Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Elinvoimaisia ja häviöön tuomittuja murrepiirteitä

Murteiden katoamista on povattu koko suomen kielen tutkimuksen historian ajan. Murteen kerääjille on tuttua puhe viimeisestä ajasta, jolloin aitoa ja puhdasta murretta voi vielä saada talteen. Ajatus on ollut, että nykymurteet, joissa on yleiskielen ja muiden murteiden ja kielten vaikutusta, olisivat jotenkin epäpuhtaita eivätkä oikeita ollenkaan.

Kieli on kuitenkin muuttunut aina, eikä kai mikään murre ole puhdasta siinä mielessä, että se olisi aina pysynyt samana eikä siihen koskaan olisi kohdistunut mitään kontaktivaikutusta. Viimeksi puhekielen tasoittumista ennustettiin 1970-luvulla, jollloin alettiin tutkia laajamittaisesti murteiden muuttumista. Nyt kuitenkin tiedetään, että aluemurteet eivät ole kadonneet minnekään ja että on syntynyt myös uutta kielellistä vaihtelua. Ryhdyn seuraavassa ennustajaksi ja esitän neljä näkökulmaa siihen, miltä suomalainen murremaisema näyttää sadan vuoden kuluttua.

Murteet vyöryvät kirjoitettuun kieleen ja julkiseen puheeseen. Tämä tendenssi on käynnissä jo nyt kaiken aikaa: murteita käytetään sarjakuvissa, mainoksissa, viihdemusiikin sanoituksissa ja jopa uskonnollisissa teksteissä. Oma lukunsa on verkossa keskustelupalstoilla, blogeissa ja somessa käytetty kieli, jossa iloisesti kohtaavat monenlaiset murteiden ja puhutun kielen muodot yleiskielisten muotojen kanssa. Puhuttu suomi on 1980-luvulta lähtien ollut entistä enemmän osa julkista kielenkäyttöä. Ilmiötä kutsutaan kielentutkimuksessa destandardisaatioksi, ja se tarkoittaa yleiskielen standardin väljenemistä murteiden ja laajemmin puhutun kielen suuntaan. Tietyllä tavalla tässä on palattu vanhaan. Olihan vanha kirjasuomi aikoinaan hyvin varioivaa, ja eri murteiden edustukset olivat siellä näkyvissä.

Murteet muuttuvat enemmän sosiaalisiksi, mutta alueellinenkin vaihtelu säilyy. Nykytutkimuksen pohjalta tiedetään, että puhutussa kielessä yksilövariaatio on suurta. Toiset puhuvat selvästi oman asuinpaikkansa tunnusomaista murretta, mutta samaan aikaan aina samalla paikkakunnalla asuva naapuri välttelee murretta ja sävyttää puhettaan yleiskielen suuntaan. Koulutustausta, ammatin ja työn laatu, persoonallisuus ja ennen muuta suhtautuminen kotiseutuun vaikuttavat ihmisen kieleen. Esimerkiksi pellolaisnuoria tutkinut Johanna Vaattovaara (2009) on väitöskirjassaan todennut, että kotiseutuunsa myönteisesti suhtautuvat nuoret viljelevät puheessaan enemmän tuota lappilaispuheelle tyypillistä h:ta (esim. menhään kouhluun) kuin ne ikätoverinsa, joiden tulevaisuudenhaaveet suuntautuvat muualle. Oma lukunsa ovat vielä erilaiset slangit, joita erilaiset alakulttuurit tuottavat uusia koko ajan.

Tietyt murrepiirteet säilyvät, tietyt häviävät varmasti. Suomessa on tutkittu viimeksi kuluneiden neljän vuosikymmenen aikana todella paljon yksittäisten murrepiirteiden edustumista eri ikä- ja sukupuoliryhmien kielessä.

Tulokset osoittavat, että on olemassa sellaisia murrepiirteitä, joita käytetään jo vanhastaan laajalla alueella ja jotka ovat edelleen elinvoimaisia. Toiset piirteet taas ovat jäämässä pois käytöstä. Yleisiä ovat edelleen diftongien avartuminen (esim. nuari, tiädän), yleisgeminaatio (esim. tekkee, mittään) ja svaavokaali (esim. kolome, lehemä). On vaikea ajatella, että nämä sadan seuraavankaan vuoden aikana katoaisivat mihinkään.

Oma lukunsa ovat vielä ne murrepiirteet, jotka ovat nykykielessä niin laajasti käytössä sekä alueellisesti että sosiaalisesti, että ne ovat jo täysin neutraalistuneet eikä niitä pidettäne erityisinä murteellisuuksina. Näitä ovat kato yleiskielen d:n paikalla tietyissä asemissa (esim. lähetään, yheksän, oottaa), passiivimuodot monikon 1. persoonan tehtävässä (esim. me sanotaan) tai vaikkapa persoonapronominit ja . Tällaiset piirteet kuuluvat puhuttuun suomeen varmasti tulevaisuudessakin, ja kuka tietää, vaikka ne jo pyrkisivät yleiskieleenkin.

Häviöön tuomittu puolestaan on esimerkiksi jo edelläkin puheena ollut h (menhään kouhluun). Ennustan, että se katoaa kokonaan seuraavien sadan vuoden aikana, koska tällä hetkellä nuoriso ei sitä enää juurikaan käytä.

Maahanmuutto ja globalisaatio saavat aikaan aivan uusia murteita, joita ei välttämättä puhuta Suomessa. Itä-Helsinki on tämän päivän Suomessa ehkä selvin esimerkki siitä, miten eri kielet kohtaavat suomen ja syntyy uusia puhekielen muotoja. Nämä eroavat vanhoista murteista siinä, että erot ovat sanastollisia, kun taas aiemmin murre-erot olivat äänne- ja muoto-opillisia.  Yhä useammat suomenkieliset muuttavat asumaan ulkomaille työn, opiskelun tai rakkauden perässä. On syntynyt ja syntyy uusia suomalaisia ja suomenkielisiä yhdyskuntia eri puolille maailmaa. Tällainen on tällä hetkellä vaikkapa Espanjan Fuengirola. Suomi saa näissä uusia vaikutteita mutta säilyy ainakin parin sukupolven ajan, kuten esimerkiksi amerikansuomen tapauksessa on käynyt. Nykyisin viestintäteknologia antaa mahdollisuuden päivittäiseen yhteydenpitoon eri ryhmien välillä. Se auttaa kieltä säilymään pysyvästikin, jos vain puhujat niin tahtovat.

Suomen murremaisema on vuonna 2117 hyvin varioiva. Siinä on edelleen nähtävissä vanhojen murteiden piirteitä, toisaalta on syntynyt uusia murrepiirteitä, sanasto on uusiutunut läpikotaisin ja erilaiset kontaktit ovat muovanneet kielen hyvin erilaiseksi kuin se oli Suomen satavuotsijuhlana 2017. Koko suomen kieli on joko pirstaleina ja särkynyt, tai sitten se on yhä rikkaampi ja joustavampi. Näkökulma on Sinun, hyvä lukijani.


HARRI MANTILA

Kirjoittaja on suomen kielen professori Oulun yliopistossa.


Kirjoitus on osa ”Sanoin saavutettu” -sivustoa ja sen ”Sanoin saavutettavissa: 2117” -sivua. Sivusto kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon.

Suomi 100
Klikkaamalla kuvaa pääseet Suomi 100 -juhlavuoden sivuille.