Tietoa kielipolitiikasta, Suomen kielistä ja suomen sukukielistä, kielenkäytön lajeista, nimistöstä, eri kielimuodoista, kielen- ja nimistönhuollosta.

Ajankohtaista virkakielestä

9.2.2017 10.10

Ohjeet nimikilpailua suunnitteleville

Kotuksen verkkosivuilla on julkaistu ohje nimikilpailujen järjestämisestä.

Nimikilpailut ovat nykyään varsin suosittu keino etsiä sopivaa nimeä jos jonkinlaiselle kohteelle. Kun nimi tarvitaan esimerkiksi eläinten pennuille, urheiluseuran maskotille tai jollekin harrasteryhmälle, on kilpailu hauska, suunnitteluun osallistava tapa. Mutta kun kyse on julkisen kohteen nimestä, on nimikilpailuiden kanssa oltava varovainen: lennokkaat ehdotukset eivät aina ole sopusoinnussa hallintolain vaatimusten kanssa.

Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuille on lisätty nimistönsuunnittelun ohjeita -osioon uusi ohje Julkinen nimistö ja nimikilpailut. Ohjeesta selviää, milloin nimikilpailun järjestämistä julkiselle kohteelle voi harkita ja millaisia asioita kilpailun järjestäjän on otettava huomioon. Listattu on myös nimikilpailun hyviä ja huonoja puolia.

Teksti: Ulla Onkamo

Julkinen nimistö ja nimikilpailut


Palaa otsikoihin