pakkaamisen, palkkaamisen, palmikoitsemisen, panemisen, parantamisen ja monien muiden − joidenkin vielä tietymättömissä olevien yllätyslöytöjenkin − keralla päätoimittajan työkansioon, jossa useat sanat jo kärsimättöminä odottelevatkin viime tarkistusta.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimituksen valmiit-kansioon päätyi viime vuoden pahnanpohjimmaisena paittooja ja tämän vuoden esikoisena paja. Molemmat julkaistaan tänä vuonna sanakirjan uudessa jaksossa seuranaan lukuisat muut pa-alkuiset sana-artikkelit.

Viime vuoden viimeinen tuttavuus: paittooja

Paittooja löytyy Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineistosta vain Christfrid Gananderin sanakirjasta (1787−88) selitettynä nahan käsittelijäksi, pehmittäjäksi − henkilöksi, joka paittoaa eli pehmittää nahkaa parkitsemalla tai mekaanisesti muokkaamalla. Nykyään voidaan puhua kuvallisesti vaikkapa säiden tai koettelemusten parkitsemasta (eli kovettamasta, karaisemasta) ihmisestä. Kirjassaan Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä (1791) J. A. Frosterus puolestaan katsoi runsaan alkoholinkäytön paittoavan eli parkitsevan ihmisen suonet:

weren puhdistuxeen ja siiwitzemiseen owat myös monet muut wälikappaleet, niinkuin maxa, sappi, perna, munaskut ja muita, jotka owat Luojalda tarkasti raketut, niiden suonet juuri hienot, jos ne rappion tulewat niin on terweys poisa, ja se on wähällä tehty. Aiwan wäärin siis ne tekewät jotka ylönsyömisellä ja juomisella − − pakauttawat he hienot suonet ja paittoawat ne wäkewällä wiinalla.

Frosterus ihaili ja ylisti kirjassaan luomakunnan ja ihmisruumiinkin tarkoituksenmukaisuutta ja hienoa rakennetta.

Nahan käsittelijästä vanhassa kirjasuomessa esiintyy muutaman kerran myös nykykielessä tutumpi asu peittoaja. Nykyään peittoamisella viitataan pehmittämiseen, hakkaamiseen, selkään antamiseen ja toisten voittamiseen:

JYP peittosi HIFK:n Risto Dufvan paluuottelussa (Keskisuomalainen)

Särkänniemi peittosi Powerparkin ja Linnanmäen (Aamulehti)

Sanakirjassamme mennyt vuosi on kuvaannollisesti paitottu ja uusi vuosi aloitettu sanaseppien pajassa. Sanaseppiä ovat vanhan kirjasuomen aikaiset kirjoittajat todella monesti olleet, kun ovat hakeneet (usein kukin omalla logiikallaan) suomenkielisiä ilmaisutapoja asioille, joita ei aiemmin suomeksi ollut ilmaistu, esimerkiksi monille abstrakteille asioille tai erikoisalojen käsitteille.

Roomalainen pronssikolikko 200-luvulta eKr. Kuva: Turun museokeskus.
Kaksikasvoinen Janus katsoo menneeseen ja tulevaan. Roomalainen pronssikolikko 200-luvulta eKr. Kuva: Turun museokeskus.

Uuden vuoden ensimmäinen sana: paja

VKS:n ensimmäinen vuonna 2019 viimeistelty sana-artikkeli on ollut paja. Sana kuulostaa tutulta ja ymmärrettävältä. Nykykielessä sen ensisijainen merkitys on ’sepän verstas’, ja siihen vanhan kirjasuomen tekstien pajakin enimmäkseen viittaa. Yhdyssanoissa pajaa käytetään nykyään myös yleisemmin verstaan tai työhuoneen, jopa yrityksen merkityksessä, esimerkiksi konepaja, työpaja, korupaja, Koodauspaja. Tällainen merkitys ei ole vieras vanhan kirjasuomen aineistoissakaan. Useimmiten on kyseessä jokin erillinen rakennus työntekoa, usein kyllä juuri jotain metallin käsittelyyn liittyvää työtä, varten.

Pajaksi on vanhoihin lakiteksteihin käännetty ruotsin kielen sana smedja (esiintyy myös esimerkiksi kirjoitusasuissa smidia, smijdia), jolla on viitattu paitsi metallityöhön tarkoitettuihin tiloihin, myös vankilan yhteydessä olevaan työhuoneeseen, jossa rangaistut tekivät sepän töitä. VKS:n aineiston esimerkeistä ei voi päätellä, että rangaistuslaitoksen pajassa tehtävä työ olisi ollut juuri sepän työtä. Joka tapauksessa työllä on voitu korvata vaikkapa sakkorangaistus.

Kuninkaan asetuksessa Käsi- ja Coto-Myllyen Nautitzemisesta vuodelta 1690 määrätään, että jos joku ei ole säädetyllä tavalla luopunut omasta myllystä (jollaisen käyttö vähensi kruunun tuloja), joutuu maksamaan sakkoa. Mutta

Jos ei Wicapää woi Sackoa wetä, nijn hänen pitä ensimmäisen kerran – – Tilin tekemän Rangaistus-Työllä Lasten-Huonen [= orpokodin] Pajasa – – ja pitä joca Päiwä Luettaman hänen Työns Cahteen Markaan Hopia Rahaan.

Jos rikkomus vielä uusitaan, seuraa siitä miehelle kujanjuoksu tai ”jos se on Waimon puoli, kärsikön Witza [= vitsaa] Raastuwan Owen edes”.

Viimeksi mainitussa merkityksessä ei pajaa onneksi enää tunneta, vaan nykyisissä pajoissa tehdään hyvinkin erilaisia töitä omasta halusta. Aiemmin mainittujen lisäksi on ainakin ajatus-, idea- ja tunnepajoja, joiden nimet viittaavat selkeästi henkiseen työhön.

Tammikuun näkymiä

Sanakirjatyössä p-alkuisten sana-artikkelien kirjoittamista voi hyvinkin verrata niin varsinaiseen hikipajaan kuin tammikuuhunkin. P:llä alkavia sanoja on tuskastuttavan runsaasti, mutta toisaalta p-kirjaimen kohdalla ollaan sanakirjan taitekohdassa, jossa pyörähdetään aakkosten alkupuolelta loppupuolelle.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitus ahkeroi nyt tuossa taitekohdassa tai oikeastaan jo sen paremmalla puolella. Koneen Säätiön ansiosta VKS:n pajassa taotaan tänäkin vuonna säännönmukaisuutta karttelevasta aineistosta, lukemattomista yksityiskohdista ja kielellisen luovuuden tutkailuun viettelevästä sanojen historiasta mahdollisimman loogisia tiedonkappaleita.

PIRKKO KUUTTI


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja