Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Helsingin Vironniemi

Uudenmaan rannikoiden suomalaisten asuttajien tiedetään esimerkiksi Kymenlaakson liepeillä pitäneen yllä tiiviitä yhteyksiä lahden eteläpuolella asuneisiin virolaisiin. Myös Helsingin alueella on eräitä virolaisyhteyksiin liittyviä vanhoja nimiä. Esimerkiksi Munkkiniemen kaupunginosan nimen taustalla ovat ilmeisesti pohjoisvirolaisen Paadisten luostarin munkit, joilla asiakirjalähteiden perusteella tiedetään olleen maaomistuksia Suomenlahden pohjoispuolella pitkin keskiaikaa.

Onkin todennäköistä, että myös Vironniemen nimi liittyy tavalla tai toisella näihin ikivanhoihin yhteyksiin Suomenlahden toiselle rannalle. Motivaation nimen syntymiseen on saattanut antaa esimerkiksi jonkun Virosta tulleen yksittäisen henkilön asettuminen asumaan niemelle tai virolaisten toistuva leiriytyminen niemellä rannikkokaupankäynnin merkeissä.


Kyselyyn
Till undersökningen

Asiakaskysely 2017 / Kundundersökning 2017

Ehtisitkö vastata Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) asiakastyytyväisyyskyselyyn? Vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin.

Toki, vie minut kyselyyn Kiitos, vastaan myöhemmin Ei kiitos, en vastaa tällä kertaa

Delta gärna i Språkinstitutets kundundersökning! Frågorna tar några minuter att besvara.

Ja tack, jag deltar gärna Tack, jag deltar senare Nej tack, jag deltar inte den här gången