Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Karjalan kielen sanakirja kansissa ja verkossa

Kuusiosaisen Karjalan kielen sanakirjan ensimmäinen osa julkaistiin 1968 ja viimeinen 2005. Verkkoon vapaasti luettavaksi koko teos vietiin vuonna 2009 – samana vuonna, jolloin Suomessa puhuttava karjalan kieli sai Euroopan neuvoston määrittämän ei-alueellisen vähemmistökielen statuksen.

Karjalan kielen sanakirja -juliste (2005).
Karjalan kielen sanakirja -juliste.

Sanakirja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen hankkeena

Karjalan kielen sanakirjan ensimmäinen osa oli ilmestynyt vuonna 1968 valtionavun piiriin kuuluneen Sanakirjasäätiön rahoituksella. Seuraavan vuosikymmenen vaihteessa monissa valtion komiteoissa suunniteltiin tutkimuslaitosta, johon yhdistettäisiin kaikki valtionapua saaneet suomen ja ruotsin sekä suomen sukukielten sanakirja-, arkisto- ja kielenhuoltoyksiköt, näiden joukossa Karjalan kielen sanakirja.

Kotimaisten kielten tutkimuslaitoskomitean mietinnöstä antamassaan lausunnossa helmikuussa 1971 Karjalan kielen sanakirjan päätoimittaja Pertti Virtaranta ja neuvottelukunnan puheenjohtaja Erkki Itkonen määrittelivät kotimaisiksi kieliksi ”suomen, karjalan, lapin ja ruotsin”, joiden tutkimuksen ja huollon he esittivät keskitettäväksi valtakunnalliseen tutkimuskeskukseen.

”Lappi” muuttui vuosien saatossa saameksi, ja kun Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) vuonna 1976 perustettiin, sen tehtävä määriteltiin laissa näin: ”Suomen ja ruotsin kielen tutkimusta ja huoltoa, suomen sukukielten tutkimusta sekä saamen kielen huoltoa varten on kotimaisten kielten tutkimuskeskus.” (Laki kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta 48/1976, ensimmäinen pykälä.) 1980–1990-luvuilla tutkimuskeskuksen toimialaan lisättiin Suomen romanikielen ja suomalaisen viittomakielen tutkimus ja huolto, ja vuodesta 2012, jolloin laitoksen nimi muuttui Kotimaisten kielten keskukseksi, toiminta on rajoittunut (vähemmistökielten lautakuntia lukuun ottamatta) pelkkiin kansalliskieliin, suomeen ja ruotsiin.

Karjalan kieltä ei vuoden 1976 laissa mainittu, vaikka perustettavassa tutkimuskeskuksessa oli määrä jatkaa Karjalan kielen sanakirjan toimitustyötä. Sanakirjatyön – joka luettiin tutkimukseksi – perusteena olikin karjalan ja suomen kielisukulaisuus. Tutkimuskeskuksessa tehtiin tieteellisiä sanakirjoja myös muista suomen sukukielistä.

Viiden vuosikymmenen työ päätökseen

Karjalan kielen sanakirjan syntyhistoriasta ja toimitusperiaatteista voi lukea esimerkiksi artikkelista Sanakirja karjalan kielestä. Pitkän ja monivaiheisen pohjatyön jälkeen Pertti Virtaranta aloitti sanakirjan päätoimittajana vuonna 1955, ja hanke vietiin päätökseen Raija Koposen johdolla vajaat viisikymmentä vuotta myöhemmin. Vuosikymmenten kuluessa sanakirjatyöhön osallistuivat lukuisat toimittajat ja avustajat, monet määräaikaisina ja osa-aikaisina. Valmiiksi työn saattoivat päätoimittaja Raija Koposen lisäksi toimitussihteeri Marja Torikka ja toimittaja Leena Joki, kaksi ensin mainittua lähes neljä vuosikymmentä urakoituaan ja viimeksi mainittukin melkein parikymmentä vuotta.

Karjalan kielen sanakirjan 6. osan painos saapuu kirjapainosta. Marja Torikka (oik.) ja Leena Joki vastaanottamassa. Kuva: Kotuksen arkisto.
Karjalan kielen sanakirjan 6. osan painos saapuu kirjapainosta. Marja Torikka (oik.) ja Leena Joki vastaanottamassa. Kuva: Kotuksen arkisto.

17.3.2005 julkaistussa lehdistötiedotteessa annettiin tietoa paitsi itse sanakirjasta, myös karjalan ja suomen sanojen merkityseroista. Tiedotteessa kerrottiin esimerkiksi, että karjalan olutpusu ei ole oluenmakuinen suudelma, vaan oluenkuljetusastia, eikä renki ole mies vaan ämpäri: Viego olloo rengim perziez vetty? (= Onkohan ämpärin pohjalla vielä vettä?) Nero merkitsee taitoa ja älyä, vero ateriaa: Kel ei ole neruo, sil ei ole veruo, sanoo sananparsi.

Kuten Anneli Sarhimaa kirjoitti aikakauslehti Virittäjässä 1/2006 Karjalan kielen sanakirjahankkeen päättymiseen liittyneessä arviossaan,

sanakirjaa – – juhli maaliskuussa 2005 melkoinen joukko alan asiantuntijoita, harrastajia ja rahoittajia Suomesta, Karjalasta ja Virosta. Pienen itämerensuomalaisen kielen sanakirjaksi KKS:n valmistuminen herätti epätavallisen laajasti huomiota tiedeyhteisön ulkopuolellakin. Siitä kerrottiin niin televisiouutisissa kuin lehdissäkin, ja uutinen tavoitti nopeasti myös sellaisia suomenkarjalaisia, jotka eivät yleensä seuraa tiedeuutisia ja jotka tietävät vain vähän karjalan kielen suhteesta Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa puhuttuihin suomen kielen itämurteisiin.

Karjalan kielen sanakirjan julkistamistilaisuus 17.3.2005. Edessä Raija Koponen, oikealla Marja Torikka ja vasemmalla Leena Joki. Kuva: Kotuksen arkisto.
Karjalan kielen sanakirjan julkistamistilaisuus 17.3.2005. Edessä Raija Koponen, oikealla Marja Torikka ja vasemmalla Leena Joki. Kuva: Kotuksen arkisto.

Raija Koponen kiitti julkistamistilaisuudessa eri tahoja sanakirjahankkeen toteutumisesta: ”Suurimmat kiitokset tutkimuskeskukselle, joka on pitänyt sanakirjan tutkimusohjelmassaan ja sen toimittajat leivän syrjässä maksamalla vaatimatonta mutta säännöllistä palkkaa.” Tutkimuskeskus oli valtion rahoittama laitos, joten kiitokset eli ”passipot” kuuluivat myös veronmaksajille. Lisäksi päätoimittaja kiitti opetusministeriötä kirjasarjan painatukseen osoittamasta erillisrahoituksesta, Suomalais-Ugrilaista Seuraa siitä, että se julkaisi sanakirjan arvostetussa Lexica-sarjassaan sekä Vammalan kirjapainoa, jossa painettiin sanakirjan osat 4–6. Luonnollisesti myös ”tuonilmaisiin” siirtyneet Helmi ja Pertti Virtaranta saivat puheessa lämpimät kiitokset, samoin kuin monet muut karjalan kielen tallentajat ja tutkijat sekä Suomessa että Venäjällä. Erityiskiitokset päätoimittaja osoitti itse karjalaisille, niille ihmisille, jotka olivat suostuneet tutkijoiden haastateltaviksi.

Tietotekniikka sanakirjatyön avuksi

Sanakirjan kolme ensimmäistä osaa kirjoitettiin ja ladottiin käsin ja kolme viimeistä naputeltiin VAX- tietokoneeseen WordPerfect-ohjelmalla. Sanakirjan valmistuttua vuonna 2005 Kotus oli ottanut pilottihankkeekseen sanakirjan materiaalin jalostamisen verkkosanakirjaksi, ja tähän työhön ryhtyivät toimitussihteeri Marja Torikka ja it-asiantuntija Jari Vihtari. Konelukuohjelma tulkitsi etenkin käsin ladottua tekstiä tuon tuostakin väärin, ja Marja Torikka oikoluki ja korjasi virheet. Koko teksti rakenteistettiin, eli sana-artikkelien eri osiot (hakusana, sanaluokkatarkenne, merkitys, esimerkistö jne.) sijoitettiin omiin rakenneyksiköihinsä, jotta valmiista sanakirjasta pystyy tekemään tarkennettuja hakuja.

Verkkosanakirja julkistettiin syksyllä 2009 vapaasti verkossa luettavaksi, ja vuodesta 2015 se on ollut ladattavissa XML-muodossa verkkosanakirjan etusivulta.

Karjalan kielen sanakirjan sana-artikkelin a alkua XML-muotoisena. Ruutukaappaus.
Karjalan kielen sanakirjan sana-artikkelin ”a” alkua XML-muotoisena. Ruutukaappaus.

Sanakirja ja sen aineisto – molemmat paperilla ja sähköisinä

Karjalan kielen sanakirja käsittää kuusi nidettä ja noin 83 000 sana-artikkelia lähes kaikista karjalan kielen murteista. Teoksen pohjana on noin puoli miljoonaa sanalippua käsittävä sana-arkisto, jossa on tietoja yli sadan vuoden ajalta, 1860-luvulta 1970-luvulle saakka. Aineistopohja on tosin heterogeeninen ja painottuu livviin eli aunukselaismurteisiin. Lisäksi kielellisesti monimuotoinen ja alueellisesti laaja tverinkarjala on esitetty vain pitäjännimiin rinnastettavalla merkinnällä ”Tver” ilman tarkempaa murremaantieteellistä informaatiota.

Sanalipuissa on runsaasti tietoa paitsi kielestä myös henkisestä ja aineellisesta kulttuurista. Pertti Virtaranta arveli Karjalan Heimo -lehden haastattelussa vuonna 1958, että sanakirjan kansien väliin saataisiin mahdutettua kaikki arkiston sisältämä aineisto, sanojen taivutusta, runsaita esimerkkilauseita sekä valokuvia ja piirroksia myöten. ”Tarkoitus on, että sanakirjan ilmestyttyä tutkijoiden ei yleensä enää tarvitse turvautua alkuperäiskokoelmiin, jotka eivät ole jokamiehen luettaviakaan.” (Karjalan Heimo, 11–12/1958, s. 128–129)

Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut. Sanakirjassa ei ole kuvitusta, ja valtava määrä kieliopillista tietoa ja esimerkkilauseita on täytynyt jättää sanakirjan ulkopuolelle. Helsingistä Joensuuhun Itä-Suomen yliopiston yhteyteen siirretty karjalan kielen sana-arkisto on kuitenkin digitoitu, ja kuka tahansa voi ladata sähköiset arkistoliput koneelleen Kotuksen sivuilta.

Yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa aakkosten alkupään digitoituihin sanalippuihin on FileMaker-ohjelmalla merkitty sanakirjan mukaiset hakusanat, ja näitä lippuja voi selata verkkosanakirjan artikkelien yhteydessä tällä hetkellä aakkosväliltä a–f. Tietueisiin on tehty hakusanojen lisäksi mainintoja myös joistakin muista seikoista, esimerkiksi tieto sanalipun mahdollisesti sisältämästä kuvasta.

Virikkeitä tieteidenväliselle yhteistyölle

Eri alojen tutkijat käyttävät Karjalan kielen sanakirjaa ahkerasti, mutta aivan ongelmatonta käyttäminen ei ole. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös Anneli Sarhimaa edellä mainitussa sanakirja-arviossa:

Vielä kielitieteellistä tutkimusta ongelmallisempaa on kielenulkoisen, kulttuurisen tiedon esiin kaivaminen sanakirjan 83 000 hakusanan alle piiloutuvista esimerkeistä. Nähdäkseni ainoa tapa tuoda ainesta kulttuurintutkijoiden käyttöön olisi kattavien, alakohtaisten hakuindeksien laatiminen. Esimerkiksi kansatieteilijöiden avulla laadittu indeksi voisi käytännössä palvella sähköisenä karjalaisen kansatieteen sanakirjana – –. – – Indeksointiin kannattanee kuitenkin ryhtyä vasta sitten, kun Karjalan kielen sanakirjan vuonna 2005 alkanut konemuotoistaminen on kokonaisuudessaan toteutettu.

Kuvallinen sanalippu ašt́eńiekka, joka on liitetty Karjalan kielen verkkosanankirjan sana-artikkelin astieniekka yhteyteen.
Kuvallinen sanalippu ”ašt́eńiekka”, joka on liitetty Karjalan kielen verkkosanankirjan sana-artikkelin ”astieniekka” yhteyteen.

Olisikohan kansatieteilijöillä tai folkloristeilla ja karjalan kielen tutkijoilla kiinnostusta ryhtyä yhteistyöhön esimerkiksi karjalaisen kansatieteen sanakirjan laatimiseksi? Työn siemenenä voisivat olla tiedot karjalan kielen sana-arkiston kuvallisista sanalipuista.

Muistomerkki kuolevasta kielestä?

Sanakirjan ensiversiota 1930-luvulla toimittaneen Eino Leskisen lehtihaastattelun mukaan Karjalan kielen sanakirja on ”ainoastaan tieteellisiä tarkoituksia varten aiottu” ja ”Kalevalan laulajakansan henkisen kulttuurin suurin näkyvä muistomerkki” (Ajan Suunta 22.12.1934). Ilmeisesti tuolloin ei ajateltu paljonkaan itse kielenkäyttäjiä. Tosin lehden toimittaja kirjoittaa, että Leskisen mielestä karjalan kielellä on ”oikeus elää ja kehittyä murteina ja semmoisina oikeus synnyttää ja kehittää murrekirjallisuuttakin, jos ne itse siihen pystyvät”. Tällaisesta murrekirjallisuudesta olisi Leskisen mukaan hyötyä sanakirjalle. Murteella hyviäkin pakinoita kirjoittavien oikeinkirjoituksen hän toteaa olevan ”aivan vakiintumatonta”, joten luulisi, että hän on arvellut sanakirjasta tulevan apua kirjoittajille.

Pertti Virtaranta piti suuressa arvossa karjalaisia ja heidän kieltään, mutta ei uskonut kielen säilymiseen Suomessa, vaan näki sanakirjan merkityksen ennen kaikkea kuolevan kielen ja kulttuurin muistomerkkinä. Esimerkiksi livvinkarjalaisesta Salmin murteesta hän kirjoitti sanakirjan johdannossa, että se on jo ”ainiaaksi vaiennut”. Esityksensä Sanat puhuvat (9.11.1961) käsikirjoituksessa hän taas kirjoittaa: ”Myöskään Suomussalmen pienissä rajakylissä Kuivajärvellä ja Hietajärvellä, jotka vielä nytkin kuuluvat Suomelle, ei ole enempää kuin pari kolme yli-ikäistä karjalan taitajaa. Voimme sanoa, että karjalan kieli elävänä kielenä Suomen rajojen sisäpuolella jo kuuluu menneisyyteen.”

Onneksi Virtaranta ei tässä osunut oikeaan. 2010-luvulla Salmin murteella kirjoitetaan ja julkaistaan tekstejä, ja viimeisenä vienalaisena runonlaulajana tunnettu Johannes ”Jussi” Huovinen kuoli Hietajärvellä vasta toukokuussa 2017. Karjalan säilyttämiseen ja kehittämiseen tähtäävät toimet alkoivat tosin Suomessa toden teolla vasta 2000-luvulla, Virtarannan kuoleman jälkeen. Kielen voimaannuttaminen on ollut työlästä mutta pessimistisiin arvioihin nähden tuloksekasta.

Sanakirjatyö yhteiskunnallisten muutosten aallokossa

Varsinkin perestroikan ja glasnostin ajoista saakka (eli 1980-luvun loppupuolelta) sanakirjantoimittajat pitivät yhteyttä karjalan tutkijoihin, sanakirjantekijöihin ja kirjakielen kehittäjiin Venäjällä – Karjalan tasavallassa ja Tverin Karjalassa – ja saivat näiltä työstään tunnustusta. Marja Torikka muisti näitä itärajan takana työskenteleviä ystäviä puheessaan sanakirjan julkistamistilaisuudessa vuonna 2005:

Olemme usein saaneet kuulla kiitosta Petroskoin ja Tverin suunnalta, olemme saaneet rohkaisua puurtamiseen karjalan kirjakielen kehittäjiltä. Meiltä löytyy moni jo unohduksiin painunut sana tai ilmaus, uuttahan ei voi luoda ilman vanhaa pohjaa. Harras toiveemme on, ettei karjalan kielen tutkimus kuole Suomenkaan yliopistoissa eikä täällä tutkimuskeskuksessa. Tiedämme myös, että sanakirjastamme löytyy kielen ja karjalaisen kulttuurin harrastajillekin paljon iloa, kunhan tieto kirjasta saavuttaisi heidät. Saattaisikohan sanakirja olla auttamassa, etteivät karjalan kielen puhujat Suomessakaan ihan unohda kieltä?

Vaikka sanakirjasarjan valmistuminen toi julkisuutta ja levitti näin tietoa karjalasta suomen lähimpänä sukukielenä, vasta kielipoliittisen ilmaston muutos vuosikymmenen loppupuolella vaikutti merkittävästi kielen asemaan Suomessa. Vuonna 2009, samana vuonna jolloin sanakirjan verkkoversio ilmestyi, Joensuun yliopistoon (nykyisin osa Itä-Suomen yliopistoa) perustettiin karjalan kielen professuuri ja Suomessa puhuttava karjala otettiin asetusmuutoksella mukaan eurooppalaista vähemmistökieliä ja alueellisia kieliä koskevan peruskirjan piiriin. Kansalaisjärjestöt ovat tehneet ansiokkaasti työtä karjalan elinvoimaisuuden ja suomalaisten kielitietoisuuden lisäämiseksi, ja 2010-luvun alussa kielen voimaantumista on edistänyt mm. kansainvälinen EU-rahoitteinen ELDIA-vähemmistökieliprojekti.

Tutkimuskohde, työkalu ja viihdelukemisto

Karjalan kielen sanakirja palvelee tutkijoita ja kirjakielen kehittäjiä, mutta myös karjalan harrastajia. Sanakirjan verkkoversiota voi käyttää vaikka suomi–karjala-sanakirjana, tai hakuja voi rajoittaa esimerkiksi sananparsiin, mytologian sanastoon tai tietyn pitäjän esimerkistöön. Sanakirjan käyttö vaatii kieltämättä vaivannäköä, joten hakuohjeisiin perehtymiseen kannattaa varata aikaa. Kevyemmän tutustumisen sanakirjan käyttöön voi aloittaa lukemalla hakulomakkeiden yhteydessä olevat pikaohjeet.

Verkkosanakirja on niin sanottu ensimmäisen polven sähköinen sanakirja, joka on laadittu painetun version pohjalta. Verkkosanakirjaa päivitetään vain korjaamalla havaittuja virheitä ja lisäämällä sana-artikkelien yhteyteen digitoituja sanalippuja – toivottavasti tähän aloitettuun hankkeeseen löytyy mahdollisimman pian jatkorahoitusta ja tekijöitä vaikkapa opiskelijoiden piiristä. Sanakirjan sisältö ei kuitenkaan kasva esimerkiksi uudissanoilla, joten karjalan kielen moderneille, päivitettäville sanakirjahankkeille on tarvetta.

LEENA JOKI

Linkkejä

ELDIA-vähemmistökieliprojekti

Karjalan kielen sana-arkisto

Tietoa Karjalan kielen sanakirjasta Kotus.fi-sivuilla

Sanakirjatyön vaiheista (Karjalan kielen sanakirjan sivuilla)

Karjalan kielen sanakirja

Lähteet

Katso seuraavan artikkelin lähteet:

Leena Joki: Sanakirja karjalan kielestä

Lisäksi

3000 sivun karjalan kielen sanakirja valmistumassa. Dosentti, tohtori Virtaranta haastateltavana. Karjalan Heimo (1958) 11–12/1958, s. 128–129.

Viimeinen vienalainen runolaulaja Jussi Huovinen on kuollut. Kainuun Sanomat, 13.5.2017.

Karjalan kielen sanakirja – Kalevalan kansan kulttuurin suuri muistomerkki. Maisteri Eino Leskisen haastattelu. Ajan Suunta, 22.12.1934.

Kolehmainen, Taru. Kielilautakuntien ensimmäinen yhteinen kokous. Kielikello, 1/2001.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus – taustaa ja vaiheita (2007).

Laki kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta 48/1976.

Nuolijärvi, Pirkko. Kotimaisten kielten keskus täyttää 40 vuotta. Kielikello, 1/2016.

Sarhimaa, Anneli. Tul’i valmehekši! Karjalan kielen sanakirjan kuudes osa on ilmestynyt. Virittäjä, 1/2006, s. 123–133.

Suutari, Toni (2009). Käytännön näkökulmia tekstien digitointiin. Tekstien digitoinnin työpaja Kansallisarkistossa 19.11.2009.

Torikka, Marja. Karjalan kielen sanakirja valmis. 50 vuoden suururakka päättynyt. Sanakirjatyön vaiheista. Karjalan Heimo, 3–4/2005, s. 47–50.

Torikka, Marja (tulossa 2018). Pertti Virtaranta ja karjalan kieli. Käsikirjoitus.

Virtaranta, Pertti (1961). Jäljennös esityksestä Sanat puhuvat, 9.11.1961. Käsikirjoitus.


Artikkeliin on 16.11.2017 lisätty tieto karjalan kielen professuurin perustamisesta.