Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Myyttinen suomalais-ugrilaisuus hämyverhon takana

Vuoden 2117 näkökulmasta katsottuna ja kirjoitettuna se vanha Eurooppa, jossa säädettiin valtioiden ja kielten rajat, osoittautui yllättävän kestäväksi. Tai osoittautui konservatiiviseksi, asiantila, minkä monet 1900-luvun sodat sementoivat. Siinä saivat kuorensa myös Unkari, Viro ja Suomi kielineen. Niiden kielitilanne koki toki noin sadan vuoden välein kaksi täydellistä suunnanmuutosta. Suomessa ja Virossa kansankielinen koululaitos tasoitti nopeasti vanhojen murteiden välisiä eroja. Mutta yhteisöjen keskittyminen kaupunkeihin, monikielinen viestintä ja varsinkin lisääntynyt kakkoskielisten muiden äidinkielten puhujien määrä loivat yhtäkkiä uusia variantteja. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Sen jälkeen, kun matkaa ei mitattu enää jalkapatikassa, vaan pyörillä kulkien, paikallisista yhteisöistä ei jäänyt paljon jäljelle. Siksi on hämmästyttävää, että kadotuksen kynnyksellä käväisseistä saamelaiskielistä niin moni säilyi. Ei ainoastaan pohjoissaame, josta tuli nopeasti saamelaisidentiteetin, kulttuuristen ja taloudellisten oikeuksien pääaura, vaan niinkin erilaiset kielet kuin inarinsaame ja eteläsaame. Kummankin pelastukseksi koitui hyvin suvaitseva suhtautuminen vähemmistökielen käyttöön ilman puritaanista vaatimusta kielen puhtaudesta. Koululaitoksen ja tietoisen kielipolitiikan lisäksi langattomien audiovisuaalisten laitteiden ja arkikommunikaation avulla näennäisesti harvat verkostot vahvistuivat melkoisesti.

Sattumalta samasta kielikunnasta, jos tällainen makrotason ulottuvuus on vielä tavoitettavissa, löytyy aivan toisenlainenkin esimerkki. Nenetsin meinasi käydä huonosti ensin kouluinternaattien, sitten Venäjällä vuonna 2008 kielenvaihtoa kovasti kiihdyttäneen koululain takia, mutta erityisesti laajan ekokatastrofin ja tundran ikiroudan sulamisen takia. Ilmastoa onnistuttiin kuitenkin vihdoin manipuloimaan toiseen suuntaan, minkä takia tukeutuminen ikivanhaan kulttuuri- ja elinkeinoperinteeseen piti nenetsinkin kielen hengissä.


Kirjoitettu Suomen itsenäisyyspäivän 200-vuotisjuhlan kynnyksellä marraskuussa 2117.


RIHO GRÜNTHAL

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori.


Kirjoitus on osa ”Sanoin saavutettu” -sivustoa ja sen ”Sanoin saavutettavissa: 2117” -sivua. Sivusto kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon.

Suomi 100
Klikkaamalla kuvaa pääseet Suomi 100 -juhlavuoden sivuille.