Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Viikon vinkit 2016

11.8.2016 9.21

Olympiaurheilua

Urheilu ja olympialaiset ovat kiinnostavia myös kielen näkökulmasta.

Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen vuoden 1952 olympialaisissa. Kuva: Urheilumuseo.
Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen vuoden 1952 olympialaisissa. Kuva: Urheilumuseo.

Kotuksen asiantuntijat ovat vuosien saatossa kirjoittaneet paljon urheiluun ja olympialaisiin liittyvistä kieliasioista. Tähän vinkkiin on koottu muutamia kirjoituksia.

Urheaa urheilua?

Urheilu on nyt monien huulilla. Jo sanan alkuperä on kiinnostava. Sitä pohtii Maija Länsimäki kolumnissaan 2006:

Verbi urheilla on alun perin tarkoittanut uhkarohkeasti toimimista, vaaralla leikittelyä. Sama merkitys urheilulla on edelleenkin, kuten moni raajansa telonut tai etuhampaansa menettänyt huippukyky ja vaatimattomampikin harrastaja hyvin tietää.

Maija Länsimäki: Reipasta uljailua, virkeää voimaleikkiä (Kieli-ikkuna, Helsingin Sanomat, 2006)

Olympialaiset ongelmat?

Entäpä olympialaisten etymologia? Sana kuulostaa vierasperäiseltä, ja lainaa se tietysti onkin. Kyse on sanasta, jonka taustalla on erisnimi, muinaisen Kreikan Olympia-niminen laakso.

Olympialaisista on aika ajoin taitettu peistä myös kieliasiana. Miten sana pitäisi kirjoittaa, miten ääntää?

Asia oli kielen asiantuntijoidenkin agendalla jo varhain. Historiaa valaistaan artikkelissa, joka on yksi osa Kielineuvonnan vuosikymmenet -kirjoitussarjaa:

Esimerkiksi 30-luvun lopulla, kun valmistauduttiin vuonna 1940 pidettäviksi tarkoitettuihin Helsingin kisoihin, eräät kielenhuoltajat moittivat nimitystä olympialaiset kisat epäsuomalaiseksi. Parempana pidettiin antiikin Kreikan Olympia-kenttään viittaavaa nimitystä Olympian kisat (kuten Lahden kisat, ei ”lahtelaiset kisat”). Kuitenkin olympiakisat sai sekä urheiluväen että monien kielenhuoltajien kannatusta. Eri vaihtoehdot olivat vielä pitkään käytössä.

Kielineuvonnan vuosikymmenet: 1950-luku

Kielitoimiston sanakirjassa on hakusana olympialaiset ja selite ”olympiakisat”.

Kielitoimiston sanakirja

Suomen kielen lautakunnan kannasta muistutetaan Kielikellossa 1999:

Suomen kielen lautakunta on käsitellyt sanan olympia ääntämistä viimeksi vuonna 1996, jolloin Atlantan olympialaiset kirvoittivat aiheesta vilkkaan keskustelun. Lautakunta päätyi suosittamaan edelleen sanan vakiintuneen kirjoitusasun säilyttämistä, sillä sitä puoltaa sanan paikannimialkuperä. Myös ääntöasu on suosituksen mukaan edelleen [olympia], mutta mahdollisena pidettiin myös i:llistä asua [olimpia], joka on nykykreikan ääntämyksen mukainen.

Tulevako olympialaiset sittenkin? (Kielikello, 1999)

Keskustelu sanasta on käynyt tämänkin jälkeen vilkkaana, esimerkiksi Kotus-blogissa 2010. Näin bloggaaja Lasse Koskela:

Kyllä taas riittää vinkumista siitä, miten olympialaiset lausutaan. Tässä lopullinen ratkaisu.

Lasse Koskela: Ne olivat olimpialaiset (Kotus-blogi, 2010)

Rio ohoi!

Rio ohoi
Mä lähdin banaanilaivalla pois
Sinua katsomaan
Sinun naisiisi rakastumaan

Dingo laulaa Riosta vuonna 1985 albumillaan Kerjäläisten valtakunta (sävel ja sanat: Neumann).

Vuonna 2016 Brasilian Rio de Janeiro isännöi kesäolympialaisia. Mutta miten äännetään ja kirjoitetaan Rion kisapaikkojen nimet?

Rion de Janeiron kisapaikkojen nimet (Viikon vinkki, 2016)

Merkillisiä kielikuvia?

Urheilu tuntuu innostavan värikkääseen kielenkäyttöön. Matti Punttila pui Kielikellossa 1994 urheilutoimittajien ja muidenkin kielikuvia:

Radion ja television urheiluselostajat joutuvat työssään usein tilanteisiin, joissa on pakko improvisoida. Ei olekaan mikään ihme, vaikka jossakin selostuksessa käykin niin, että ”voittajan käsi kohoaa salkoon” tai tulee sanotuksi jotain muuta yhtä merkillistä.

Matti Punttila: ”Voittajan käsi kohoaa salkoon”. Kielikuvien salakarikoista (Kielikello, 1994)

500 metrin kajakkiyksikön voittaja Sylvi Saimo vuoden 1952 olympialaisissa. Kuva: Urheilumuseo.
500 metrin kajakkiyksikön voittaja Sylvi Saimo vuoden 1952 olympialaisissa. Kuva: Urheilumuseo.


Palaa otsikoihin