Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Itää ja länttä

Helsingin slangin yhtenä aineksena on ollut uusmaalais-hämäläinen murre. Käytännössä slangi syntyi nuorison puhuman murteellisen suomen ja ruotsin törmätessä yhteen 1900-luvun alun helsinkiläisissä työläiskortteleissa. Suomen murteilla taas tarkoitetaan ensisijaisesti vanhoja aluemurteita, joita puhuttiin ennen 1960-lukua eri puolilla Suomea. Slangikin on kyllä aluepuhekieltä eli aluemurretta, mutta perinteisessä luokituksessa se jää murteiden ulkopuolelle. Yhteistä slangille ja vanhoille aluemurteille on kuitenkin se, että ne ovat molemmat nimenomaan puhuttua kieltä. Eräät aluemurteiden piirteet ovat ehkä tasoittuneet, mutta edelleen nuoretkin vaikkapa Turussa ja Joensuussa erottavat toisensa puhetavasta.

Murteet jaetaan vanhastaan kahteen päämurrealueeseen, länsi- ja itämurteisiin. Kielentutkijat ovat luokitelleet joukon piirteitä, jotka erottavat näiden alueiden murteita toisistaan. Lisäksi on runsaasti muita äänne- ja muoto-opillisia piirteitä, joilla murteita voidaan luokitella yhä pienempiin murreryhmiin.  Niinpä keskisuomalainen, joka sanoo, että tielle on pujonnu kenkä, voidaan helposti tunnistaa Kuhmoisista kotoisin olevaksi.

– En mä kehtaa! – Mikset kehtoo?

Seuraavassa taulukossa on esimerkkisanoja, joiden äänne- tai muotopiirteiden avulla erottaa turkulaisen ja joensuulaisen murteenpuhujan.

Taulukko: Turkulaisten ja joensuulaisten murre-eroja

murteita

Länsi- ja itämurteiset puhujat ovat monesti huomanneet, kuinka pienestä voi syntyä väärinkäsityksiä. Tuttu lienee tarina talon isännästä, joka halusi olla vieraalleen kohtelias: syä sä varist, mä syän parast. Sanonnassa leikitellään tietysti sillä, miten sanan merkitys muuttuu, kun lausahdus ”käännetään” yleiskielelle. Hieman hukkateillä oli myös se länsisuomalainen vaimo, joka kauhistui itämurteisen miehensä kertomusta siitä, mitä eräälle hiihtäjälle oli tapahtunut: siltä katkesi mäessä molemmat käret. Ja mitähän turkulainen ajattelee joensuulaisen ostavan kaupasta, kun tämä kertoo hakevansa pulloo?

Myös eri murteiden sanasto tarjoaa mahdollisuuksia erehtymiseen – tai leikittelyyn. Itämurretta puhuvan pojan ja länsimurteiden alueelta kotoisin olevan tytön seurustelu meinasi päättyä lyhyeen, kun poika pyysi tyttöä viereensä istumaan, ja tyttö vastasi: en mä kehtaa! Kehdata-verbin merkitys kun on lännessä ’tohtia, uskaltaa’ ja idässä taas ’viitsiä’. – Jonkinlaisia ongelmia voi syntyä siitäkin, että huilata-verbillä on Pohjois-Suomessa merkitys ’kulkea nopeasti’ ja Kainuun eteläpuolella se tarkoittaa levähtämistä.

TARJA KORHONEN
Suomen murteiden sanakirjan toimittaja

Kielikuulumisten 2/2012 etusivulle