Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Tutkittua puhetta

Helsingin puhekieltä voi osuvasti kuvata kirjavaksi. Pääkaupunkiin on muuttanut ja muuttaa jatkuvasti ihmisiä eri puolilta Suomea ja myös eri puolilta maailmaa, ja siksi se on erilaisten puhetapojen kohtauspaikka ja sulattamo.

Juuri päättyneessä tutkimushankkeessa ”Helsingin suomea: monimuotoisuus, sosiaalinen identiteetti ja kielelliset asenteet kaupunkiympäristössä” selvitettiin Helsingissä puhutun suomen monimuotoisuutta. Lisäksi tutkittiin, millaisia mielikuvia ja mielipiteitä ihmisillä on Helsingin puhekielestä.

Hankkeessa tutkittiin eri-ikäisiä ja Helsingissä eri aikoja asuneita puhujia. Osa tutkittavista on syntynyt Helsingissä, osa taas muuttanut sinne muualta Suomesta tai muista maista. Heidän puhettaan tallennettiin: tutkijat nauhoittivat nuorten keskusteluja esimerkiksi koulussa ja nuorisotalolla ja aikuisten keskusteluja erilaisissa harrastuspiireissä.

Hankkeessa oli mukana Helsingin yliopiston suomen kielen tutkijoita ja Kotimaisten kielten keskuksen tutkijoita. Sen tuloksista on tekeillä artikkelikokoelma.

What’s up, en mie tiiä

Helsingin suomea -hankkeessa tutkittiin muun muassa nuorten keskusteluja itähelsinkiläisellä nuorisotalolla. Nuorisotalolla käyvät nuoret puhuivat suomen lisäksi monia muitakin kieliä. Keskusteluissaan he käyttivät suomen lisäksi omia ensikieliään, esimerkiksi venäjää, somalia ja arabiaa, ja usein myös ystäviensä kielistä oppimiaan sanoja ja ilmauksia.

Kielten kirjoa lisäsivät englannin kielestä poimitut sanat ja ilmaukset (esim. wannabe, fuck you, yo man). Nuoret myös vaihtelivat käyttämänsä englannin ääntämystä. Brittiaksentilla he saattoivat ilmaista sarkasmia ja ironiaa, afroamerikkalaisella ”katuenglannilla” taas rentoa asennoitumista.

Vastaavasti käytössä olivat suomen kielen eri versiot. Nuoret puhuivat huoliteltua yleiskieltä esimerkiksi silloin, kun he vastustivat aikuisten määräyksiä tai tekivät pilaa aikuisten tekemisistä. Joskus he taas leikittelivät tai esittivät erilaisia rooleja lausumalla suomea vieraalla aksentilla. Tällaista esitettyä oppijansuomea käyttivät pilailuun ja leikittelyyn varsinkin ne nuoret, joiden ensikieli oli muu kuin suomi. Nuorisotalon talokokouksessa ohjaaja sai nuoret vihdoin olemaan hetken hiljaa ja esitti sarkastisen kiitoksen. Yksi nuorista vastasi heti: "Olla huva, olla huva."

Helsinkiläisnuoret viittaavat itseensä yleensä -sanalla. Nuorisotalon nuoret käyttivät kuitenkin joskus myös mie-sanaa, esimerkiksi ilmaistessaan tietämättömyyttä (en mie tiiä, en mie osaa). Mie-sanan käyttäminen näytti osoittavan anteeksipyytävää tai viatonta asennoitumista – tai pikemminkin tällaisen asennoitumisen esittämistä. Kun eräs nuorista halusi torjua ystävänsä käskyn hoitaa pelikone kuntoon, hän sanoi: ”En mie jaksa.” Kun ohjaaja kritisoi toisen pojan toimintaa sanomalla ”älä oo typerä”, tämä vastasi hymyillen: ”ehä mie ookkaa”.

LIISA RAEVAARA


Kirjallisuutta:

Juusela, Kaisu ja Nisula, Katariina (toim.) 2006. Helsinki kieliyhteisönä. Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos, Helsinki.

Sorjonen, Marja-Leena, Rouhikoski, Anu ja Lehtonen, Heini (toim.) (tulossa). Helsingissä puhuttavat suomet. Kielen indeksisyys ja sosiaaliset identiteetit.


Kielikuulumisten 1/2013 etusivulle