Suomen kielen lautakunnan suosituksia, nimistönsuunnittelun ohjeita ja virkakieliohjeita, tietoa Kielitoimiston kieli- ja nimiohjeista, testejä.

Kaavanimien suunnittelun periaatteet


Kuntien kaavanimistön ja haja-asutusalueiden tiennimistön antaminen on nimistönsuunnittelua. Perinteisessä metsä- ja maatalousyhteiskunnassa paikannimet syntyivät käyttäjäyhteisön suussa. Jonkun keksimä nimi vakiintui käyttöön, jos yhteisö piti sitä toimivana. Väestönkasvun, elinkeinoelämän muutosten ja kaupungistumisen myötä uusien, erottuvien paikannimien tarve kuitenkin lisääntyi huomattavasti ja syntyi tarve kunnalliselle, viralliselle nimistönsuunnittelulle.

Suomen kielen lautakunta on vuonna 2001 antanut ohjeet kaksikielisen alueen kaavanimien ja haja-asutusalueiden nimien antamiseen. Tämän lisäksi Kuntaliitto on vuonna 2006 (alkuperäinen ohje vuodelta 1986) laatinut yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa ohjeet kunnan osoitejärjestelmän muodostamisesta.

Kaavanimien suunnittelussa tulee huomioida seuraavat asiat:

  • Paikannimen tärkein tehtävä on paikantavuus. Nimen tulee sopia paikkaan, yksilöidä kohde ja erottaa se muista samankaltaisista. Yksi paikantavuuden tärkeimpiä ominaisuuksia on pysyvyys.

  • Älä muuta vakiintuneita nimiä ilman perusteita. Hälytysturvallisuuden takia jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalle kuin kahdelle asutulle kiinteistölle, tulisi nimetä omalla nimellään.

  • Vältä samoja osoitenimiä naapurikuntien kanssa, samoin kuin kahden samannimisenä jatkuvan tien risteämistä useampaan kuin yhteen kertaan (ei siis kahta Rantatien ja Metsätien risteystä).

Palaa otsikoihin

Lähtökohtana perinteinen paikannimistö

Käytä nimeämisen lähtökohtana aina alueen perinteistä paikannimistöä.

  • Hyödynnä ensisijaisesti jo vakiintuneita, käytössä olevia oman alueen paikannimiä. Paikkakuntaan erityisellä tavalla kytkeytyvä nimi ottaa huomioon kulttuuriarvot, vahvistaa asukkaiden kotiseututunnetta ja lisää viihtyisyyttä. Kotimaisten kielten keskuksesta voi hankkia käyttöön kopiot alueen paikannimikeruiden kokoelmista karttapaikannuksineen.

  • Elvytä tarvittaessa myös hävinneitä, esimerkiksi vain vanhoista kartoista, asiakirjoista tai kirjallisuudesta löytyviä nimiä, jos pystyt paikantamaan ne suunniteltavalle alueelle.

  • Ota huomioon paikallinen murre myös paikannimen loppuosaa valitessasi.

  • Haastattele tarpeen mukaan asukkaita ja käytä hyväksesi kielitieteen ja nimistöalan asiantuntemusta.

Palaa otsikoihin

Aihepiiri- ja muistonimet

Kun perinteiset paikannimet eivät riitä tarvittavien uusien nimien aineksiksi, on nimiä luotava muulta pohjalta.

  • Ota aihepiiri- eli ryhmänimiä (esimerkiksi kalastukseen liittyvät nimet) suunnitellessasi huomioon aina alueen paikallinen nimistö, sanasto, kulttuuri ja historia.  Jos uusia nimiä tarvitaan alueille, joissa on asukkaita jo ennestään, etsi sopivat ratkaisut yhteistyössä käyttäjien kanssa.

  • Muistonimiä voi antaa jonkin henkilön tai muun seikan muistoksi. Muistettavan henkilön toiminnan tulee olla yleisesti tunnustettu muistamisen arvoiseksi ja henkilön tulisi jotenkin liittyä paikkakuntaan. Yhdistyneiden kansakuntien paikannimiasiantuntijaryhmän suositusten mukaan paikkojen nimeämistä elävien tai vastikään kuolleiden henkilöiden mukaan pitäisi välttää. Nimiviranomaisten tulisi määritellä myös tietty odotusaika, joka kuolemasta pitäisi kulua ennen kuin muistonimeä aletaan käyttää. Henkilöiden muistoksi annettuja nimiä ei koota ryhmänimistöksi.

Palaa otsikoihin

Hyvä nimi on helppokäyttöinen

Ota huomioon, että nimet ovat osa asukkaiden arkipäivää ja niiden tulee toimia jokapäiväisessä kielenkäytössä.

  • Kirjoita nimet nykyisten oikeinkirjoitussuositusten mukaisesti. Jos nimi esiintyy Maanmittauslaitoksen julkaisemassa, nimistöltään tarkistetussa peruskartassa, noudata peruskartan kirjoitusasua.

  • Lyhyt ja kätevä sana tie sopii osoitenimien paikan lajia ilmaisevaksi loppuosaksi. Pienemmillä teillä ja kyläalueilla osoitenimien loppuosaksi käyvät hyvin myös sellaiset sanat kuin kuja, polku, kaari ja raitti edellyttäen että nämä sanat kuuluvat alueen murteeseen.

  • Perusosattomat osoitenimet (ei loppuosaa tie tms.) voivat elävöittää nimistöä (esimerkiksi Takkilanniemi), mutta kovin abstraktit nimet ovat huonoja osoitenimiä (esimerkiksi Urpu).

  • Ihanteellisimmillaan nimi on helppo muistaa, ääntää, kirjoittaa ja käyttää.; älä silti pyri tavoitteeseen liian mekaanisesti.

Palaa otsikoihin

Kaksikielisen alueen nimistönsuunnittelu

Jos suunnittelet kaavanimiä kaksikielisellä alueella, älä käännä seuraavia nimiä:

Kylien nimet. Valitse paikkakunnalla käytössä oleva nimiasu, joka on peruskartoissa kirjoitettu mustalla tekstillä. Kiinteistörekisterin mukainen asu (merkitty aiemmin peruskartoissa punaisella) voi olla vanhentunut tai oikeinkirjoitussuositusten vastainen. Ota toisenkielinen nimi käyttöön vain, jos sellainen on vakiintuneesti epävirallisessa käytössä. Nimeen liitetty paikan lajia ilmaiseva jälkiosa muodostetaan kunnan virallisilla kielillä ( -tie/-vägen/-geaidnu; -puisto/-parken/-spatnju jne.).

Talonnimet. Ota toisenkielinen muoto käyttöön vain, jos se on paikkakunnalla vakiintuneesti käytössä. Talojen ja tilojen nimet sisältyvät myös maa- ja kiinteistörekistereihin, eivätkä ne käännettyinä enää tarkoita samaa kohdetta kuin alkuperäiset nimet. Tarkista kuitenkin nimen nykykielen mukainen kirjoitusasu.

Henkilön etu- tai sukunimi tai koko nimi. Nimi liittyy kiinteästi kantajaansa, ja käännetty tai toiseen kieleen mukautettu nimi ei tarkoita enää samaa henkilöä kuin hänen oma nimensä. Jos nimi koostuu useammasta osasta, tarkista osien yhteen ja erilleen kirjoittaminen (Aleksis Kiven katuAleksis Kivis gata, Pedar Jalvin tiePedar Jalvvi geaidnu).

Vakiintuneet, alueella laajalti tunnetut luonto- tai viljelysnimet, joilla on opastava tehtävä. Käytä toisenkielistä käännöstä (esim. PitkäjärventieLångträskvägen, Pyhäjärven talotBasejávrri dálut) tai mukaelmaa (esim. RuupyynojaBrobybäckenBeazetgeaidnuPetsikontie) vain, jos sellainen on paikkakunnalla vakiintuneesti käytössä. Tällaisia vakiintuneita, laajakäyttöisiä nimiä ovat huomattavien maa-alueiden nimet, kuten suurehkot mäet, suot ja nevat, saaret, järvet ja vesistöt, joiden nimet ovat molempien kieliryhmien väestölle tuttuja.

  • Jos valitset nimeen sellaisen pienen maastokohteen nimen, joka esiintyy vain vanhoissa kartoissa tai on vain pienen käyttäjäpiirin tiedossa ja joka on sanastoltaan varmasti oikein käännettävissä, voit elvyttää sen käyttöön myös kääntämällä (esim. nykyinen puistonnimi SilkesängenSilkkiniitty Espoon Tapiolassa; RiåkernRiihipelto).

  • Jos perinteisen, vain toisella kielellä vakiintuneen asutus-, luonto- tai henkilönnimen käyttö suunnitellussa nimessä tuottaa käyttäjille vaikeuksia tai ei muusta syystä luonnistu, muodosta nimi kokonaan toiselta pohjalta (esim. TapiolaHagalund, GieddemielliOnnelantörmä). Turvaudu tähän keinoon vain harvoin, sillä paikan tunnistettavuuden kannalta se ei ole paras vaihtoehto.

  • Kun luot kokonaan uutta nimeä (esim. aihepiirinimeä) kaksikieliselle alueelle, pyri muodostamaan molemmankieliset nimet samanaikaisesti tai kiinteässä yhteistyössä toisen kielen asiantuntijan kanssa. Silloin kun nimiehdotukset laaditaan yhdellä kielellä ja vain sen näkökulmasta, huomataan usein, että aiottua nimeä on mahdoton kääntää suoraan. Nimiaihepiiriä voidaan joutua muuttamaan huomattavastikin tai vähintään luopumaan aiotusta nimestä.

Palaa otsikoihin