Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.
Lasse Koskela
30.3.2012 21.06
Annanko kirkkotieni nurmettua?
Tien nurmettuminen on kieltämättä hankala ongelma, olipa kyse mistä tiestä tahansa. Kaupungistuminen on kuitenkin kirkkotien osalta vähentänyt tätä ongelmaa: yhä useamman kirkkotie on asfaltoitu, eikä nurmettuminen ole sille yhtä suuri uhka kuin hiekkatien kyseessä ollen.
Aivan Herran turvassa nurmettumiselta ei ole asfaltoitukaan tie. Monet kävelyreitit – kuten kirkkotiet ainakin loppupäästään – pohjustetaan usein liian ohuella sorakerroksella, eikä niiden pintakerroksenkaan asfaltin vahvuus ole aina toivottua luokkaa, kaikenlaisia asfalttifirmoja kun on liikkeellä eikä harmaan talouden torjunta niitä paljon kitke.
Routa saattaa siis murtaa asfaltin pinnan, ja niinpä ennen pitkää näemme, että pintaan avautuneesta murroskohdasta pilkistää vihreä verso.
Vain hiekan varaan tehty ja hiekalla pinnoitettu kirkkotie on vielä alttiimpi noiden vihreiden pirulaisten – tämä sana kirkollisessa yhteydessä sallittakoon – hyökkäykselle. Erityisen alttiita ruohon hyökkäykselle ovat hiekoitetun tien reunat. Niille kohdistuu vähemmän nurmettumista ehkäisevää askellusta, ja liian matalaan upotetut reunalaudoitukset tai -kiveykset lisäävät nurmettumisen riskiä.
Nurmettuminen sinänsä ei ole pelkästään kielteinen ilmiö. Muinaiset esi-isämme laidunsivat lehmiään yleensä metsässä. Metsässä lehmät saivat syödäkseen kyllä lehtipuiden ja -pensaiden lehtiä, mutta ravitseva ruoho oli niille vain etäinen kangastus varsinkin kangasmailla. Eivät senaikaiset laihat kantturat paljon heruneet.
Siirtyminen nurmiviljelyyn merkitsi suurta edistysaskelta Suomen maataloudessa. Kiertoviljelyllä aikaansaatu, jalostettu ja ennenvanhaista köyhää saraa paljon ravitsevampi heinä tuli maidontuotannomme tukipilarien saataville. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä maidosta ja varsinkin voista – tuosta maamme ensimmäisestä Nokia-tuotteesta – tuli pitkäksi aikaa Suomen viennin kulmakivi.
Henkilökohtaisesti olen aivan omakohtaisen kokemuksellisesti saanut paljon kokemusta hiekoitetun kävelytien vihreätä vaaraa vastaan käytävässä ikuisessa taistelussa. Tuppasivat nurmettumaan, perkele. Tää onneksi tapahtu Ranskassa jossa on aina aineet kuhunkin olosuhteeseen. Tuli avuksi Round Up – ranskalainen keksintö kuten (naturellement!) nimestäkin kuulee. Sitä kun ruiskuttaa niin ei jumalauta ruoho kasva kirkkotiellä – eikä missään muuallakaan. Tiellä.
Haittansa kyllä. Ei saa pitkään aikaan syödä rundapilla ruiskutetussa maassa kasvanutta retiisiä. Ei o iso haitta. Harvompa siinä kirkkotiellä hyötykasvia viljellään.
Niin että en anna kirkkotieni nurmettua. Kyllä jämpti on niin.
Lasse Koskela, Virtain lukio
JK. Otsikko on ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeesta vuodelta 1978.
Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa
Sinänsä pirullisen nurmettumisen edut nautakarjan tuotannolle ovat ilmeiset, eikä pidä unohtaa nurmettumisen roolia lehmien tunnistamisessa moderneja tietojärjestelmiä hyödyntämällä.
Nykyajan lehmipoika sujauttaa nurmirehun sekaan mikrosirun, joka asettuu märehtijän pötsiin ja säilyy siellä sen loppuelämän. Voilà! Miten siitäkin tulisi, jos mikrosiruja pitäisi sijoitella puunoksille ja toivoa, että oma nauta nappaa juuri oikean lehden?
Normalement lehmipoika ei sekoita rundöppiä araabeliin rehupinta-alaan, vaan juuri kirkko- ja muille tielle. Maitotuotteiden laatu tulee näin taatuksi.
Kokelas hyödyntää kirjoituksessaan sekä yleistä tietämystään että omia kokemuksiaan ja onnistuu tekemään niistä vakuuttavan synteesin.
Kirjoitus on aito, pakoton ja uskottava. Se on oivaltava ja syvällinen ja luo uusia yhteyksiä asioiden välille. Kokonaisuus on mieleenpainuva ja koskettava. Kirjoituksen ansiot ovat kauttaaltaan ilmeiset.
60 pistettä
Ei polun nurmettuminen tosiaan ole mitenkään kielteinen asia. Onhan paljaan jalan alla paljon miellyttävämpi pihasauniota ja ratamoa kasvava pihapolunreuna kuin sorapintainen hyvin hoidettu polku. Ja siinä vaiheessa kun metsäteiden reunat heinittyvät ja vesoittuvat, alkaa niiltä jo löytyä parhaaseen kesäaikaan kantarelleja ja pieniä voitatteja. Ne kun eivät oikein viihdy lanatulla soralla.
Taannoin katselin jotain pihanhoito-ohjelmaa, jossa teemana oli heinän torjunta sorastetulta pihatieltä. Roundup oli kovin suositeltua siinäkin, ja homma viimeisteltiin heinien kuivuttua liekinheittimen tapaisella polttimella. Jälki mustuineine reunakivineen oli rujoa, ja mielessä kävi, että kitkemällä tuollaisen parinkymmenen metrin polun olisi hoitanut paljon nopeammin, siistimmin ja vaivattomammin.
Muuten olen sitä mieltä, että jos polku ei pysy avoimena ilman roundupia, se saakin nurmettua. Saunapolun reunat nyt voi pari kertaa kesässä huidella viikatteella, ettei sääret niin kastu loppuillasta kasteisessa heinässä.
Vielä enemmän aiheen sivuun poiketen: Jokaisen maapalan haltijan perustaitoihin pitäisi kyllä kuulua viikatteen teroittaminen ja niittäminen. Pienipiirteisemmillä polunreunoilla savolaismallinen kippuravarsiviikate on muuten käytännöllisempi kuin isommille peltomaille sopiva suoravartinen malli.