Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Hyvää virkakieltä 2017

10.11.2017 10.07

Englanti kunnan asiointikieleksi

Espoon kaupunki on päättänyt ottaa englannin viralliseksi asiointikielekseen. Matti Räsänen pohtii kolumnissaan englannin kielen käyttöä julkishallinnon ja virallisten kielten näkökulmasta.

Espoon valtuusto päätti syyskuussa istuntokauden 2017–2021 tavoitteista ja toimenpiteistä. Mediakeskusteluakin on herättänyt ”Espoo-tarinan” kohta, joka käsittelee uusia asiointikieleen liittyviä linjauksia. Espoo on päättänyt ottaa ensimmäisenä kuntana englannin kolmanneksi asiointikielekseen, suomen ja ruotsin lisäksi.

Valtuustokauden tavoitteeksi (pöytäkirja 11.9.2017) asetetaan se, että ”ihmiset ja yritykset saavat Espoosta hyvää palvelua kotimaisten kielten lisäksi myös englanniksi”. Toimenpiteitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi on kaksi: ”Englannista tehdään Espoon kolmas asiointikieli” ja ”Kaikki palvelut ja lomakkeet saataville suomen ja ruotsin kielen lisäksi myös englanniksi”.

Keskustelu englannin kielen asemasta Suomessa on 2000-luvun kestoaihe. Espoon ratkaisu on yksi juonne päätöksissä, joiden suunta on aina sama: englannin käyttöala laajenee yhteiskunnassamme aina vain uusille alueille. Nyt kirjoitetaan kuitenkin historiaa, sillä viranomainen ottaa nyt ohjelmallisesti englannin tasaveroiseksi asiointikieleksi virallisen kielten rinnalle.

Palvelukielet määritetään kielilaissa

Viranomaisen käyttämistä kielistä säädetään kielilaissa. Kielellisen jaotuksen perusyksikkö on kunta. Kunta on joko yksikielinen tai kaksikielinen, eikä tällöin puhuta suomesta ja englannista vaan suomesta ja ruotsista. Kunta on kaksikielinen, jos kunnassa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita ja vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia asukkaista tai vähintään 3 000 asukasta. Kaksikielinen kunta on säädettävä yksikieliseksi, jos vähemmistö on alle 3 000 asukasta ja sen osuus on laskenut alle kuuden prosentin.

Laki ei estä kuntaa tarjoamasta palvelua kansalliskielten lisäksi muilla kielillä. Näin on tietysti vanhastaan meneteltykin. Lähes kaikki julkisen hallinnon toimijat tarjoavat tietoa ja osin palveluakin englanniksi. Tasaveroisen asiointikielen statuksen antaminen muulle kuin maan viralliselle kielelle on kuitenkin paljon suurempi periaatteellinen kysymys kuin tilanteinen palvelu englannin kielellä.

Englantia suomen ja ruotsin sijaan?

Englannin kielen ottaminen tasaveroiseksi ja kaiketi vapaasti valittavaksi asiointikieleksi suomen ja ruotsin oheen vaikuttaa nopeasti ajateltuna hyvältä idealta. Olisi kuitenkin hyvä, että ratkaisun seurauksista keskusteltaisiin laajasti ja sen vaikutuksia puntaroitaisiin analyyttisesti. Joitain englannin (virallisen) käyttöön ottamisen seurauksia tiedetään näet melko tarkasti.

Merkittävin havainto on, että suomi ja etenkin ruotsi kärsivät aina, kun asiaa tarkastellaan pitkällä aikavälillä. Utooppinen ja vastoin tosiasioita on ajatus siitä, että englanti otetaan palveluvalikkoon nätisti kansallisten kielten oheen, päälle tai lisäksi. Tapaa käydä niin, ettei palveluja tuoteta suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi, vaan englanti kasvattaa yksinomaisena vaihtoehtona alaa suomen ja ruotsin kustannuksella. Yliopisto-opetus lienee tästä riittävän havainnollinen esimerkki.

Englannin kielestä voi tulla Espoon ”yleiskieli”, jonka osaamisen laajuuteen vedotaan silloinkin, kun se ei ole perustelua ja se on jopa vastoin lakia. Vedotaan ennen kaikkea suomalaisten hyvään kielitaitoon: suomalaiset puhuvat niin hyvää englantia, että he kyllä pärjäävät englannillaan. Englanti ei tule jäämään sitä tarvitsevan asiakkaan yhteydenpitovälineeksi vaan kunta palveluntarjoajana alkaa polkea suomen- ja ruotsinkielisten kielellisiä oikeuksia asukkaiden englannin kielen taitoon vedoten. Voimme pian nähdä tilanteita, joissa asiakkaan suomi ja ruotsi eivät kelpaa. Pääkaupunkiseudun terveydenhuollossa ja kotipalvelussa on jo viitteitä tästä.

Vaarana on, että kunnan työntekijöiden kansalliskieliä koskevia kielitaitovaatimuksia höllennetään ajan myötä tai niitä aletaan tulkita pragmaattisesti; ruotsin kielessähän näin on menetelty kauan. Miksi ruotsia ja suomea pitäisi puhua, kun kaikki kerran osaavat englantia. Englannin käyttöä aletaan motivoida liki joka paikassa, kun vipuna on virallisen asiointikielen status.

Englanninkielinen asiointipalvelu vie resursseja suomelta ja ruotsilta

Englanninkieliseen asiointipalveluun siirtyminen vie resursseja suomelta ja ruotsilta. Englanninkieliseen asiointipalveluun ei siirrytä kunnan päätöksellä, prosessi vaatii rahaa. Tätä ei ilmeisesti ole ajateltu päätöstä tehtäessä lainkaan. Tarvitaan mm. laajamittaista koulutusta, dokumenttien kääntämistä, palvelurakenteiden uudelleen järjestämistä. Toivottavasti työntekijöiden kouluenglanti ei riitä standardiksi joka paikkaan.

Huomion suuntaaminen englanninkielisen palvelun parantamiseen heikentää ruotsin- ja suomenkielistä viestintää ja vie varoja niiden kehittämisestä. Uusissa tilanteissa ratkaisut tehdään luultavasti englannin ehdoilla, englannin eduksi. Ruotsinkieliset palvelut kärsivät eniten, ja luultavasti ne kutistuvat melko pian alle sietokyvyn rajan.

Kielikoulutusta, kiitos

Ajatus englannin kielestä kaiken kattavana asiointikielenä on tätä nykyä helppo myydä ja myös helppo ostaa. Nähdäkseni niin suomalaisen yhteiskunnan kuin tänne muuttavienkin etu olisi, jos laajasti ymmärrettäisiin, että maassa olevien kuuluu hallita maan virallista kieltä. Kaikki Suomeen tulijat eivät sitä paitsi osaa englantia.

Kun kansalliskielten osaamisen tarpeellisuudesta puhuu, alkaa yleisöstä välittömästi kuulua tarkka listaus ihmisryhmistä, joiden ei tarvitse hallita kieltä: keikkatyöläiset, opiskelijat, vain kannuksia syrjäisestä Suomesta hankkivat ammattilaiset, tietyissä ammateissa työskentelevät jne. Samaan hengenvetoon esitetään luettelo tilanteista, joissa kansalliskieltä ei pidä palveluntarjoajalta välttämättä edellyttää: ravintolaruokailu, yksityinen lääkärikäynti, kansainvälisen yrityksen viestintä suomalaisille jne.

Suuntaisin keskustelun siihen, kuinka järjestetään riittävät resurssit kielikoulutukseen. Pyytäisin pohtimaan sitä, kuinka kaikille taataan opetus riittävän kielitaidon saavuttamiseksi. Suomessa asuvan olisi hyvä hallita maan virallista kieltä siinä määrin, että pystyy asioimaan viranomaisissa ja hankkimaan peruspalvelut. Kieltä olisi hyvä osata arkiviestinnän lisäksi ainakin sen verran, että pystyy seuraamaan yhteiskunnallista keskustelua ja kansallisella kielellä tuotettua mediaa. Ja mikä tärkeintä: maahan muuttaneita pitäisi rohkaista osallistumaan yhteiskunnallisten asioiden hoitoon, järjestötyöhön ja harrastuksiin sekä kotoutumaan keskuuteemme. Ruotsiksi tai suomeksi.


MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 8.11.2017.

Palaa otsikoihin