Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Sopiiko tienaaminen joka paikkaan?

Tienata-verbi on menettänyt viime vuosina arkisuuden leimaansa. Sanaa käytetään monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi sanomalehtiteksteissä: ”Tappara tienasi lohkovoitolla 25 000 euroa”. Jopa Verohallinnon tiedotteessa saatetaan kirjoittaa: ”Maksimivähennyksen teki 25 512 henkilöä, joista yli 67 % tienasi yli 35 000 euroa/vuosi.”

Ohjeteksteissä on kuitenkin käytetty edelleen enemmän ansaita-sanaa: ”Vähennys lasketaan verovelvollisen ansaitsemien veronalaisten palkkatulojen perusteella.” Kun tekstiyhteys on hyvin muodollinen, ansaita-sanan korvaaminen tienaamisella voisi monien mielestä tuntua oudolta: ”Vuodesta 2010 alkaen suomalaisen yliopiston palveluksessa ulkomailla ansaittu palkka ei ole Suomesta saatua tuloa, koska maksaja ei enää ole TVL 10§ 3 -kohdassa tarkoitettu suomalainen julkisoikeudellinen yhteisö.”

Tyylillistä tasapainoilua

Sanojen tyylisävyt ovat hankala asia yleensä ja sanakirjassa erityisesti. Ongelma ei ole niinkään se, onko jokin sana arkikielinen vai ei, vaan se millaisessa yhteydessä noita arkisina pidettyjä sanoja voi käyttää. Erilaisia tekstejähän kirjoitetaan eri tavoin ja erilaisia sanoja käyttäen. On yhä enemmän sellaisia tekstilajeja, joihin arkinen rentous sopii hyvin, mutta toisaalta on myös tekstilajeja, jotka vaativat neutraalimpaa sanastoa. Se, mikä sopii yhteen yhteyteen, ei välttämättä istu johonkin toiseen. Näitä erilaisia tekstiyhteyksiä sanakirjassa on vaikea tuoda esiin.

Kielitoimiston sanakirjan merkintää ”ark.” (arkikielinen) ei ole tarkoitettu ohjeeksi vaan kuvaukseksi. Se ei siis ole ohje siitä, miten sanaa tulee käyttää, vaan se kertoo, millä tavoin sanaan yleensä suhtaudutaan. Tämä tieto voi olla hyödyksi silloin, kun tavoitellaan mahdollisimman neutraalia tyyliä. Se, voiko tai kannattaako käyttää esim. tienata-verbiä, riippuu kokonaan tekstistä, sen tyylistä ja tarkoituksesta. Valinta jää kirjoittajan harkittavaksi.

Mustavalkoinen sanakirja kirjavasta sanastosta?

Sanakirjan käyttäjän kannattaa muistaa, että nykykielen sanakirja ei ole koskaan aivan ajan tasalla. Jo ilmestymishetkellä siitä puuttuvat kaikkein uusimmat ilmaukset, jotka eivät ole vielä ehtineet mukaan. Uusia versioita päivitettäessä ei myöskään koskaan pystytä käymään läpi koko sanakirjaa, joten aina jää ajantasaistamatta jotakin. Sanakirja ei siis ole ”aina oikeassa”, eikä se ole myöskään sellainen ohjekirja, johon voisi varauksetta vedota.

Sanakirja joutuu myös antamaan väistämättä mustavalkoisen kuvan kielestä. Siinä ei ole mahdollista pohdiskella sanojen kaikkia käyttötilanteita. Sanakirjan kuvaus onkin eräänlainen karkeistus, jota pitäisi osata tulkita ja soveltaa.

Tätä tulkitsemista ja soveltamista pitäisi erikseen opettaa ja opetella. Sanakirjaa voi myös käyttää hyväksi kielen opetuksessa: voidaan pohtia, miksi jokin sana on merkitty arkiseksi, millaisiin yhteyksiin se sopii ja miksi. Myös sanakirjan esittämiä suosituksia kannattaa pohtia: noudatetaanko suositusta ja jos ei, niin miksi ei, onko suositus paikallaan vai pitäisikö sitä muuttaa. Sanakirja voi palvella paitsi kielitiedon jakajana myös kielitietoisuuden herättäjänä.

EIJA-RIITTA GRÖNROS

Kielikuulumisten 3/2013 etusivulle