Suomen kielen lautakunnan suosituksia, nimistönsuunnittelun ohjeita ja virkakieliohjeita, tietoa Kielitoimiston kieli- ja nimiohjeista, testejä.

Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen?

Suomen kielen lautakunnan suositus 13.5.2016

Suomen kielen lautakunta käsitteli sanan evankelisluterilainen/evankelis-luterilainen oikeinkirjoitusta kokouksessaan 13.5.2016.  Lautakunta muutti suositusta, jonka mukaan sana kirjoitetaan yhteen ilman viivaa. Uuden suosituksen mukaan molemmat kirjoitustavat ovat mahdollisia, evankelisluterilainen tai evankelis-luterilainen.

Lautakunta oli aiemmin vuonna 1986 suosittanut, että sana kirjoitetaan yhteen ilman yhdysmerkkiä, evankelisluterilainen, mutta suosituksesta huolimatta sanan oikeinkirjoitus ei ole vakiintunut. Yksi syy siihen on kirkon nimen kirjoitusasu Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Suosituksen mukaista olisi kuitenkin kirjoittaa esimerkiksi evankelisluterilaiset piispat ja evankelisluterilainen uskonnon opetus. Kahtalainen käytäntö on herättänyt kysymyksiä.

Yhdyssanoja kirjoitettaessa ilmaistaan viivan avulla, ovatko yhdyssanan osat samanarvoiset eli rinnasteiset (parturi-kampaamo) vai määrittääkö alkuosa jälkiosaa (marjamehu, hedelmämehu). Kirkkohallitukselta saadun lausunnon mukaan nimi Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarkoittaa ’luterilaisella tavalla evankelisten ryhmää Suomessa’. Yhdyssanan osat eivät näin ollen ole samanarvoiset eli rinnasteiset ja kirjoitusasu olisi evankelisluterilainen. Se on kuitenkin  rakenteeltaan poikkeuksellinen, koska pääsana on ennen määriteosaa.

Viivan käyttöä kirkon nimessä puoltavat paitsi vakiintuneisuus myös muun muassa kirkon kaksikielisyys (ruotsinkielisessä nimessä viiva on välttämätön), oikeudellinen näkökulma (nimenmuutos aiheuttaisi muutostarpeen kymmeniin lakeihin perustuslaista lähtien) sekä historiallinen jatkuvuus ja identiteettisyyt.

Suomen kielen lautakunta katsoi, että vaikka viivattomalle kirjoitusasulle on perusteita, kirkon nimi joka tapauksessa tukee viivallista kirjoitustapaa. Viivatonkin kirjoitustapa on silti vähitellen yleistynyt, ja se on käytössä myös eräissä vakiintuneissa erisnimissä. Vain jommankumman muodon suosittaminen ei siis johda hyvään lopputulokseen, minkä vuoksi on syytä hyväksyä sanan oikeinkirjoituksen kahtalaisuus.