Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät
-blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss Elävät päät

9.5.2018 8.35
Elina Heikkilä

Paha ruoho rehottaa

Rikkaruohoilla on ollut iso liuta nimityksiä.

Mikael Agricola kiteytti oivallisesti puutarhurien ja maanviljelijöiden satotoiveet: yrttitarhasta ”lehtee, ruohoo, yrttii hyvää” ja pellosta ”paljo jyvää”. Mutta sitä Agricola ei Rucouskirian (1544) kalenterirunossa kertonut, että viljelmällä kuin viljelmällä ponnekkaimmin esiin puskevat rikkaruohot ja että niiden torjuminen vaatii julmetusti työtä.

Hukkaheinästä villiruohoon

Sana rikkaruoho tunnettiin jo ainakin 1700-luvulla. Varhaisimmat löytämäni esimerkit sanan käytöstä ovat vuodelta 1773 Asikkalan kappalaisen Axel Laurellin perunanviljelyohjeesta. Näin Laurell neuvoo laajamittaiseen viljelykseen ryhtyviä:

koska nähdään, että muutamia taimia on ylöstullut, nijn pitä maa – – äjestettämän ja tasoitettaman, että ne ylöstulleet rikka ruohot tule tukahutetuxi, ja nijn päästän sijtä waiwallisesta kitkemisestä

Vanhan kirjasuomen sanakirjaan on taltioitu useita rikkakasvien nimityksiä: sanakirjasta löytyy jo epä-, hukka-, liika-, lika- ja metsäruoho sekä hukkaheinä. Sitä mukaa kuin pääsemme aakkosissa eteenpäin, luvassa on vielä ainakin paska- ja villiruoho sekä tietysti rikkaruoho. Alihakusanaksi ruoho-artikkeliin on tulossa myös sanaliitto paha ruoho.

Mitä siitä voi päätellä, että entisaikoina rikkaruohoille on ollut näin iso liuta nimityksiä? Ainakin sen, että rikkaruohoista, noista puutarha- ja peltoviljelmien vitsauksista, on jouduttu puhumaan paljon. Rikkaruohoista on kirjoitettu runsaasti 1700-luvun almanakoissa, joissa neuvottiin, kuinka viljellä menestyksekkäästi hyötykasveja ja torjua rikkakasveja. Nimitysten kirjosta näkyy, että vielä 1700-luvulla rikkakasveille ei ollut yhtä ja ainoaa standardinimitystä; rikkaruoho ja rikkakasvi ovat vakiintuneet vasta myöhemmin.

Rikkaruohoiksi voitiin laskea paitsi haitallisina pidetyt kasvilajit myös viljelykasvien ihmisravinnoksi kelpaamattomat osat. Vuonna 1799 julkaistussa kirjoituksessa suomalaisille neuvottiin, mitä kaikkea voi syöttää eläimille, kun rehusta tekee tiukkaa: Saksanmaalla kuulemma myös nauriinkuoret ja -naatit samoin kuin keräkaalin ulommaiset lehdet ”ja muut näiden kaldaiset mehulliset rikka ruohot” survottiin eläinten rehuksi.

Lajilleen tunnistettavia rikkakasveja

Osaa rikkaruohojen nimityksistä on käytetty myös rajaavammin tietyn kasvilajin tai -suvun nimenä. Villiruohon nimellä on kutsuttu ainakin kahta eri kasvilajia: Elias Tillandzin kasviluettelossa (1683) se on hullukaali (Hyoscyamus niger), Johan Haartmanin lääkintäoppaan kasvihakemistossa (1765) puolestaan koirankieli (Cynoglossum officinale).

Tillandzin kasviluettelosta käy ilmi, että pahaksiruohoksi on kutsuttu lusteita eli raiheiniä, Lolium-suvun heinäkasveja. Koska kyseessä on kasvisuvun nimi, hakusana paharuoho tulee Vanhan kirjasuomen sanakirjaan nykykäytännön mukaisesti yhdyssanana, vaikka Tillandz onkin kirjoittanut erikseen Paha Ruoho. Christfrid Gananderin sanakirjan käsikirjoitusta täydentänyt henkilö, joka tunnetaan nykyään vain ”Luonnontieteilijänä”, on lisännyt lusteen ja pahanruohon synonyymiksi hajuruoho ja kommentoinut, että Swensk Botanik -teoksessa annetun Halcus odoratus -nimen asemesta oikea tieteellinen nimi olisi Lolium temulentum.

Useimmissa tapauksissa ilmaus paha ruoho lienee kuitenkin viitannut kaikenlaisiin ruohovartisiin mutta muutoin tarkemmin määrittelemättömiin rikkakasveihin, ja tällaiset esiintymät esitetään sanakirjassakin sanaliiton paha ruoho alla. Ruotzin Waldacunnan Laissa, joka julkaistiin alkukielellä 1734, on lueteltu ainakin suvun tarkkuudella eräitä rikkakasveja, joiden heittäminen toisen peltoon oli rangaistava teko: ”landhafra, snarbindel, skerffrö”.

Roima sakko rikkaruohon levittäjälle

Tähän täytyy pysähtyä hetkeksi. Viskoivatko siis 1700-luvun alun ruotsalaiset tieten tahtoen rikkaruohoja toistensa pelloille, niin että asiasta piti säätää rakennuskaaressa? Pitää muistaa, että ennen isoajakoa pellot olivat vielä sarkaviljelyksessä, niin että naapurukset perkasivat omia sarkojaan vieri vieressä. Siinä piti olla tarkkana, ettei tullut heittäneeksi hukkaheiniään naapurin puolelle uudelleen juurtumaan. Rangaistus oli tuntuva:

olcon cunniatoin, paratcon caiken wahingon, ja wetäkön sackoa wijsikymmendä talaria joca pellon edestä, cuin hän on tahtonut nijn turmella

Näin Samuel Forseen (1738) on suomentanut rikkakasvien levittämistä koskevan lainkohdan:

Heittä jocu toisen peldoon lustetta, kieräheinää, wirnaita, eli muta mitä ikänäns se on, että sijtä pahaa ruohoa caswa mahdais

Sana kieräheinä viittaa johonkin kiertokasviin, ilmeisesti humalavieraaseen (Cuscuta europaea), joka imee isäntäkasvinsa tyhjiin, ja virnatkin tekevät pellosta melkoista takkua. Puheena olevat rikkakasvit on lopuksi niputettu yhteen nimityksellä paha ruoho. Pari vuosikymmentä myöhemmin painetussa suomennoksessa (1759) mainitaan lusteen asemesta hukkakaura ja kieräheinän on korvannut kieruruoho. Hukkakaura (Avena fatua) siis ilmeisesti kuului viljapeltojen vitsauksiin jo 1700-luvulla.

Revi synnin liikaruoho sydämestäni

Rikkaruohoista on kirjoitettu myös vertauskuvallisesti. Varhaisin löytämäni suomenkielinen rikkaruohomaininta onkin kielikuva Agricolan Rucouskiriasta: ”poijsrewi caiki synnin liiat rohot, ia sopimattomat halut [meidän sydämistämme]”. Eräässä 1650-luvun asetussuomennoksessa taas kuvataan Jumalan ja saatanan välistä kamppailua näin:

Sathan aina ia alinomaisest, cusa Jumalan Sana parahin caswa, on pyytänyt kylwä pasca ruoho

Juhana Wegelius jyrisee postillassaan (1747) monessa kohtaa villiruohosta, joka ei verso koirankielen ja hullukaalin tavoin tienposkessa vaan ihmissydämissä:

näin sijs Herran Peldo on nyt coconas willi-ruohon alla – – Helwetin petoin jalkain polkuna ja laitumena, josta ei muuta caswa cuin sitä joca kelpa tulen sytöxi ja pitä ijancaickiseen walkiaan palamaan heitettämän

Nyt on rikkaruohot nujerrettu, ainakin vähäksi aikaa. Seuraavalla kertaa katsotaan, mitä viljelyksille jää kasvamaan, kun hukkaheinät on hävitetty.

ELINA HEIKKILÄ

Kalle Järvelä: Agricola Raamatun maisemissa (Elävät päät -blogi 9.4.2018)

Kirsti Aapala: Juhannusheiniä lattialle (Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen -blogi 9.6.2015)

Kirsti Aapala: Voikukka, maitoheinä (Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna 3.6.2007)

Kirsti Aapala: Vuohia kukkamaassa? (Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna 24.5.2005)

Minna Pyykön maailma: Mistä tulevat kasvien nimet? (Yle Areena 25.10.2015)


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja