Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät
-blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss Elävät päät

17.1.2017 13.24
Sanna Nissinen

Meidän racas isäm-maa

Isänmaa, kotomaa, oma maa – Suomella on monta nimeä.

Vuosi on jälleen vaihtunut, ja nyt olemme itse kukin jo toivottavasti oppineet merkitsemään teksteihimme vuosiluvuksi 2017. Meneillään oleva vuosi onkin Suomessa varsin tärkeä: paraikaa juhlimme sekä maamme satavuotista itsenäisyyttä että reformaation merkkivuotta. Niin valtiollinen itsenäistyminen kuin Martti Lutherin viisisataa vuotta sitten alulle panema reformaatio ovat muokanneet maatamme ja jättäneet siihen jälkensä.

Molemmat merkkivuodet näkyvät myös Elävät päät -blogissa. Tämän vuoden ensimmäisen merkinnän omistan siksi sanoille isänmaa ja kotomaa.

Kohti taivaallista isänmaata

Vaikka isänmaamme itsenäistymisestä on vasta sata vuotta, isänmaa on ollut meille suomalaisille tärkeä jo paljon varhaisemmin ja sana isänmaa on ollut käytössä heti ensimmäisistä suomen kielellä julkaistuista teoksista lähtien. Ensi kertaa suomalaisessa kirjallisuudessa sana esiintyy Mikael Agricolan Rucouskiriassa, joka ilmestyi vuonna 1544 – mutta kuvaannollisesti käytettynä, taivasta tarkoittaen:

[Auta, että] tundesin temen Elemen surckian laxon oleuan, ia waijuoin madhaijsin hoghaijta meiden autuaan Isen maan ielken

Rukous ei ole Agricolan itsensä sepittämä, vaan hän suomentanut sen saksalaisesta rukouskirjasta. Saksaksi kohta kuuluu: ”damit ich diss leben einen jamerthal erkenne, vnd nur müge seuffzen nach vnnserm seligen vaterland”.

Isänmaa-sanaa onkin kristillisessä kielenkäytössä käytetty sittemmin vuosisatoja tässä merkityksessä. Esimerkiksi 1750-luvulla Thomas Stenman opetti ruumissaarnansa kuulijoille, että taivasta kutsutaan ”uudexi Caupungixi, Isän huoneexi, codoxi, Isänmaaxi”.

Isänmaa on kotimaa

Mutta palataan Agricolaan. Jo seuraavassa teoksessaan, Uuden testamentin suomennoksessa, hän käyttää isänmaa-sanaa nimenomaan kotimaan merkityksessä. Luukkaan evankeliumissa nasaretilaiset usuttavat Jeesusta ihmetekoihin: ”Caiki mite me cwlima tehdyn Capernaumis, tege mös tesse sinun Isesmaalla”. Evankelimisuomennoksensa Agricola on laatinut kreikan, latinan, saksan ja ruotsin pohjalta. Tässä nasaretilaisten haaste saksaksi ja ruotsiksi:

Denn wie gros ding haben wir gehört zu Capernaum geschenen? Thu auch also hie in deinem Vaterlande (1545)

Huru stoor ting wij hördt haffue j Capernaum skeedd wara, gör och sådana här j titt fädhernes land (1541)

Ei voi välttyä toteamasta, että isänmaa on mitä luontevin suomenkielinen vastine ilmauksille Vaterland ja fädhernes land. Nykyisessä raamatunsuomennoksessa käytetään tässä kohtaa ilmausta omassa kaupungissasi, onhan puhe nimenomaan Nasaretin kaupungista.

Kun jatkaa saman evankeliuminkohdan lukemista, törmää sanontaan, joka on Agricolan aikojen jälkeen jatkanut elämäänsä myös uskonnollisen kielenkäytön ulkopuolella. Nykysuomalainen tuntee sanonnan muodossa ”ei kukaan ole profeetta omalla maallaan”. Agricolan kääntämänä se kuuluu: ”Eikengen Propheta ole otolinen henen Isensmaalla”.

Isänmaa on kaiken kaikkiaan varsin laajalti käytetty sana vanhassa kirjasuomessa. Mutta mitä muuta sanaa Agricola ja häntä seuranneet kirjasuomen kehittäjät sitten olisivat voineet käyttää? Kotimaa? Synnyinmaa?

Sanan kotimaa ainoa esiintymä vanhassa kirjasuomessa löytyy Christfrid Gananderin vuonna 1787 valmistuneesta Nytt Finskt Lexicon -sanakirjasta. Sen sijaan kotomaa esiintyy jokusen kerran vanhassa kirjasuomessa, ensimmäistä kertaa asetustekstissä vuodelta 1673. Vaikka Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitustyössä ollaan tällä hetkellä o- ja p-alkuisissa sanoissa, kurkistetaan nopeasti arkistolippaaseen, jossa on sanalippuja sy-alkuisista sanoista: synnyinmaa on vanhassa kirjasuomessa tuntematon, mutta syntymämaasta löytyy useita esimerkkejä Agricolasta alkaen.

Mistähän ruotsin sanasta tai ilmauksesta tuo kotomaa on suomennettu? Katsotaan kahden varhaisen asetussuomennoksen alkuteksteistä. Vuonna 1673 asetuksella on säännelty sitä, kuinka tulee kohdella pappeja ”heidän oikeisa [so. asianmukaisissa] matcoisa ja cotomais ollesans”, ruotsinkielisen alkutekstin mukaan ”på sin retta Reesa och Hemwist stadder”.

Samoin sanoja kotomaa ja hemvist-sanaa käytetään myös vuodelta 1721 olevassa asetuksessa, jonka mukaan upseerit eivät ole oikeutettuja vaatimaan kortteeria miehilleen eivätkä hevosilleen ”silloin cuin he macawat cotona heidän asumasiois ja cotomais”, ruotsiksi ”när de liggia hemma i Landet på sine Boställen och hemwist”.

Maanomaisesta sisämaiseen

Isänmaa ja oma maa, ne on merkitykseltään rinnastettu jo vanhan kirjasuomen aikaan, kuten jo edellä esitetystä sanonnasta huomaa. Entä kuinka käy, kun ilmauksesta oma maa johdetaan adjektiivi?

Mielenkiintoista vaihtelua näkyy esimerkiksi verrattaessa perintökaarta Ruotzin Waldacunnan Lain kahdessa varhaisimmassa suomennoksessa. Vuonna 1734 julkaistussa alkutekstissä sanotaan testamentinsaajasta: ”Är han utrikes; niute samma tid och rätt, som förr sagdt är om inländsk arfwinge, then utrikes wistas”. Näin kohdan suomensi Samuel Forseen vuonna 1738:

Jos hän ulco-maalla olewa on; nautitcon saman ajan ja oikeuden, cuin ennen sanottu on maan omaisesta perillisestä, joca on ulco-maalla.

Ja tältä se näyttää Erik Johan Paleenin muokkaamana vuonna 1759 julkaistussa suomennoksessa:

Jos hän ulco-maalla olewa on; nautitcon saman ajan ja oikeuden, cuin ennen sanottu on oma-maisesta perillisestä, joca ulco-maalla oleskelee.

Siis oman maan kansalainen, omasta maasta kotoisin oleva on maanomainen tai omamainen. Puolitoista vuosisataa aikaisemmin, 1600-luvun alussa, Ljungo Tuomaanpoika oli käyttänyt omassa kaupunginlain suomennoksessaan samassa merkityksessä hauskan kuuloista adjektiivia omamaahinen. Mekaanisen sanatarkasti tuotettu suomennos adjektiivista inländsk olisi sisämainen – ja kas, löytyyhän Ruotzin Waldacunnan Laista ja 1700-luvun asetuksista muutama esiintymä tästäkin sanasta.

Jaakko Finnon katekismuksessa on rukous yhteisten asioiden puolesta: ”Suo mös meillen ia meidhän Isämmaallen rauha, sovindo, terveys”. Vaikka Finnon katekismus on julkaistu yli neljäsataa vuotta sitten, jolloin Suomi oli osa Ruotsia, rauhaa, sovintoa ja terveyttä voimme yhtä lailla toivoa – ja omalta osaltamme yhdessä rakentaakin – myös nykyiseen Suomeen. Hyvää itsenäisyyden juhlavuotta!

SANNA NISSINEN


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja


Kyselyyn
Till undersökningen

Asiakaskysely / Kundundersökning 2018

Ehtisitkö vastata Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) asiakastyytyväisyyskyselyyn? Vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin.

Toki, vie minut kyselyyn Kiitos, vastaan myöhemmin Ei kiitos, en vastaa tällä kertaa

Delta gärna i Språkinstitutets kundundersökning! Frågorna tar några minuter att besvara.

Ja tack, jag deltar gärna Tack, jag deltar senare Nej tack, jag deltar inte den här gången